Kertakaikkiaan.

Siis huh huh ku on kaunista! Toisena päivänä on harmaata ja tylsää, toisena paistaa aurinko niin komeasti. Kyllä se pimeä syksy kannattaa aina tarpoa läpi vaikka silloinhan se vasta pimeää onkin. Eipä oo muuten ikävä syksyä! Ja ihana kun on tänä talvena kunnolla lunta!!! Ei tarvinnut vielä muuttaa pohjoisemmaksi talven perässä ;)

MATALALENTOA. [tautinen tammikuun loppu]

Kyllä olen onnellinen, että tämä viikko on ohi ja tästä on selviydytty. Synttäreiden (raporttia ehkä myöhemmin) jälkeen juhlittiin vielä kotiäitien rääppiäiset, ja seuraavana yönä alkoi sitten semmoinen ralli, että oksat pois. Koko viikon olo on ollut kamala, ja aina kun olen luullut, että täältä noustaan, niin sängyn pohja on vienyt mennessään. Näissä tilanteissa onni on vuorotyötä tekevä mies, joka sattuu olemaan just vapaalla kun sairastat pahimman terän taudista. Ja hakeepa se rakas vielä kaupasta evästäkin ja apteekista lääkettä. HUH. Mutta ohi on. Ainakaan vielä ei ole vieraat raportoineet taudin liittymisestä seuraan...

Viikon hitti; piilosta peilikaapissa...

Yks päivä aloin jo kirjoittelemaan meidän päivän kuulumisia, ja se tyssäs lounaaseen se teksti. Ilta meni taas elpaillessa. Nyt viikonloppuna on otettu sitten kiriä kaikesta kivasta mitä viikolla jäänyt tekemättä, pulkkamäkikin on poikien kans korkattu. Kuopus ei (siitäkään) heti lämmennyt, ehkä ens talvena sitten?

Laitan tähän nyt tän meidän puolikkaan päivän kuvineen päivineen, eipähän jää taas arkistoihin..

***

"Neljän tunnin unien jälkeen herään hiljentämään esikoista, kello on 3:15. Reilua puolta tuntia aiemmin olen käynyt kippaamassa nuoremman takaisin pötkölleen seisomasta. Esikoinen jaksaa huutaa aikansa, isiä vaatii luokseen ja mikään ei ole hyvin. Kymmenen minuutin huutojen jälkeen saan vaihtaa vaipan, annan pojalle vettä ja vien sänkyyn. 

Puoli kuuden aikaan kuopus vaatii taas luokseen. Nyt ei ole kaikki kunnossa, yleensä hän nukkuu sikeästi aamuun asti. Monien hiljennysyritysten jälkeen luovutan ja otan ukkelin syliini sohvalle. Tätä ennen esikoinen on tullut viereeni meidän sänkyyn ja mies lähtenyt töihin.

Tunnin sylinukkumisten jälkeen kuopus nostelee päätään ja kohta tulee isompikin itkun kanssa olohuoneeseen, "mikset äiti tullut mun vieleen?". 

"kato äiti, minä petasin sen  ite!"

Aamutoimet ja puuro. Ihmeitä tapahtuu, esikoinen pyytää puuroa lisää. Mullekin puuro maistuu, viime päivät on mennyt aikalailla nestelinjalla ja väkisin syöden. 

Koiralle denta, esikoinen saa antaa. "Miksi se ei usko minua?"

Papapelit on nyt Se Juttu!

Hampaanpesun jälkeen kääntelen taaperokärryä aina parempaan suuntaan ja istahdan teelle. Esikoinen tulee seuraksi tekemään palapelejä, kuopus touhuilee. Radiosta kuuluu aamulypsy, isoveljeni kehui sitä eilen, ja ajattelin pitkästä aikaa kuunnella voicen renkutusten sijaan. 

Odotan jo päiväuniaikaa, että saan parannella vielä itsekin ja kaivautua peiton alle.

Ennen lounasta rakennellaan legoilla (duploilla),viikkaan pyykit narulta ja sylittelen läheisyyden kaipuusta kärsivää kuopusta. Välillä tehdään parit nuppipalapelit (näitä voi tehdä lattialla kuopuksen seurassakin, muita sitten pöydässä) esikoisen kanssa ja ajetaan autoilla. 

Lounaaksi kuopukselle purkkiruokaa, mulle ja esikoiselle munakasta.  

Ikkunan läpi ikuistettuna vaunut talviauringossa.

Lounaalla keksin hyvän idean mille alan, mutta kun vihdoin saan päiväteeni juotua ja hommat hyvälle mallille, päättää kuopus haluta herätä. Olis kannattanut sittenkin vaan levätä itsekin. 

Istun sitten loppusissaan tunnin sohvalla kuopus sylissä ja viestittelen ystäväni kanssa heidän tulevasta muutostaan..."

Päivän asu. 

***

Että semmoista tällä kertaa. Tässä on kamalasti tullut mietityttä tulevaisuutta ja kaiken kohtaloa ja syviä syntyjä, lähinnä oon tällä viikolla kuitenkin vain nauttinut siitä kun olen saanut nukkua ja maata peiton alla. Huomenna viikko uus, nyt suihkuun ja nukkumaan, nuo yörallit/aikaiset aamut kun ei taida loppua ennen kuin poskihampaat keksii puskea läpi. Ja sehän voi viedä aikaa vähän enemmän kuin pari yötä. Jep. ÖITÄ!

Lumen voima.

Viime viikko oli aikamoista myllerrystä tunteiden saralla. Viikko piti sisällään myös ihania kohtaamisia ihmisten kanssa, niin kotona, kylässä kuin virtuaalisestikin. Päällimmäisenä olo on kiitollinen siitä, että elämä on mallillaan, pää vain välillä vaivaa ajatuksillaan mille ei mitään voi. Ja ne läheiset ja tärkeät ihmiset, tukipilarit ja vertaistuki, ei ne aina arvaakaan kuinka paljon heitä arvostan!

Viikonloppuna saimme vihdoin lunta! Ja arvatkaa, heti mieli piristyi. Ulkona on valoisampaa, jouluvaloja voi jo kutsua talvivalojen sijaan jouluvaloiksi, ja pian lähestyvä joulukuu alkaa kohta aiheuttamaan omaa pientä paniikkiaan. Joulukalenteriin täytyisi hommata loput yllärit, joululahjat täytyisi siirtää ajatuksista teon asteelle ja mitä näitä nyt on. Kyllä niistä selvitään, tämä paniikki on ainoastaan positiivinen!

Pienimmäinen täytti kymmenen kuukautta ja saa vihdoin alkaa syömään hapanmaitotuotteita ja meidän kanssa samoja ruokia. Helpottanee omalta osaltaan arkea valtavasti. Viime yö mentiin VAIN yhdellä syötöllä (niin...mukavuudenhaluinen äiti ei ole vieläkään jaksanut alkaa vieroittamaan..), joten toivoa on, että se hyvin nukkuva vauva tekisi paluun ennen kuin käännymme taaperoikään.

Viikkoon sisältyi myös perheen yhteistä aikaa, yhteistä aikaa ystävien kanssa, ja aikaa isovanhempien seurassa. Pojat (ja me vanhemmat) nautitaan suuresti, kun on isoäidit, jotka välittävät ja pitävät pienistä huolta. Yksi pakkaamisstressiä aiheuttanut yökyläreissu oli enemmän kuin tarpeen, kaikille. Isi sai laatuaikailla rauhassa ystävänsä kanssa kun me poikien kanssa laatuaikailtiin toisaalla. Kaikki voittivat.

Tämä viikko aloitettiin kevyellä (huomaa sarkasmi!) koko päivän yksinololla poikien kanssa. Aamu ulkoiltiin pitkästä aikaa, ja pojat nauttivat nyt ansaituista päiväunista. Mulla tuppaa nämä päiväuniajat hupenemaan aina johonkin, ja illalla mietin mitä kaikkea olisin voinut tehdä kun pojat nukkuvat. Aina vaan on tunne, että kohta jompi kumpi herää, ei kannata alkaa millekään, ja sitten se aika meneekin ihan muuhun. Tosin, kotonahan tässä ollaan, että mihinpä mulla kiire olisi. Päivän paras teehetki vietetään kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa poikien mentyä nukkumaan ja sitten vasta aletaan ihmettelemään, että kun ei saa mitään aikaan, haha. 

Hei mutta, nyt takas ihmettelemään! Monia postauisaihioita on aluillaan, tulevat ulos sitten kun on aika syntyä.

AURINKOISTA ALKUVIIKKOA!