Kuka siellä? [Tahaton blogitauko]

Kun on yks melkein yhdeksän kuukautinen, joka menee joka paikkaan, nousee seisomaan ja on kiinnostunut ihan kaikesta, voitte varmaan uskoa kun kerron että nyt ei ole bloggaaminen ekana mielessä.

Tarkoitus ei ole pitää mitään taukoa, mutta koska asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen, ja tehdä kotonakin välttämättömiä juttuja, on tämä blogi nyt välillä hiljaa pitkiäkin aikoja. 

Palaan kyllä linjoille aina kun ehdin, ja keksin kerrottavaa, ja jaksan ottaa kuvia edes jostain. 

En ole siis unohtanut teitä, pikemminkin musta olis kiva kuulla ketä siellä on! 

Laittakaa kommenttilootaan mulle viestiä ketkä täällä kurkkii, ja jos olette instagramissa niin omaa nikkiä mukaan että saan uutta seurattavaa! Instagram muuten päivittyy mun osalta tällä hetkellä useammin kuin blogi, tulkaa sinne moikkaamaan! (tarkkasilmä sielläkin ;))

Ja jos joku ei tiennyt niin minä olen kolmekymppiä täyttänyt kotiäiti pohjois-Suomesta, mulla on kaks pientä poikaa ja tykkään neuloa ja virkata - aina kun ehdin. (Mitähän vielä osaisin kertoa...) Mulla on ihan äärettömän ihana luonne ja haluan aina jotain. Tällä hetkellä haluan läskit mahasta pois ja haaveilen jäsenyydestä kuntosalille. Hassu juttu vaan kun se ei haaveilulla aina etene tuo asia.. Tai no,herkkuja syömällä. Että läskiks meni sekin läskitön lokakuu, onneks voin väittää aina että tämä kuuluikin omaan suunnitelmaani olla mukana omilla säännöillä, hah. 

Mutta nyt on teidän vuoro! KETÄ SIELLÄ ON?!?!!  

Nyt lisään tähän jonkun ig-kuvan loppuun ja sitten kannan vauvan sänkyyn (heräämään heti kun lasken sen alas). MOI!

Tänään.

Tarkoitus ei ole tehdä tästä mitään valitus-blogia,mutta kerronpa tämän päivän saldon;

Miinukset;

Yhdet kakat housuissa ("me leikittiin, en mää voinu mennä potalle")

Yhdet kakat vauvan yöhaalarissa (oma vika, olis kannattanut pestä perä ensin)

Yhdet vaipan yli vuotaneet kakat ulkoilun päätteeksi ("pitäs äiti mennä pyllyn pesulle")

Kolmet (ainakin!) pissat lattialla

Yksi rasvaletti (äidin päässä)

Kaikki käytössä olleet vaipat esikoisella märkiä

Itkupotku-uhmaraivarit kertaa tsiljoona

No entä ne plussat?

Yksi ihana aamu-ulkoilu tutkien lähimaastoa ("isi,me mentiin sinne metsään katsomaan puita!")

Lasten yhtä aikaa nukkumat päiväunet (tällä jaksaa niiiiiiin paljon!!!!)

Leikkitreffit

Eilen valmiiksi tehty ruoka (pasta basilico)

Rakkauden tunnustukset esikoiselta (minä: "minä rakastan sinua" esikoinen: "joo" minä: "kuulitko sä mitä äiti sano?" esikoinen: "joo. unia." hiljaisuus. minä: "minä rakastan sinua" esikoinen: "minä akastan sinua.unia.")

Oma aika illalla lasten mentyä nukkumaan miehen ollessa tanssimassa hevi-tanssia*

Mitä opin tästä päivästä;

Säilytä maltti jatkossakin vaikka tutin kotiin jääminen ei olisikaan "oma vikasi".. 

Päivä jäi runsaasti plussan puolelle. Kyllä ne nuo lapset silti saa illalla nukkumaan mennessä hymyn huulille vaikka päivän aikana olisi kuinka kiristänyt,lahjonut ja uhkaillutkin. Saati nyt sitten turhautunut siivoamaan pojan vahinkoja sieltä ja täältä. 

Huomenna päivä uus. Älkää unohtako tuttia kotiin! 

*tanssi,jota jäyhät suomalaiset miehet tanssivat pukeutuneena mustiin, toinen käsi rennosti roikkuen vartalon vierellä (tai taskussa) ja toinen käsi nyrkissä kohti kattoa rytmikkäästi heiluen. Harrastetaan yleensä jonkin sortin hevi-keikoilla.

Non-fat.

Nyt tuli viime viikolla liioiteltua. Anteeksi. Vaikka elämä on ollut melkoista herkkujen sumaa, niin ihmeitäkin tapahtuu. Fatso saakin olla kohta (no ei nyt aikoihin vielä,sillä luen fatsoiluuni tämän pelastusrengasta muistuttavan keskikehoni) historiaa sillä nyt on ollut yllätyksiä ilmassa. Vanhoja housuja mahtuu jalkaan yhä useammat, ja tänään vedin jalkaani sellaiset, jotka ajattelin jäävän jostain mystisestä syystä ikuisesti pieneksi. Onnea on perseetön keho.

Kesällä ajatuksen asteella ollut liikunnan ilo tekee tuloaan takaisin. Nyt jo! Kesällä hommat junnasi flunssan takia, nyt mm.pyöräilyn ihanuus on koettu kun kumit on vaihdettu ehjiin ja säät suosii. Takarengas näytti aika liupakkaalta, mutta ajanee asian ennen liukkaiden tuloa.

Päivän treffailujen peruunnuttua otamme ilon irti poikien kanssa keskenämme. Uhmaikäinen ja omaa tahtoaan näyttävä vauva pitävät äidin varsin kiireisenä. Hyvä vain, aikakin kuluu kun ei ole tekemisen puutetta :) 

Aurinkoista syyskuun keskiviikkoa!

Uuden alla.

Syksy on aina kuin kaiken uuden alkua. Koulussa lapset siirtyvät seuraavalle luokalle, päiväkodeissa osa siirtyy isompien ryhmään. Töihin paluu loman jälkeen.. 

Entäs me kotiäidit, mikä meille olisi uuden alkua,jos lapset ovat vielä niin pieniä että eivät ole hoidossa saati koulussa? 

Meidän perheessä uuden alku voisi olla aikakausi 'kun kukaan ei nuku meidän huoneessa'. Havahduimme siihen,että kuopus täyttää pian kahdeksan kuukautta, ja saman ikäisenä esikoinen siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan. Ihan heti poikia ei samaan huoneeseen saada koska tässä on erinäisiä sisustuksellisia juttuja tiedossa ennen sitä. Mm.yksi harmaaksi maalattu seinä,joka vaatii sen oikean harmaan sävyn löytämistä.. Ja täytyyhän tätä asiaa sulatella muutenkin ennen isoja askelia. (ja mun täytyisi tuunata meille yöpöydät vanhoista tuoleista,mutta todellisuudessa se jää varmasti ensi kesään...yövalot on jo tuunattuna!!!)

Henkinen valmistautuminen siis alkakoon! Esikoinenhan oli jo valmis siirtämään pikkuveljen heti huoneeseensa,että täytynee alkaa toimimaan ennen kuin mieli muuttuu. Eli heti ensi viikolla maalikauppaan etsimään oikeaa seinän sävyä meidän uuteen-vanhaan makkariin. Ollaan sitten kai niinkuin paluumuuttajia..?

Yöjuoksija, töttöröö ja kesän viimeiset (?) tunnelmat.

No en mää nyt ehkä ihan töttöröö ole, mutta alkaa menemään mukavaksi nää meidän yöt. Blogi taas on hiljainen koska en ehdi koneelle, ja miehellä tälläkin viikolla vain yksi ruhtinaallinen vapaapäivä - joka meni siivotessa ja kaupassa käyden. 

Esikoisen iltarallit on vaihtunut yöjuoksuiksi. Semmoiset pari tuntia yössään huutaa ja kekkuloi sängystä pois. Vauva tietenkin nukkuu aina jonnekin 4-5-6 asti,että sen puolesta sais kyllä nyt nukkua. Blaah. Ei ihan huumori riitä. Aina kun kuvittelee,että nyt se nukkuu,ni kohta ollaan konkoilemassa ylös tai sitten hipsitään hiljaa meidän sängyn viereen kutittelemaan isiä jalkapohjista. Ja se on oikeesti niin kummitusmaista,että mua (meitä!) välillä jopa jännittää kun ei näe mitään eikä ole varma onko poika huoneessa vai ei. Ja minä kun en ole pimeän ystävä,ni voitte kuvitella vilkkaan mielikuvituksen ja pimeän yhtälön... Ihmekään jos aamulla saa mennä suoraan suihkuun pesemään hiet myös itseltä ;)

Tällä viikolla ehdittiin kuitenkin yks ilta viettää laatuaikaa ystävien seurassa. Käytiin yhdessä uudistuneessa leikkipuistossa. Kamera jäi kotiin, ja tätä kameran mukaan ottamista täytyy selkeästi vielä harjoitella. Kolmisen tuntia meillä vierähti, liekkö ollut niitä viimeisiä hyviä kelejä täällä, nyt on taas satanut vettä :/ (pyykit ei muuten kuiva ulkona vesisateessa ;D) 

Instagramin puolella jotain kuvia onkin reissusta, mutta laitanpa tähän loppuun vielä muutamat puhelimella otetut räpsyt. 

Tätä myöten toivotan mukavaa viikonloppua! 

tilttaa.

Ihana miniloma takana, voimat lopussa ja miehellä ihana (not!) työputki päällä. Täällä ollaan ihan voimattomana ja palaillaan linjoille kunhan saan omaa aikaa tietokoneen kanssa.. Älkää karatko!

Outo lintu keskellä kesää.

Olen varmaan yksi niistä hätäilijöistä, jotka jo heinäkuussa odottavat innolla syksyä. No, pistetäänpä astetta paremmaksi; minä odotan joulua! 

Olen käynyt mielessäni joulun toivelahjalistaa jo keväästä asti. Tai no, viime joulusta asti. Mietin toiveita lapsille ja itselleni, kirjaan ylös kalenteriin ideoita muiden lahjoiksi. Pikkuhiljaa varmaan alan ostamaan lahjoja jemmaan, rahan meno on näin ollen joulun alla pienempää. (Yeah right!) Sitä paitsi nyt olis ale-aika, miksi sitä ei voisi hyödyntää joulua ajatellen? ;)

Viime jouluna en keksinyt toiveita. Anoppi kyseli innokkaasti mieheltäni mitä toivon, ja laitoin ehdolle lahjakortit finlaysonille tai marimekolle. No, lahja oli jotain ihan muuta. Tästä viisastuneena olen keksinyt jo monen monta toivetta ;)

Myös lähestyvät syntymäpäiväni ovat saaneet aivoni raksuttamaan. Olen joka vuosi innoissani synttäreistäni kuin pikkulapsi, ja en ymmärräkään miksi ihmiset vähättelevät juhlan aiheita. Aina on aihetta juhlaan! Minusta on ihana saada ystäviä kylään, viettää aikaa, kestitä ja syödä hyvin. Miksi en siis juhlisi omia synttäreitäni? Varsinkin kun tässä päästään lähemmäksi 40:ä tänä vuonna, eh. Se tosin on vielä mietinnässä miten juhlitaan, mitä tarjotaan jne jne. Mutta on tässä reilu kk aikaa vielä.. Ja suurin kysymys lienee, että miten niitä kolmikymppisiä nyt sitten kuuluu juhlia?!?!! 

Mutta siis takaisin jouluun. Nämä syksyn kaltaiset kelit meidän suunnilla eivät helpota syksystä ja joulusta haaveilua. Iltaisin katsotaan hämärässä televisiota, pauli-valot seurana. Siihen lisäksi vielä kynttilöitä, niin syksy sais tulla! Villasukat mulla jo on jalassa, oli viime yönäkin jo.. 

Ajatelkaapa ihana syksyinen ilta, pieni sateen ropina ja vielä viimeiset lämpimät tuulen vireet muistona kesästä. Jalassa villasukat ja kumisaappaat, päällä villapaita ja kuoritakki. Jalassa hyvin istuvat, mukavan tuntuiset, farkut. Kipaiset kaupasta iltapalaksi jotain hyvää, kotona juot kuumaa kaakaota ja tuijotat rakastasi silmiin pöydän yli. Ah, eikö kuulosta ihanalta? Syksyyyy, missä oleeeet? 

(Netti poikki, joten kuvaton postaus toistamiseen...) 

Torstain totiset.

Havahduin siihen että vauva on ensi viikolla PUOLIVUOTIAS.

Mahasta oli hävinnyt sentti tai kaks.

Esikoinen alkoi reippaasti (isin laittamana) päiväunille.

Oma teehetki olis TODELLISTA luksusta.

Kuopuskin kaipaa äidin seuraa, vaikka isoveli onkin pienelle fanille ykkönen.

Tulevaisuuden haaveet vain pyörivät mielessä, ei niille tähän hetkeen voi muuta kuin haaveilla.

Ajatustenluku olisi vallan oiva ominaisuus.

Leivonta-blogit eivät jätä mua rauhaan (yksi kyseinen oikein herkuttelee makeilla kuvillaan!).

Mietin tarjoiluja synttäreilleni. Ja jo kuopuksen tammikuisille. Ja jouluksi. Ja miehen synttäreille...ja ja ja (voi ei, leivontablogien syytä!).

Raskausarvet ovat hälvenneet.

Olen lintsannut fysion kotiohjeista.

Tauti ei taltu. 

Esikoiselle on tullut TAAS nuha.

Joko mustikat on muka kypsiä?! Meillekin niitä!!!!

Mansikkasato tais jäädä meidän pakkasessa viime vuotista pienemmäksi. Onneksi appiukko antoi hilloja (lakkoja).

Pojat nukkui yhtä aikaa päiväunet, sitten kuitenkin!

Käsitöitä olisi kiva aloittaa näin syksyä vasten (ja kun kelitkin on näin syksyiset), en vain tiedä mitä aloittaisin.

Duploilla jaksaa leikkiä kun on pitänyt niitä piilossa jonkun aikaa. 

Onkohan muuten jotain itsekidutusta lukea niitä leivontablogeja nyt?! (Go fat, go!)

Olisko vähemmän enemmän? Siis harvemmin postauksia, parempia juttuja. Äh, en usko.

Pitäiskö lapsille antaa jotkin muut bloginimet kuin esikoinen, poika, vauva ja kuopus?

Ja viimeisenä koko päivän mielessä kummitellut rocky road. Miksi piti googlettaa mitä se on?!!! Niin pakko saada viikonloppuna kokeilla (ja syödä itse kaikki!).

Kauniita unia kansalaiset!

Metrin mittainen käyrä!

Ei hyvää päivää! Otin aamulla mittanauhan kauniiseen käteeni ja mittasin mahan ympäryksen.. No, lukemat oli aikalailla samoja mitä ne oli esikoisesta rv20! Tarkoitus ei ole päästä samoihin mittoihin kuin ennen lapsia, ajatus on, että keho olis siinä kunnossa, että kaikki sukurasitteena mahdollisesti tulevat sairaudet sais huonon kasvualustan eikä tulis. Vaikka eihän se sitä katso. Mutta jos ajatellaan että kakkostyypin diabetekselle on suurempi riski keskivartalolihavilla, niin johan tuolle asialle kannattaa tehdä jotain. Siis sille keskivartalolle.

Sukurasitteena mulla on myös tämä keskikehonrakentaminen. Ja herkkujen syönti. Karkkipäivä on jätetty pois, kylässä käydessä otan maltillisesti herkkuja, ja kotona päiväteen kanssa olen luvannut itselleni KAKSI marie-keksiä. Tai mairea, niin kuin puhelin aina korjaa. Tämän aamun jälkeen voi mairet jäädä syömättä.. Nehän on sitä paitsi vähän ku pahvia!

Nyt alkaa olemaan päiväteet käsillä, eka ruokaa naamariin ja toiveisiin pitkät unet pojille (yeah right!). On niin mieltä ylentävää muutenkin ku yks vaan kiukkuaa, uhmaa ja jättää ruokansa syömättä. Hyvänä äitinä vein aika nopsaan lapsen sänkyyn, ja ihme ja kumma siellä on edelleen! Kerrankin oikea ajoitus. 

Ai että olis höyryjä päästeltävänä. Mutta kunhan tästä rauhoitun, niin kadun varmasti että tänne olisin marmattanut. Että antaapa olla. Mutta että tiedoksi sille puolen, ei elämä täällä koko ajan kamalaa ja läskikeskeistä ole. Tästä blogista nyt vaan on näköjään tullut mun fatsovalituskaveri. Huooooooh.

Olihan taas settiä. Lupaan parantaa tapani jälleen. Siis niinku blogini suhteen. Lasken vaikka tätä otsassa kasvavaa käyrää pienemmäksi... Jos nyt ei vähäiset lukijat ole vielä kadonneet, niin en ihmettele vaikka kohta täällä ei kävis ketään :D

Ps. On ihanaa kun uhmis huolehtii pikkuveljestään. Taidot ei riitä pukemaan vielä edes omia vaatteita loppuun asti, mutta veljelle silti auttaa sukkaa jalkaan <3 (ne sukat on muuten ihania kun käyvät ensin kauttaaltaan suussa :D siis vauvan suussa!)

Pps. Instagramissa meidän positiivisempia juttuja löytää nimimerkin @tarkkasilma takaa ;) (tämäkin kuva sieltä lainattu ja postaus puhelimella naputeltu)

nonni, tulihan tähän positiivistakin juttua ;)

Vauvahulluus.

Ei apua. Oikeesti. Nyt on kuulkaa homma niin,että jostain syystä mun ainainen vauvakuume vaan on ja pysyy, ja oireilee! Ei,en halua tähän hetkeen kolmatta,en en. Mutta ne vastasyntyneet! Miten ne voikaan olla niin ihania!!! Ja niin vähän aikaa vaan!

Mietin kuopuksen ollessa pieni (nythän on jo niin iso poika jo,vajaa puolivuotias ihan :D), että milloin loppuu vastasyntyneen aika? Että millon vauva on vaan vauva eikä vastasyntynyt. Enkä tiedä vieläkään! Tänään pääsen katsomaan kuukauden ikäistä,ei kai hänkään enää vastasyntynyt ole? Voi vauvat,tulkaa luokseni! Älkää koskaan kasvako isoksi!

Mietin joskus kätilön ammattia. Vastasyntyneet olis jees,mutta ei mulla kyllä ole mielenkiintoa tonkia toisten naisten haaroväliä. Saati muutakaan mikä kätilön työhön kuuluis. Palkkaiskohan ne sairaalaan vastasyntyneille sylittäjän ja lepertelijän? Onhan siellä niitäkin pieniä,jotka on ilman äitiä ja isiä osan aikaa. Tai jos eivät palkkais,ni edes vapaaehtoiseksi! Voi mikähän vauvahulluus mulla nyt iski..

Taidanpa lukea tämän erään nimeltä mainitsemattoman aikakausilehden loppuun, ja lähteä putsaamaan myytävää polkupyörää... Heikko kun olen,niin annoin alea ostajalle. Tyhmätyhmätyhmä...