No yhhyh

Hattua nostan ensiksi äidilleni. Hän on jaksanut yksinhuoltajana yhden erittäin ärhäkän teinin kanssa sekä pienen kaikkeen sopeutuvaisen ja hyvin nukkuvan virtasen kanssa (saatte itse päättää kumpi minä olin.muistakaa kuitenkin, että mulla on pikkuveli..). Mulla on ollut tälle viikkoa omaa aikaa 45minuuttia (lenkillä! Rasti seinään!!) ja sauna päälle. Seuraava oma hetki on...öö...joskus?

Piristystä tulevaan viikonloppuun tuo yökyläreissu veljeni luokse. Esikoinen toivoo pääsevänsä veljeni saunaan, veljeni taas haluaa viedä pojan metsään. Sopii mulle! Lähdetään poikien kans kolmestaan, jätetään tuo perheen pää yksin nauttimaan pikkujouluista..

Tuohon omaan aikaan palatakseni niin kerronpa, että en ole vielä tälle viikkoa laittanut itse ruokaa ollenkaan. Meillä on tapana tehdä ruokaa useammaksi päiväksi aina kun mahdollista,ja yleensä sille napsahtaa ruuanlaittovuoro, joka tulee aiemmin poikien kans kotiin. Yhtenä päivänä se oli tällä viikolla myös mummu ;)

Tälle päivää napsahti kuitenkin pyykkipäivä, kun aamulla oli pienemmän vaippa valskannut sänkyyn ja hoidosta tullessa isompi ilmoitti että on pissat housussa.. Mutta saanpa saunaillan - pakko ne kuomat on kuivata huomiseksi mukaan!

Että mitäpä tässä sen kummempia. Ens viikon omia pikkujouluja (ja seuraavan päivän yksinoloa lasten kans) odotellen ;)

Yksi alkuviikon avautuminen sunnuntaihin.

Kun talossa on kaksi uhmaikäistä,  yksi vuorotyöläinen isä, ja äiti joka myös on 24/7 saatavilla aina jollekin - niin kotona kuin töissäkin, niin voitte varmaan arvata, että aina ei olla niitä vuoden vanhempia saati edes pirtsakoita hymysuita.
Kotityöt työpäivän päälle, ruuan laitto, tiskikone, pyykkikone, parhaimmillaan lakanan vaihtoa viikollakin..you name it! Kotityöt nyt vaan on sieltä ja syvältä. Koti on kuin pommin jäljiltä, tavarat lojuu ties kuin monetta kuukautta keittiön pöydällä, käsityöt odottaa viikonloppujen päiväuniaikoja, lista on loputon..

Tätä on odotettu, tästä on nautittu, mutta. Onhan tämä nyt niin pirun rankkaa!
Esikoisella on valikoiva kuulo, valikoiva halu tehdä asioita ja erittäin mukava "pieni" uhman poikanen. Kuopus taas tulee peesissä minkä ehtii. Kaikki pitää saada tehdä ITE, luuloja itsestä on enempi kuin taitoja. Ja jos isompi jotain saa, tai tekee, niin hän myös. Kyllä! Tämä numero kakkonen ei todellakaan jää kakkoseksi.

Että kyllä tässä nyt eletään sitä elämän parasta aikaa. Varmasti nämäkin muistot on joskus kevyitä, ja näitä muistellaan kaiholla. Ehkä ei edes muisteta sitten kuinka välillä tunsi itsensä maailmankaikkeuden paskimmaksi vanhemmaksi kun tuli huudettua. Saati että oli epäoikeudenmukainen äiti, kun eväsi erään saunareissun ihan vain siksi että hommat ei sujuneet kolmannellakaan kerralla.

***

Siinäpä tuntoja alkuviikolta. Olihan se rankka viikko, yhteen viikkoon mahtuu niin paljon äksöniä välillä, että sitä ihan nauttii kun ensi viikolla mies on vasta viikonloppuna iltoja pois. Kyllä, isänpäivän kunniaksi - hah.

Nyt on viikonloppu nautittu kotona olosta, mummun synttäreistä, värkätty kotia taas siistimmäksi (se projekti ei lopu ikinä! Ja kun viikolla ne kotityöt on sieltä ja syvältä..), edistetty viihtyvyyttä (kanervat, ne tekee paljon!) ja oltu ihania kaikki. Melkein tuntuu jopa vapaalta viikonlopulta kun tuo armas aviomieskin on sunnuntai-illan kotona. Mä niin nautin!

Ps. se uhma muuten tuolla kuopuksella taitaa olla potenssiin tuhat siitä mitä se on koskaan ollut esikoisella........

Kuva lauantai-aamun kuurasta. Tänään oli lunta, joka muuttui sitten jo aamupäivällä vesisateeksi..

(aurinkoisen) vapaapäivän kuulumisia.

Ensin mää pistin tän blogin kiinni. Sitten mää kirjotin jotain ja luulin avanneeni tämän taas. Sitten mää nyt avasin tän. Eipä jahkata täällä!

Mun syyslentsu oli astetta rajumpi. Tai ainakin pitkä. Mutta se mitä oon oppinut, on että itsestään pitää pitää huolta. Kun on kipeä, on kipeä. Töihin ei mennä puolikuntoisena (taisin vähän mennä..), vaan hoidetaan oma kroppa kuntoon ja painetaan sen jälkeen taas sata lasissa.

En oo varmaan koskaan kertonut ammattiani, (enkä kerro nytkään) mutta sanonpa vain, että mun työ on kyllä antoisaa ja palaute tulee välittömästi. Joka päivä on enemmän niitä positiivisia ajatuksia, ja kohtaamisia, entä semmoisia, että blaah, loppuis jo tämäkin työpäivä. Toisinaan silti töiden jälkeen on ihan naatti, kaikkensa antanut, ja toisinaan sitä on virtaa täynnä ja jaksais vaikka mitä.

Nyt meillä on poikien kans käytännössä viikonloppu keskenään. Perjantaina oltiin koko perhe ilta kotona, nyt ollaan seuraava ilta maanantaina. Iltavuorot tosin tietää vähän enempi fyffeä tälle perheelle, hah.
Tänään on paistanut aurinko, ollaan ulkoiltu aamulla lähellä olevalla pulkkamäellä ja hiekkakentällä (oltiin mm.hippaa ja esikoisen jotain omaa kiinniotto-leikkiä), mä oon pitkästä aikaa nauttinut tv:n katselusta ja käsitöiden teosta päikkäriaikaan (saikulla se ei ollut nautinto, se oli ajantappoa), ollaan ulkoiltu vähän lisää (ja ihmetelty miks äiti ei anna pissiä puskan juureen, kun isi antaa (pippeli paleltuu..)), tehty kotitekoisia ranskiksia murekkeelle ja makaronille kaveriksi. Tai pikemminkin keitetty makaronia murekkeelle kaveriksi kun ranskikset ei meinannut ehtiä samalle syöntiä nälkäisten lasten kans. Rakennettu duploilla, katsottu Martin tarinatallia, minä oon taas vähän neulonut, sylitelty, maattu teltassa, leikitty kukkuu-leikkiä telttaan ja vaikka ja mitä. Ihana päivä on ollut. Nyt kun oma olo alkaa olemaan elävien kirjoissa, niin on tämä ollut nautinto olla kotona (aurinkoisena) vapaapäivänä. Ainut tumma pilvi tähän meidän eloon on nyt koiran vatsantoiminta. Jos se ei viikonlopun aikana rauhoitu, niin maanantaina sitten haemme lääkettä.

Että tämmöisiä kuulumisia meille.

Mitä teille kuuluu?

Onko siellä ketään?

ps.tällä viikolla tuli vuosipäivä mun ekasta plussasta.

Neljä vuotta. Apua.

Mulla on siis apaut 8kk aikaa valmistautua siihen,

että meillä asuu nelivuotias.

gulp.

JÄÄHYLLÄ.

Huh hellettä! Vaan minä en valita, totean vain. Kyllä se talvella taas ikävä iskee näitäkin helteitä, kun on muka liian kylmä. Tai no, ei mulla oo, en valita sittenkään ;)

Jäähyllä on myös blogikin (itekin tässä epätoivoisesti ikkunan alla kirjoittelen tätä :D). Työt ovat alkaneet, aamulla starttaa myös poikien päivähoito. Illat menee yhdessä hujauksessa ja nytkin jo nukkumatti kolkuttelee silmäkulmaa. Ei tässä kaikkeen ehdi. Tärkeimmät ensin, lapset.

Viikossa positiivista on ollut aurinko, työsopimus, aurinko, ja kiva työpaikka. Niin ja aurinko. Huomisen hoidon alun itkutkin on hoidettu jo viime viikolla, joten huomenna olen reipas äiti ja pussailen vaan maltillisesti pojat ennen kuin jatkan matkaa omiin töihini.

Nyt se sitten alkaa. Se meidän todellinen lapsiperheen arki. IHANAA.

ps. KK, vastaan sähköpostiisi asap!!!! En oo unohtanut :)

Mitä kuuluu Marja-Leena?

..aim sori.

Täällä se tämäkin blogi tönöttää ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä sitä kukaan muista. En minä, eikä kommenttilaatikko.. :D

Arki soljuu eteenpäin tasaisen varmasti, syksy lähenee, vaikka kesäkään ei ole vielä alkanut. Ajatukset on pitkälti syksyssä, että meinaa unohtua kaikki ihanat jutut mitä tässä on ennen sitä. Nuuskin vain poikieni hiuksia, halaan ja pussailen. Muistutan kuinka ovat ihania. Nämä hetket ei ikinä enää palaa. Meidän viimeiset hetket kotona kolmistaan.

Syksy tuo aika isoja muutoksia meidän perheeseen. Sitten meitä on kaksi töissä käyvää vanhempaa, kaksi työn uuvuttamaa (oikeasti se ei ole työ, joka uuvuttaa, vaan se nukkumaan menon vaikeus. You know), sekä kaksi uuteen paikkaan nakattua lasta.

Ajatukset on siis pääosin syksyssä, että ei osaa oikein edes kertoa tästä hetkestä. Mietin jo minkälaisen repun hommaan erikoiselle. Mietin, että ostoslistaan täytyy lisätä ainakin kumisaappaat repun lisäksi. Ehkä myös tossut ja jarrusukkia. Vesipullo, jos elokuussa on vielä lämmintä. Onkohan kintaita ja lapasia riittävä määrä? Mitkä unikaverit viedään päiväkotiin?

Mietin, että töiden jälkeen ajan uimahallille niinä päivinä kun ei tarvitse hakea poikia hoidosta. Tai, että pyöräilen töistä kotiin kymmenen kilometriä aamun autokyydin jäljiltä. Saan kuunnella työmatkat radiota rauhassa, nauraa aamulypsylle, ja myöhästyä töistä kun en malta nousta autosta kesken juttujen.

Odotan, että saan ihanat työkaverit. Ja pelkään, että en saa. Painajaisunet ovat jo alkaneet. Pomoa en jännitä, sen tiedän olevan mainio tapaus.

Paljon on siis mielen päällä. Ajatukset tulevassa, ja elämä hetkessä.

Blogin tulevaisuuskin on ollut mielen päällä, ja paljon. Aikaa ja halua ei meinaa riittää nytkään, syksyllä vielä vähemmän. Tuntuu, että asiat vaan toistuu joka kerta samoina. Tylsinä. Ystävätkin jäävät välillä vähälle huomiolle, mistä riittäisi aikaa blogillekaan.

Paljon on siis ajatuksia mielessä, niistä kertominen vain on nyt jossain muualla kuin blogistaniassa.

Syksyä odotellen siis nyt nautitaan kesästä! (ja blogia päivitellään silloin kun ehtii :))

KYMPPITONNI.

Se olis kymmenen tuhatta kävijää tälle blogille täynnä. Osahan on omia käyntejä, mutta ei kerrota sitä mulle..

Aioin tässä rauhallisena päiväunihetkenä saada paljon aikaan, mutta saldo on tässä;

- yksi rauhassa juotu päivätee (haaveillen samalla herkuista)
- yksi erittäin inspiroiva sisustuslehti anopilta selattuna läpi
- parhaat ideat otettuna puhelimeen talteen (kuvamuistiin joo)
- yhden urheilupaidan ja yksien tuulihousujen sovittaminen - NE MAHTUU TAAS!
- suunnittelua ajatuksen tasolla ensi viikonlopun synttärijuhliin
- viestittelyä pyörän peräkärrystä appiukon kanssa
- viestittelyä pois menevistä kamoista ystävien kanssa
- parin tavaran siirtoa paikasta toiseen
- herännyt esikoinen
- esikoinen sylissä bloggaamista

..hommat jatkukoon toisena päivänä. Samoin kuin mökkijutut vapulta.

Arkisia ajatuksia [VIIKKO PAKETISSA]

Mä löysin inspiroivan blogin. Vähän semmoisen mitä lukiessa tulee niin paljon kaikkia ideoita, että oksat pois. Uusimmassa Kotivinkissä oli juttu ihanasta "kattohuoneistosta", ja jutun lopussahan oli sitten toki linkki asunnon omistajan blogiin. (näitä lehtijuttua blogeista on nykyään vissiin ihan kiitettävästi. Sinänsä ihan kiva, että löytää sitten niitä ihania blogeja itekin, sit taas jos on jo vanha tuttu blogi itelle, ni lukis lehdestä mielellään jostain muusta.) Siinä minä päiväteetäni ryystin ja surffasin hänen blogiaan läpi, NIIN IHANA.
Kurkatkaapa tänne. Tykkäättekö?

Mutta siis tuosta ihanasta blogista inspiroituneena piti tulla asiasta teille vinkkaamaan ja jakamaan muutamat arkiset kuvat meidän männä viikolta. Taudit alkaa olemaan pikkuhiljaa selätettynä, töissä oon käynyt yhtenä päivänä (keikkaa pukkaa, you know) ja onpa mun syksykin saanut vähän lisää vihreää valoa töiden suhteen. Nyt vaan jännään, että miten, missä ja kenen kanssa saan olla töissä. Että kyllä se jalan tunku sinne oven rakoon aina on näköjään kannattanut, ja hommien hoitaminen myös. Ei tuu työnantaja ainakaan katumaan, kun mut palkkaa, se on varmaa se.

Kuopuksen lempipuuhaa nykyään. Menoa ei hidasta vaikka keinulla on vedetty kumoonkin, ja kunnolla (siinä voi kato jopa seistä ja keinua..).

Miten ihmeessä saan jopa helmililjan kuolemaan?! Miten sitä pitäs hoitaa? Vai tarviiko sitä edes hoitaa? Olis ihana kasvatella kaikkia tomaatteja sun muita kesäksi, mutta kun en oo saanu aikaseksi ostaa siemeniä ja multaa, ni taitaa jäädä haaveeksi. Ja tulos on silti varmaan sama, laitto niitä kasvamaan eli ei, heh heh.

Meidän nuorin imurin heiluttaja. Mulla on asiat hyvin nykyään, ku mulla on KOLME omaa imuroijaa. Ei tarvi ite vaivautua, se kun on ehkä yks inhottavimmista kotitöistä ikinä.

Nukke-vauva (tää on siis nuken nimi) on saanut pitkästä aikaa hoivaa. Tästä on ollut tulossa juttua jo pidemmän aikaa, mutta odottaa edelleen tulemistaan...


Ja NYT mä jatkan hetken tätä kaaoksen taltuttamista työhuoneesta, kunnes joku herää päiväunilta ja aletaan tekemään lähtöä synttärijuhliin. SOMMORO.

Stay at home, moooooom!

Viime viikkojen aikana olen monta kertaa miettinyt tätä äitiyden ja työssäkäymisen yhteensovittamista. Pyöritellyt tunteita puolin ja toisin, katsellut asiaa monelta kantilta. Vielä en siis ole palannut "lopullisesti" takaisin työelämään, mutta pientä puskemista sinne oven rakoon olen tehnyt. Itselle on tehnyt todella hyvää olla välillä muissakin maisemissa, antaa ne ohjat kotona miehen käsiin, ja aamulla vain huolehtia itsestään. (Ja jotenkin ne aamut, jolloin töihin meni auringon noustessa pikkupakkasessa, olivat jotenkin hirveän ihania. Siinä lähti päivä käyntiin ihan oikeasti.) Kotona hommat on silti pyörinyt kuin ennenkin, pyörittäjänä vaan on ollut isi äidin sijasta.

Ekalla työviikollani olin ihan varma, että kenenkään äiti-ihmisen ei koskaan kannata lähteä töihin. Tai ainakaan, jos lasten iät on siinä yhden ja kolmen tienoilla.. Kuopus oirehti roikkumalla illat ja vapaa-ajat minussa, tarkistamalla etten karkaa mihinkään hänen tietämättään. Esikoinen riemastutti yöhuudoillaan ja kiukuttelulla päiväsaikaan. Mulla itellä taas voimia vei "uuden" oppiminen, vaikka mitään uutta ei varsinaisesti tarvinnut opetellakaan. Ja toki se nukkumaanmenon vaikeus pysyi vaikka töissä kävikin, heh.

Vapaa-aikaa kutsuisin ennemmin kotona pyörähtämiseksi. Olin päivät töissä, illalla ehdin olla hetken poikien kanssa, sitten alkoikin jo iltapuuhat. Ei siinä kamalasti jäänyt aikaa pojille. Saati nyt parisuhteelle. Kun pojat oli saatu nukkumaan, ja esikoinenkin oli vessa-jano-rumbansa päättänyt, niin halusin lähinnä vain olla. En keskustella tai puhua lapsista. (tässä kohtaa ymmärrän nyt sitten paremmin miestäni, kun hän on nyt palannut takaisin töihin isäkuukaudelta) 

Vielä ennen tätä muutaman viikon työrupeamaa olin ihan varma, että työssäkäyvänä olen ihan erilailla aktiivinen harrastusten suhteen kuin näin kotona ollessa. Ennen töiden alkua panikoin myös, että entä jos en enää olekaan kotiäiti ennen syksyä, kuka tekee kotona nämä hommat mitä aioin tehdä jo esikoisen vauvavuotena? (nyt oon ottanut sitten näissä  hommissa joitan osioita jo kiinnikin, ihan vaan koska syksy tulee liian pian..)

Ehkäpä näin parin viikon kokemuksella en voi sanoa miten se sitten menisi noiden harrastusten kanssa. Meillä oltiin koko aika enemmän tai vähemmän sairaana, ja töiden loppumisen kunniaksi 2/4 meidän perheestä oli lääkekuurilla. Luotan, ja uskon, että kun menen OIKEASTI töihin, pojat menevät hoitoon, ja arki rullaa, niin aikaa löytyy ennen pitkää myös niille harrastuksille. Olenpa myös kuullut semmoisenkin, että töihin palattua sitä on kotona tehokkaampi kun aikaa on vähempi niille kotitöille ynnä muille. Ehkä sitä on sitten tehokkaampi myös yhteydenpidossa ystävien kanssa. Nyt tuntui, että ystävät jäi aikalailla unholaan, kun sen vähäisen vapaa-ajan vei omat pienet himatuikut.

Muutaman viikon työura (tsih) oli äärettömän piristävä. Sain vahvistusta sille mitä haluan tehdä, ja sille että tämän homman osaan todella hyvin. Olkoonkin niin, että kohdalle osui aivan mahtavat työparit ja yhteinen huumori osui kaikkien kanssa yksiin, mutta tuota työtä minä haluan tehdä. 

Että syksyä odotellessa, sitten mä meen ihan prona johonkin ihanaan työpaikkaan ja olen niin reipas, että! 

Sosiaalinen ähky.

Sosiaalinen ähky. Sosiaalinen ylikuormitus. Kysymyksiä miksi ja minkä takia. Ja ekana karsitaan blogista.

On ollut ihan huippu isäkuukauden alku! Eka oltiin kaksistaan yks yö, sitten hengattiin viikko kotona omalla porukalla ja reilu viikko sitten startattiin auto kohti etelää ja serkkuja. Viikonloppu meni nopsaan tätilässä Hämeessä, siitä sunnuntaina vaihdettiin serkun vastusteluista (") huolimatta toisen tädin nurkkiin. Vauhtia ja ääntä piisasi koko viikon! 

Esikoinen leikki viis vee serkun kaks, ja kuopus sai 11-vuotiaan serkkutytön varaäidikseen. Minä neuloin yhdet villasukat loppuun (se todellinen viimetippa taas), illalla valvottiin liian myöhään ja lähtöä edellisenä yönä ei kukaan meidän perheestä nukkunut oikein hyvin. 

Kotia lähtiessä auto oli tupaten täynnä, mutta niin vain me mahduttiin. Haettiin vielä koira kotiin matkan varrelta, ja yöksi kotiin. Ja näin parin yön perusteella on se kotona olokin taas maistunut! 

Reissussa ei tullut käytyä lenkillä/kävelyllä muuta kuin yhtenä päivänä ulkotapahtumasta "kotiin". Vaate -ja kenkävalinnat mukaan kun olis voinut olla vähän keväisemmät...

Ens viikko vielä ollaan koko perhe koossa, sitten alkaa taas erilainen arki, kun minä koitan miltä maistuu käydä töissä. Olo on asian suhteen samalla kihelmöivä, mutta levollinen. Työpaikka on jotensakin tuttu, hommat hoidetaan kuin ennenkin ja jatkoakin on jollain tapaa mahdollisesti luvassa jossain vaiheessa. 

Että tämä mun sosiaalinen ähky otetaan vähemmäksi somesta. Kirjoittelen siis jatkossakin silloin kun siltä tuntuu, samoin kuin instagram on välillä lepotilassa. Elämä on nyt aika sosiaalista muutenkin, joten siksi täällä ollaan aika hiljaista tyttöä välillä. Menee mielenkiinnot ihan muihin juttuihin. Ja ainahan sitä voi yksin turinoida muutenkin kuin internetin syövereihin. Palataan asiaan siis kun aika on oikea :)

Viimeinen arki.

Se on kuulkaa ihan vain yhtä yötä vaille taputeltu kun meidän perhe on lomalla. Tai no, mies on lasten kans ja mä teen jotain. Hengaan mukana? Käyn töissä? Aika näyttää. Pääasia on, että pojat saa isin kotiin, eikä kuuteen viikkoon tarvitse ikävöidä. Kenenkään.

Viimeiset kolme päivää mies on ollut tiiviisti töissä, ja sen taas eilen illalla huomasi; isompi kiehnäsi iskän kainalossa, pienempi mun. Otin ja läksin sitten uimahalliin illaksi. Takaisin tullessa pojat oli jo nukkumassa ja mies vallannut sohvan nurkan.

Aamu meillä alkoi taas kuudelta. Olen viime aikoina ollut aika kipakkana aamulla kun miehen kello on soinut (puoli kuuden maissa..). Kuopus ei enää jostain syystä asetu sen jälkeen, jos tuohon aikaan havahtuu, joten olen sähissyt peiton alta "sammuta se... sammuta se nyt äkkiä ennen ku ne herää!!!!!". Ja ainahan ne herää. Ensin kuopus, sitten esikoinen. Isompi ilmoittaa aina vihaisesti puoliunessa "en halua enää nukkua". Mutta nukkuishan se, jos sais mut tai miehen kaveriksi.

Perussiisti olohuoneen lattia. HAHA.

Saksiharjoittelua.

Kuopuksen lempiharrastus.

No, kuopus oli aamulla puol ysi jo päiväunilla. Esikoiselta oli evätty aamun muumit huonon ruokapöytäkäyttäytymisen vuoksi, ja hänelläkin silmät seisoi päässä. Siinä vaiheessa kirosin omat ehtoni ("jos et ole kunnolla, et katso ohjelmia") ja mietin kuumeisesti jotain lepoa itsellenikin.. (Muakin VÄHÄN väsytti reilun kuuden tunnin unilla..)

Kuopus nukkui sisällä vaunuissa.
Kämppä pimeäksi, cd-soittimeen klassisen levy, torkkupeitto kainaloon ja esikoisen kanssa pötkölleen liian lyhyeen sänkyyn, kuuntelemaan unimusiikkia, musiikkia joka tekee meidän aivot viisaiksi. Poikahan ei nukkunut, enkä tainnut minäkään, mutta tulipa edes vähän torkuttua ja levättyä. 

Mummuni tekemä tilkkupeitto peittämässä repsottavaa sohvan päällistä. Istuu kuin nenä päähän!

Kuopuksen herättyä join ison mukillisen runsas kofeiinista (yhdyssana?) teetä ja jatkoimme leikkejä. Ulos en edes kuvitellut meidän menevän koska en yksinkertaisesti olisi kestänyt esikoisen todennäköisiä väsykiukkuja mennessä ja tullessa. Onneksi on aina vaihtoehto olla sisällä. 

Esikoinen rakastaa valokuvata. Järkkäriä en vaan anna hänelle ilman apua..

Loppuviimein päivästä sukeutui aika ihanasti onnistunut. Molemmat pojat nukkuivat pitkät unet, mä sain sillä aikaa neuloa ja katsottua samalla kovasti täyttynyttä digiboksia tyhjemmäksi. Mies tuli kotiin kaupan kautta (viime päivät on aika pitkälti sovellettu pitkien työvuorojen takia), syötiin ja sitten niiden aamun muumien jälkeen (mies halus välttämättä nähdä ne :D) minä läksin uimaan vesijuoksemaan. Ulkonakin ehdittiin käymään välipalan jälkeen ja puistoiltiin taas puistossa, jossa ei ole talvikunnossapitoa eikä seuraa. 

End.

Että yks yö enää, sitten laitetaan rytmit uusiksi ja elellään kuin ellun kanat! Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan..


Tämä kaikki siis eilisen juttuja, tänään on ihan eri meininki. Huomista odotellaan kovastikin, pojat pääsee mummulle yöksi! Kuopus ekaa kertaa.. "Äiti, tuutko sinä?", on kysytty jo monta kertaa. "Ei, ei äiti nyt tule. (äiti nukkuu kotona, omassa sängyssä, ihanassa rauhassa, ja niin pitkään kuin haluaa!!!!) Toisella kertaa mennään sitten taas yhdessä."

Arkena.

..vanhempien makuuhuoneeseen on pääsy kielletty lapsilla, koska parhaimmat leikkipaikat ovat pistorasiat, jatkojohdot ja sängyn alunen. Tai sitten vaan ikkunasta pihalle tuijottaminen ja ruudun läpsiminen.

..ko.makuuhuoneen ikkunasta ulos katsottaessa kuopus lähettelee lentosuukkoja, oli siellä sitten ketään edes kelle vilkuttaa.

..työhuoneen ovi on suljettuna, koska kaksi pientä apupoikaa tykkää rämpyttää näppistä.

Amaryllis se jaksaa vielä kasvaa!

..koira tietää tasan tarkkaan ruoka-aikansa, oli arki tai pyhä, ja kolmen jälkeen alkaa kerjäämään ja vihjailemaan, ettei vaan eväs unohdu.

..kuopus on kerran osannut avata kiinni ("lukossa") olleen koiran häkin ja päästänyt koiran pois..

..esikoinen osaa avata takaoven ja päästää koiran pihalle.. osaa myös mahdollisesti lukita äitinsä ulos, tästä ei vielä kokemuksia, mutta kauhukuvia vilkkaassa mielessäni. (ja ulos se ei mua saa, mutta ku kuopus pitää nukuttaa unille ulos)

..aamut ovat alkaneet liian usein jo kuuden pintaan. (kiitos rokotteesta nousseen kuumeen) tänään silti tapahtui edistystä ja herätys oli ennen seitsemää, ja kuumekin oli poissa. 

..toisaalta kuopus on ollut nukkumassa jo puol ysi ekoja uniaan, mikä on mahdollistanut myös minulle pienet torkut isomman katsoessa aamun lastenohjelmia hieman jälkijunassa.

..kuumepotilas ja hänen aamukiekumisiin herännyt isoveli, ovat mahdollistaneet äidin käsitöiden edistymisen nukkumalla suht hyviä päiväunia.

Kuinka paljon näitä kuvia nukkuvasta lapsesta voikaan olla? PALJON.

..husbandi on liikaa töissä, mutta jaksan päänsisäisen aamukamman avulla. Jaksaa jaksaa...

..herkuton helmikuu on mahataudin jäljiltä suht hyvissä kantamissa.. jos herkuiksi ei lasketa pizzaa, limsaa, ruissipsejä ja tuorejuustoa ja vieraiden kanssa syötyjä herkkuja. Niin, tai sokerisia jogurtteja.

..kuiva talvi-ilma saa kädet kuivamaan ja rystyset ja nivelet verille. Kaunista. Eikä neulominen ainakaan helpota asiaa..

..myyntipuheet ja tekstit alkavat olemaan kohdillaan kun taas muutama tavara on jatkanut matkaa. 

Uusi pieni pupu ja vanha isompi pupu... Sävyeroa on...

..nukkumaanmenon sietämätön vaikeus on ongelma edelleen. Kai tähänkin joku palkintosysteemi pitäs itelle kehittää.

..salille menosta on jo ajatusta. Ehkä ennen vuotta 2043 pääsen vielä! 

Kuvat viikon varrelta niitä näitä..

MATALALENTOA. [tautinen tammikuun loppu]

Kyllä olen onnellinen, että tämä viikko on ohi ja tästä on selviydytty. Synttäreiden (raporttia ehkä myöhemmin) jälkeen juhlittiin vielä kotiäitien rääppiäiset, ja seuraavana yönä alkoi sitten semmoinen ralli, että oksat pois. Koko viikon olo on ollut kamala, ja aina kun olen luullut, että täältä noustaan, niin sängyn pohja on vienyt mennessään. Näissä tilanteissa onni on vuorotyötä tekevä mies, joka sattuu olemaan just vapaalla kun sairastat pahimman terän taudista. Ja hakeepa se rakas vielä kaupasta evästäkin ja apteekista lääkettä. HUH. Mutta ohi on. Ainakaan vielä ei ole vieraat raportoineet taudin liittymisestä seuraan...

Viikon hitti; piilosta peilikaapissa...

Yks päivä aloin jo kirjoittelemaan meidän päivän kuulumisia, ja se tyssäs lounaaseen se teksti. Ilta meni taas elpaillessa. Nyt viikonloppuna on otettu sitten kiriä kaikesta kivasta mitä viikolla jäänyt tekemättä, pulkkamäkikin on poikien kans korkattu. Kuopus ei (siitäkään) heti lämmennyt, ehkä ens talvena sitten?

Laitan tähän nyt tän meidän puolikkaan päivän kuvineen päivineen, eipähän jää taas arkistoihin..

***

"Neljän tunnin unien jälkeen herään hiljentämään esikoista, kello on 3:15. Reilua puolta tuntia aiemmin olen käynyt kippaamassa nuoremman takaisin pötkölleen seisomasta. Esikoinen jaksaa huutaa aikansa, isiä vaatii luokseen ja mikään ei ole hyvin. Kymmenen minuutin huutojen jälkeen saan vaihtaa vaipan, annan pojalle vettä ja vien sänkyyn. 

Puoli kuuden aikaan kuopus vaatii taas luokseen. Nyt ei ole kaikki kunnossa, yleensä hän nukkuu sikeästi aamuun asti. Monien hiljennysyritysten jälkeen luovutan ja otan ukkelin syliini sohvalle. Tätä ennen esikoinen on tullut viereeni meidän sänkyyn ja mies lähtenyt töihin.

Tunnin sylinukkumisten jälkeen kuopus nostelee päätään ja kohta tulee isompikin itkun kanssa olohuoneeseen, "mikset äiti tullut mun vieleen?". 

"kato äiti, minä petasin sen  ite!"

Aamutoimet ja puuro. Ihmeitä tapahtuu, esikoinen pyytää puuroa lisää. Mullekin puuro maistuu, viime päivät on mennyt aikalailla nestelinjalla ja väkisin syöden. 

Koiralle denta, esikoinen saa antaa. "Miksi se ei usko minua?"

Papapelit on nyt Se Juttu!

Hampaanpesun jälkeen kääntelen taaperokärryä aina parempaan suuntaan ja istahdan teelle. Esikoinen tulee seuraksi tekemään palapelejä, kuopus touhuilee. Radiosta kuuluu aamulypsy, isoveljeni kehui sitä eilen, ja ajattelin pitkästä aikaa kuunnella voicen renkutusten sijaan. 

Odotan jo päiväuniaikaa, että saan parannella vielä itsekin ja kaivautua peiton alle.

Ennen lounasta rakennellaan legoilla (duploilla),viikkaan pyykit narulta ja sylittelen läheisyyden kaipuusta kärsivää kuopusta. Välillä tehdään parit nuppipalapelit (näitä voi tehdä lattialla kuopuksen seurassakin, muita sitten pöydässä) esikoisen kanssa ja ajetaan autoilla. 

Lounaaksi kuopukselle purkkiruokaa, mulle ja esikoiselle munakasta.  

Ikkunan läpi ikuistettuna vaunut talviauringossa.

Lounaalla keksin hyvän idean mille alan, mutta kun vihdoin saan päiväteeni juotua ja hommat hyvälle mallille, päättää kuopus haluta herätä. Olis kannattanut sittenkin vaan levätä itsekin. 

Istun sitten loppusissaan tunnin sohvalla kuopus sylissä ja viestittelen ystäväni kanssa heidän tulevasta muutostaan..."

Päivän asu. 

***

Että semmoista tällä kertaa. Tässä on kamalasti tullut mietityttä tulevaisuutta ja kaiken kohtaloa ja syviä syntyjä, lähinnä oon tällä viikolla kuitenkin vain nauttinut siitä kun olen saanut nukkua ja maata peiton alla. Huomenna viikko uus, nyt suihkuun ja nukkumaan, nuo yörallit/aikaiset aamut kun ei taida loppua ennen kuin poskihampaat keksii puskea läpi. Ja sehän voi viedä aikaa vähän enemmän kuin pari yötä. Jep. ÖITÄ!

Jotain maagista.

Tiedättekö sen tunteen, kun arki alkaa ja etukäteen kaikki vähän ehkä mietityttää, ja sitten kun se arki onkin päällä niin kaikki vaan lutviutuu? Että ei enää mietitytä ja kaikki sujuu omalla painollaan, ihan niinkuin ennen. Siltä musta tuntuu nyt. Että kaikki menee niin kuin pitääkin.

Esikoisen kiukuttelut vie toisinaan aika paljon mehuja, mutta joku käsikirja kai tuohon poikaan pitäis tehdäkin, että hommat menis sutjakkaasti joka kerta. Väitän, että kun osaa käsitellä oikein, ja ei lähde itse mukaan höpötyksiin, saa enemmän hyvää aikaan. Silti ne ulos pukemiset on lähes joka kerta* yhtä showta ja hyppimistä paikasta toiseen, uhkailuja ja hammasten kiristelyjä. Kuulostaako tutulta? Ja tämä lähes poikkeuksitta joka kerta. Ei ole väliä vaikka kuinka määränpää olisi sellainen jee,nyt me mennään sinne, niin silti vaatteiden laitto on kuin makaronia pukisi. Keitettyä. Ja yleensä pukijalla on vähintään kainalot märät pojan ollessa valmis, että ala siinä sitten leppoisin mielin pukemaan toinen samanlainen, ehkä jopa astetta (tai sataa) äänekkäämpi. 

Mutta tämähän on vain yksi pieni paha tässä elämässä, ei auta marista. Pyyhin vain enimmät hiet otsalta (ja kainaloista) ja ulostaudun lasten kanssa pihalle.

Arjen sujuvuus on löytänyt myös sisäisen zeninsä meidän pojista. (Nyt ei puhuta ulos pukemisista..). Päivät sujuu aika lailla aina samaa rataa. Joskus irrotellaan ja poiketaan arjesta, mutta viimeistään iltapuuhat toimitetaan samalla kaavalla kuin aina. Unikoulun ja poikien saman katon alle muuton jälkeen aamut ovat olleet välillä aikaisia (mulle). Miehen ollessa kotona aamulla on aamut jaettu tasan milloin toinen saa jäädä nukkumaan. Nyt sitten parina aamuna on miehen töihin lähdön jälkeen nukuttu poikien kanssa vielä kahdeksaan, yhdeksään. Tänään lopettelimme aamupalaa puoli yhdentoista aikaan ja ennen yhtätoista naureskelin mielessäni, että kohtahan tuo olisi jo ruoka-aika. Eli lisää vaan näitä aamuvuoro-päivien pitkään nukuttuja aamuja, on lähempänä sitten se kun ollaan taas kaikki yhdessä ilta kotona. (Ei, me ei syöty yhdentoista aikaan kuten yleensä, söimme sitten kun tuli nälkä)

Ja mistä se hyvä olo nyt mulla niin kumpuaa taas tähän arkeen? 

No vaikkapa just noista pitkään nukutusta aamuista (edelleenkin mulla on vaikeaa mennä "ajoissa" itse nukkumaan. Tarvin sitä omaa aikaa illalla. Vaikkakin sitten lojumalla siellä sohvan nurkassa.), perheen kesken vietetyistä hetkistä,
omista hetkistä,
vaikkapa siitä että kävimme esikoisen kanssa kahdestaan ulkona "ison tien vallessa" kävelyllä, tutkittiin pimeässä koiran juoksutus-paikkaa ihan vaan koska "voijaan me mennä sinne. Mullahan on tämä otsalamppu!",
tai ihan vaan siitä että olen saanut pääni moodattua siihen asentoon, että ne tekemättömät työt odottaa vaikka niitä ei koko aikaa miettisikään.
Niin ja onhan ne nämä päivätkin aika valoisia jo.

Että semmoista. 

Ja ajatelkaapa, mä yritän nyt nauttia näistä päivistä kotona, koska havahduin yksi aamu siihen, että ensi talvena en todennäköisesti näe päivänvaloa kuin viikonloppuisin. (No joo, on töissäkin ikkunat) 

Että on tässä kotona olossa puolensa.
Sanoinko muuten, että ihana tuo aurinko. Ihana kun on valoa!

*tänään sitten kun päivällä tän tekstin kirjoitin ja iltapäivällä ulkoiltiin,

kaikki sujui kuin rasvattuna!

ÄÄNI RATKAISEE.

Kun herää aamulla kuuden jälkeen nyyhkytykseen ja mua pelottaa -lauseisiin, niin voi olla varma, että homma ei enää siitä tainnu unten maille. Herätys on ennen seitsemää ja koko komppania on pystyssä. Siinä sitten sängyssä pyöriessäni täysin virkkuna (mene sinä vaan nukkumaan -lauseiden jälkeen), mietin voiko vilkas mielikuvitus periytyä. Ainakin olen koittanut olla tartuttamatta tyhjänpäiväisiä ajatuksenjuoksujani lapsiin, mutta kyllä tää vähän näyttäis siltä, että vaikka ei periytyisi, niin kulkee se ainakin suvussa. Ja kun ne äänet nyt vaan saa sen mielikuvituksen laukkaamaan, myös kaks ja puolivuotiaalla.

Eli herätys vaan jatkossakin vaikkapa niihin lumiauran kolahduksiin tai aikaisin aamuvuoroon lähtevien naapureiden autoihin. Tämä on vielä pientä.

Että eipä mulla muuta.

Kuvat eiliseltä illalta. 

Testailin kameraa. 

Kyllä meistä vielä joskus ihan kaverit tulee.

L L A A (loma loppuu, arki alkaa)

Viimeisiä vapaita vietellään koko perheen kesken, ja vähän jo puntti tutisee tulevien viikkojen takia. Enkä edes tiedä miksi. Ehkä vain olen tottunut liian hyvälle nyt kun on ollut husbandikin koko ajan kotona. Joka toinen aamu on ollut mun vuoro nukkua, joka ilta on vietetty edes vähän laatuaikaa, on tehty koko perheen kesken kivoja juttuja, olen päässyt liikkumaan (vaikka tekosyitä kyllä löytyis aina). Semmosia pieniä arkisia juttuja, jotka kuitenkin on niin isoja ja antaa vapauksia ihan erilailla kuin se arki, jota pyöritetään vuorotyön mukaan.

Eilen minä laitoin ekaa kertaa pojat nukkumaan muuton jälkeen. No, höpöksihän se meinas mennä. Kuopus riekkui pystyssä jo ennen kuin lähdin huoneesta, esikoinen tuli kerran pissalla käymään (pissattuaan jo vaippaan) ja toisenkin kerran hiippaili virnuilemaan vessaan ja hihittelemään yksinään, että tulin käymään pissalla. Suurin rangaistus tämmösestä hipparoinnista on sitten se että ovi ei jääkään isolle raolleen vaan vedän sitä kiinnimmäksi. Eli todellisuudessa noin kymmenen senttiä enemmän ja valo vähenee huoneessa, mutta ei lopu. Aika rankkaa varmaan pojille, kyllä.

Mulla varmaan iskee paniikki viimeistään ensi viikolla. Kuopuksella on synttärit ja suunnittelemani koristeet on tilaamatta (ennen on kyllä pärjätty ihan hyvin ilman tai markettikamoilla..), leipomukset leipomatta - ja jopa suunnittelematta. Päiväuniaika on edelleen aika minimaalinen, illalla taas oon aikalailla vaan valmista kauraa sohvan nurkkaan. Ja sielläpä ne illat oikeastaan meneekin. Viisaampi varmaan ottais jonkun kirjan tai käsityön, lukisi tai tekisi vähän keskeneräisiä juttuja eteenpäin, vaan minä se vaan istun puhelin kourassa illat sohvalla ja surffaan netissä. Kyllä se on tärkeetä hommaa se. Ja kaikille nyt tiedoksi, että se netissä surffaaminen sisältää myös kavereiden kanssa yhteydenpitoa ja viesteihin vastaamista ;) 
Sitten on ne kaikki ohjelmat mitä pitää seurata. Vanha tv-addikti on saanut kyllä aika hyvin karsittua mitä katsoo, mutta esimerkiksi eilen lisäilin netflixin omalle listalle vaikka ja mitä elokuvia. Yksin katsottavia ja kahdestaan katsottavia. Voi huh. Tilannetta ei tietenkään helpota, että nyt kevättä kohti tv-kanavatkin taas alkaa lisäämään vaikka mitä kivoja sarjojta, joita mun on vaan ihan pakko tallettaa ja täyttää sillä digiboksia.

Synttäreitä varten olen alustavasti miettinyt seuraavanlaisia tarjottavia; täytekakku (maidoton, äiti saa auttaa ;)), juustokakku, muffinseja, tikkareita lapsille, keksejä, gluteenittomia juttuja, tortillapiirakan ohjeesta sovellettuna pizzaa (eli piirakkaa eri pohjalla).. Lisäksi pitää miettiä onko kaikki ruokarajoitteiset huomioitu niin että olisi edes kahta erilaista syötävää. Huomiseen kauppalistaan siis saa lisäillä jo leivontaan tarvittavia juttuja, niin päästään esikoisen kanssa leipomaan. Hän jo ilmoitti yksi päivä että sinä äiti olet hyvä leipuri, kun taisin paistaa kananmunia ruuaksi.

Yksi maidoton ja gluteeniton herkku voisi olla myös nämä rockyroadit. Voin tilalle margariinia ja katsois päälle laitettavat karkit niin että eivät sisällä maitoproteiinia eikä gluteenia. Niin ja suklaa vain pandan tummaa suklaata, näissäkin pitää olla tarkkana. Laitan muuten tuon tortillapiirakan ohjeen tulemaan, jos se nyt jotakuta alkoi kiinnostamaan. Ja nyyyyt menen tekemään jotain muuta kuin naputtamaan tätä tietokonetta..


Kuinkahan monta kuvaa voi laittaa yhteen postaukseen kuudesta palasta rockyroadia...

Piiiiiitkä viikonloppu.

Meillä ollaan taas lomalla. Jouluna mies oli vaan vapaalla, vaikkakin tuntui ihan lomalta. Nyt päiviä on melkeinpä tuplaten, suunnitelmia vain muutamille päiville, ja mulla armottomasti aikaa laittaa kotia ja siivota nurkkia joihin en lasten kanssa pysty. Ja tehdä käsitöitä - mä niiiiin nautin! Ja niin nauttii muukin perhe.

On käyty koko perheellä ulkoilemassa. On laatuaikailtu poikien kanssa periaatteella sulle toinen-mulle toinen. On laatuaikailtu aikuisten kesken. Laatuaikaillaan vielä vähän lisää poissa kotoa, kunhan keksitään mitä tehdään. Ehkä me vain istutaan autossa pari tuntia ja nautitaan hiljaisuudesta? (NOT!)

Joulu on siivottu pois ja kyllä nyt on taas avaraa. Kuusi on pois leikkien tieltä ja paulit tuli takaisin olohuoneeseen! 

Mulla on luonnoksissa tulossa postaus mun bloginurkasta, mutta niin..tää kodin raikkous on kuitenkin vielä hyvin pitkälti (työhuoneen osalta) vaiheessa..

Tällä hetkellä jännitän sydän kurkussa eniten saanko mun rakkaat etelän hetelmät takaisin tänne pohjoiseen, vai saanko jatkaa odottamista. Mieli tekis jo itkeä valmiiksi, ja tiedän että itken joka tapauksessa kävi miten kävi. On tämä etäsuhde kauheaa, vaikkakaan kyse ei ole parisuhteesta. 

Kuopuksen unikoulun käytännön toteutus on ollut odotettua parempaa, ja kohta alkaakin sitten uudet rutiinit kun pojat pääsee vihdoin samaan huoneeseen nukkumaan. Toivossa eletään, että hyvät unenlahjat vain paranee kun kenenkään ei tarvitse nukkua yksin. 

Joulunlaittoa. [ne pakolliset joulunlaittokuvat blogiin]

Mikä siinä onkin, että ensin sitä miettii joko joulua saa alkaa odottamaan, sitten odotetaan joulukuuta, ja sitten huomataan, että onkin pari yötä jouluaattoon ja hommat on vähä rempallaan. Onneksi lahjat voi antaa keskeneräisinä, ja joulunkin saa kotiin vaikka olohuoneen verhot vaihtuiskin jouluisempiin vasta viikkoa ennen aattoa. Onneksi sentään on verhot (kiitos E!), muuten olis pitänyt tehdä joku hätäratkaisu (aiemmin jouluverhoina toimineet ei enää käyneet mun mielenlaatuun).

Nyt on verhoja vaihdettu, lahjat yhtä vaille paketoituna, osa vielä aloittamatta, mutta stressiä ei revitä. Otetaan joulu rennolla otteella. Ens vuonnahan se tulee taas. Ja sitä ennen voi vaikka lahjoa ystäviä muuten vaan, jos ei jouluksi ehdi. Eikö se muistaminen ole kivaa muulloinkin?

Mä oon pitkästä aikaa uskaltanut tänä vuonna taas kokeilla tehdä itse piparitaikinaa. Aiemmin olen joskus tehnyt pari kertaa yhtenä jouluna, joista jälkimmäinen kerta oli aika katastrofi. Eipä ole tullut sitten leivottua. Nyt leivoin, ja sitä taikinaa oli! Lahjoin myös ystäviä, kun miehen kanssa vedimme pipariöverit heti alkuun. Kannattaa muuten jättää koristelematta, ne ei houkuta niin paljoa kuin kuorrutetut piparit. (kuulostaapa..no joo..)

Kummeille on tänä vuonna laitettu joulukortin mukaan valokuvamuisto pojista. Joitain ystäviä lahjotaan pienillä paketeilla, toisten kanssa on sopimus ettei lahjoja vaihdeta. Vanhemmillemme ollaan hankittu jotain pientä, minun isää on muistettu ennen joulua käymällä haudalla. Mun veljien kanssa on sovittu, että jouluna lahjotaan, synttäreillä ei. Jännityksellä odotan mitä ovat keksineet. Yleensä toiveet on lähinnä käyttötavaraa, tänä vuonna keksin vielä (ehkä?) lompakkoystävällisiä toiveita esittää. VAIKKAKIN olen tainnut olla kovin lahjojen toivoja tänä vuonna. Mitäs kyselevät, kyllä minä keksin! (ainahan mää jotakin haluan, dah!)

Lahjojen antaminen on puoli hupia joulussa, mutta kyllä se paras osuus on se, kun saa avata niitä paketteja. Kivaa, kun tänä jouluna saa avata vielä kuopuksenkin paketteja. Esikoinen onkin toivonut lelulehdistä lähes kaikki rekat. Lisäksi muskariopen kitara on ihastuttanut koko syksyn, ja hän sanoikin yks päivä että "voiskohan se joulupukki tuoda mulle kitaran. Punaisen, pienen kitaran?". Saapa nähdä, joulu on ihmeiden aikaa..

Meillä on kuusi koristeltu jo tänään (esikoisen taidonnäyte. kaikki pallot alkuun samalla oksalla..nyt ne roikkuu vaan vierekkäisillä), huomenna pakkaan pojat ja paketit ja lähdemme jo etukäteen mummulle. 

Ihanaa joulun aikaa, kiva kun olette siellä! 

Nauttikaa ja viettäkää oikein leppoisaa joulua. 

Meidän kuulumisia voi katsoa instagramin kautta (rohkeasti vaan pyytää saada seurata), ja kyllä minä tännekin tulen taas kun ehdin. Nyt se viimeinen paketti ja sitten etukäteisjoulusaunaan.

Ja tapahtui niinä päivinä,

kun joulukiireet puskivat päälle, ja samalla myös se joulumieli hiipi pikkuhiljaa mieliin;

..lasten kauneimmat joululaulut esikoisen kanssa. "Minä en osannut yhtään laulua. Miksi siellä ei laulettu 'tip-tap'?"

..laatuaikaa Ukkelsonin kanssa kaksin. Höpötyksiä, kukkuu-leikkiä, syliä ja suurta rakkautta. 

..viime tippaan jätetyt sukan tekemiset. (Kuka OIKEASTI selviää joulusta ilman loppukiireitä?!) 

..lahjastressi joidenkin saajien osalta. Ja niitä saajia on karsittu PALJON vuosien saatossa!

..ihania herätelahjahankintoja.

..itse tehtyjä pipareita (ihan superhelposta itse tehdystä taikinasta!). 

..Palaneita pipareita. "Häipyiskö palaneen maku paljolla kuorrutteella?"

..torttuähky.

..ennenaikainen turvotus hyvissä ajoin ennen joulua.

..laatuaikaa husbandin kanssa (kerta viikkoon ainakin, sons).

..jalkahoito ja siitä seurannut allerginen reaktio säärissä. Ihan ku olis vesirokossa.

..kihlajaispäivän juhlaruoka mieheni anoppilassa (haha).

..perinteinen käynti isäni haudalla ennen joulua. 

..koiran trimmaus (enää ei lähde niin mielissään veljeni luokse,kun tietää mitä tehdään...).

..isoja paketteja tuova kummisetä.

..yksi lakanan vedossa loukattu selkä* ja tyssännyt jalkatehdas. (siis mitä tuossa lukee?! SUKKAtehdas piti sanomani!)  Pari sataa kilometriä auton kyydissä ei ole hyväksi kipeälle selälle..

*sarjaan oman elämäni komedienne.

(Älkää päästäkö irti lakanasta jos toinen vielä vetää!

Tässä tapauksessa vetäjä olin minä...turhan innokasta.)

Piston cupia ja lyhtykynttilää.

Kun kirjoittaa pitkät pätkät tekstiä julkaistavaksi, ja huomaa jälkikäteen, että puhelin on poistanut kaiken, niin mitäpä tässä sitten turhia turisemaan. Ajattelin vain kertoa, että parhaimmat joulukalenteriyllätykset ovat olleet maissinaksut (myös isommalle!) ja Autot-elokuva. Elokuva siksi, että siinä saatiin laatuaikailla pojan kanssa (siis minä tein kotihommia, laitoin ruokaa jne, isäntä hoiti elokuvan katsomisen esikoisen kanssa, kuopus roikkui mun housun punteissa ja meni aina siellä missä ei ollut muita) sekä näin jälkiviisaana sanottuna, elokuva antoi paljon materiaalia pojan leikkeihin.

Elokuvan katsomisesta asti meillä on ajettu autoilla kilpaa, ja leikki on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Minä jo työn puolesta saan seurata leikin ja leikkitaitojen kehittymistä, mutta oman lapsen kohdalla nämä 'kasvun paikat' on jotenkin ihanempia potenssiin sata. Kun onhan se oma aina oma. On ihan huikeeta huomata, että mielikuvitus kehittyy, samalla myös yhteisleikkitaidot. MUN LAPSELLA. Sehän on ihan vauva hei!

Kymppikuukautisen kuulumiset tulevat taas jälkijunassa joskus, kunhan saan kirjoitettua romaanini, ja toistettua kaiken mitä sanoin myös viime kuussa, valmiiksi.

Nyt tää tonttu iskee lyhtykynttilän joulukalenterin sisuksiin ja alkaa nukkumaan. Huomenna rallatellaan joulujuhlissa, tippa-laulua tietenkin!

Kuva nyt ei varsinaisesti liity tähän,

mutta kun huomasin että mulla ei ole mitään uusia kuvia.

Hups!

Tule joulu KULTAINEN.

Joulumieli on jotensakin aika hukassa. Lokakuussa kyllä olis ollut ideoita ja virtaa vaikka muille jakaa, mutta nyt. NADA. No, syytän säiden herraa. Jos kerran valkoiseksi saatu maa on sulatettu velliksi ja tehty pääkallokeliksi, niin onko siitä nyt pakko sitten tykätä? Joululahjaksi voisinkin (niiden monien muiden ohella) toivoa ihan vaan valkoista maata ja pikkupakkasta. Ei näin pohjoisessa tarvis tämmösiä etelän kelejä enää joulukuussa, hah.

Jotain sentään sain aloitettua, kiitos vaan sisustuslehden. Kannatti selata, sillä nyt on siivottu pari yläkaappia* jotka ovat odottaneet törkyineen ties kuinka kauan. Iso lakanakasa on vihdoin saatu viikattua, pojille tauluja kehystettyä (postikortteja, joo) ja mitähän vielä. No, aluilla ollaan siis. Suurta joulusiivousta ei tarvitse tehdä, mutta ennen joulua täytyy laittaa hommat sille mallille, että on kiva tulla joulunvietosta siistiin kotiin.

Käsityöt valmistuu väärässä järjestyksessä, mutta kun intoa on, niin silloin on tehtävä. Joululahjat ovat siis vielä aloittamatta, mutta senhän nyt kaikki tietää varmaan anoppilassakin että tämä miniä neuloo vielä aattoaamuna illan lahjoja valmiiksi....

Joulukortit on saatu kuvattua (mitään kameran asetuksista ymmärtämättä, murr) ja tilattua, yksi huolenaihe sentään viikonloppuna saatu hoidettua vähemmäksi. Parit lahjatkin on netistä ostettu, jeij, kiitos nettikaupat. Tai no, kuvatuotteita tilattiin..

Silitettävät jouluverhot on otettu esille odottamaan inspiraatiota, ehkä menenkin etsimään sen inspiksen nyt....

Oikeesti tekisi mieli vain nukkua mahdollisimman paljon (paitsi illalla kun se olis viisainta), ja tehdä käsitöitä ja juoda hillittömästi teetä. Niin, ja hipsiä villasukat jalassa pitkin kämppää ja sytytellä kynttilöitä, katsoa leffaa ja.. Niin joo, ne kaksi pientä ikiliikkujaa.. No, aina saa haaveilla!

Ai niin, 

menkää ihmeessä katsomaan Antti Tuiskua, 

jos joskus mahdollisuus tulee. 

Se mies on USKOMATON. 

Huh huh. 

Mieletöntä menoa kyllä. 

Oli mahtavaa! 

*yläkaapit ei siis tod kuulu siihen "siistitään koti jouluksi"-projektiin :D