Puolet jo toista.

Mun vauva on 1,5-vuotias, PUOLTOISTA!!! Milloin se ehti kasvaa pois vauva-ajasta? Kysyikö kukaan multa lupaa, häh!
Näitä omia päivityksiä lasten kehityksestä on ollut kiva lukea jälkeen päin (niin mikä vauvakirja?),  että otetaanpa tähän taas semmonen pieni katsaus mitä kaikkea meidän pikku-ukkeli osaa tehdä ja sanoa..

Rakastaa lorkkia vedessä. Paitsi avojaloin rantavedessä, koska jalan alla tuntuma ei ole kiva.
Tykkää nykyään myös saunoa. Ja näin kesällä takapihan pikkuinen uima-allas on ollut ihan hitti.
Pelkää tuuletinta. Kuin myös hiustenkuivaajaa. Ilmavirta ottaa henkeen.
Tykkää huudella ruokapöydästä koiralle "vapaa", ja aiheuttaa ko.olennolle hämmennystä kun lupaa ei oikeasti vielä herunutkaan..
On edelleen aika mammari, ja käy välillä tankkaamassa läheisyyttä sylissä halien.
Siltikin isi on aika hitti kotona ollessaan.
On ärhäkkä ja jääräpäinen.
Suloinen naureskelija.
Tietää mitä tahtoo. Ja ei tahdo.
Osoittaa omaa tahtoaan vielä suurimmaksi osaksi ilmein ja elein.
Tutti ja pupu on turva. Nämä osaa myös sanallisesti vaatia itselleen. Näitä täytyy molempia hommata lisää hoitoa varten..
Joka päivä sanoo vähintään yhden uuden sanan.
Vaipan vaihdolla täytyy muistaa tarkistaa onko papa ja pippi-lii tallella. Näitä hokee niin kauan, että saa vaipan vaihtajalta varmistuksen..
Tykkää olla pyörän kyydissä.
Rakastaa kaikenlaisia koneita. Kaivurit ja traktorit on ollut tän kesän nähtävyydet pyörälenkeillä.
Tykkää musiikista. Hytkyy lempibiisiensä tahtiin, ja mummilassa mummin musiikki (radio) menee pyllyn alle.
Rakastaa Soivan Siilen Ruuneperi-laulua, ja osaa siihen Musarullaassa nähdyt käsiliikkeetkin. (toimii autossa myös, jos ei tarvitsisi nukahtaa, ja täytyy pitää herraa hereillä..)
Lempilaulu taitaa kuitenkin olla ihahaa,  jota laulaa itsekin. (ihajaa, ihajaa <3)
Osaa kiivetä, ja tulla alas, triptrappiin. Kaari laitettiin kuitenkin takaisin herran tuoliin, kun hoksas että pääsee itse pois pöydästä jo yhden lusikallisen jälkeen..
Käyttää kengissä kokoa 23, ja vaatteissa n.80-92.
Osaa sanoa MOI, ja iltaisin huuteleekin moi-moita vielä iltapusujen jälkeen.
Osaa pukea crocsit (ja kumpparit), ja mennä eteiseen kun haluaa lähteä ulos.
Osaa avata ovet, jos ripa on tarpeeksi matalalla.
Tykkää istua potalla, vaippa päällä myös, mutta harvoin saa tuotoksia saaliiksi.
Osaa laittaa itse aurinkolasit ja hatun päähän.
Neuvolassa sanottiin pojan olevan sopusuhtainen, mutta ruoka-aikaan on oltu paikalla.
Syö itse ja erittäin hyvin. Syö melkein mitä vaan. Tulee mielellään ruokapöytään, kun kehotetaan.
On saanut tälle kesää ekan kerran jäätelöä ja pillimehua. Ja sipsiä.
Fanittaa isoveljeään edelleen, ja huolehtii missä toinen on. Käy myös herättämässä isomman päiväunilta,  jos sattuu heräämään aiemmin.
Unille mennessä haluaisi kovasti päästä nukkumaan isoveljen sänkyyn..

Sanoja;
Syömään - möömää
Uimaan - uijjaan
Ankka - kankka
Ei
Näytä - nännä
Anna
Kiitos - tiitti
Pupu
Tutti - titti
Mummu
Pappa - papa
Peitto - pee tai pepe
Pois
Vettä - tettä
Hampaanpesu - hampaa
Isi
Napa - papa
Pippeli - pippi-lii
Syliin - lilliin
Kurkku (ja tomaatti) - kunkku tai kuukku
Juusto - uuuz
Lakki - pipi (pipo?)
Herää - ellää

Huh. Näitä tulee koko ajan oikeasti lisää!!

Sukulaiset on saanut uusia nimiä;
Mimmi (täti)
Pompa (eno)

Hurmaava pieni vauvani, ei enää niin vauva. Iso poika jo. (silti aina äitin vauva)

Ps. Neuvolassa kysyttiin alkuviikosta tuleeko jo sanoja peräkkäin. Ei. Tosin siitä seuraavana päivänä huusi isoveljelleen kahden sanan kiellon, äiti oli ylpeä!

VIIMEINEN.

Sä oot sellainen, kaikki tietää sen..... tralalallallaallaa ja niin edelleen.

Sori, jos tuli korvamato, mutta nyt on niin kevyt viikonloppu takana, että laulattaa.

Vietettiin viikonloppua kaksin miehen kanssa. Lapset oli mummulla ja me nautittiin. Etukäteen ajatus oli, että perjantain kaverin kolmikymppiset vietetään maltillisesti, otetaan muutamat juhlapaikalla, ja tullaan suoraan kotiin... Tultiin suoraan kotiin kaupungin kautta.. En muistakaan milloin viimeksi olisi ollut noin kivaa. Ja mikä keli! Vasta kolmen (puoli neljän?) jälkeen taksijonossa uljas prinssini kaivoi mulle neuletakin harteille. Pyytämättä. Siihen asti tarkeni hyvin juhlamekolla.

Lauantaina aamu oli puoli yhden aikaan (kuka ikinä muistaa nukkuneensa noin PITKÄÄN?!?!!), kun mua odotti valmis aamupuuro (tähän paljon sydämiä). Siitä päivä jatkui jouten ololla, kirjan lukemisella takapihan lämmössä ja varpaan kynsien lakkaamisella. Illalla pyöräiltiin vielä "yksille", opittiin että yksille voi lähteä, mutta yhteen se ei saa jäädä, ja luku pitää olla pariton. Meni siis yksi, jos toinenkin.. Seura oli ihan huippua, parasta, ja kotimatkakin taittui ihanassa kesätuulessa omalla jopolla. (no tunturi se on, mutta jopo kuulostaa paremmalta)

Siivoukset jätettiin tehokkaaseen sunnuntaihin,  loman viimeiset rippeet on käytetty nauttien leppoisasta menosta, ja lapset on haettu kotiin. Kyllä se aina virkistää olla erossa, mutta kyllä se on ihana huomenaamulla keittää puuroa useammalle kuin kahdelle. Ja vähän jo aiemmin kuin puoli yhdeltä..

Niin että se oli meidän loman viimeinen viikonloppu. Mulla on vielä viikko lasten kanssa arjen pyöritystä kotona, työvuorot on jo tiedossa ja välillä saattaa ajatus jo itkettää. Ihan sillai oikeasti itkettää, että ääni värisee, kun joku kysyy miltä se nyt tuntuu. Tuntuu tosi haikealta. Viimeinen kesäni kotiäitinä. Sniif. Vaan oli sillä ainakin rentouttava loppu!

PARHAIN PARIVALJAKKO (..sitten matin ja tepon)

Niin kliseistä kuin se onkin, niin elän just nyt elämäni parasta aikaa. Aikaa, mitä muistelen lämmöllä ja ajattelen kaihoisasti aina siitä päivästä eteenpäin (esikoista odottaessani tätä mulle toitotettiin kuinka se on ihanaa olla kotona lasten kanssa), kun mun lapset menee ekaa päivää elokuussa hoitoon. Kotiäitinä on hyvä olla. Ihan harmittaa kun pitää (!!) viedä pojat vieraalle hoitoon. Onneks mun tapauksessa ne vieraat ei ole oikeasti kaikki kamalan vieraita, helpottaa tosi paljon. Mutta silti. Joku muu saa nyt sitten jatkossa viettää aikaa mun lasten mainiossa seurassa. Ja uskallan väittää näin, koska kaikki (tai ainakin suurin osa) heidät tavanneista ihmisistä ovat olleet heihin ihastuneita. Onhan ne ihania. Niisk. Itkettää - jos ei vielä, niin sitten elokuussa ainakin. (mulla on jo mielessä se kuvio mitä tapahtuu ekaa työpäivää edeltävänä iltana, yönä ja aamuna..hui.)

Meidän pojat on kyllä semmonen kaksikko, että meillä saa joka päivä kyllä koko porukka hyvät naurut. Tai jos ei naurut, niin ainakin hymyt. Isompi hyysää pienempäänsä, pienempi toistaa lähes kaiken mitä isompi sanoo, eleet ja ilmeet matkitaan isommalta (ja myös meiltä vanhemmilta). You name it. Aivan huippu parivaljakko.

Osaa ne ottaa yhteenkin, voi kyllä. Aina pitää saada se auto/rekka/mopo/nukke/mikävaan mikä toisella on kädessä. Sohvalla osataan istua nätisti vierekkäin (joskus jopa päällekkäin) katsomassa ohjelmia, kiljutaan apua jos pienempi änkeää liian liki. Sängyllä köllitään yhdessä lukemassa kirjaa. Omaan huoneeseen vetäydytään leikkimään kaikessa "lauhassa" - ja vedetään ovi kiinni perässä. Siellä ne kahdestaan keittää sitten hellalla ruokaa ja höpöttävät teltassa. Mun meidän pienet.

Pienempi on kova kutiamaan (niinkuin minä ja isoveljensä!), ja hauskinta taitaa meistä kaikista olla, kun esikoinen pölisee pienemmän mahaan. Pienempi nauraa ihanaa, tarttuvaa nauruaan niin että äiti ja isi saa vedet silmäkulmaan. Välillä huutaa isommalle eieiei, ja kohta taas nostaa paitaansa merkiksi siitä, että happea on haukattu, ja jaksaa taas nauraa.



Unille mennessä isompi haluaa aina moiskauttaa pusun suoraan pienemmän suulle, poskisuudelmat ei kelpaa. Pienempi tekee työtä käskettyä, kun "ota tutti pois"-käsky käy isoveljeltä. Halin anto kuuluu myös iltarituaaleihin, suloisin näky onkin kun kuopus ojentaa päätään poski edellä isoveljeään kohti, ja isompi nappaa pienemmän hellään halaukseen ja sanoo "lakastan sinua, nuku hyyyvvin". (oikeesti, kuka tämmösiä raskii hoitoon viedä?!)

Tänään katsottiin, kun esikoinen kirmaili pitkin takapihaa katsomassa joko viinimarjat on kypsiä. Kuopus oli vielä päiväunilla, me nautittiin hiljaisuudesta lepotuoleissa. Siellä se juoksi pensaiden luo ja huuteli niin että koko naapurusto varmaan kuuli oliko ne marjat kaikki kypsiä vai ei. Puoliraakoja taisi mennä suuhun muutama, ja kantoipa tuo meillekin yhdet syötäviksi. Toinen -se miehen marja- oli kuulemma oikeasti kypsäkin.

Että eihän se elämä nyt oikeasti kuitenkaan lopu siihen, että yksi ajanjakso loppuu. Se vaan muuttuu erilaiseksi. Sittenkin koitan löytää ne parhaat hippuset onnea meidän elämästä.

(mutta kuhan nyt pitää saada tänne jauhettua ja jankutettua, että kaikki varmasti tietää kuinka mä olen menossa töihin ja pojat hoitoon. nih.)

Epäilyttävän näköinen herkkuruoka [kasvisruokaa]

Kokeilevan kasviskeittiöni eräs luonnos.
Paistettu kananmuna (kertaa kaksi!) höystettynä kesäkurpitsa-paprika-sipuli-paistoksella.

Oli muuten hyvää! Ja helppoa.

My experimental veggie kitchen palaa vielä..

Minä ja mun 11.

Sain haasteen Ninnikalta! Kiitos!
VÄHÄN on jäänyt roikkumaan, mutta onpa nyt sentään tehty!

Haasteen tarkoitus on tuoda esiin uusia lukemisen arvoisia blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Haaste on seuraavanlainen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut

6. Ei takaisin haastamista

11 asiaa minusta

1. Pidän villasukkia, myös kesäisin.

2. Surffaan etuovi.comissa ihan liikaa.

3. En tiedä miksi haluaisin isona. Tykkään silti nykyisestä ammatistani.

4. Kärsin kotiäitiaivoista, jotka ei muista ihan kaikkea...

5. Nukkuminen on kivaa, mutta en osaa mennä ajoissa nukkumaan, koska myös myöhään valvominen on kivaa.

6. Aion enemmän kuin saan aikaan.

7. Haluaisin olla kasvissyöjä, mutta en ole vielä perustellut itselleni miksi pitäis olla kokonaan kasvislinjalla. Tai että mitä syön sitten kun tekee mieli vaikka meetvurstia tai jauhelihatortillaa.

8. En osaa lukea käsityö(neulonta)ohjeita. Osaan kuvasta katsoa ja tehdä samannäköistä. Ainakin jotain sinnepäin.. Tai kysyn neuvoa äidiltäni..

9. Olen asunut muutaman kk Australiassa.

10. Surffaan myös styleroomissa ihan liikaa.

11. Rakastan haaveilla ja suunnitella. (siellä etuovessa ja styleroomissa...)

11 kysymystä Ninnikalta minulle:

1.Vuoden paras juhlapyhä?
Joulu. Ehdottomasti.

2. Musta vai valkoinen?
Musta. Ei näy lika niin hyvin, jos on kyse vaatteista.
Valkoinen. On raikas, jos on kyse huonekaluista. (paitsi sohva on vielä käytännön syistä beige ;))

3. Uusi vai vanha?
Sekä että. Riippuen asiasta.

4. Se suurin unelma?
Hmm...Lottovoitto?

5. Paheesi?
Sokeri.

6. Sinne päin vai täsmälleen?
Just, eikä melekeen.

7. Kesä vai talvi?
Molempi parempi.

8. Suklaa vai salmiakki?
Salmiakki. Ja suklaa.. Se maraboun black on hyvää, ku siinä on molemmat!

9. Koti-ilta vai ravintolailta?
Koti-ilta.

10. Kerrostalo vai omakoti-/rivitalo?
Kaikissa asuneena kaikki käy. Rivaria asutaan nyt.

11. Perinteitä kunnioittava vai uutta luova?
Molempi parempi. 


Ja koska oon vastarannan kiiski, niin heitänkin pari kysymystä teille (vastata saa kommenttilootaan);
- postaustoiveita?
- mitä olet aina halunnut kysyä minulta?
- missä päin Suomea asut?

Eihän oo paha noihin vastata.. Kiitos ja kumarrus niiaus!

KomsiiKomsaa, vähän ahdistaa :D

Hyperventiloin. Alkaa ahdistaan. Iskee paniikki. Kiire! KÄäk!!!!!

Ihan ku elämä loppuisi siihen, että menee töihin. Hyi kauhia. Alkaa oikeesti kohta ahdistaan. Kaks viikkoa enää tätä vapautta kotiäitinä ja sitten se olis taputeltu. Pthyi. Yhtä aikaa niin ihanaa ja kamalaa.

Tänään ilmoitin poikien hoitopäiviä elokuulle. Alkaa oikeasti konkretisoitumaan asiat. Sadevaate-osasto on katsottu läpi jo hyvien ale-löytöjen kautta, edessä olisi vielä kaikkien vaatteiden nimikointi.. Huh huh. Siis KAIKKIEN vaatteiden nimikointi. Ei hyvää päivää! Ja sitten käy niinku viimeksi, että meidän vaatteita roikkuu kenen-narulla ja en edes tajua niiden kuuluvan meille...

Ajatuksena töihin meno tuntuu kivalta - ja onkin. Erittäin tervetullutta. Kevään pikkupätkä antoi varmuutta sille, että en ole omia hommiani unohtanut. Ajatuksena taas lasten hoitoon vienti ei tunnu niin mukavalta. Onneksi poikien hoitopaikka on tuttu, ja samat hoitajat pyörii siellä kuin esikoisen siellä ollessa sen muutaman kuukauden. Ja tieto lyhyemmistä päivistä, sekä vapaapäivistä viikolla, auttaa. Kyllä me pärjätään. Kunhan pysytään terveinä.. (tästä en edes ala kertomaan miten se homma yleensä menee hoidon alkaessa)

Mutta tässä sitä nyt sitten koitetaan nauttia viimeiset viikot oikeastikin (ja tirauttaa parit itkut) poikien kanssa, ja syksyn tullessa sitten otetaan viikonloput avosylin vastaan, ehkä joka kolmas niistäkin vietetään koko perheellä, haha.

Vähhiin käy. Pitänee alkaa NYT opettelemaan tuota nukkumaan menemistä ajoissa.. Eli öitäpöitä!
(on se puol kakstoista aiemmin,ku kakstoista..)

NAUTITAAN.

Ei aina jaksais. Ei jaksais olla mielinkielin, että toinen ei vedä herneitä nenään. Ei jaksais miettiä mitä voi sanoa. Jaksais vaan olla oma itsensä ja nauttia semmoisesta seurassa missä saa olla vaan. Ei tarvi selitellä eikä miettiä miten päin asettelisi sanansa. Ei jaksa kehua. Haluaa vaan olla tietoinen siitä, että toinen on arvokas omissa silmissä ihan kuin itse hänen silmissään. Ilman sanoja. Ilman, että toisen mainiutta täytyy toistella ääneen.

Ihanaa, että mulla on näitä ystäviä kenen kanssa voi vaan olla. Kenen kanssa yksi grilli-ilta perheineen menee hetkessä. Lapsetkin kiekuu vielä kello 23 sängyssään, että "höpötettää, jooko?".

Nautin niistä kenen kanssa ei aina tarvi sanoja. Kenen kanssa kesken jääneet lauseet tiedetään miten ne loppuvat. Kenen kanssa on yhteisiä ajatuksia. Mitähän me tehdään viiskymppisinä. Eletäänkö sitä nuoruutta uudelleen, vai odotellaanko lastenlapsia kylään ja ikävöidään parin päivän eron jälkeen jo, että mitä mummun murusille kuuluu?

Nautin niistä hetkistä, kun viime näkemästä on liian kauan aikaa, ja juttu luistaa silti. Ei tarvitse stressata etteikö meidän koti kelpaisi juuri sellaisena sikolättinä (sori oikeesti :D) vierasmajaksi millainen se on. Etteikö juttu luistaisia. Pojatkin omivat vieraat omikseen ja saan vaan tylyjä kommentteja kuinka äidin pitää mennä nyt pois siitä, että he saavat olla tätin kanssa rauhassa. Tädillä olisi nimikin, mutta täti-nimitys oli aika hellyyttävä.

Nautin, kun isoveli tulee käymään. Viipyy kiireettä ensin lounaalla, on vielä poikien herätessä uniltakin meillä. Jutellaan vähän (remontti...)haaveista ja muista tulevaisuuden kuvista. Kahvitellaan ja ollaan vaan.

Koko viime viikko on oikeastaan pyhitetty niille elämän tärkeimmille.  Niille elämän suolille, perheelle, parisuhteelle ja ystäville. Ja tällä viikolla sama meno vaan jatkuu. Kyllä kelpaa.

Tiltissä.

Kotiäitiys.
Kuumuus.
Päätös siitä, että en valita säistä.
Kyllähän ne väsyttää.
Eniten väsyttävintä on varmaan ollut se miehen loman odotus.

Ja nyt kun se loma on, niin mä oon veto pois.

Onneksi vetoa saa takaisin nukkumalla yöt niin sikeästi, että herää vasta aamulla siihen kun pieni kantapää iskeytyy leukaan.
Tai nukkumalla päiväunet yhdessä miehen kanssa, esikoisen katsoessa vieressä Kaapoa kännykästä (vuoden vanhemmat-hetki!).

Virtaa saa lisää myös lähestyvä reissu.

Se, että kotona saadaan kivoja asioita aikaan.

Lasten ilakoiminen vähän liian pienessä (jo vähän rikkoontuneessa) uima-altaassa.

Jauhelihapannari (ainakin tuoksu tätä kirjoittaessa on niin huumaava, että pysyn vielä ainakin tänään lihansyöjänä).

Se, että kohta se jalkapallo loppuu telkkarista ja voidaan taas muhia illat jonkun kivemman ohjelman parissa.

Että mitä minä tässä valitan.

Viikonlopuksikin on niin kivoja juttuja ihanien ystävien kanssa tiedossa, että luulis jaksavan. Kun vaan sais vedon käyntiin tähän kroppaan. 

Ugh.

Olen puhunut.

TehoHusbandi ja thats who i am.

Kyllä mää välillä vaan jaksan hämmästellä kuinka hyvän miehen oon itelleni saanut.

Esimerkiksi aamut, jolloin minä saan jäädä sänkyyn, ja mies nousee lasten kanssa aamupuuhiin, ovat aika ihania. Ei tarvitse huolehtia saako hän hoidettua aamutoimet, vaan voi salakuunnella heidän keskenään käymiä keskusteluja ja hänen vastauksia kysymyksiin "isi miksi meillä on ikkunat?".

Onneksi tuo husbandi on tekevä mies lastenhoidon suhteen. Koskaan ei ole tarvinnut huolehtia kotona poissa ollessa, että kuinka hän pärjää. Joskus jopa tuntuu, että hän saa aikaan paljon enemmän lasten kanssa kuin minä! Kiiltää kuulkaa keittiöt ja on lelutkin kerättynä useammin kuin lasten ollessa mun kans..

Tässä nyt sitten odottelen edessä oleville lomaviikoille siistiä kotia (no heh heh, siitähän saa haaveilla!) ja edistyneitä asioita. Eilen ekan lomapäivän kunniaksi ainakin saatiin aikaan vaikka ja mitä!
(kyllä me myös lomaillaan. Ihana vaan nyt edistää kotona hommia kun on se toinen käsipari, ja toiset silmät katsomassa lasten perään myös ;))

kuvat: andthatswhoiam 

Nallikarisa.

Sunnuntai-ilta yksin lasten kanssa on ehkä yksi tylsimmistä miehen iltavuoropäivistä mitä tiedän. "Normaalit" perheet viettävät sunnuntait valmistautuen tulevaan työviikkoon nauttien koko perheen kesken vietetystä ajasta. Meillä tuollaiset sunnuntait on aika harvassa, ja useimmiten sunnuntaina(kin) mies on töissä. (just nyt näin miehen loman alla tuntuu, että se on aina töissä..) 

Siksipä täytyy välillä keksiä jotain kivaa puuhaa, että saadaan sunnuntaipäivä soljumaan mukavasti iltaan asti.

Viime viikonloppuna ajatuskin pitkästä sunnuntaista lasten kanssa tylsistytti. Lauantaina jo varailin mummua ja pappaa minun ja poikien kanssa retkelle sunnuntaiksi, ja niin me sitten vietettiin sunnuntaita rannalla.

Tuuli kävi ja aurinko paistoi. Kylmä ei ollut, ei kuumakaan.  Sopiva keli jäätelön syönnille,  kiikkumiselle,  rannalla kävelylle ja ihmettelylle. Jäätelö ja pienet eväät korvasi päivällisen, kotona nautittiin vielä hetki auringosta pihalla, ja sisälle tultua suunnattiin koko porukka (mummu ja pappa ei siis olleet enää mukana) suihkuun. Esikoinen hieman ihmetteli iltapalaksi tarjottua päivällistä, mutta tyytyi kohtaloonsa. Yöunetkin maistui makoisasti kaikille.

Nyt sitten lisää sitä aurinkoa meille, tänään ja eilen on taas ravittu luontoa vedellä ihan kunnolla!

[otsikko suomeksi; Nallikarissa]