Yksi alkuviikon avautuminen sunnuntaihin.

Kun talossa on kaksi uhmaikäistä,  yksi vuorotyöläinen isä, ja äiti joka myös on 24/7 saatavilla aina jollekin - niin kotona kuin töissäkin, niin voitte varmaan arvata, että aina ei olla niitä vuoden vanhempia saati edes pirtsakoita hymysuita.
Kotityöt työpäivän päälle, ruuan laitto, tiskikone, pyykkikone, parhaimmillaan lakanan vaihtoa viikollakin..you name it! Kotityöt nyt vaan on sieltä ja syvältä. Koti on kuin pommin jäljiltä, tavarat lojuu ties kuin monetta kuukautta keittiön pöydällä, käsityöt odottaa viikonloppujen päiväuniaikoja, lista on loputon..

Tätä on odotettu, tästä on nautittu, mutta. Onhan tämä nyt niin pirun rankkaa!
Esikoisella on valikoiva kuulo, valikoiva halu tehdä asioita ja erittäin mukava "pieni" uhman poikanen. Kuopus taas tulee peesissä minkä ehtii. Kaikki pitää saada tehdä ITE, luuloja itsestä on enempi kuin taitoja. Ja jos isompi jotain saa, tai tekee, niin hän myös. Kyllä! Tämä numero kakkonen ei todellakaan jää kakkoseksi.

Että kyllä tässä nyt eletään sitä elämän parasta aikaa. Varmasti nämäkin muistot on joskus kevyitä, ja näitä muistellaan kaiholla. Ehkä ei edes muisteta sitten kuinka välillä tunsi itsensä maailmankaikkeuden paskimmaksi vanhemmaksi kun tuli huudettua. Saati että oli epäoikeudenmukainen äiti, kun eväsi erään saunareissun ihan vain siksi että hommat ei sujuneet kolmannellakaan kerralla.

***

Siinäpä tuntoja alkuviikolta. Olihan se rankka viikko, yhteen viikkoon mahtuu niin paljon äksöniä välillä, että sitä ihan nauttii kun ensi viikolla mies on vasta viikonloppuna iltoja pois. Kyllä, isänpäivän kunniaksi - hah.

Nyt on viikonloppu nautittu kotona olosta, mummun synttäreistä, värkätty kotia taas siistimmäksi (se projekti ei lopu ikinä! Ja kun viikolla ne kotityöt on sieltä ja syvältä..), edistetty viihtyvyyttä (kanervat, ne tekee paljon!) ja oltu ihania kaikki. Melkein tuntuu jopa vapaalta viikonlopulta kun tuo armas aviomieskin on sunnuntai-illan kotona. Mä niin nautin!

Ps. se uhma muuten tuolla kuopuksella taitaa olla potenssiin tuhat siitä mitä se on koskaan ollut esikoisella........

Kuva lauantai-aamun kuurasta. Tänään oli lunta, joka muuttui sitten jo aamupäivällä vesisateeksi..

Päivähoidon alku.

Kaks reipasta lasta. Kaks reipasta vanhempaa. Kahtena päivänä isompi itkenyt, että ei saa tulla hakemaan, ja pienempi ollut iloinen isin saapumisesta. Molemmilla yhdet itkut. Toisella jostain syystä, toisella yläsängystä puuttuvan portaan takia. Aamulla jääneet reippaasti ilman itkuja, ja ilman monia helppoja (äiti olis ehkä tarvinnut useammat heipat..).

Jännä nähdä missä vaiheessa hoksaavat jujun, että täällähän ollaankin ilman äitiä ja isiä. Nyt vielä kyseltiin miksi ei huomenna voi mennä.

Näillä eväin eteenpäin. Nyt nautitaan viikonlopusta! Onkin makoisaa, ku koko perhe koossa :)

PARHAIN PARIVALJAKKO (..sitten matin ja tepon)

Niin kliseistä kuin se onkin, niin elän just nyt elämäni parasta aikaa. Aikaa, mitä muistelen lämmöllä ja ajattelen kaihoisasti aina siitä päivästä eteenpäin (esikoista odottaessani tätä mulle toitotettiin kuinka se on ihanaa olla kotona lasten kanssa), kun mun lapset menee ekaa päivää elokuussa hoitoon. Kotiäitinä on hyvä olla. Ihan harmittaa kun pitää (!!) viedä pojat vieraalle hoitoon. Onneks mun tapauksessa ne vieraat ei ole oikeasti kaikki kamalan vieraita, helpottaa tosi paljon. Mutta silti. Joku muu saa nyt sitten jatkossa viettää aikaa mun lasten mainiossa seurassa. Ja uskallan väittää näin, koska kaikki (tai ainakin suurin osa) heidät tavanneista ihmisistä ovat olleet heihin ihastuneita. Onhan ne ihania. Niisk. Itkettää - jos ei vielä, niin sitten elokuussa ainakin. (mulla on jo mielessä se kuvio mitä tapahtuu ekaa työpäivää edeltävänä iltana, yönä ja aamuna..hui.)

Meidän pojat on kyllä semmonen kaksikko, että meillä saa joka päivä kyllä koko porukka hyvät naurut. Tai jos ei naurut, niin ainakin hymyt. Isompi hyysää pienempäänsä, pienempi toistaa lähes kaiken mitä isompi sanoo, eleet ja ilmeet matkitaan isommalta (ja myös meiltä vanhemmilta). You name it. Aivan huippu parivaljakko.

Osaa ne ottaa yhteenkin, voi kyllä. Aina pitää saada se auto/rekka/mopo/nukke/mikävaan mikä toisella on kädessä. Sohvalla osataan istua nätisti vierekkäin (joskus jopa päällekkäin) katsomassa ohjelmia, kiljutaan apua jos pienempi änkeää liian liki. Sängyllä köllitään yhdessä lukemassa kirjaa. Omaan huoneeseen vetäydytään leikkimään kaikessa "lauhassa" - ja vedetään ovi kiinni perässä. Siellä ne kahdestaan keittää sitten hellalla ruokaa ja höpöttävät teltassa. Mun meidän pienet.

Pienempi on kova kutiamaan (niinkuin minä ja isoveljensä!), ja hauskinta taitaa meistä kaikista olla, kun esikoinen pölisee pienemmän mahaan. Pienempi nauraa ihanaa, tarttuvaa nauruaan niin että äiti ja isi saa vedet silmäkulmaan. Välillä huutaa isommalle eieiei, ja kohta taas nostaa paitaansa merkiksi siitä, että happea on haukattu, ja jaksaa taas nauraa.



Unille mennessä isompi haluaa aina moiskauttaa pusun suoraan pienemmän suulle, poskisuudelmat ei kelpaa. Pienempi tekee työtä käskettyä, kun "ota tutti pois"-käsky käy isoveljeltä. Halin anto kuuluu myös iltarituaaleihin, suloisin näky onkin kun kuopus ojentaa päätään poski edellä isoveljeään kohti, ja isompi nappaa pienemmän hellään halaukseen ja sanoo "lakastan sinua, nuku hyyyvvin". (oikeesti, kuka tämmösiä raskii hoitoon viedä?!)

Tänään katsottiin, kun esikoinen kirmaili pitkin takapihaa katsomassa joko viinimarjat on kypsiä. Kuopus oli vielä päiväunilla, me nautittiin hiljaisuudesta lepotuoleissa. Siellä se juoksi pensaiden luo ja huuteli niin että koko naapurusto varmaan kuuli oliko ne marjat kaikki kypsiä vai ei. Puoliraakoja taisi mennä suuhun muutama, ja kantoipa tuo meillekin yhdet syötäviksi. Toinen -se miehen marja- oli kuulemma oikeasti kypsäkin.

Että eihän se elämä nyt oikeasti kuitenkaan lopu siihen, että yksi ajanjakso loppuu. Se vaan muuttuu erilaiseksi. Sittenkin koitan löytää ne parhaat hippuset onnea meidän elämästä.

(mutta kuhan nyt pitää saada tänne jauhettua ja jankutettua, että kaikki varmasti tietää kuinka mä olen menossa töihin ja pojat hoitoon. nih.)

Peräkanaa popoillen.

Tapahtui aamupalan jälkeen vessassa..

-Ähetää.
-Mihin lähetään?
-Popo!

Ja sitten jatkui aamulla alkanut ajelu mopolla ja autolla peräkanaa.
Veljekset 3v1kk ja 1v5kk.

Aika rakkaudet.

Mitä kuuluu Marja-Leena?

..aim sori.

Täällä se tämäkin blogi tönöttää ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä sitä kukaan muista. En minä, eikä kommenttilaatikko.. :D

Arki soljuu eteenpäin tasaisen varmasti, syksy lähenee, vaikka kesäkään ei ole vielä alkanut. Ajatukset on pitkälti syksyssä, että meinaa unohtua kaikki ihanat jutut mitä tässä on ennen sitä. Nuuskin vain poikieni hiuksia, halaan ja pussailen. Muistutan kuinka ovat ihania. Nämä hetket ei ikinä enää palaa. Meidän viimeiset hetket kotona kolmistaan.

Syksy tuo aika isoja muutoksia meidän perheeseen. Sitten meitä on kaksi töissä käyvää vanhempaa, kaksi työn uuvuttamaa (oikeasti se ei ole työ, joka uuvuttaa, vaan se nukkumaan menon vaikeus. You know), sekä kaksi uuteen paikkaan nakattua lasta.

Ajatukset on siis pääosin syksyssä, että ei osaa oikein edes kertoa tästä hetkestä. Mietin jo minkälaisen repun hommaan erikoiselle. Mietin, että ostoslistaan täytyy lisätä ainakin kumisaappaat repun lisäksi. Ehkä myös tossut ja jarrusukkia. Vesipullo, jos elokuussa on vielä lämmintä. Onkohan kintaita ja lapasia riittävä määrä? Mitkä unikaverit viedään päiväkotiin?

Mietin, että töiden jälkeen ajan uimahallille niinä päivinä kun ei tarvitse hakea poikia hoidosta. Tai, että pyöräilen töistä kotiin kymmenen kilometriä aamun autokyydin jäljiltä. Saan kuunnella työmatkat radiota rauhassa, nauraa aamulypsylle, ja myöhästyä töistä kun en malta nousta autosta kesken juttujen.

Odotan, että saan ihanat työkaverit. Ja pelkään, että en saa. Painajaisunet ovat jo alkaneet. Pomoa en jännitä, sen tiedän olevan mainio tapaus.

Paljon on siis mielen päällä. Ajatukset tulevassa, ja elämä hetkessä.

Blogin tulevaisuuskin on ollut mielen päällä, ja paljon. Aikaa ja halua ei meinaa riittää nytkään, syksyllä vielä vähemmän. Tuntuu, että asiat vaan toistuu joka kerta samoina. Tylsinä. Ystävätkin jäävät välillä vähälle huomiolle, mistä riittäisi aikaa blogillekaan.

Paljon on siis ajatuksia mielessä, niistä kertominen vain on nyt jossain muualla kuin blogistaniassa.

Syksyä odotellen siis nyt nautitaan kesästä! (ja blogia päivitellään silloin kun ehtii :))

Kesäesat ulkoistettu.

Tässä on parina keväänä kesänä käynyt niin, että helle on hellinyt toukokuussa, ja loppu kesä on vain odoteltu lämpimiä kelejä. (ainakin näin mää nyt muistan). Nyt on maanantaista asti enempi ja vähempi lämpö hellinyt ja me on nautittu täysin rinnoin! Tänäänkin oltiin ulkona koko päivä päikkäreitä lukuunottamatta. (ja oikeasti kai jo sunnuntaista asti on lämpö hellinyt, mutta mä en oo ollut silloin kotona)

Ulkona ollessa tulee ihan erilailla ideoitua omaa pihaa. Nyt on kartta piirrettynä mitä tekisin JOS (ja joskus ehkä kun, jos tässä asutaan hamaan tulevaisuuteen) olis mahdollista. Enhän minä mitään puutarhanhoidosta ymmärrä (kuten kuvasta ehkä näkyy), mutta semmoista helppohoitoista pihaa tässä haaveilenkin. Laattaa ja grillipaikkaa ja semmosia. Laatta-tarjouksia odotellessa siis... Vaikka aika kiva tuo piha on nytkin, mahtuu potkimaan palloja, ja on siinä mahtunut syömäänkin terassilla vaikka ei erillistä grillipaikkaa olekaan.

Keksin muuten yhden erittäin suuren syyn miksi nautin tästä kesästä just näin paljon. Syy on yksinkertainen; en ole raskaana, eikä meillä ole pikkuvauvaa! Ei ole imetyshikeä lisänä, ei tarvitse miettiä missä voi vauvan kanssa olla, saati että missä se vauva viihtyisi. Lisäksi vielä ei ole tullut itikoita ja ötököitä, joten oli mukava illallakin vain istua ulkosalla ja ihastella ilta-aurinkoa naapurin autotallin seinästä. Ja tuo seura, mun omat kesäesat - ihan parasta!!!


Päivän top-jotain:
+aamupäivän piknik etupihalla
+terassin ja puutarhakalusteiden pesu
+pyykin kuivaus ulkona
+kiltit lapset (ja hyvin maistunut ruoka!)
+toistamiseen leikattu ruoho
+aurinko
+helle
+vedellä lotraavat (läpimärät) lapset
+husbandin suorittama siivouspäivä meidän muiden oleillessa ulkona
+pihahaaveiden suunnittelua (+budjetin laskemista)

(kuinka ärsyttävää on lukea tekstiä,

missä on vähän väliä suluissa jotain järkevää kommenttia kursivoituna..?)

Viimeinen arki.

Se on kuulkaa ihan vain yhtä yötä vaille taputeltu kun meidän perhe on lomalla. Tai no, mies on lasten kans ja mä teen jotain. Hengaan mukana? Käyn töissä? Aika näyttää. Pääasia on, että pojat saa isin kotiin, eikä kuuteen viikkoon tarvitse ikävöidä. Kenenkään.

Viimeiset kolme päivää mies on ollut tiiviisti töissä, ja sen taas eilen illalla huomasi; isompi kiehnäsi iskän kainalossa, pienempi mun. Otin ja läksin sitten uimahalliin illaksi. Takaisin tullessa pojat oli jo nukkumassa ja mies vallannut sohvan nurkan.

Aamu meillä alkoi taas kuudelta. Olen viime aikoina ollut aika kipakkana aamulla kun miehen kello on soinut (puoli kuuden maissa..). Kuopus ei enää jostain syystä asetu sen jälkeen, jos tuohon aikaan havahtuu, joten olen sähissyt peiton alta "sammuta se... sammuta se nyt äkkiä ennen ku ne herää!!!!!". Ja ainahan ne herää. Ensin kuopus, sitten esikoinen. Isompi ilmoittaa aina vihaisesti puoliunessa "en halua enää nukkua". Mutta nukkuishan se, jos sais mut tai miehen kaveriksi.

Perussiisti olohuoneen lattia. HAHA.

Saksiharjoittelua.

Kuopuksen lempiharrastus.

No, kuopus oli aamulla puol ysi jo päiväunilla. Esikoiselta oli evätty aamun muumit huonon ruokapöytäkäyttäytymisen vuoksi, ja hänelläkin silmät seisoi päässä. Siinä vaiheessa kirosin omat ehtoni ("jos et ole kunnolla, et katso ohjelmia") ja mietin kuumeisesti jotain lepoa itsellenikin.. (Muakin VÄHÄN väsytti reilun kuuden tunnin unilla..)

Kuopus nukkui sisällä vaunuissa.
Kämppä pimeäksi, cd-soittimeen klassisen levy, torkkupeitto kainaloon ja esikoisen kanssa pötkölleen liian lyhyeen sänkyyn, kuuntelemaan unimusiikkia, musiikkia joka tekee meidän aivot viisaiksi. Poikahan ei nukkunut, enkä tainnut minäkään, mutta tulipa edes vähän torkuttua ja levättyä. 

Mummuni tekemä tilkkupeitto peittämässä repsottavaa sohvan päällistä. Istuu kuin nenä päähän!

Kuopuksen herättyä join ison mukillisen runsas kofeiinista (yhdyssana?) teetä ja jatkoimme leikkejä. Ulos en edes kuvitellut meidän menevän koska en yksinkertaisesti olisi kestänyt esikoisen todennäköisiä väsykiukkuja mennessä ja tullessa. Onneksi on aina vaihtoehto olla sisällä. 

Esikoinen rakastaa valokuvata. Järkkäriä en vaan anna hänelle ilman apua..

Loppuviimein päivästä sukeutui aika ihanasti onnistunut. Molemmat pojat nukkuivat pitkät unet, mä sain sillä aikaa neuloa ja katsottua samalla kovasti täyttynyttä digiboksia tyhjemmäksi. Mies tuli kotiin kaupan kautta (viime päivät on aika pitkälti sovellettu pitkien työvuorojen takia), syötiin ja sitten niiden aamun muumien jälkeen (mies halus välttämättä nähdä ne :D) minä läksin uimaan vesijuoksemaan. Ulkonakin ehdittiin käymään välipalan jälkeen ja puistoiltiin taas puistossa, jossa ei ole talvikunnossapitoa eikä seuraa. 

End.

Että yks yö enää, sitten laitetaan rytmit uusiksi ja elellään kuin ellun kanat! Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan..


Tämä kaikki siis eilisen juttuja, tänään on ihan eri meininki. Huomista odotellaan kovastikin, pojat pääsee mummulle yöksi! Kuopus ekaa kertaa.. "Äiti, tuutko sinä?", on kysytty jo monta kertaa. "Ei, ei äiti nyt tule. (äiti nukkuu kotona, omassa sängyssä, ihanassa rauhassa, ja niin pitkään kuin haluaa!!!!) Toisella kertaa mennään sitten taas yhdessä."

Arkena.

..vanhempien makuuhuoneeseen on pääsy kielletty lapsilla, koska parhaimmat leikkipaikat ovat pistorasiat, jatkojohdot ja sängyn alunen. Tai sitten vaan ikkunasta pihalle tuijottaminen ja ruudun läpsiminen.

..ko.makuuhuoneen ikkunasta ulos katsottaessa kuopus lähettelee lentosuukkoja, oli siellä sitten ketään edes kelle vilkuttaa.

..työhuoneen ovi on suljettuna, koska kaksi pientä apupoikaa tykkää rämpyttää näppistä.

Amaryllis se jaksaa vielä kasvaa!

..koira tietää tasan tarkkaan ruoka-aikansa, oli arki tai pyhä, ja kolmen jälkeen alkaa kerjäämään ja vihjailemaan, ettei vaan eväs unohdu.

..kuopus on kerran osannut avata kiinni ("lukossa") olleen koiran häkin ja päästänyt koiran pois..

..esikoinen osaa avata takaoven ja päästää koiran pihalle.. osaa myös mahdollisesti lukita äitinsä ulos, tästä ei vielä kokemuksia, mutta kauhukuvia vilkkaassa mielessäni. (ja ulos se ei mua saa, mutta ku kuopus pitää nukuttaa unille ulos)

..aamut ovat alkaneet liian usein jo kuuden pintaan. (kiitos rokotteesta nousseen kuumeen) tänään silti tapahtui edistystä ja herätys oli ennen seitsemää, ja kuumekin oli poissa. 

..toisaalta kuopus on ollut nukkumassa jo puol ysi ekoja uniaan, mikä on mahdollistanut myös minulle pienet torkut isomman katsoessa aamun lastenohjelmia hieman jälkijunassa.

..kuumepotilas ja hänen aamukiekumisiin herännyt isoveli, ovat mahdollistaneet äidin käsitöiden edistymisen nukkumalla suht hyviä päiväunia.

Kuinka paljon näitä kuvia nukkuvasta lapsesta voikaan olla? PALJON.

..husbandi on liikaa töissä, mutta jaksan päänsisäisen aamukamman avulla. Jaksaa jaksaa...

..herkuton helmikuu on mahataudin jäljiltä suht hyvissä kantamissa.. jos herkuiksi ei lasketa pizzaa, limsaa, ruissipsejä ja tuorejuustoa ja vieraiden kanssa syötyjä herkkuja. Niin, tai sokerisia jogurtteja.

..kuiva talvi-ilma saa kädet kuivamaan ja rystyset ja nivelet verille. Kaunista. Eikä neulominen ainakaan helpota asiaa..

..myyntipuheet ja tekstit alkavat olemaan kohdillaan kun taas muutama tavara on jatkanut matkaa. 

Uusi pieni pupu ja vanha isompi pupu... Sävyeroa on...

..nukkumaanmenon sietämätön vaikeus on ongelma edelleen. Kai tähänkin joku palkintosysteemi pitäs itelle kehittää.

..salille menosta on jo ajatusta. Ehkä ennen vuotta 2043 pääsen vielä! 

Kuvat viikon varrelta niitä näitä..

MATALALENTOA. [tautinen tammikuun loppu]

Kyllä olen onnellinen, että tämä viikko on ohi ja tästä on selviydytty. Synttäreiden (raporttia ehkä myöhemmin) jälkeen juhlittiin vielä kotiäitien rääppiäiset, ja seuraavana yönä alkoi sitten semmoinen ralli, että oksat pois. Koko viikon olo on ollut kamala, ja aina kun olen luullut, että täältä noustaan, niin sängyn pohja on vienyt mennessään. Näissä tilanteissa onni on vuorotyötä tekevä mies, joka sattuu olemaan just vapaalla kun sairastat pahimman terän taudista. Ja hakeepa se rakas vielä kaupasta evästäkin ja apteekista lääkettä. HUH. Mutta ohi on. Ainakaan vielä ei ole vieraat raportoineet taudin liittymisestä seuraan...

Viikon hitti; piilosta peilikaapissa...

Yks päivä aloin jo kirjoittelemaan meidän päivän kuulumisia, ja se tyssäs lounaaseen se teksti. Ilta meni taas elpaillessa. Nyt viikonloppuna on otettu sitten kiriä kaikesta kivasta mitä viikolla jäänyt tekemättä, pulkkamäkikin on poikien kans korkattu. Kuopus ei (siitäkään) heti lämmennyt, ehkä ens talvena sitten?

Laitan tähän nyt tän meidän puolikkaan päivän kuvineen päivineen, eipähän jää taas arkistoihin..

***

"Neljän tunnin unien jälkeen herään hiljentämään esikoista, kello on 3:15. Reilua puolta tuntia aiemmin olen käynyt kippaamassa nuoremman takaisin pötkölleen seisomasta. Esikoinen jaksaa huutaa aikansa, isiä vaatii luokseen ja mikään ei ole hyvin. Kymmenen minuutin huutojen jälkeen saan vaihtaa vaipan, annan pojalle vettä ja vien sänkyyn. 

Puoli kuuden aikaan kuopus vaatii taas luokseen. Nyt ei ole kaikki kunnossa, yleensä hän nukkuu sikeästi aamuun asti. Monien hiljennysyritysten jälkeen luovutan ja otan ukkelin syliini sohvalle. Tätä ennen esikoinen on tullut viereeni meidän sänkyyn ja mies lähtenyt töihin.

Tunnin sylinukkumisten jälkeen kuopus nostelee päätään ja kohta tulee isompikin itkun kanssa olohuoneeseen, "mikset äiti tullut mun vieleen?". 

"kato äiti, minä petasin sen  ite!"

Aamutoimet ja puuro. Ihmeitä tapahtuu, esikoinen pyytää puuroa lisää. Mullekin puuro maistuu, viime päivät on mennyt aikalailla nestelinjalla ja väkisin syöden. 

Koiralle denta, esikoinen saa antaa. "Miksi se ei usko minua?"

Papapelit on nyt Se Juttu!

Hampaanpesun jälkeen kääntelen taaperokärryä aina parempaan suuntaan ja istahdan teelle. Esikoinen tulee seuraksi tekemään palapelejä, kuopus touhuilee. Radiosta kuuluu aamulypsy, isoveljeni kehui sitä eilen, ja ajattelin pitkästä aikaa kuunnella voicen renkutusten sijaan. 

Odotan jo päiväuniaikaa, että saan parannella vielä itsekin ja kaivautua peiton alle.

Ennen lounasta rakennellaan legoilla (duploilla),viikkaan pyykit narulta ja sylittelen läheisyyden kaipuusta kärsivää kuopusta. Välillä tehdään parit nuppipalapelit (näitä voi tehdä lattialla kuopuksen seurassakin, muita sitten pöydässä) esikoisen kanssa ja ajetaan autoilla. 

Lounaaksi kuopukselle purkkiruokaa, mulle ja esikoiselle munakasta.  

Ikkunan läpi ikuistettuna vaunut talviauringossa.

Lounaalla keksin hyvän idean mille alan, mutta kun vihdoin saan päiväteeni juotua ja hommat hyvälle mallille, päättää kuopus haluta herätä. Olis kannattanut sittenkin vaan levätä itsekin. 

Istun sitten loppusissaan tunnin sohvalla kuopus sylissä ja viestittelen ystäväni kanssa heidän tulevasta muutostaan..."

Päivän asu. 

***

Että semmoista tällä kertaa. Tässä on kamalasti tullut mietityttä tulevaisuutta ja kaiken kohtaloa ja syviä syntyjä, lähinnä oon tällä viikolla kuitenkin vain nauttinut siitä kun olen saanut nukkua ja maata peiton alla. Huomenna viikko uus, nyt suihkuun ja nukkumaan, nuo yörallit/aikaiset aamut kun ei taida loppua ennen kuin poskihampaat keksii puskea läpi. Ja sehän voi viedä aikaa vähän enemmän kuin pari yötä. Jep. ÖITÄ!

Vekkulit velikullat.

Meidän pojilla on ikäeroa 1v8kk, reilu puoltoista vuotta - tai vajaa kaks. Miten sen nyt haluaa laskea. Esikoinen oli mukamas jo iso poika, kun vauva syntyi. Nyt jos kävisi niin, että saisin vauvan ja kuopus olisi samanikäinen, niin ajattelisin hänen olevan ihan vauva. Kaikki sen ikäiset on ihan pikkusia vielä!

No, alusta asti meille oli selvää, että molemmille annetaan myös aikaa yksin toisen vanhemman seurassa kun vauva syntyy. Ekat viikot vauvan syntymän jälkeen mies olikin kotona ja hoiti pääasiassa esikoisen. Minä keskityin vauvaan. Esikoinen kiukutteli vauvan tuloa vain meille, veljeä sen sijaan pussailtiin ja hellittiin ihan kuin jo mahassa ollessa. Ihmetystä aiheutti vain se, että äitin mahasta ei enää kuulukaan "wou-wou-wou".
Toisaalta oli onni, että lähipiirissä oli muutamia raskaana olevia, sai aina siirrettyä wou-woun toiseen mahaan, jos näin voi sanoa.

Kun vauva tuli maailmaan, isoveli oli otettu. Sain sairaalaan kuvan kotoa, jossa isoveli on käsien pesulla ja hänelle on juuri kerrottu, että on saanut pikkuveljen. Hymy on LEVEÄ. Hän oikein hihkui! Ja yhtä iloinen hän on veljestään vieläkin. Ilot ja surut eletään yhtä mukaa. Jos pienempää sattuu/harmittaa, niin isoveljenkin alahuuli saattaa alkaa väpättään, "minua halmittaa kun Ukkeslsonia halmittaa" tai "mää ikken ku **** ikkee". Pienemmän kasvaessa, ja taitojen karttuessa ei ole vältytty kuitenkaan kahnauksilta. Leluista osataan jo tapella, pienempää tönitään, jos hän sattuu olemaan väärässä paikassa ja mitä näitä nyt on. Normaaleja kuvioita mitä sisarussuhteissa varmasti on. Mustasukkaisuutta äitin sylistä, isin huomion omimista "menkää te nyt pois täältä, me haluamme olla lauhassa", tai vaihtoehtoisesti suoraa huutoa tai kitinää niin kauan, että syli vapautuu pienemmälle isomman sen vallatessa.

Ihaninta on kuitenkin huomata, että jo näin pieninä pojilla on ihan omat juttunsa. Ne nauraa räkättää yhdessä omille jutuilleen, pitävät konttaus-kilpailuja kämpän ympäri, pöristelevät toistensa mahaan, kutittelevat, ajavat autoilla (prrrrrrr), halivat ja pussailevat. "Minä lakastan sinua" ja "Ukkelsson on ihana" -lauseet kuuluvat meillä harva se päivä. Yhteiset touhut mahdollistavat sen, että me vanhemmat voidaan joskus juoda vaikka kuppi kuumaa rauhassa, ja sitten jatkaa touhuja poikien kanssa. Pojat voi jättää huoletta kuuloetäisyydelle leikkimään keskenään, ja jos jotain sattuu isompi osaa kertoa mitä tapahtui.

Aivan äärettömän onnellinen saa olla tämmöisistä vekkuleista velikullista.

Ne kujertaa, ne kikattaa. Ne nauraa, ne käkättää. Ne ääntelee ja älisee, mölyää ja möykkäilee. Ne toisiaan kovasti rakastaa. Ne on meidän vekkulit velikullat, veljeksistä parhaimmat. Toistensa parhaat ystävät, toivottavasti iänikuiset.

Piiiiiitkä viikonloppu.

Meillä ollaan taas lomalla. Jouluna mies oli vaan vapaalla, vaikkakin tuntui ihan lomalta. Nyt päiviä on melkeinpä tuplaten, suunnitelmia vain muutamille päiville, ja mulla armottomasti aikaa laittaa kotia ja siivota nurkkia joihin en lasten kanssa pysty. Ja tehdä käsitöitä - mä niiiiin nautin! Ja niin nauttii muukin perhe.

On käyty koko perheellä ulkoilemassa. On laatuaikailtu poikien kanssa periaatteella sulle toinen-mulle toinen. On laatuaikailtu aikuisten kesken. Laatuaikaillaan vielä vähän lisää poissa kotoa, kunhan keksitään mitä tehdään. Ehkä me vain istutaan autossa pari tuntia ja nautitaan hiljaisuudesta? (NOT!)

Joulu on siivottu pois ja kyllä nyt on taas avaraa. Kuusi on pois leikkien tieltä ja paulit tuli takaisin olohuoneeseen! 

Mulla on luonnoksissa tulossa postaus mun bloginurkasta, mutta niin..tää kodin raikkous on kuitenkin vielä hyvin pitkälti (työhuoneen osalta) vaiheessa..

Tällä hetkellä jännitän sydän kurkussa eniten saanko mun rakkaat etelän hetelmät takaisin tänne pohjoiseen, vai saanko jatkaa odottamista. Mieli tekis jo itkeä valmiiksi, ja tiedän että itken joka tapauksessa kävi miten kävi. On tämä etäsuhde kauheaa, vaikkakaan kyse ei ole parisuhteesta. 

Kuopuksen unikoulun käytännön toteutus on ollut odotettua parempaa, ja kohta alkaakin sitten uudet rutiinit kun pojat pääsee vihdoin samaan huoneeseen nukkumaan. Toivossa eletään, että hyvät unenlahjat vain paranee kun kenenkään ei tarvitse nukkua yksin.