HETKI MENNEISYYDESTÄNI.

Pojat oli yökylässä mummulassa. Me palattiin hetkeksi menneisyyteen. Aikaan, jolloin kukaan ei aikatauluttanut elämäämme ruoka-aikojen ja nukkumaan menojen mukaan. Kukaan ei ollut vaatimassa näyttämään esimerkkiä sillä, että pöytä pyyhittäisiin ruokailun jälkeen tai yöpuku vaihdettaisiin herätessä pois (ei vasta sitten kun poistuu kotoa). Televisio oli auki lähes koko ajan, illalla valvottiin pitkään, aamulla nukuttiin niin kauan kuin sielu sieti. Aamupalaa syötiin puolen päivän jälkeen, lounasta kolmelta.

Tämmöiset irtiotot on aina ihania pieniä pausseja siihen normiarkeen. Arkeen, joka rullaa päivästä toiseen kuin itsestään. Aamulla tehdään pesut, syödään aamupala, katsotaan ehkä muumit (tai muut), leikitään, ulkoillaan ja niin edelleen. Illalla toistuu myös oma kaavansa nukkumaan mennessä. Tai no, koko päivän toistuu sama hyväksi ja turvaa tuovaksi havaittu kaava.

Pienet erot tekee hyvää kaikille. Mulla henkilökohtaisesti tuli olo, että onpa meillä ollut tylsä elämä ennen lapsia, jotenkin tyhjä. Mutta sitten mietin, että enpä minä sitä niin ajattelisi, jos meillä ei lapsia olisi. Olisin varmasti tyytyväinen siihen oloon ja eloon mitä on. Nauttisin ihan eri asioista ja tekemisistä. Ajattelisin ehkä, että miten niin ne perheelliset ei ehdi tekemään mitään? Mutta olihan se kiireistä silti ilman lapsiakin se elo silloin.

Muutamat pakolliset hommat olin itselleni asettanut tälle lapsettomalle vapaa-ajalle, muuten oltiin kuitenkin kuin ne ellun kanat (heh) ja vain nautittiin siitä että sai vain OLLA. Pakko myöntää, että ei sitä pidemmän päälle kestäis tuollaista loikoilua (ja viinin juontia ;)), mutta pieninä annoksina oikein hyvä. Kun tätä eloa on tässä torpassa välillä vähän enempikin, niin osaan todella arvostaa niitä hetkiä kun hoitovastuun ottaa joku muu. Joku, joka hoitaa molemmat pojat yhtä aikaa, pitää yön yli, hoitaa ja hellii. Puhaltaa pois pipit ja sylittää hitaasti heräävää kuopusta. Mitä me oikein tekisimmekään ilman tällaista apua? Kiitos kuuluu siis tällä(kin) kertaa äidilleni, joka niin mielellään poikasiaan hoitaa <3

Ensi viikolla edessä on erilaista rentoutumista sitten, kun kokeillaan miten kuopus kestää automatkan puolen Suomen päähän. Kaikki toimivat viihdytys-ideat saa jakaa kommenttiboksiin! 

ps. TORTILLAPIIRAKKA toimii todellakin hyvin kahteen pienempään vuokaan jaettuna!

Viimeinen arki.

Se on kuulkaa ihan vain yhtä yötä vaille taputeltu kun meidän perhe on lomalla. Tai no, mies on lasten kans ja mä teen jotain. Hengaan mukana? Käyn töissä? Aika näyttää. Pääasia on, että pojat saa isin kotiin, eikä kuuteen viikkoon tarvitse ikävöidä. Kenenkään.

Viimeiset kolme päivää mies on ollut tiiviisti töissä, ja sen taas eilen illalla huomasi; isompi kiehnäsi iskän kainalossa, pienempi mun. Otin ja läksin sitten uimahalliin illaksi. Takaisin tullessa pojat oli jo nukkumassa ja mies vallannut sohvan nurkan.

Aamu meillä alkoi taas kuudelta. Olen viime aikoina ollut aika kipakkana aamulla kun miehen kello on soinut (puoli kuuden maissa..). Kuopus ei enää jostain syystä asetu sen jälkeen, jos tuohon aikaan havahtuu, joten olen sähissyt peiton alta "sammuta se... sammuta se nyt äkkiä ennen ku ne herää!!!!!". Ja ainahan ne herää. Ensin kuopus, sitten esikoinen. Isompi ilmoittaa aina vihaisesti puoliunessa "en halua enää nukkua". Mutta nukkuishan se, jos sais mut tai miehen kaveriksi.

Perussiisti olohuoneen lattia. HAHA.

Saksiharjoittelua.

Kuopuksen lempiharrastus.

No, kuopus oli aamulla puol ysi jo päiväunilla. Esikoiselta oli evätty aamun muumit huonon ruokapöytäkäyttäytymisen vuoksi, ja hänelläkin silmät seisoi päässä. Siinä vaiheessa kirosin omat ehtoni ("jos et ole kunnolla, et katso ohjelmia") ja mietin kuumeisesti jotain lepoa itsellenikin.. (Muakin VÄHÄN väsytti reilun kuuden tunnin unilla..)

Kuopus nukkui sisällä vaunuissa.
Kämppä pimeäksi, cd-soittimeen klassisen levy, torkkupeitto kainaloon ja esikoisen kanssa pötkölleen liian lyhyeen sänkyyn, kuuntelemaan unimusiikkia, musiikkia joka tekee meidän aivot viisaiksi. Poikahan ei nukkunut, enkä tainnut minäkään, mutta tulipa edes vähän torkuttua ja levättyä. 

Mummuni tekemä tilkkupeitto peittämässä repsottavaa sohvan päällistä. Istuu kuin nenä päähän!

Kuopuksen herättyä join ison mukillisen runsas kofeiinista (yhdyssana?) teetä ja jatkoimme leikkejä. Ulos en edes kuvitellut meidän menevän koska en yksinkertaisesti olisi kestänyt esikoisen todennäköisiä väsykiukkuja mennessä ja tullessa. Onneksi on aina vaihtoehto olla sisällä. 

Esikoinen rakastaa valokuvata. Järkkäriä en vaan anna hänelle ilman apua..

Loppuviimein päivästä sukeutui aika ihanasti onnistunut. Molemmat pojat nukkuivat pitkät unet, mä sain sillä aikaa neuloa ja katsottua samalla kovasti täyttynyttä digiboksia tyhjemmäksi. Mies tuli kotiin kaupan kautta (viime päivät on aika pitkälti sovellettu pitkien työvuorojen takia), syötiin ja sitten niiden aamun muumien jälkeen (mies halus välttämättä nähdä ne :D) minä läksin uimaan vesijuoksemaan. Ulkonakin ehdittiin käymään välipalan jälkeen ja puistoiltiin taas puistossa, jossa ei ole talvikunnossapitoa eikä seuraa. 

End.

Että yks yö enää, sitten laitetaan rytmit uusiksi ja elellään kuin ellun kanat! Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan..


Tämä kaikki siis eilisen juttuja, tänään on ihan eri meininki. Huomista odotellaan kovastikin, pojat pääsee mummulle yöksi! Kuopus ekaa kertaa.. "Äiti, tuutko sinä?", on kysytty jo monta kertaa. "Ei, ei äiti nyt tule. (äiti nukkuu kotona, omassa sängyssä, ihanassa rauhassa, ja niin pitkään kuin haluaa!!!!) Toisella kertaa mennään sitten taas yhdessä."

Vaarallisilla vesillä.

Pidemmän aikaa mun juttuja seuranneet ovat EHKÄ saattaneet huomata, että talokuume nostaa aina aika ajoin päätään ja isosti. Näin kotiäitinä ollessa perheen tulot on yhden ihmisen varassa, joten meillä ei ole mahdollisuuksia alkaa oikeasti sen suurempiin toimiin asunnon vaihdon kanssa, mutta ainahan voi haaveilla. Pientä listaa (todellakin "pientä", hah, huomaattehan nyt sarkasmin tässä) olen tehnyt, ja on näitä yhdessä mietitty armaan aviomiehen kanssakin (ja aina päätetty mukamas että ei muuteta tästä ikinä pois). 

Lista olis joiltain osin tämmöinen;

Avara ja vähä törkyinen. 

Omakotitalo.

Paritalo....?

Yksi auto.

Toisella mahdollisuus mennä töihin pyörällä/kävellen.

Keittiösaareke.

Tilava olohuone. 

Toimiva keittiö. Tilava. Vetolaatikot.

Vaaleita pintoja seinät. Tehosteseiniä.

Valkoinen keittiö.

Iso keittiön pöytä, vaaleaa puuta ehkä? Tai kiiltävä valkoinen!

Avarat ikkunat. Sälekaihtimet.
Ei tummaa lattiaa.
Ei rumaa sisäkattoa.

Kaksi vessaa.

Kodinhoitohuoneesta käynti myös ulos. 

Vaatehuone.
Puukiuas.
Riittävän iso piha, mutta ei liian iso. Isolle trampoliinille pitäisi olla tilaa, ja ehkä leikkimökille ja hiekkalaatikolle ja koiran häkille ja... 
Onhan näitä.

Minä olen sitä mieltä, että haaveilu on puoli ruokaa, ja se jos mikä pitää mielen virkeänä. Minulla on ollut ystävältäni lainassa kassillinen sisustuslehtiä, ja saankin kuulemma pitää ne. Arvatkaapa mitä aion tehdä niille? Aarrekarttahan niistä pitää tehdä, tai ainakin leikekirjaan leikata ideoita ja ihania juttuja!  

Ensi kesän projekti. Katon maalaus.

Ja jotta en ihan yksin liikaa kuumeilisi, niin tuntuu tuo husbandikin olevan aika hyvin perillä milloin kaupungin tontit tulevat myyntiin.... 

Eli lauantaiksi lotto vetämään!

Arkena.

..vanhempien makuuhuoneeseen on pääsy kielletty lapsilla, koska parhaimmat leikkipaikat ovat pistorasiat, jatkojohdot ja sängyn alunen. Tai sitten vaan ikkunasta pihalle tuijottaminen ja ruudun läpsiminen.

..ko.makuuhuoneen ikkunasta ulos katsottaessa kuopus lähettelee lentosuukkoja, oli siellä sitten ketään edes kelle vilkuttaa.

..työhuoneen ovi on suljettuna, koska kaksi pientä apupoikaa tykkää rämpyttää näppistä.

Amaryllis se jaksaa vielä kasvaa!

..koira tietää tasan tarkkaan ruoka-aikansa, oli arki tai pyhä, ja kolmen jälkeen alkaa kerjäämään ja vihjailemaan, ettei vaan eväs unohdu.

..kuopus on kerran osannut avata kiinni ("lukossa") olleen koiran häkin ja päästänyt koiran pois..

..esikoinen osaa avata takaoven ja päästää koiran pihalle.. osaa myös mahdollisesti lukita äitinsä ulos, tästä ei vielä kokemuksia, mutta kauhukuvia vilkkaassa mielessäni. (ja ulos se ei mua saa, mutta ku kuopus pitää nukuttaa unille ulos)

..aamut ovat alkaneet liian usein jo kuuden pintaan. (kiitos rokotteesta nousseen kuumeen) tänään silti tapahtui edistystä ja herätys oli ennen seitsemää, ja kuumekin oli poissa. 

..toisaalta kuopus on ollut nukkumassa jo puol ysi ekoja uniaan, mikä on mahdollistanut myös minulle pienet torkut isomman katsoessa aamun lastenohjelmia hieman jälkijunassa.

..kuumepotilas ja hänen aamukiekumisiin herännyt isoveli, ovat mahdollistaneet äidin käsitöiden edistymisen nukkumalla suht hyviä päiväunia.

Kuinka paljon näitä kuvia nukkuvasta lapsesta voikaan olla? PALJON.

..husbandi on liikaa töissä, mutta jaksan päänsisäisen aamukamman avulla. Jaksaa jaksaa...

..herkuton helmikuu on mahataudin jäljiltä suht hyvissä kantamissa.. jos herkuiksi ei lasketa pizzaa, limsaa, ruissipsejä ja tuorejuustoa ja vieraiden kanssa syötyjä herkkuja. Niin, tai sokerisia jogurtteja.

..kuiva talvi-ilma saa kädet kuivamaan ja rystyset ja nivelet verille. Kaunista. Eikä neulominen ainakaan helpota asiaa..

..myyntipuheet ja tekstit alkavat olemaan kohdillaan kun taas muutama tavara on jatkanut matkaa. 

Uusi pieni pupu ja vanha isompi pupu... Sävyeroa on...

..nukkumaanmenon sietämätön vaikeus on ongelma edelleen. Kai tähänkin joku palkintosysteemi pitäs itelle kehittää.

..salille menosta on jo ajatusta. Ehkä ennen vuotta 2043 pääsen vielä! 

Kuvat viikon varrelta niitä näitä..

Muutuppa ite salamana Samamaksi.

"Kuule, ku mää en nyt voi sulle Salamaksi muuttua."

"Voiksää kokkeilla?"

Räkänaurua yhdessä.

"Voitko?"

Jatkoin naurua yksin.

"Äiti lopeta. Voitko?"

Että Salama McQueen vois nyt vaan ihan ite ilmaantua piilostaan ni ei tarvis turvautua taikuuteen kato. 

RAKKAUS ON.

Esikoinen ihastuttaa ihanuudellaan aina. Etelän ystävämme olivat kyläilemässä ennen muuttoa, ja ulkoa sisälle mennessä esikoinen tuumasi kuinka hänestä on ihanaa kun he aina käyvät täällä meillä kylässä. Minä tykkään niistä! 

Siinä sitten sisällä yhdessä huokailtiin ystäväni kanssa, kun kerroin tämän myös hänelle. Voih. 

  

Yhdessä ruokittiin nälkäiset suut, lasten ja omat. Ystäväni teki pannukakkua jälkkäriksi, ja illalla huomasin että unohdin kiittää. Kuinka onkaan ihanaa omata juuri näitä ystäviä kenen seurassa voi olla juuri niin kuin on. Voi päästää toisen omille kaapeilleen, elää sitä normaalia arkea ilman turhan jäykkiä kahvitteluhetkiä, joissa pöytä on katettuna ja kämppä puunattuna ennen vieraiden tuloa. (Tämmöiset vieraat on myös tosin tervetulleita, tuleepa ainakin siivottua). Olla vaan. 

Ja mehän oltiin. Fiilisteltiin yhdessä heidän tulevaa muuttoa (lähes..) naapuriin, tulevaisuutta nyt muutenkin, ja ihasteltiin kuinka jälleen kerran pojilla on niin hyvät leikit keskenään. Että kuinka sitä ollaankaan onnekkaita. Aiemmin jo naurettiin kun mietittiin tulevaisuutta 20 vuoden päähän ja naurettiin kuinka pojat sitten viettää yhdessä saunailtoja ja muistelevat kuinka ovat tutustuneet. Ihan yhtä romanttista alkua heillä ei ole, kuin äideillään, mutta toisaalta, ilman sitä kohtalokasta Pariisin reissua ei heidänkään ystävyyttä olisi.

Että lähtekää ihmiset hyvät Pariisiin, sieltä voi saada elinikäisiä ystäviä! Meillä tosin oli kyseessä leirikoulu, mutta kai siellä voi tutustua muutenkin? En tiedä. Omastani olen vaan nyt niin kovin onnellinen että voisin vaikka vähän tanssia.

Kuvat perjantain päiväteeltä.

Tuo nimpparilahjaksi saatu amaryllis se vaan jaksaa ilahduttaa.

Puski kolmannen varren tulemaan ja sekin kukki!

Yleensä olen saanut kahdesta varresta kukat,

nyt teki jokaisesta isot kukat.

Enkä edes sen suuremmin hoitanut, haha.

1-v S Y N T T Ä R I T 2014

Ukkeli pieni, Ukkelsson, 1-vuotta vanha on.

Kuopuksen synttäreitä vietettiin päivää oikean päivän jälkeen, ja päivä oli enemmän kuin onnistunut. Husbandi oli koko päivän vapaalla, joten saatiin jo aamusta alkaa pikkuhiljaa laittamaan juttuja valmiiksi iltapäivää varten. Edellisenä iltana olin leiponut porkkanapiirakkaa, ja olimme iltapalalla juhlistaneet pientä sankaria oman perheen kesken. 

Juhlapäivänä sankari söi suurella halulla mummun leipomaa kakkua, ja tarjottavia oli just sopivasti. Täytekakusta jäi vain pieni palanen päivän jälkeen, ja me vastuullisina vanhempina syötiinkin se iltapalalla pois ettei mene vanhaksi. 

Lahjoista sankari ei suuremmin välittänyt, mutta uusi unipupu ja Paul Frankin kuvalla varustettu kylpypyyhe sai aaaaii-efektin aikaan.

Tarjolla oli seuraavia; (itselle muistiin)

Täytekakku

Porkkanapiirakka

Vilhelmiinoja

Makaroni-salaattia (+salaattikastiketta)

Mutakakku (gluteeniton)

Jäätelöä

Sipsiä 

Gluteenittomia pipareita 

Ajatuksena oli tehdä lisäksi vielä juustokakkua, mutta ilmankin pärjättiin ja jäi vielä rääppijäisvieraillekin tarjottavaa.

Se taitaa olla MUMMU. [mertarannan sutkautukset]

On ihan äärettömän ihanaa, kun oma lapsi oppii puhumaan. Jo pelkkä yninä ja eleillä kommunikointikin on mahtava ahaa-elämys, mutta että ne oppii oikeasti ymmärtämään asioita, ja lohkaisemaan tilanteeseen sopivaa juttua, on välillä aika hupaisaa. Aina aika ajoin kirjoittelen näitä muistiin, ja on meillä semmoinen vihkokin mihin näitä kirjoitetaan, kun muistetaan. Tässä nyt taas jotain itselle muistiin.

"Äiti. Äkkiä! Äkkiä ennen ku se yks mönkijäinen tullee!" 
(aamupesuilla heiluu altaan päällä pylly paljaana sylissä ja yrittää kiirehtiä)

"Kuka tuolla seistä töröttää?" 
(pimeällä autossa sormi kohden tyhjää pyörätietä)

"Minä istun tähän.. tähän sinun.. tissien päälle!" 
(iltasadulle alkamassa äitin syliin)

"Telve. Mitä sää teet?" 
(Uimahallissa KAIKILLE tuntemattomille) (tai oikeastaan missä vaan, kelle vaan..)

"Ei. Ei se (leipuri Hiiva) asu Kumputiellä vaan Kunkutiellä. Sitte on Jasuntie ja Samamantie."

"Minä menen...NAISTEN kans saunaan!"
Ja perään sormella osoitus kohti isiä.

"Tekkeekö mummu sulle päähän lettu?"

"Äiti. Onko sulla yöllä lettu päässä?"
(letti...)

"Tuu äiti minä haljaan sinun hiukset (harja haettuna jo vessasta) ja teen sulle letun" (no et tee..)

"Leipuri Tuuuuuuba, hän asuu Kunkuntiellä..."

"Äiti,älä viitti"
(mistä ne oppii näitä..?)

"Pittääkö ihmisten (aikuisten) pyyhkiä aina ite?"

"Laitaksää äiti huilin kaulaan?"

Kukas se on ihanin äiti?

"Nooo, se taitaa olla mummu!"

Viikko 6, liikuntapäiväkirja.

Eipä ole juuri mitään kerrottavaa..

Sunnuntai: sauvakävely 45min. 

Ja eikun uuteen nousuun!

Loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Viime viikolla stressaamani asiat saivat tänään rauhan, kun puhelin soi ja sähköpostit liikkui. Yksi asia on poissa päiväjärjestyksestä syksyä ajatellen ja mieli ei voisi olla kevyempi. Pojilla on alustava varaus hoitopaikkaan, ja vieläpä hyvään sellaiseen. Se, miten asiat muilta osin lutviutuu on ajan tehtävä näyttää, mutta just nyt on levollinen mieli asioiden suhteen. Kyllä kaikki aina järjestyy. 

Illalla otin hieman omaa aikaa lähtemällä ennen iltatoimia pois, ja saapumalla takaisin vasta kun pienet rakkauden hedelmät olivat jo unten mailla. Kyllä kannatti! Edessä on tiukka rutistus ennen isäkuukauden alkua, ja yksinolo oli enemmän kuin tarpeen. 

Olen varannut kalenterista kevään varrelle omia juttuja, näköjään joka kuukaudelle on joku meno. On konsertteja, keikkaa ja teatteria. Pitkästä aikaa muutakin kuin kotona oloa ja takaisin tuloa iltatissille. Kyllä on nyt kuulkaa vapaa olo! Tajusin yks ilta että enää omat syömisetkään ei tuota kuopukselle mahanpuruja, ja ruokakaupasta lähtikin mukaan papuja ja herneitä. Niin, ja kimalle-kynsilakkaa iltamenoja varten. 

Kyllä nyt kelpaa. Enää tarvitaan soitto unelmien työpaikastani ja sitten loppuelämä olis sinetöity. 

BLOGINURKKA

Meinasin jo luovuttaa, mutta sitten ajattelin, että ihan sama, muuten jää tekemättä. Ja tässä on tulos. Mun bloginurkka näyttää tältä;

Ada haastoi minut, ja koska rakastan näitä haaste-postauksia en voinut jättää tätä tekemättä. Tämän enempää ei tätä nurkkaa raotella, koska kaaos tässä huoneessa on KAMALA, aivan kuten jo tuosta pöydältä otetusta kuvasta vois kuvitella ;)¨

Yleensä bloggaan niin, että kirjoittelen puhelimellani blogger-sovelluksen kautta luonnoksia, joista osa jää matkalle, osa päätyy jossain vaiheessa ihan julki asti. Tietokoneella käyn vain lisäämässä kuvat ja toisinaan myös kirjoittelemassa tekstin, kuten esimerkiksi nyt.

Tietokone on työ/vieras/kodinhoito(hehhehe)/varastohuoneessa, tutummin törkyhuoneessa. Nytkin selän takana on kans pyykkitelinettä levällään, kirppiskasat viemässä tilaa, keskeneräisiä käsitöitä, viikkaamattomia pyykkejä, you name it. 

Huoneesta löytyy myös talon kallein tuoli, joka tuli meille lahjana mieheni siskolta, sattuman kautta. Pöytä on tuunattu vanhan ISOn kulmapöydän jaloilla ikean pöytälevyyn. Paljon parempi kuin ennen. Johtomeri on koitettu minimoida, mutta onhan noita liiaksikin asti. Ja laatikosto menee joskus vaihtoon ja ja ja.. Ei musta vaan sais mitään sisustusbloggaria!

Pitikö tähän nyt sitten muuta kertoa? No, maisemat ainakin on kivat kirkkaina talvipäivinä!

MATALALENTOA. [tautinen tammikuun loppu]

Kyllä olen onnellinen, että tämä viikko on ohi ja tästä on selviydytty. Synttäreiden (raporttia ehkä myöhemmin) jälkeen juhlittiin vielä kotiäitien rääppiäiset, ja seuraavana yönä alkoi sitten semmoinen ralli, että oksat pois. Koko viikon olo on ollut kamala, ja aina kun olen luullut, että täältä noustaan, niin sängyn pohja on vienyt mennessään. Näissä tilanteissa onni on vuorotyötä tekevä mies, joka sattuu olemaan just vapaalla kun sairastat pahimman terän taudista. Ja hakeepa se rakas vielä kaupasta evästäkin ja apteekista lääkettä. HUH. Mutta ohi on. Ainakaan vielä ei ole vieraat raportoineet taudin liittymisestä seuraan...

Viikon hitti; piilosta peilikaapissa...

Yks päivä aloin jo kirjoittelemaan meidän päivän kuulumisia, ja se tyssäs lounaaseen se teksti. Ilta meni taas elpaillessa. Nyt viikonloppuna on otettu sitten kiriä kaikesta kivasta mitä viikolla jäänyt tekemättä, pulkkamäkikin on poikien kans korkattu. Kuopus ei (siitäkään) heti lämmennyt, ehkä ens talvena sitten?

Laitan tähän nyt tän meidän puolikkaan päivän kuvineen päivineen, eipähän jää taas arkistoihin..

***

"Neljän tunnin unien jälkeen herään hiljentämään esikoista, kello on 3:15. Reilua puolta tuntia aiemmin olen käynyt kippaamassa nuoremman takaisin pötkölleen seisomasta. Esikoinen jaksaa huutaa aikansa, isiä vaatii luokseen ja mikään ei ole hyvin. Kymmenen minuutin huutojen jälkeen saan vaihtaa vaipan, annan pojalle vettä ja vien sänkyyn. 

Puoli kuuden aikaan kuopus vaatii taas luokseen. Nyt ei ole kaikki kunnossa, yleensä hän nukkuu sikeästi aamuun asti. Monien hiljennysyritysten jälkeen luovutan ja otan ukkelin syliini sohvalle. Tätä ennen esikoinen on tullut viereeni meidän sänkyyn ja mies lähtenyt töihin.

Tunnin sylinukkumisten jälkeen kuopus nostelee päätään ja kohta tulee isompikin itkun kanssa olohuoneeseen, "mikset äiti tullut mun vieleen?". 

"kato äiti, minä petasin sen  ite!"

Aamutoimet ja puuro. Ihmeitä tapahtuu, esikoinen pyytää puuroa lisää. Mullekin puuro maistuu, viime päivät on mennyt aikalailla nestelinjalla ja väkisin syöden. 

Koiralle denta, esikoinen saa antaa. "Miksi se ei usko minua?"

Papapelit on nyt Se Juttu!

Hampaanpesun jälkeen kääntelen taaperokärryä aina parempaan suuntaan ja istahdan teelle. Esikoinen tulee seuraksi tekemään palapelejä, kuopus touhuilee. Radiosta kuuluu aamulypsy, isoveljeni kehui sitä eilen, ja ajattelin pitkästä aikaa kuunnella voicen renkutusten sijaan. 

Odotan jo päiväuniaikaa, että saan parannella vielä itsekin ja kaivautua peiton alle.

Ennen lounasta rakennellaan legoilla (duploilla),viikkaan pyykit narulta ja sylittelen läheisyyden kaipuusta kärsivää kuopusta. Välillä tehdään parit nuppipalapelit (näitä voi tehdä lattialla kuopuksen seurassakin, muita sitten pöydässä) esikoisen kanssa ja ajetaan autoilla. 

Lounaaksi kuopukselle purkkiruokaa, mulle ja esikoiselle munakasta.  

Ikkunan läpi ikuistettuna vaunut talviauringossa.

Lounaalla keksin hyvän idean mille alan, mutta kun vihdoin saan päiväteeni juotua ja hommat hyvälle mallille, päättää kuopus haluta herätä. Olis kannattanut sittenkin vaan levätä itsekin. 

Istun sitten loppusissaan tunnin sohvalla kuopus sylissä ja viestittelen ystäväni kanssa heidän tulevasta muutostaan..."

Päivän asu. 

***

Että semmoista tällä kertaa. Tässä on kamalasti tullut mietityttä tulevaisuutta ja kaiken kohtaloa ja syviä syntyjä, lähinnä oon tällä viikolla kuitenkin vain nauttinut siitä kun olen saanut nukkua ja maata peiton alla. Huomenna viikko uus, nyt suihkuun ja nukkumaan, nuo yörallit/aikaiset aamut kun ei taida loppua ennen kuin poskihampaat keksii puskea läpi. Ja sehän voi viedä aikaa vähän enemmän kuin pari yötä. Jep. ÖITÄ!

Viikko 5, liikuntapäiväkirja.

Tautisen viikon liikuntasaldot;

Maanantai: Hiihto 3km. Melkoista räpellystä ladulla, jossa ei ollut pertsaa ja ihan liian monta mäkeä. Treenin puutetta vissiin.. Jatkossa taidan silti suosia tasaisia latuja ja kasvattaa habaa niillä.

Lauantai: lasten kanssa ulkoilua, kävelyllä vaunut+pulkka-yhdistelmällä. Mäenlaskua. Lumitöitä.
Olo hiukka puolikuntoinen vielä, mutta selvästi parempaan päin kun ulkoiltiin parikin kertaa ja toisella kertaa tehtiin varmaan ennätys tälle talvea ajallisesti. Oli muuten nälkäistä porukkaa kun sisälle tultiin!

Sunnuntai: Mäenlaskua ja lumitöitä. Hyötyliikuntaa ;)