Rakkauspuheita.

Maanantain keskustelut poikieni kanssa, olkaa hyvä.

Minä: "minä rakastan sinua"
Esikoinen 3v8kk: "minäkin lakastan sinua"

Minä: "minä rakastan sinua"
Kuopus 2v: "EIKÄ!"
Minä: "rakastan minä"
Kuopus 2v: "eikä! Auva."
Minä: "ai 'minä rakastan sinua, vauva?"
Kuopus 2v: "oo!"
Minä: "minä rakastan sinua,vauva"
Kuopus 2v: "akas!"

Aaaawwww <3

Tokka tonkeli 1v8kk

Pientä päivitystä kuopuksen osaamisesta.. Hurjaa vauhtia tulee lisää juttuja mitä hän osaa, tässä osa;

Tuu-tuu  - juna
Maatti - Martti (autot-elokuvasta, you know)
Wii-wii - Salama McQueen (sama elokuva, you know)
Atsi - Dusty (lentsikat-elokuva)
Isi - äiti
Isi - isi
*äitin etunimi* - äiti
Oppaa - soppa(a)
Oppaa - mehu
Että - maito
Että - vettä
Popo - potkuauto
Ekka - potkumopo
Ekka - rekka
*pörinää* - auto
Hau - koira
Maau - kissa
Mää - lammas
Mammass - lammas
Muu - lehmä
Mehmä - lehmä

Kahden sanan lauseita;
Peepe ei!
Hassu istä (iskä)

Osaa vastata "oo" ja "ei". Osaa noudattaa kahden asian ohjeita, "hae pallo, tuo sitten äitille". Ymmärtää enemmän kuin itse puhuu.

Haluaa pukea ITSE, vasta sitten saa auttaa. (kiitos päiväkoti)

Haluaa syödä itse. Ja syö. Hoidon alun jälkeen viime päivinä on tullut sitä, että ojentaa lusikkaa meille vanhemmille ja pitää syöttää. Edelleenkään ei todellakaan syö, jos ei halua.

Tutti syö puhetta aika paljon, tai sitten hän vaan pärjää vähemmillä sanoilla kuin esim veljensä saman ikäisenä (ruuneperinä). Tutti hoidossa vain unilla, kotona vaatii saada tuttia nälkäisenä ja väsyneenä.. Ja kun tutin annat, niin siitä ei muuten luovuta...

Rakastaa xylitol-pastilleja. Jos näkee että "pastillikaapista" otetaan jotain ja hänelle ei anneta, niin hänellehän annetaan. On kokeiltu. Yks yö heräsi huutamaan aamuneljältä, kun ei saanut illalla pastillia ennen hampaanpesua.. ("anna.anna.ANNA!!!!")

Perintöpinnis alkaa jäämään kohta pieneksi.. Kerrossänky on hankintalistalla, jossain vaiheessa.

Vaatteet pääosin 86/92, 80 ulkopuvut sun muut sai jo laitella kiertoon. Kengät 23-24.

On saman ikäinen kuin esikoinen tullessaan isoveljeksi. Tuntuu hurjalta, vastahan kuopuskin syntyi, esikoinen tuntui silloin niin isolta kun vauva tuli. Nyt nuorempi saman ikäisenä on ihan vauva. Vai johtuuko se vaan siitä, että onkin oikeasti mammari ja aina se äitin pienin vauva?

Puolet jo toista.

Mun vauva on 1,5-vuotias, PUOLTOISTA!!! Milloin se ehti kasvaa pois vauva-ajasta? Kysyikö kukaan multa lupaa, häh!
Näitä omia päivityksiä lasten kehityksestä on ollut kiva lukea jälkeen päin (niin mikä vauvakirja?),  että otetaanpa tähän taas semmonen pieni katsaus mitä kaikkea meidän pikku-ukkeli osaa tehdä ja sanoa..

Rakastaa lorkkia vedessä. Paitsi avojaloin rantavedessä, koska jalan alla tuntuma ei ole kiva.
Tykkää nykyään myös saunoa. Ja näin kesällä takapihan pikkuinen uima-allas on ollut ihan hitti.
Pelkää tuuletinta. Kuin myös hiustenkuivaajaa. Ilmavirta ottaa henkeen.
Tykkää huudella ruokapöydästä koiralle "vapaa", ja aiheuttaa ko.olennolle hämmennystä kun lupaa ei oikeasti vielä herunutkaan..
On edelleen aika mammari, ja käy välillä tankkaamassa läheisyyttä sylissä halien.
Siltikin isi on aika hitti kotona ollessaan.
On ärhäkkä ja jääräpäinen.
Suloinen naureskelija.
Tietää mitä tahtoo. Ja ei tahdo.
Osoittaa omaa tahtoaan vielä suurimmaksi osaksi ilmein ja elein.
Tutti ja pupu on turva. Nämä osaa myös sanallisesti vaatia itselleen. Näitä täytyy molempia hommata lisää hoitoa varten..
Joka päivä sanoo vähintään yhden uuden sanan.
Vaipan vaihdolla täytyy muistaa tarkistaa onko papa ja pippi-lii tallella. Näitä hokee niin kauan, että saa vaipan vaihtajalta varmistuksen..
Tykkää olla pyörän kyydissä.
Rakastaa kaikenlaisia koneita. Kaivurit ja traktorit on ollut tän kesän nähtävyydet pyörälenkeillä.
Tykkää musiikista. Hytkyy lempibiisiensä tahtiin, ja mummilassa mummin musiikki (radio) menee pyllyn alle.
Rakastaa Soivan Siilen Ruuneperi-laulua, ja osaa siihen Musarullaassa nähdyt käsiliikkeetkin. (toimii autossa myös, jos ei tarvitsisi nukahtaa, ja täytyy pitää herraa hereillä..)
Lempilaulu taitaa kuitenkin olla ihahaa,  jota laulaa itsekin. (ihajaa, ihajaa <3)
Osaa kiivetä, ja tulla alas, triptrappiin. Kaari laitettiin kuitenkin takaisin herran tuoliin, kun hoksas että pääsee itse pois pöydästä jo yhden lusikallisen jälkeen..
Käyttää kengissä kokoa 23, ja vaatteissa n.80-92.
Osaa sanoa MOI, ja iltaisin huuteleekin moi-moita vielä iltapusujen jälkeen.
Osaa pukea crocsit (ja kumpparit), ja mennä eteiseen kun haluaa lähteä ulos.
Osaa avata ovet, jos ripa on tarpeeksi matalalla.
Tykkää istua potalla, vaippa päällä myös, mutta harvoin saa tuotoksia saaliiksi.
Osaa laittaa itse aurinkolasit ja hatun päähän.
Neuvolassa sanottiin pojan olevan sopusuhtainen, mutta ruoka-aikaan on oltu paikalla.
Syö itse ja erittäin hyvin. Syö melkein mitä vaan. Tulee mielellään ruokapöytään, kun kehotetaan.
On saanut tälle kesää ekan kerran jäätelöä ja pillimehua. Ja sipsiä.
Fanittaa isoveljeään edelleen, ja huolehtii missä toinen on. Käy myös herättämässä isomman päiväunilta,  jos sattuu heräämään aiemmin.
Unille mennessä haluaisi kovasti päästä nukkumaan isoveljen sänkyyn..

Sanoja;
Syömään - möömää
Uimaan - uijjaan
Ankka - kankka
Ei
Näytä - nännä
Anna
Kiitos - tiitti
Pupu
Tutti - titti
Mummu
Pappa - papa
Peitto - pee tai pepe
Pois
Vettä - tettä
Hampaanpesu - hampaa
Isi
Napa - papa
Pippeli - pippi-lii
Syliin - lilliin
Kurkku (ja tomaatti) - kunkku tai kuukku
Juusto - uuuz
Lakki - pipi (pipo?)
Herää - ellää

Huh. Näitä tulee koko ajan oikeasti lisää!!

Sukulaiset on saanut uusia nimiä;
Mimmi (täti)
Pompa (eno)

Hurmaava pieni vauvani, ei enää niin vauva. Iso poika jo. (silti aina äitin vauva)

Ps. Neuvolassa kysyttiin alkuviikosta tuleeko jo sanoja peräkkäin. Ei. Tosin siitä seuraavana päivänä huusi isoveljelleen kahden sanan kiellon, äiti oli ylpeä!

Oli kesäkesäkesä

Tiiättekö, kun avaan tän tietokoneen ja mielen päällä on ollut miljoona (tai ainakin monta) asiaa, mitkä haluais tänne itselleen muistiin, niin sitten kun saan tähän valkoisen planketin eteen, niin ei enää löydykään sanoja. Täytynee siis pysyä siinä, että kirjoittelee puhelimella ajatukset ylös ja koneella vaan lisätään kuvat mukaan. Jos ehtii. On niin kamala kiire muka koko ajan :D (ja tää mun kuvien siirto kestää semmoiset kaks tuntia näköjään, kun "äkkiä" tekee. vinkkejä nopeampaan otetaan vastaan, KIITOS!!!!)

Kuopus on oppinut kiipeämään joka paikkaan. Eka oivallus kun tuli, niin kiipesi koko ajan ruokapöydän ääreen. Nyt en ehkä vähän into jo laantunut... ehkä..
Kuopus osaa tulla peruuttamalla alas sohvalta, sisältä ulos, terassilta alas... No, pakki päällä aika usein siis.
Kuopukselle on kasvanut huomaamatta melkoinen ruuhkatukka.
Kuopuksen ensiaskel-kengät on kokoa 23... Niin on muuten sen isänkin kengät, jotka on anoppi säästänyt ;) (ja kuka sisällä edes käyttäis ensiaskelkenkiä vaikka ne olis kyllä ihan tosi söpöt ollutkin talvella vähän pienempinä..........öhöm...)

Esikoiselle on leikattu kesätukka kotiparturissa, meidän omassa kylppärissä. Kovasti kutiavana oli hieman haastetta hiustenleikkuukoneen käyttäjälle (mulle..), mutta kiitos husbandin ja tabletin tästäkin selvittiin.
Esikoinen on kokonaan päiväkuiva (ei vaippaa edes kauppareissulle enää!), yökuivaksi opettelu on hyvällä mallilla. Tosin sitähän ei voi edes opetella...
Esikoinen kömpii viimeistään aikaisin aamulla viereen. Halailee, pussaa ja saattaa sanoa "olet ihana".
Esikoinen on oppinut polkemaan pyörällä. Isi vaan ei oo koskaan nähnyt poikansa ajavan, koska ukkeli kaatui nurmelle ja nyt sitä jännittää niin paljon, ettei uskalla polkea. Kauhusta kankeana istuu pyörän selässä (jos sen siihen saa), ja hokee että haluaa pois. Ehkä sitten taas ensi kesänä?

Minä taas olen ideoinut takapihaa ja terassin suunnitelmat on veivattu kohta niin monta kertaa, että kohta on alettava hommiin, jos jotain meinaa saada aikaankin! Eka oli tarkoitus vain vaihtaa vanhaan laudat, sitten tultiinkin siihen tulokseen, että kunnon käsittely puuöljyllä auttaa (tehdään, kun tää siitepölykausi laantuu..), ja koska uudet laudat oli jo ostettu, niin ne käytetäänkin sitten uuteen terassiin. Tai patioon. En oikein tiedä mitä noilla on eroa. Ei kai mitään?

Kesä on siis aika ihana, me ollaan tehty kivoja juttuja, käyty mutka Kuopiossakin mummun ja papan seurana poikien kanssa. Kesä on vasta edessä, mutta ensi viikolla hetkeksi iskee syksyn todellisuus vastaan, kun mennään poikien kanssa tutustumaan päiväkotiin. Hui. Ajatukset on siis oikeastikin lähes joka päivä myös syksyssä, mutta kyllä tästä kesästä nyt otetaan kaikki irti!

Pillit pussiin ja oksat myös.

Arki se rullaa oli se sitten kalenterin mukaan pyhä tai ei. Meillä päivät menee nopsaan, päiväuniaika on ainut hengähdystauko, jolloin voi kuvitella tekevänsä jotain järellistä rauhassa, mutta yleensä en tee. Tai no, viime päivät olen käyttänyt sen teen litkimiseen ja paikkojen järkkäilyyn. Leikin tekeväni muuttosiivousta, mutta oikeasti tämä on vain tämmöistä ahdistusta tavaran paljouteen ja/tai kevätsiivousta rankemmalla kädellä ennen pihatalkoita ja roskalavan ilmaantumista.

Oman vaatekaapin kävin läpi kesävaatteita lukuunottamatta, ja aika paljon lähti pois, lisää pitäs vielä karsia. Eli uusintakierros otettaneen joku päivä. Positiivisin juttu oli, kun kokeilin vanhoja vaatteita - ne mahtuivat lähes kaikki, myös rintojen kohdalta! Ainut kohta mikä taas nykyään tosiaan ottaa kiinni on tuo keskivartalo. Mutta pitäähän se kesäksi oma uimarengas olla, vai?

Kuopus kasvaa niin hurjaa vauhtia (ei siis sillai pituussuunnassa kait, mutta muuten), että välillä ihan hämmästyn kun herra käskee "a-na tettä!". Juujuu, äiti antaa sulle vettä. Suu käy edelleen silti enemmän siansaksaa, mutta pikkuhiljaa. Joka päivä enemmän ja enemmän.

Esikoisen kanssa  pitäs muistaa pysähtyä välillä ajattelemaan hänen olevan vasta kaksi vuotias. Hänen ei tarvitse osata pukea ite, hän ei osaa vielä. Silti sitä turhan usein tulee hoputeltua "pue nyt" vaikka toinen kyllä yrittää. Onneksi meillä ei ole kiire minnekään, ja nekin paikat minne on sovittu aika, ymmärtää. Tässä kun ei ole kaverikyläilyjä kummempaa menoa ollut!

Koko perheen kiertänyt flunssa on vihdoin taltutettu. Huomaan pienen pessimistin asuvan itsessäni ja skeptisesti haaveilen leikkitreffejä vappu-viikolle, mutta sittenhän tässä on joku taas kipeänä..

No, summa summarum, elo menee niinkuin aina. Aika tasaisen tylsästi (eli ihanasti!) että siitä sen kummempaa kerrottavaa tänne blogin puolelle edes saisi.

Kuvat
-helmililjoista ennen kuin ne alkoi käymään huonompaan vointiin.
-husbandin viskilasi.
-husbandin toinen vaimo, jalkapallo.


ps. koska otsikon keksiminen on mulle hankalaa eikä aina liity edes koko juttuun, kuhan vain on, niin kerrottakoon, että ainoa pääsiäiskoriste meillä on ollut virpojien oksat. Nekin ilman vettä, että mies ei tukehdu. Ja kohta joutavat pois. Olihan mulla siis kuitenkin keltaista ja oranssia kartonkia ostettuna, mutta ei me ikinä saatu niistä mitään tipuja tehtyä. Ehkä ens vuonna pojat tuo sitten päiväkodista jotain kotiinkin?!

pps. pillit ei oo menossa pussiin, mutta blogin jatko mietityttää nyt jo. Mulla tuskin töihin paluun jälkeen on tälle enempää aikaa kuin nyt, mutta ei hätäillä sitä vielä :) Mutta kuten sanottu, nyt ei oo kiire mihinkään, nyt vain nautitaan!

1v2kk + risat = KALKATTAVA KAKARA.

Puhumaan opetteleva lapsi on jotain niin ihanaa. Sanoja tapaillaan sillointällöin vahingossa ja yllättäin, jotkut sanat taas on niin mukavalta maistuvia, että niitä jaksaa hokea joka päivä lähes joka asiaan. 

Aamulla otetun (ja kummitädille lähetetyn) flirtti-videon jälkeen oli pakko alkaa listaamaan niitä muutamia sanoja, joita meidän pieni mies jo osaa. Ja olihan näitä nyt useampi kuin se "näytä", jota hoetaan kun äitillä tai isillä on puhelin kädessä.. 

Näytä

Kato

Ma-ma (lammas)

Ii-haaa (heppa)

Ma-mmma (mummu)

Röhkintää (possu)

Muu (lehmä)

Me-mä / ma-mma (lehmä)

Kii(tta) / ki(cha) / kitta (kissa)

Haukuntaa / ha-ha / ö-ö (koira)

Äiti

Anna

Tuo

Tämäää

(i)Sssii (isi)

Pärinää (auto/traktori/tms)

Pään pyöritys = ei

Nyökytys = joo (tai ei..)

Pää-pä (leipä)

Että (vettä)

Tämmöne

Ähetää (lähetään. Tämä tais olla esikoisenkin ekojen sanojen joukossa)

(p)ois (koiralle)
Mi-ttu (Minttu)

Lista tuntuu jatkuvan joka päivä, ja nämäkin sanat saa välillä kuulla tosi tarkasti että kuulee mitä toinen sanoo. Mutta paljon näitä jo on. Väitän, että tässä on vain osa siitä mitä tällä hetkellä on jo sanottu / kuuluu ns.sanavarastoon. 

Että eiköhän tästä kaverista syksyksi saada ihan kelpo päiväkotilainen. Ja loput mitä ei osata sanoa (mm.äärimmäisen rakas unipupu -tai kolme niitä..) eivät ole vielä ärjyntää kummempaa "nimeä" saaneet. Mutta asiansa tämä ukkeli kyllä saa perille paremmin kuin uskoisittekaan!

Se lukee sittenkin!

No siis eihän se LUE, mutta vihdoin ja viimein on meidän vauvakin alkanut kiinnostumaan kirjoista. Ehdittiin jo vähän huolestua, että liekkö tulee lukutoukkaa kuopuksesta, mutta niin vain on kirjat saavuttanut suosionsa.

Esikoiselle on luettu siitä asti kun hän oli kolme kuukautta. Aloitettiin iltasadulla ja nykyään kirjoja luetaan milloin vain. Esikoinen osaa yhdistellä asioita ja miettii kovasti kirjan tapahtumia, katselee kuvia ja hoksaa yhtäläisyyksiä tarinan ja kuvan välillä. Kuopus taas ei ole oikein koskaan ollut kiinnostunut edes niistä iiseimmistä vauvojen kirjoista. On vaan ollut parempaa tekemistä, vissiin.

Nykyään kuopus kantaa innoissaan kirjoja luettavaksi, ja tietyt lempikirjat (lyhyet) jaksetaan kuunnellakin. Vielä on turha odottaa, että herra jaksais kuunnella kantamansa Kunnaksen kirjan loppuun asti (Värikäs päivä, suosittelen! Esikoinen tykkää!!), ja tekipä yhtenä iltana tiukkaa esikoisellekin kuunnella semmoset vajaata puoli tuntia kun herra Hakkarainen kävi katsomassa maailman ihmeitä.

Parhaat kirjat kuopuksen mielestä on ääntävät kirjat, eläinkirjat, ja kirjat, joissa on peili. Myös muita kirjoja selaillaan mielellään ja meillä on kovasti tykätty vau-kirjan Eetu-sarjasta. Taisin jossain vaiheessa tilatakin puuttuvat kirjat, mutta niistä ei ole innostuttu niin paljon kuin niistä "vanhoista tutuista" mitkä meillä jo olikin.

Että ehkäpä tästäkin herrasta saadaan muiden lailla kirjoja rakastava yksilö. Vanhemmillaan ainakin on paha taipumus lukea kirja mahdollisimman alusta loppuun, jos vain tarina ottaa ja vie mennessään. Silloin unohtuu kaikki muu - myös joskus ne yöunet. 

 Kuopus on myös oppinut kiipeämään isoveljen sänkyyn..

Ps. tämä ei ole maksettua mainosta.

Ihan vain omista kokemuksista lähtevää.

MATALALENTOA. [tautinen tammikuun loppu]

Kyllä olen onnellinen, että tämä viikko on ohi ja tästä on selviydytty. Synttäreiden (raporttia ehkä myöhemmin) jälkeen juhlittiin vielä kotiäitien rääppiäiset, ja seuraavana yönä alkoi sitten semmoinen ralli, että oksat pois. Koko viikon olo on ollut kamala, ja aina kun olen luullut, että täältä noustaan, niin sängyn pohja on vienyt mennessään. Näissä tilanteissa onni on vuorotyötä tekevä mies, joka sattuu olemaan just vapaalla kun sairastat pahimman terän taudista. Ja hakeepa se rakas vielä kaupasta evästäkin ja apteekista lääkettä. HUH. Mutta ohi on. Ainakaan vielä ei ole vieraat raportoineet taudin liittymisestä seuraan...

Viikon hitti; piilosta peilikaapissa...

Yks päivä aloin jo kirjoittelemaan meidän päivän kuulumisia, ja se tyssäs lounaaseen se teksti. Ilta meni taas elpaillessa. Nyt viikonloppuna on otettu sitten kiriä kaikesta kivasta mitä viikolla jäänyt tekemättä, pulkkamäkikin on poikien kans korkattu. Kuopus ei (siitäkään) heti lämmennyt, ehkä ens talvena sitten?

Laitan tähän nyt tän meidän puolikkaan päivän kuvineen päivineen, eipähän jää taas arkistoihin..

***

"Neljän tunnin unien jälkeen herään hiljentämään esikoista, kello on 3:15. Reilua puolta tuntia aiemmin olen käynyt kippaamassa nuoremman takaisin pötkölleen seisomasta. Esikoinen jaksaa huutaa aikansa, isiä vaatii luokseen ja mikään ei ole hyvin. Kymmenen minuutin huutojen jälkeen saan vaihtaa vaipan, annan pojalle vettä ja vien sänkyyn. 

Puoli kuuden aikaan kuopus vaatii taas luokseen. Nyt ei ole kaikki kunnossa, yleensä hän nukkuu sikeästi aamuun asti. Monien hiljennysyritysten jälkeen luovutan ja otan ukkelin syliini sohvalle. Tätä ennen esikoinen on tullut viereeni meidän sänkyyn ja mies lähtenyt töihin.

Tunnin sylinukkumisten jälkeen kuopus nostelee päätään ja kohta tulee isompikin itkun kanssa olohuoneeseen, "mikset äiti tullut mun vieleen?". 

"kato äiti, minä petasin sen  ite!"

Aamutoimet ja puuro. Ihmeitä tapahtuu, esikoinen pyytää puuroa lisää. Mullekin puuro maistuu, viime päivät on mennyt aikalailla nestelinjalla ja väkisin syöden. 

Koiralle denta, esikoinen saa antaa. "Miksi se ei usko minua?"

Papapelit on nyt Se Juttu!

Hampaanpesun jälkeen kääntelen taaperokärryä aina parempaan suuntaan ja istahdan teelle. Esikoinen tulee seuraksi tekemään palapelejä, kuopus touhuilee. Radiosta kuuluu aamulypsy, isoveljeni kehui sitä eilen, ja ajattelin pitkästä aikaa kuunnella voicen renkutusten sijaan. 

Odotan jo päiväuniaikaa, että saan parannella vielä itsekin ja kaivautua peiton alle.

Ennen lounasta rakennellaan legoilla (duploilla),viikkaan pyykit narulta ja sylittelen läheisyyden kaipuusta kärsivää kuopusta. Välillä tehdään parit nuppipalapelit (näitä voi tehdä lattialla kuopuksen seurassakin, muita sitten pöydässä) esikoisen kanssa ja ajetaan autoilla. 

Lounaaksi kuopukselle purkkiruokaa, mulle ja esikoiselle munakasta.  

Ikkunan läpi ikuistettuna vaunut talviauringossa.

Lounaalla keksin hyvän idean mille alan, mutta kun vihdoin saan päiväteeni juotua ja hommat hyvälle mallille, päättää kuopus haluta herätä. Olis kannattanut sittenkin vaan levätä itsekin. 

Istun sitten loppusissaan tunnin sohvalla kuopus sylissä ja viestittelen ystäväni kanssa heidän tulevasta muutostaan..."

Päivän asu. 

***

Että semmoista tällä kertaa. Tässä on kamalasti tullut mietityttä tulevaisuutta ja kaiken kohtaloa ja syviä syntyjä, lähinnä oon tällä viikolla kuitenkin vain nauttinut siitä kun olen saanut nukkua ja maata peiton alla. Huomenna viikko uus, nyt suihkuun ja nukkumaan, nuo yörallit/aikaiset aamut kun ei taida loppua ennen kuin poskihampaat keksii puskea läpi. Ja sehän voi viedä aikaa vähän enemmän kuin pari yötä. Jep. ÖITÄ!

Ukkelssonin oodi.

Yksi vuotias ihanuus. 

Äidin aamujen ilo, iltojen nopeiten sammuva saunalyhty. 

Koko kropallaan tunteva, suuresti rakastava herra Ukkelsson. 

Pusuja moiskutteleva, suukkoja lähettelevä, kielareiden jakaja. 

Pieruhuumorille naurava, musiikin vietävä, ihana pieni ilopilleri.

Isoveljen kanssa höpöttäjä, äidin kanssa jutteleva. 

Isin tulosta ilahtuva, mummun sylistä rauhoittuva. 

Kummien kanssa naurava, enojen kanssa leikkivä.

Hampaiden pesua rakastava, saunaa inhoava, suihkussa jopa jo viihtyvä.

Pöö-leikistä hihkuva, kirjoista innostuva.
Pukemisesta karjuva, ruokailua harjoitteleva.

Minä ite. 

Suussa kahdeksan hammasta, mahassa pari pientä arpea.
Yöt hyvin nukkuja, päivällä pikkutirsailija.

Ihana, ihana Ukkelsson, yksi vuotias hän on!

Vekkulit velikullat.

Meidän pojilla on ikäeroa 1v8kk, reilu puoltoista vuotta - tai vajaa kaks. Miten sen nyt haluaa laskea. Esikoinen oli mukamas jo iso poika, kun vauva syntyi. Nyt jos kävisi niin, että saisin vauvan ja kuopus olisi samanikäinen, niin ajattelisin hänen olevan ihan vauva. Kaikki sen ikäiset on ihan pikkusia vielä!

No, alusta asti meille oli selvää, että molemmille annetaan myös aikaa yksin toisen vanhemman seurassa kun vauva syntyy. Ekat viikot vauvan syntymän jälkeen mies olikin kotona ja hoiti pääasiassa esikoisen. Minä keskityin vauvaan. Esikoinen kiukutteli vauvan tuloa vain meille, veljeä sen sijaan pussailtiin ja hellittiin ihan kuin jo mahassa ollessa. Ihmetystä aiheutti vain se, että äitin mahasta ei enää kuulukaan "wou-wou-wou".
Toisaalta oli onni, että lähipiirissä oli muutamia raskaana olevia, sai aina siirrettyä wou-woun toiseen mahaan, jos näin voi sanoa.

Kun vauva tuli maailmaan, isoveli oli otettu. Sain sairaalaan kuvan kotoa, jossa isoveli on käsien pesulla ja hänelle on juuri kerrottu, että on saanut pikkuveljen. Hymy on LEVEÄ. Hän oikein hihkui! Ja yhtä iloinen hän on veljestään vieläkin. Ilot ja surut eletään yhtä mukaa. Jos pienempää sattuu/harmittaa, niin isoveljenkin alahuuli saattaa alkaa väpättään, "minua halmittaa kun Ukkeslsonia halmittaa" tai "mää ikken ku **** ikkee". Pienemmän kasvaessa, ja taitojen karttuessa ei ole vältytty kuitenkaan kahnauksilta. Leluista osataan jo tapella, pienempää tönitään, jos hän sattuu olemaan väärässä paikassa ja mitä näitä nyt on. Normaaleja kuvioita mitä sisarussuhteissa varmasti on. Mustasukkaisuutta äitin sylistä, isin huomion omimista "menkää te nyt pois täältä, me haluamme olla lauhassa", tai vaihtoehtoisesti suoraa huutoa tai kitinää niin kauan, että syli vapautuu pienemmälle isomman sen vallatessa.

Ihaninta on kuitenkin huomata, että jo näin pieninä pojilla on ihan omat juttunsa. Ne nauraa räkättää yhdessä omille jutuilleen, pitävät konttaus-kilpailuja kämpän ympäri, pöristelevät toistensa mahaan, kutittelevat, ajavat autoilla (prrrrrrr), halivat ja pussailevat. "Minä lakastan sinua" ja "Ukkelsson on ihana" -lauseet kuuluvat meillä harva se päivä. Yhteiset touhut mahdollistavat sen, että me vanhemmat voidaan joskus juoda vaikka kuppi kuumaa rauhassa, ja sitten jatkaa touhuja poikien kanssa. Pojat voi jättää huoletta kuuloetäisyydelle leikkimään keskenään, ja jos jotain sattuu isompi osaa kertoa mitä tapahtui.

Aivan äärettömän onnellinen saa olla tämmöisistä vekkuleista velikullista.

Ne kujertaa, ne kikattaa. Ne nauraa, ne käkättää. Ne ääntelee ja älisee, mölyää ja möykkäilee. Ne toisiaan kovasti rakastaa. Ne on meidän vekkulit velikullat, veljeksistä parhaimmat. Toistensa parhaat ystävät, toivottavasti iänikuiset.

Unikoulun loppuyhteenveto.

Viikko takana unikoulun aloittamisesta, ja täytyy sanoa että tällä kertaa ajoitus osui todella nappiin.
(unikoulu aloitettiin siis yösyöntien loppumiseksi, sekä poikien samaan huoneeseen siirtämiseksi)

Kaava oli yksinkertainen; iltatissin jälkeen toivottelin kuopukselle hyvät yöt ja annoin vetovastuun miehelleni. Seuraavan kerran tapasin pojan vasta aamulla. Yöllä olin hiljaa enkä ottanut kantaa husbandin toimintatapoihin, vedin peittoa korviin, kun hän otti pojan meidän sänkyyn vaipanvaihtoon, enkä juossut itse pissalle pojan ollessa vähääkään puoliunessa. Ja vain yhtenä yönä siirryin kesken yön sohvalle nukkumaan näkemään kauhu-unia. (en katso ehkä enää ikinä edes puolivahingossa the walking deadia)

Miehen kaava öihin oli yksinkertainen, sama mitä on käytetty jo esikoisen kanssa. Iltaunien kanssa tätä on käytetty myös kuopuksella. Eli iltasatu (ennen tissiä tosin vauvalle), tissin jälkeen poika sänkyyn, peittely, unilaulut ja sitten pois huoneesta. Tarvittaessa sitten käydään pojan luona niin, että aika pitenee joka kerta. Meillä on käytetty "minuutti-kolme-viis"-taktiikkaa, eli ekan huudon jälkeen mennään minuutin päästä, toisen huudon jälkeen kolmen minuutin päästä ja niin edelleen. Kuitenkin niin, että aika ei pitene koskaan viittä minuttia pidemmäksi. Toimii. (esikoisella ehkä on joskus käytetty samaa taktiikkaa pidemmillä minuuttimäärillä, mutta hoksasitte pointin)

Eka yö meni aika kivuttomasti. Poika huusi reilun tunnin. Mies kippaili häntä makuulleen, sylitteli ja antoi tuttia. Vaippakin vaihdettiin. Minä olin puoliunessa ja olin kai joku yö kuorsannutkin kun poika oli huutanut. [Eli siis en ole kuorsannut vaan päästänyt semmoista ääntä mikä kuulostaa vähän kuorsaukselta. (seli seli)]

Toisena yönä oli taas jotkut tunnin kitinät. Toisena yönä poika ei enää ollut kuulemma noussut edes seisomaan sängyssä, vaan oli istua töröttänyt ja siitä sitten aina itse kellahtanut tai laitettu takas makuulle. Tämä oli se yö, kun minä hipsin sohvalle. En tosin unikoulun takia, vaan siksi kun kuopus hiljeni, niin esikoinen alkoi nyyhkyttämään. Loikin sitten aika vauhdilla meidän huoneesta katsomaan esikoista ja suljin oven perässäni. Ajattelin, että nukun lopun yötä sohvalla, koska en viitsinyt enää romistella takas makkariin (ovi pitää isoa ääntä välillä!). Sohvalla sitten sain niitä zombie-unia puoliunessa ja olin ihan varma, että olen tullut hulluksi.

Kolmas yö tais mennä pelkällä vaipanvaihdolla. Tosin tämä taisi olla se yö, kun herätys oli jo puoli kuuden jälkeen? Mutta kannatti! Ja taisinpa ottaa sitten itsekin semmoiset reilut kolmen tunnin unet aamupäivällä...

Neljäs yö meni nukkuessa aamuun asti. Herätys oli vasta kun esikoinen kömpi meidän huoneeseen. Olo oli vähän WTF?!?!?!!, mutta hyvin iloinen.

Viidentenä yönä nukuttiin taas tosin hyvin, ja kuudes yö olikin jo uuden aikakauden ensimmäinen.
Pojat pääsi vihdoin nukkumaan samaan huoneeseen.

Poikien samaan huoneeseen muutto meni tosi kivuttomasti. Ekana iltana mies laittoi pojat nukkumaan, ja aamulla he heräsivät siinä 7.30-8.00. Eli vetäisivät ekan yhteisen yön kunniaksi semmoset 11-11,5h unet. Että hurraa!!

Eipä haittaa se vajaa vuoden yöheräily yhtään, kun tää loppu oli näin helppo. Aika vaan oli oikea. Molemmille. Pakko kai se on hyväksyä, että meidän vauva on kohta jo ihan muuta kuin vauva. Tissiä se rakastaa syödä edelleen, mutta onni on että ollaan päästy siihen että ei enää yöllä sitä kaipaa. Ja on kyllä hyvä myös pojalle itselleenkin. Nyt päiväunetkin on ollut paremmat ja pidemmät, herännyt virkeämpänä ja ei ole tarvinnut niin monia unia päivän aikana. Että isoksi pojaksi kai tuon voi jo laskea.. Tai no eipä näitä öitä ole kuin vasta kaksi takana, kun pojat on samassa huoneessa, mutta huutelenpa nyt jo täällä hurraata, kun ikinä ei taas tiedä milloin onni kääntyy, haha.
(ja nyt kun tätä kirjoittelin, niin poika heräs päiväunilta reilun tunnin jälkeen. että siinä oli ne pidemmät unet teille hei..)

Yhtä vaille.

Viimeistä viedään meidän vauvan ekassa vuodessa. Parin viikon päästä on kekkerit, ja kohta saa alkaa miettimään jo tarjoiluja (ja lahjatoiveita, niitä kysytään kuitenkin!). On muuten ihan tosi hankala keksiä toiveita pojalle, jolla on jo ikään kuin kaikkea. Joulun jälkeinen leluinventaariokin täytyy toteuttaa uudemman kerran, rankemmalla kädellä. Vaatteitakin on isoveljeltä peritty ja pukilta saatu.

11-kuukautinen on varsin hellyyttävä tapaus. Omapäinen hurjapää, rämäpää. Menee sieltä mistä haluaa, eli juuri sieltä  mistä muut toivoisivat olevan menemättä. Sängyn aluset kolutaan, ryömitään vaikka matkarattaiden alta, jos niiden toiselle puolen on jätetty jotain mukavempaa tekemistä. Ja kyllä sitä halutessaan päästään kiipeämään pois syöttötuolistakin, juuri siitä mitä niin kehutaan lapsiystävälliseksi, että eivät pääse kiipeämään itse pois. PAH.


Vajaa vuosikas osaa olla jo kovis myös veljelleen. Isoveljeä napataan hiuksista, jos tekeminen ei miellytä. Tönäistään, jos viedään tavaroita kysymättä. Toisaalta ollaan myös tyytyväisiä, jos isoveli tekee vaihtokaupat tuodessaan jotain ottamansa tilalle. Halitaan, nauretaan ja painitaan, kun on vähän tekemisen puute. Leikeissä teltta on edelleen suosikki, mutta myös veljen kanssa ajetaan autoilla, leikitään palloilla, hoidetaan vauvaa. Taaperokärryn pukkaaminen on halpaa hupia melkeinpä kyllästymiseen asti. Tai väsymiseen asti.

Ruokapöydässä parhaiten uppoaa edelleen itse tehdyt ruuat. Lautaselle on päässyt jo muiden kanssa samaa ruokaa ja ne peittoaa tylsät vauva-ruoat sata-nolla. Jouluna riisipuuro ja porkkanalaatikko olivat herkkua. Viihdekeskus saa silti pyöriä, muuten ei suun luukut aukea. Jos hän ei halua syödä, hän ei syö. Suu pysyy jämptisti kiinni vaikka kuinka olisi tarjolla maissinaksua tai muuta hyvää. Jäärä mikä jäärä. Toisaalta osaa myös tahtoa sitä mitä syö. Käsi ojossa kiljutaan kohti rieska-pussia, tyydytään hetkeksi ruisleipään kunnes muistetaan, että rieskaahan sen olla piti.

Vajaa vuosikas on saanut ensimmäiset kenkänsä. Ei mitkä tahansa ensiaskelkengät vaan mummun kirpputorilta ostamat kuomat. Vielä ei kävely luonnistu muuta kuin sisällä tukea vasten tai kärryn kanssa, mutta useimmiten jalkaan eksyy juurikin kuomat lämpimyytensä ja helppoutensa takia. Stonzit jäänevät odottamaan myyntiin pääsyä..

Yhtä vaille on myös unikoulun aloitus. Kuopus nukkuu yönsä hyvin, kun vain saa rintaa halutessaan. Viikonloppuna alkava yötissivierotus ajaneekin äidin nukkumaan toiseen huoneeseen, mutta lopputulos taitaa olla kaikkia miellyttävä kokonaan nukuttuine öineen. Ja kunhan saadaan yöt kuosiin, saa isoveli vihdoin pienemmän heidän huoneeseen nukkumaan. Ja kun tissistä luovutaan kokonaan, saa mummu poikaset yökylään. En tiedä kuka odottaa tätä kaikkein eniten, luultavasti kaikki osapuolet yhtä paljon.

Vajaa vuosikas osaa uskomattoman paljon pienestä iästään huolimatta. Autot pörisee, koirat haukkuu, possut (ja muut eläimet) röhkii, vieraille vilkutetaan heipat, illalla lähetetään isovelille lentosuukot (nyt jo käsi mukana!), nokkamukista juodaan itse, sormilla syödään, musiikin tahtiin hytkytään, laulun mukaan lauletaan. Aika taitava jo.

Vaikka puhetta ei kuopuksesta kovin vielä irtoa, osaa hän silti tehdä itsensä kuulluksi. Ölinä, älinä, mölinä ja muut yhdessä kiljumisen ja käsillä osoittamisen kanssa saa kyllä pojan tahdon selville. 

Kysymykseen 'missä olet?' vastataan 'tääää(jä)'. 

Piiloleikissä osataan sano kurkusta 'kukkkkuu', tervehtiessä nostetaan kättä ja sanotaan 'teee!'.

Kaikki mitä ei osata vielä sanoa on 'tuo' ja 'too'. Koira on nimensä mukaan 'ntu', tissi on tissi, ja äitiä ja isiä ei turhaan vielä lausuta vaikka osattaiskin. Isin korviin on kantautunut muitakin sanoja, mutta äidin kuullen ei kaikkea viitti uudelleen toistaa.

Mommy issues AKA escort-service

Mulle on nykyään tarjolla semmoinen vapaaehtoinen escort-palvelu. Seuraa saan pyytämättä, ja varsinkin kun vähiten sitä kaipaisin. 

Päiväuniajat poikien kanssa keskenään ollessa on nykyään sitä, että kun saan teen kuppiin ja istahdan sitä juomaan,niin jo itkuhälyttimestä kuuluu kutsuhuudot. Joskus toimii vaunujen heijaus, toisinaan olen saanut pienen miehen kainaloon sohvan nurkkaan. Joskus jatkaa uniaa, toisinaan taas ei. 

Toistaiseksi vielä esikoinenkin nukkuu päiväunet, ja saa minun puolesta nukkua vielä monta vuotta, eikä häiriinny pienemmän huudoista. Mun oma aika jää päivällä minimiin, mutta sitten taas yöt on mennyt siihen, että kuopus nukkuu 9-10tuntia putkeen. Joskus jatkaa vielä senkin jälkeen uniaan. Illalla omaa aikaa sitten on niin pitkään kuin uskaltaa valvoa. Aamut kun alkaa nykyään puoli seitsemän jälkeen. Tai aiemmin.

Päivällä tuntuu, että meillä on nyt kuopuksen kanssa joku VAIHE missä äiti on maailman ihanin ja yksin ei voi mitään tehdä. Varsinkaan, jos äiti aikoo tehdä yksin jotain! 

Eräänä iltana hoidin koiran lenkitykset iltatoimien aikaan. Huutohan siitä tuli kun äiti hylkäsi. Puurokin kelpasi vasta kun minä annoin.

Vessassa käynti on nykyään haastavaa. Ja sanoisinko, että luksusta silloin kun ollaan molemmat vanhemmat kotona. Minkäs teet kun oon niin ihana äiti, tsih. 

En tiedä onko uusien taitojen opettelu, ja ikä, tehneet nyt tämän vaiheen vai mikä. Sen tiedän, että pakko tästä on nyt nauttia! Onhan se hellyyttävää kun fanijoukko on kuin justinbieberillä konsanaan. Itkien kädet ojossa kulkisi tämäkin perässä - jos osaisi ilman tukea jo kävellä!

Kuva on epätarkka, mutta välittänee tunnelman. Rakkautta on ilmassa. 

Täyskymppi kymmenen kuukautta.

Meidän pieni ihanuus sai taas yhden kuukauden lisää mittariin. Sen kuukauden, jonka jälkeen saa alkaa syömään jo samaa ruokaa kuin muutkin. Sen kuukauden, jonka jälkeen on enää yksi pieni hujaus siihen, että synttärit ovat oikeesti täällä. 

Mitä meidän Ukkelsson siis jo osaa?

Tässä pieni listaus itselle muistiin; 

(tämä on helpompi tapa kuin se vauvakirja - mahtuu ainakin enempi kaikkea!)

Seisomaan nousu. Myös tasaista seinää vasten. Siitä haparoiden alas laskeutuminen, kun hetki sitten sitä laskeuduttiin tömpsähtämällä pyllylleen.

Tukea vasten kävely. Kävely jakkaran/syöttötuolin/tuolin/minkä vaan kanssa. Kävely taaperokärryn kanssa onnistuu polvillaan kävellen, tai polvillaan hyppien ja kärryä pukaten.

Syöminen (vain) viihdekeskuksessa. Kiitos playtrayn tämäkin onnistuu ilman että ruokapöytä kuormittuu viihdykkeistä. Toisinaan ruoka menee ilman sirkustemppuja, mutta jostain syystä ranttuilemaan aletaan jos ei viihdy tuolissaan.. Toisinaan menee kokkareiset ruuat, toisinaan yökitään ulos pienimmätkin palaset.

Kylpy, suihku ja sauna pelottaa. 

Musiikki menee pyllyn alle, toimii myös ruokapöydässä ;)

Lempipaikka kotona; lasten huoneen teltta. Siellä leikitään JOKA PÄIVÄ. Köllitään ja imetään isoveljen Milou-koiraa. 

Naurut kirvoittaa ruokapöydässä päästetty oma pieru. Perään vielä katseella varmistus isoveljeltä, että hänkin kuuli, ja sitten isot naurunremakat yhdessä.

Aamulla (perhepedissä) herätessä hauskinta on repiä äidin hiuksia tai läpsiä isin naamaa. Nousevatpahan!

Mummilassa osaa mennä rappuset ylöspäin. Alaspäin tulisi mielellään naama edellä.

Ulos lähtiessä yrittää kovasti laittaa veljen hattua päähänsä, mutta nostaa huudon kun hänelle aletaan oikeasti pukemaan vaatteita. 

Väsyneenä kelpaa vain äiti. Ja vain äidin syli, jalan halailu esimerkiksi on ihan syvältä.

Lentopusut (kädetön moisku-versio), vilkutus ja taputus osataan. 

Herkästi kutiava. 

Nukkuu yönsä edelleen hyvin - vaikkakin saattaa heräilläkin ennen aamua. 

Saa tissiä pari kertaa päivässä. Lisäksi illalla yöunille mennessä ja aamulla herätessä. Yöllä tarpeen mukaan. 

Painaa n.9kg ja on 75-80cm pitkä. Villinä veikkauksena molemmat, tietoa ei ole.

Tätä listaa vois taas vaan jatkaa ja jatkaa... 

Lisähuomiona kerrottakoon hänen omaavan ihanan jääräpäisen oman pään. Illalla tissiä saadessa ei rinta kelpaa, jos sattuu näkemään sohvalla viltin, joka on saman tuntuinen kuin unipuput. Kaikki keinot on sallittuja, joten kiljunnan ja tissin väkisin suuhun tunkemisen jälkeen olen luovuttanut, antanut viltin kouraan ja jo on rinta kelvannut! 

GREAT BALLS ON FIRE

Meidän eräs sunnuntai noin kuukausi takaperin kului aika säpäkkää vauhtia sairaalan seinien sisäpuolella. Mun kuvitelmat ihanasta illasta perheen kesken sai käänteitä heti aamusta. Mummu hälytettiin suoraan unten mailta esikoisen kaveriksi, mies soitettiin kesken tärkeiden työtehtävien (aamukahvit ja hullujen päivien mainoksen luku..) töistä kotiin ja nuorin (joo, se Ukkelson) vietiin heti puuropöydästä sairaalaan. Ei ollut pelkkää hampaiden teko kitinää se aamuneljän ja viiden välinen itku, aamupesuilla todellisuus paljasti että kaikki ei ole kunnossa ja lääkäriin on mentävä.

Puhelinneuvoja antoi luvan syödä aamupalaa ja mennä sitten näytille.. Vastaanottovirkailija epäili vaivan olevan vaippaihottumaa.. Lääkäri kuitenkin laittoi meidät kiireellisenä eteenpäin ja siellä me sitten kipitettiin tuli pyllyn alla niin kauan kunnes poika pääsi leikkaussaliin. Nyt on meidän mahdollinen isovanhemmuus turvattu. Puhumattakaan nyt siitä, että pojan isäksi tuleminen on vieläkin mahdollista. 

Että jos nyt jollain tulee vastaavaa eteen, niin menkää HETI lääkäriin jos siellä vaippa-alueella on jotain muuta kuin vaippaihottumaa. Tähän päivään mennessä kun minä en ole nähnyt mitään vaippaihottumaa, joka aristais ja punottais ja olis paikallinen ja tosi kipeä. Eli että jos kivekset on suuremmat kuin hevosella, punottaa kuin paloauto ja ovat kipeät - sitten on kiire! (nämä siis oli ne oireet mitkä minä pojalla näin)

Pieni potilas oli reipas koko päivän. Hieman meinasi hermostua, kun ruoka-aika alkoi olla käsillä juuri ennen leikkausta. Kun taas mun olo oli melko pamelamainen, kun aamuimetyksien jälkeen sain antaa rintaa pojalle vasta kun oli ollut hereillä tietyn aikaa leikkauksen jälkeen. 

Ja mikä vaiva sitten oli ? Pojan vaivaa hoidettiin kiveksen kiertymänä. Pahimmassa tapauksessa kives voi mennä niin solmuun, että menee kuolioon eikä pysty enää tuottamaan siittiöitä. Meidän tapauksessa kyse oli kuitenkin "vain" kiveslisäkkeen kuoliosta, joka poistettiin kokonaan. Nämä vaivat on muuten semmoisia, että näitä ei käsikopelolla voi edes diagnosoida, leikkauksessa vasta näkee mikä on kyseessä. 

Että silleen. 

Onneksi oli nopea toimenpide. Me lähdettiin syömään, kun poika meni saliin. Ja kun olimme tulossa takaisin ja sain kaikkia kauhukuvia maalattua mielessäni, niin sairaanhoitaja soittikin jo että saatte mennä pojan luokse. Että jäi lyhyeen ne itkut sitten. Onneksi.

Näköjään meidän perheessä on tapana käydä yökylässä sairaalassa vauvavuoden aikana. Josko ne olis meidän poikien osalta sitten käyty nämä reissut.

Kuukautispäivitys [9kk]

Ukkelsson, rakas pikku menninkäiseni. Tuo aurinkoakin kirkkaampi, hävittäjääkin nopeampi, perheemme kuopus. Ainainen äitin vauva. Tällä viikolla on taas yksi kuukausi tullut lisää, yksi kuukausi lähempänä yhtä vuotta.

Herralla olisi yhdeksän kuukauden iän kunniaksi muutto edessä. Isoveli odottaa kovasti jo heidän yhteiseen huoneeseen pääsyä, mua taas ei ilahduta ollenkaan ajatus siitä, että tuo öideni ilo muuttaa pois vierestäni (ja saan luultavasti nukkua koko yön ilman heräämisiä). Luultavasti lopputulos kuitenkin miellyttää meitä kaikkia.

Ysi-kuukautinen on oppinut pienen ajan sisään uusia juttuja huimasti! Nyt vain odotellaan milloin pieni veikkagustafsson (on muuten oikeasti ihana mies se VG!) alkaa kulkemaan jaloillaan, ja milloin sohvan reunalta kiivetään sohvalle. Seisomaan on siis opittu nousemaan, kulku taittuu kuitenkin nopeiten ryömimällä, ja mattojen päällä käyttöön otetaan army-style. Konttaus on ihan höpöhommaa ukkelin mielestä, eihän sillä tavalla ehdi kuin maisemia vaan katsella! 

Pusuja herra moiskuttelee (lentopusuja) ja vilkuttamaan on opittu myös. Taputtamista harjoitellaan, mutta mossaaminen (tsih) musiikin tahdissa luonnistuu. Muskarissa nautitaan suuresti soittamisesta (hän jopa osuu malletilla rumpuun/rytmipalaan!) ja tanssiminen on hauskaa. Myös high-five luonnistuu, nää tärkeimmät näköjään opitaan ekoina.. 

Isoveli on idoli numero yksi edelleen (ja luultavasti aina?), mutta pieni herra osaa myös ilmaista jos isompi tunkee liian lähelle. 

Ja se oma tahto.. Sitä löytyy! Jos esikoinen on ollut aina tahto-ihminen,niin tämä nuorempi tapaus ei todellakaan jää kakkoseksi! Toisinaan (aika harvoin onneksi) nukkumaan menot on taistelua, mutta ilta-kaks ja homma on unohdettu. Ja musta tämä temperamenttisuus on vain hyvä asia! Tiedän, että näillä eväin tullaan pärjäämään aika pitkälle. Omalla tahdolla ja lujalla luonteella. 

Poika syö edelleen rintaa,mutta vähenemään päin ollaan menossa (paitsi toisinaan yöllä..). Nykyään syö enää aamulla herätessään, lounaan jälkeen, päivällisen jälkeen ja illalla. Välipalatissi on siis skipattu pois. 

Kaupan purkkiruokaa on alkanut myös (taas) alkukankeuksien jälkeen syömään (ne kokkareet oli isoin yök niissä 8kk-ruoissa) mikä helpottaa meidän kyläilyjä ja laiskaa äitiä. Pääasiassa syö itsetehtyjä ruokia, ja odotankin että kuukauden päästä voidaan alkaa pikkuhiljaa totuttelemaan samoihin ruokiin kaikki. Aamupuurot tökkii joinakin aamuina (yleensä..), mutta illalla saattaa vetästä isonkin satsin. Ruoka-ajat on säännölliset, vain unet voi siirtää syönnit myöhemmäksi. 

Parhaimmat lelut on isoveljellä olevat. Syödessä täytyy olla jotain kädessä katseltavana, muuten voi tulla totaalinen stoppi. Teltta on paras leikkipaikka, ja isoveljen Milou-koira taitaa olla kohta adoptoituna pienemmälle, sen verran hartaasti pehmokoira saa aina hoivaa. 

Huumorintajua löytyy ja yhteinen sävel hörötyksiin isoveljen kanssa on löydetty aikaa sitten. Välillä ei voi kuin katsella ja ihmetellä sitä yhteyttä mikä veljesten välillä on. Isoveli sanookin "Ukkelson on minun veljeksi" ja kertoo joka päivä rakastavansa pienempää. Rakkautta ei siis ainakaan tältä ysikuukautiselta puutu. Ihanaa, kun on isoveli, joka huolehtii. 

***

Tässäpä siis taas jotain ajatuksia meidän pienimmästä. Näitä on hyvä kirjoitella tänne, vauvakirjaankaan kun ei tule kaikkea kirjattua. Ehkä otankin nämä tekstit talteen ja tulostan kirjan väliin.  

Tällä kertaa kuvaton kuukautispäivitys, kameran kanssa on jääty heitteille kun tää aika vaan menee johonkin!

Palailen taas joutessani linjoille, joitain kivoja juttuja tiedossa (no ja nyt te luulette,että arvontaa. Not!). Nyt iltapalaa ja nukkumaan,tää kellojen siirto väsyttää vähän muakin,heh.

Hautuumaa.

Mun pojilla ei tule koskaan olemaan äidinisää, pappaa, keneltä voisi kysyä neuvoa tai pyytää apua. Jos elämä menisi niinkuin minä haluan, pojilla olisi rakastava pappa maan päällä eikä taivaassa.

Silti vaikka pappa ei olekaan tavattavissa käymme aina haudalla muistamassa ja sytyttämässä kynttilän. Vauva tosin ei ole tainnut vielä hautuumaalle edes päästä, esikoinen kun taisi käydä jo kuukauden ikäisenä.

Kuoleman asiat on viime kuukausina pyörinyt puheissa muutenkin. Kesän alkuun osui yhdet hautajaiset, ja siitä lähtien on vähän väliä keskusteltu esikoisen kanssa siitä kuinka laitettiin hiekkaa arkun päälle. Ihmiset vaan tuppaa menemään pienellä ihmisellä sekaisin. Haudatusta henkilöstä puhutaan nimellä, jota kantaa hyvissä hengen voimissa oleva nainen. Minun isäni ja mieheni menee myös pojalla sekaisin. Hieman hämmentyneenä hän kyselee onko isi haudassa ja kuka on sinun isi. Pikkuhiljaa opetellaan asioita elämästä ja kuolemasta.

Kahdeksankuukautinen kiipeilijä.

Vauva kasvaa koko ajan isommaksi ja isommaksi. Jos neuvolan käyriä on uskominen niin pituuskasvu on hieman laantunut, mutta sopusuhtaisesti kasvaa. (mun mielipide on,että tämän kertainen täti ei vain osannut mitata oikein ;))

Vauvalla on kova kiire tutkimaan paikkoja. Nykyään ovet ovatkin suljettuina niihin huoneisiin minne vauvalla ei ole yksin asiaa. Pääsy on vain siis isoveljen huoneeseen,keittiöön ja olohuoneeseen. Ja koiran häkkihän nyt on edelleen aika hitti.. (uutuutena  myös koiran ruokakupit...) 

Konttaus on edelleen harjoittelun tasolla ja karhunkävely-asennossakin käydään vähän väliä. Sivusilmällä tarkkaillen olen nähnyt kuinka konttausta on tosissaan harjoiteltu, mutta todettu että kädet eivät vielä toimi yhtä matkaa, ja jatkettu matkaa ryömien.

Istumaan yritetään kovasti eikä enää vedetä edes ympäri vaan jäädään coolisti nojailemaan merenneito-asennossa sivuttain. 

Ylöspäin on myös suunta, kerran herra on jo noussut seisomaan - ja sukkien luistaessa (tai selän kannattamatta jättäessä) vetänyt ympäri. Polvilleen asti saa noustua jo joten kuten ilman suuria haavereita. Myöskään esteet tiellä ei herraa hidasta. Ketterästi kiiveten mennään yli oli se sitten äidin jalat tai joku muu.

Kahdeksan kuukautinen osaa jo vierastaa. Neuvolakäynnille sattui ne suurimmat itkut, ikäviä tätejä kun tulevat ihan iholle. Toisia ihmisiä ei sitten taas vierasteta juuri ollenkaan..

Sormiruokailua on vihdoin tajuttu alkaa kokeilemaan, perunarieskaa herra sai merkkipäivän kunniaksi ja söi hyvällä halulla. Ainaiset maissinaksut taitavat jo vähän tökkiä..

Välipalalla otetaan yleensä maistiaisia myös tuoreista hedelmistä ja onpa lounaalle raastettu kurkkuakin (nam!).

Luonnetta löytyy meidän kuopuksesta pienen kylän verran. Jos isoveli on sisupussi,niin pienempi on vähintään samat kertaa tsiljoona! Meillä kyllä kuullaan milloin asiat eivät mene kuten nuorimmainen haluaa, asioita kun osataan ilmaista jo huutamalla/itkemällä/rääkymällä tai vaikka vain selkää kaarelle vetämällä ja rempomalla sylissä.

Huomiota nuorimmainen hakee luokse ryömimällä tai ääntelemällä ja ilmeilemällä. Kova halu olisi kommunikoida jo muutenkin, ja onpa suusta tullut jo joitain sanojakin. Vahingossa kenties,mutta tärkeimmistä alkaen (äitä-isi-tissi). Ruokapöydässä on kuultu myös kiitoksen sanoja "tos" ja "tti". Näillä se isovelikin taisi alkaa puhumaan.

Isoveli on paras kaveri, ja joka päivä veljekset "leikkivät yhdessä" lastenhuoneen teltassa. Se on poikien oma juttu, isompi menee edeltä houkuttelemaan vauvan telttaan ja siellä teltassa sitten räkätetään ja pöljäillään yhdessä (isompi päristelee pienemmän mahaan/selkään ja leikkii pöö-leikkiä). Jos äiti tai isi satutaan pyytämään telttaan mukaan leikki ei ole ollenkaan niin hauska.

Muskarin jäljet näkyvät vauvassakin. Musiikki saa jammailemaan ja hytkymään, jopa laulamaan. Meillä lauletaan paljon päivän aikana ja pieninkin osallistuu omalla laulullaan (sniif, äitiä liikuttaa tämä jalo taito!).

Isoveljen mieluinen sanakirja on ahkerassa tutkinnassa myös pikkuveljellä. Täytysi vaan muistaa paikkailla tuota paljon luettua kirjaa ennen kuin hajoaa käsiin.

Päiväunet eivät ole vieläkään kovin säännölliset, mutta säännöllistyneet kuitenkin. Yleensä päivän kulku rakentuu pitkälti siitä moneltako nuori herra herää aamulla. Ja unien pituus riippuu ihan kaikesta, alle puolesta tunnista lähemmäs kolmeen on vedelty unia. Tämäkin äiti saa jännitysmomentteja päiviinsä kun ei tiedä milloin pieni herra Ukkelsson päättää herätä. Mutta unet on alettu ottamaan ulkona vaunuissa ja siellä yleensä ne pisimmät unetkin on lounaan päälle.

Kerrassaan on valloittava tapaus tämä pieni mies. Äidin sydämen joka päivä sulattava pieni tissitakiainen. Vielä ei näytä olevan pojalla kiire pois rintaruokinnasta, välillä tuntuu että pikemminkin päinvastoin. Kaikkea ei varmasti muista näihin aina edes kirjoittaa, mutta onpa nyt edes jotain listattuna miehen tämän hetkisistä taidoista ja elosta.

Herra on leppoisaa ja humoristista seuraa, perheen pienin, mutta rakkauksista yhtä suuri. Ihana pieni menninkäinen, ukkeli Ukkelsson ❤ 

Uuden alla.

Syksy on aina kuin kaiken uuden alkua. Koulussa lapset siirtyvät seuraavalle luokalle, päiväkodeissa osa siirtyy isompien ryhmään. Töihin paluu loman jälkeen.. 

Entäs me kotiäidit, mikä meille olisi uuden alkua,jos lapset ovat vielä niin pieniä että eivät ole hoidossa saati koulussa? 

Meidän perheessä uuden alku voisi olla aikakausi 'kun kukaan ei nuku meidän huoneessa'. Havahduimme siihen,että kuopus täyttää pian kahdeksan kuukautta, ja saman ikäisenä esikoinen siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan. Ihan heti poikia ei samaan huoneeseen saada koska tässä on erinäisiä sisustuksellisia juttuja tiedossa ennen sitä. Mm.yksi harmaaksi maalattu seinä,joka vaatii sen oikean harmaan sävyn löytämistä.. Ja täytyyhän tätä asiaa sulatella muutenkin ennen isoja askelia. (ja mun täytyisi tuunata meille yöpöydät vanhoista tuoleista,mutta todellisuudessa se jää varmasti ensi kesään...yövalot on jo tuunattuna!!!)

Henkinen valmistautuminen siis alkakoon! Esikoinenhan oli jo valmis siirtämään pikkuveljen heti huoneeseensa,että täytynee alkaa toimimaan ennen kuin mieli muuttuu. Eli heti ensi viikolla maalikauppaan etsimään oikeaa seinän sävyä meidän uuteen-vanhaan makkariin. Ollaan sitten kai niinkuin paluumuuttajia..?

mittarimatoni mun.

Vauhti kiihtyy ja koti tulee tutuksi. Ryömimisen jalon taidon lopulta hoksannut kuopus kulkee aina siellä missä ei pitäisi. Kiinnostavin juttu nykyään on koiran häkki, tuon pienen karvakasan turvapaikka. Tai sitä se ainakin oli kunnes kuopus sen keksi. Enää ei vain lasketa vauvaa leikkimään näköetäisyydelle kun tekee ruokaa, kohta se on kuitenkin ihan jossain muualla.


Kiinnostavia juttuja ovat myös seuraavat:

potta (tyhjä tai täysi)
jalat (kenen vaan! varokaa vieraat heiluttamasta jalkojanne kun istutte)
vessa
kylppäri
auki olevat ovet
eteinen (ja kengät kaiketi?)
isoveljen huone
pyykkiteline ja siinä roikkuvat pyykit (yleensä ne puolikuivat jotka on kiva vetää ryttyyn kun alas ei välttämättä saa)
pleikkari
vahvistin
pölypallerot
vaarallset (kyllä, meillä on semmoistakin täällä) lattialistan kulmat
tiskikone
keittiön kaapin ovet ja kaapissa olevat tavarat
eteisen peilikaappi
ne äidin keltaiset kumpparit
kaikki sohvan alle menneet jutut
uuni
..YOU NAME IT!