Salaatti-iltapala, missä olet? [fatso is back!]

On vähä lähteny mopo käsistä. Reilu puoli vuotta sitä jaksettiin syödä illalla kevyesti ja hyvin, salaatti-iltapalaa. Nyt on repsahtanut. Ja salaatin syönti nyt noin muutenki on jäänyt taas johonkin unholaan ja keskikehoa on rakennettu niin että on taas kesällä mitä näyttää. (ei taida yks kerta kahvakuula-tunnilla ihan koko talven läskejä polttaa pois?)

Että onhan se hyvää ja namia vetää jotain tortillapiirakkaa ja sipsiä ja ja ja vaikka mitä hyvää, mutta ko ei se vaan oo hyväksi. Sitä paitsi salaatti näyttää PALJON paremmalta näissä kuvissa, että josko sitä taas sais itteään niskasta kiinni?

Mitä sinä syöt iltapalaksi?

Solakka akka.

Havahduin tässä joku aika sitten suihkuun mennessä siihen,että peilikuva ei enää vastannut sitä mihin olin tottunut. Se oli hoikempi. Maha oli kadonnut johonkin, rinnatkin olivat pienentyneet. Täh. Minäkö se olin, oikeasti? Ja tällä vaivannäöllä mitä olin tehnyt. Olin tehnyt en mitään. 

Aamulla oli kaivettava puntari esiin, ihmetellä asiaa vielä uudemman kerran husbandille, ja vain ihmetellä lukemia. Kyllä, taas oli paino pudonnut.

Sain tuossa joku aika sitten eräältä lukijaltani sähköpostia, jossa hän kertoi ihailevansa (saa korjata, jos menee väärin!) mm.mun liikuntaintoa. No, ajattelin nyt tähän samaan postaukseen sisällyttää myös tarinan siitä, mitä tapahtui kun tämä fatso lopetti käynnit fysioterapeutilla.. 

Lyhykäisyydessään tarina menee kuta kuinkin näin; käynnit loppuivat fyssarilla, meidän perheessä oli nuha jos toinenkin, ja yksinkertaisesti olen vain liian laiska liikkumaan. 

Eli ne ohjeet mitä sain on aika nollissa toteutuksen kanssa. Ainoa mitä teen, on ryhdin korjaus. Silloin kun muistan. Ja liikkuminen muuten.. No, olen ollut aktiivisempikin. (nyt kuuluu yleisöstä taustanaurua!)

Että se mun itsestä huolehtiminen ei ainakaan tuolla liikuntapuolella ole mennyt niin kuin kuvittelin. Ruokapuolella sitten on skarpattu enempi. Joka iltainen salaatti-iltapala ontuu vain kun olen lasten kanssa yksin kotona. Silloinkin yleensä teen "salaatin" ilman salaatinlehtiä. Tai teen jotain muuta "kevyttä", mutta täyttävää. Kylässä ollessa sitten mennään sen mukaan mitä talo tarjoaa. 

Annoskoot olen pyrkinyt pitämään kohtuudessa, enää kun ei tarvitse senkään takia näkeä itse nälkää että joku muu syö ne viimeisekin mehut sinusta. Kuopuksellakin on pääpaino siirtynyt mun rintavarustuksesta muihin ruokiin, mitä nyt öisin tykkää sitten tankkailla....

Ja ne herkut. En ole onnistunut olla ilman, joten en ole ollut. Mikään itseni rääkkääjä en kuitenkaan ole, rakastan vain liikaa kaikkea herkkua ja niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin jos sillä pysyy mieli iloisena niin aion syödä jatkossakin. Suklaa on nyt se pahin kaveri, siitä tykkään liikaa. Karkkien ostoa hillitsee niistä nouseva kutina/ihottuma, niin ne jää aina välillä vähemmälle. Mutta, itselleni puolustukseksi voin sanoa, että en vedä herkkuja kaksin käsin! Maltti niidenkin kanssa, niin kyllä sen kestää ;) Ja kun ei revi ressiä jokaisesta syödystä suklaasta, niin jo auttaa. (just söin teen kanssa tortun JA piirakkapalan..)

Mutta niin. Kai tässä on joku hyvin toimiva elimistö mulle annettu, kun herkuttelukaan ei saa painoa junnaamaan ja paino ennemmin laskee kuin nousee kaiken herkuttelunkin jälkeen. Alkaa olemaan kohta olo, että alan olemaan takaisin oma itseni. Hui. Onneksi en kaikkia vaatteitani nakannut menemään silloin kun ne olivat mulle liian pieniä..


***

Tarkoitus oli tulla kertomaan jotain ihan muuta, mutta koska hampaita tehtaileva kuopukseni tykkää enemmän työllistää äitiä, kuin antaa äidille omaa aikaa, niin julkaisenpa tämän nyt tähän väliin.
Huomiselle mulla on kivaa live-konsertin merkeissä. Tarkoittaa siis päiväunia huomiselle, että jaksan ajaa konserttiin ja takaisin! Ja että kenenkö keikalle? Suomen kovimman popparin! Oon kymmenen vuotta sitten tuijottanut idolsia ja miettinyt, että tuossa on jotain. Ja tadaa, nyt jo pääsen keikalle. Eli Tuiskun Anttia ollaan menossa kuuntelemaan. Vähän harmittaa, kun Jari Sillanpää olis samalle päivää ollut myös täällä, se on toinen kenet haluan nähdä joskus livenä. Ja jotta nyt vielä sekoitetaan pakkaa, niin mietin yks päivä radioa kuunnellessa, että jos Stratovarius joskus keikkailee (keikkaileeko se edes?) niin sekin on nähtävä vielä uudemman kerran. 

Non-fat.

Nyt tuli viime viikolla liioiteltua. Anteeksi. Vaikka elämä on ollut melkoista herkkujen sumaa, niin ihmeitäkin tapahtuu. Fatso saakin olla kohta (no ei nyt aikoihin vielä,sillä luen fatsoiluuni tämän pelastusrengasta muistuttavan keskikehoni) historiaa sillä nyt on ollut yllätyksiä ilmassa. Vanhoja housuja mahtuu jalkaan yhä useammat, ja tänään vedin jalkaani sellaiset, jotka ajattelin jäävän jostain mystisestä syystä ikuisesti pieneksi. Onnea on perseetön keho.

Kesällä ajatuksen asteella ollut liikunnan ilo tekee tuloaan takaisin. Nyt jo! Kesällä hommat junnasi flunssan takia, nyt mm.pyöräilyn ihanuus on koettu kun kumit on vaihdettu ehjiin ja säät suosii. Takarengas näytti aika liupakkaalta, mutta ajanee asian ennen liukkaiden tuloa.

Päivän treffailujen peruunnuttua otamme ilon irti poikien kanssa keskenämme. Uhmaikäinen ja omaa tahtoaan näyttävä vauva pitävät äidin varsin kiireisenä. Hyvä vain, aikakin kuluu kun ei ole tekemisen puutetta :) 

Aurinkoista syyskuun keskiviikkoa!

Vararavinnon maailmanmestari.

Fatso is back.

Syön itselleni talvivarastoa.

Tarvitsen personal trainerin.

Ja jos saan tämmöistä yhtäkkistä omaa aikaa, niin siinä pitäisi olla käsky "mene lenkille!!!" ennemmin kuin "tee mitä lystäät".
Kiitän ja kumarran (niin paljon kuin taivun).
Onneksi herkut on kohta loppuneet niin kaapista kuin pakastimestakin.

Aamen.

(harkitsen syvästi seuraavissa juhlissa vieraiden lahjomista ylijääneillä kakuilla sun muilla. tai vaihtoehtoisesti juhlasuman siirtämistä pitkin vuotta.)

Myrskyn jälkeen.

Wau, siis WAU! Oikeesti, odotin koko eilisen illan milloin Mintun haaste saa julkisuutta myös iltapäivälehdissä, ja saihan se! 

Eilisen oman postaukseni jälkeen olen hykerrellyt itsekseni, hymyillyt, ollut täynnä aurinkoa ja mieliala on ollut taivaissa. Joku voi varmaan luulla pieneksi jutuksi julkaista kuva puolipukeisesta itsestään ilman kasvoja, mutta ei se ole. Se oli ihan helvetin iso juttu, ja ajattelin jo että en edes kerro Mintulle osallistuvani. Onneksi osallistuin. Tänään mulla on ollut hyvä olla. 

Vastaantulijat, toiset äidit, ovat nähneet tänään mairean hymyni. Olen kuvitellut heidän synnyttäneet vartalonsa, ja että eihän tässä olla toisia kummempia. 

Se, mitä eilinen minulle opetti, oli se että myös minä voin olla kaunis tällaisena. En ehkä ole tyytyväinen fatson röllykkääni, mutta voin olla siitä ylpeä että olen saanut kaksi ihanaa lasta sisuksistani omin voimin ulos. Olen kantanut heitä sisälläni, imettänyt, ollut läsnä jokaista pehmeää kohtaani myöten. Mitä hävettävää siinä on? Ja kuten kuopuksen kummisetä minulle totesi, se on aika pieni hinta siitä, että on saanut aikaan jotain niinkin arvokasta kuin omat lapset. Että olkoon nyt toiset tissit roikkumassa ja maha pullollaan, jatkossa kuljen ylpeänä ja jatkan elämänmuutostani hyvillä mielin. 

Kiitos Minttu! Kiitos naiset!

Taas mää aion.

Jos ajatellaan, että lähes joka toinen mun postaus on valitusta keskikehonrakentajana olemisesta, niin olisi varmaan ihan reilua kertoa niitä keinoja millä aion tuosta tittelistä päästä eroon. Voi olla, että poistan tämän tekstin myöhemmin, kun jotenkin jäi itelle semmonen kökkö-fiilis tästä, mutta kokeillaan...

Tässä on kolmen vuoden sisään ollut kaksi raskautta, kaksi synnytystä, kahden lapsen imetystä (joista toinen toivottavasti jatkaa vielä pitkään!), herkuttelua, laiskuutta... Mukaan noihin vuosiin on mahtunut myös liikuntaa ja palautumista ensimmäisestä synnytyksestä (kunnes olin melkein jo takaisin oma itseni ja aloin jälleen kasvattamaan mahaani ;)). Ennen toista raskauttani sain siis melkein jo "vanhan" kroppani takaisin. Positiiviseksi asian tekee se, että en sen kummemmin asialle tehnyt mitään. En muista minkälaiset ruokailutottumukset silloin oli, mutta silloin yhden lapsen kanssa tuli liikuttua enemmän. Kerta viikkoon folkjamissa hikoilemassa ja lähes joka päivä vähintään puoli tuntia koiran ja vaunujen kans lenkillä. Plus muuta mitä nyt tuli tehtyä. Aika vähän, jos himoliikkujiin vertaa. 

Mitäpä aion tehdä nyt, kun aikaa on yhtä paljon ja lapsia kaksi? No, käyn ensinnäkin fysioterapiassa niska-hartia-käsi-juttujen takia. Tätä en ala sen enempää avaamaan, mutta sieltä saa kuitenkin kotiin ohjeita joilla saa paikkoja parempaan kuntoon. Laiska ja mukavuudenhaluinen kun olen, niin enpä ole tainnut kertaakaan tehdä niitä sairaalasta mukaan saatuja ohjeita.... (Tyhmä!) Mutta noita fysioterapeutin antamia kotiohjeita olen tehnyt. Kai mulla on päässä vihdoin napsahtanut, että en halua olla rapakunnossa jo kolmikymppisenä! Paitsi että oon jo.

Ei olis siis varmaan huono vaihtoehto ottaa esille niitä sairaalasta saatuja ohjeitakaan...

Salikortti olisi mukava olla olemassa, mutta..
Sali, jossa kävin ennen lapsia maksaa aika paljon näihin tuloihin mitä nyt on. Saati, että ne tulot on kohta paljon pienemmät kun vanhempainrahakausi loppuu. Eli se sali on poissa laskuista. Lähin sali on ihan hanurista, ja miehen työpaikan salille voisin mennä hänen kanssaan, mutta sitten täytyisi olla aina lapsille hoitaja. Eli ennen syksyä tuskin sekään toimii, koska kaikki on lomalla jossain. Paitsi että oikeasti haluaisin mennä takas sinne "omalle" salilleni. Tää homma täytyy miettiä niin että onnistuis..

Sauvakävely. Hyvin käyntiin lähtenyt lenkkeily sauvojen kanssa hiipui nyt hetkeksi miehen työvuorojen takia. Tekosyy. Pääsishän tuota, mutta kun toinen on paljon töissä, niin on se kiva välillä nähdä muutenkin kuin viestien välityksellä. Just just. Nyt taas otan itseäni hännästä kiinni ja menen hinkuttamaan noita pyöräteitä kepakkojen kera!

Nää ei muuten oo mun sauvat, ihan 125cm pitkät, jotka olis kaupan.
Ei olis ostajia siellä? Halvalla lähtee!

Juokseminen. Jostain luin, että synnytyksen jälkeen juoksemista ei suositella ennen kuin lantiopohjalihakset on kunnossa. Juu-u, oon käynyt juoksemassa kyllä muutaman kerran tälle vuotta ja tykkään edelleen! Pitäs siis vaan lähteä juoksulle. Niin tai vaikka eka treenata ne lantiopohjalihakset kunnolla kuntoon. Hah.

Ruoka. Ai että. Tästä saa ehkä ihan oman postauksen. Mutta kuten aiemmin jo kerroinkin, niin karkkipäivää ei enää ole (ai että muuten ärsyttää!), ja no, kai ne MAIREJEN syömisetkin vois vähentää. Ainakin siihen asti että liikkuis useammin. Ruuasta siis tulossa oma postaus jossain vaiheessa.

Vaunulenkit. Meillä on tuplat. Kyllä. Halvat ja asiansa ajavat, mutta. No mutta ja mutta, mutta mutta kuitenkin. Ne on vähän kököt. Jos on helle sää, niin en edes kuvittele lähteväni tuplilla mihinkään. Saati nyt välttämättä edes vauvan kans ulos. Vauva inhoaa kuumuutta ja en minä muutenkaan halua viedä pientä suoraan paahteeseen. Tuplissa kun mennään nenä menosuuntaan ja mitään aurinkosuojaa ei oikein ole. Ei siis hyvä. Myös tuulinen sää on aika nounou noille tuplille. Tai no mulle tai vauvalle. Ei oo kiva kun vauvalla ottaa tuuli henkeen ja ahdistaa. Odotamme siis tässäkin asiassa syksyä ja pilvisiä säitä. Sitten mennään tuplilla vaikka mihin! Niin ja siis onhan me tällä viikolla käytykin. Historiallista. Kiitos kivojen* kesäkelien ja pienen tihkusateen, pakkasin lapset kyytiin ja sitten mentiin. Piristi kaikkia meitä kolmea!
*lapsille sai pukea tuulipuvut päälle...elikkä niinku välikausivaatetta ;)

Pyöräily. Mulla oli vielä viikko sitten kolme polkupyörää. Kyllä, kolme. Yhden sain myytyä, sen ainoan missä on ehjät renkaat. Nyt on jäljellä anopilta lainassa oleva ja ikivanha, mutta niin rakas, maastopyöräni. Molemmista toinen kumi rikki. Maastopyörä on odottanut viime kesästä asti, anopin lainapyörä vasta tämän kesän. Että pyöräilen sitten taas joskus. Ja se peräkärry lapsille olis aika jees. Noin niinku muutenkin kuin mun liikunnan puuttumisen takia.

Missähän lie poroalueella tämäkin, pölyttymästä pois muuttanut, nykyään asustaa..

Kaikkihan oikeasti lähtee vain pään sisältä ja omasta tahdosta. Mun on ihan turha tähän listata mitä olen ajatellut tehdä, jos en sitten kuitenkaan tee. Huijaan vaan teitä, ja ennen kaikkea itseäni jos/kun en pysy aikeissani!


Niin että pulinat pois, tälle iltaa mulla on lenkkiaikaa luvattuna aviomiehen toimesta. Jos en sitä käytä, niin en voi syyttää ketään muuta kuin sitä tyyppiä, joka mahansa kanssa tuijottaa mua peilistä. Suurin motivaattori taitaakin muuten olla just se maha, joka tiettyjen vaatteiden kanssa oikein lepää housun reunan päällä tai pahimmassa tapauksessa ROIKKUU housujen päällä. Niin tai valuttaa housut roikkumaan liian alas, että melkein kompastuu. perkele.

Ja loppuun vielä kuvia rakkaasta raskauden (raskauksien) jälkeisestä mahastani, en mää oikeesti mikään jätti ole! Ja vatsan sisään vetämisellä saa huijattua jo aika paljon ;) paitsi no, näyttää se silti siltä, että olisin raskaana :DD

Ja kiitos jo etukäteen niille, jotka nyt haluaa sanoa, että kun synnytyksestä on niin vähän aikaa ja blaablaa. On joo, mutta se ei olekaan se juttu.
Juttu on siis se, että tässä pikkuhiljaa vois miettiä elämää terveellisemmäksi ettei tarvis kymmenen vuoden päästä ihmetellä toinen jalka haudassa, että mihin se elämä livahti. Ja kerronpa vielä, että mulla on ihan oikein kiva olla itseni kanssa - paitsi tuon mahan. Että ehkä mä en ihan toivoton tapaus ole ;) Kiinteytystä, kiinteytystä, huutaa mahamakkarani!

Vatsa sisään...
Sitä todellista huono ryhti-kuvaa ette tule näkemään, siinä se vasta roikkuukin :DD

Ei kai tästä raski luopua.. Niin on soma ainainen vauvamaha tässä, että!

Tää kuva on omistettu naapurille, joka luuli että kolmas on jo tulossa.... :D

Metrin mittainen käyrä!

Ei hyvää päivää! Otin aamulla mittanauhan kauniiseen käteeni ja mittasin mahan ympäryksen.. No, lukemat oli aikalailla samoja mitä ne oli esikoisesta rv20! Tarkoitus ei ole päästä samoihin mittoihin kuin ennen lapsia, ajatus on, että keho olis siinä kunnossa, että kaikki sukurasitteena mahdollisesti tulevat sairaudet sais huonon kasvualustan eikä tulis. Vaikka eihän se sitä katso. Mutta jos ajatellaan että kakkostyypin diabetekselle on suurempi riski keskivartalolihavilla, niin johan tuolle asialle kannattaa tehdä jotain. Siis sille keskivartalolle.

Sukurasitteena mulla on myös tämä keskikehonrakentaminen. Ja herkkujen syönti. Karkkipäivä on jätetty pois, kylässä käydessä otan maltillisesti herkkuja, ja kotona päiväteen kanssa olen luvannut itselleni KAKSI marie-keksiä. Tai mairea, niin kuin puhelin aina korjaa. Tämän aamun jälkeen voi mairet jäädä syömättä.. Nehän on sitä paitsi vähän ku pahvia!

Nyt alkaa olemaan päiväteet käsillä, eka ruokaa naamariin ja toiveisiin pitkät unet pojille (yeah right!). On niin mieltä ylentävää muutenkin ku yks vaan kiukkuaa, uhmaa ja jättää ruokansa syömättä. Hyvänä äitinä vein aika nopsaan lapsen sänkyyn, ja ihme ja kumma siellä on edelleen! Kerrankin oikea ajoitus. 

Ai että olis höyryjä päästeltävänä. Mutta kunhan tästä rauhoitun, niin kadun varmasti että tänne olisin marmattanut. Että antaapa olla. Mutta että tiedoksi sille puolen, ei elämä täällä koko ajan kamalaa ja läskikeskeistä ole. Tästä blogista nyt vaan on näköjään tullut mun fatsovalituskaveri. Huooooooh.

Olihan taas settiä. Lupaan parantaa tapani jälleen. Siis niinku blogini suhteen. Lasken vaikka tätä otsassa kasvavaa käyrää pienemmäksi... Jos nyt ei vähäiset lukijat ole vielä kadonneet, niin en ihmettele vaikka kohta täällä ei kävis ketään :D

Ps. On ihanaa kun uhmis huolehtii pikkuveljestään. Taidot ei riitä pukemaan vielä edes omia vaatteita loppuun asti, mutta veljelle silti auttaa sukkaa jalkaan <3 (ne sukat on muuten ihania kun käyvät ensin kauttaaltaan suussa :D siis vauvan suussa!)

Pps. Instagramissa meidän positiivisempia juttuja löytää nimimerkin @tarkkasilma takaa ;) (tämäkin kuva sieltä lainattu ja postaus puhelimella naputeltu)

nonni, tulihan tähän positiivistakin juttua ;)

Ryhtiliike.

Se on kuulkaa tää keskivartalonrakentajan elämä semmosta, että tuppaa tuo ryhti olemaan vituralleen. No, kävinpä sitten siellä fysioterapeutilla tekemässä muutakin kuin nauramassa toisille tisseilleni. Sain nimittäin teipin selkään. Se on nyt siinä ollu muutaman päivän, ja kyllä kai se ihan hyväksi on. Teipin pitäs siis muistuttaa mua, että ryhti suoraan! Ja ryhti kun on vähän väärään suuntaan, ni täytyy sanoa, että tämmönen pikkunen liike auttaa aika paljon koko kroppaan. Enpä olis uskonut.

Kokosin tuossa aiemmin vajaat 200 kuvaa "andthatswhoiam".. Sitä tulossa siis jossain vaiheessa kunhan saan "perkattua" ne kuvat :D

fatson toiset tissit.

Kävin fysioterapeutilla. Sain asiantuntevaa palvelua ja tiputuksen todellisuuteen. Peilit on hienoja kapistuksia, mutta kyllä ne joskus herätteleekin. Fatso näki itsensä taas uusin silmin. Vyötäröllä oli hieno arpinen pelastusrengas - ja sitten oli toiset tissit. Veikkaan, että selän puolella oli kolmannet.

Ei perkele kyllä se on nyt niin,että ens kesänä ei passaa olla tämmönen! Sitten ei enää pistetä raskauden (tai kahden!) piikkiin mitään.

Tilannetta tasatakseni ostin tietenkin kaupasta pari sidukkaa - ja suklaata. Että hyvin menee! 

Fatso kiittää ja kumartaa. Se oon aamen ja silleen. Kyllä sitä on tyhymä!

Ja kerronpa nyt,että opin paljon muutakin ja nyt meen sitten tekemään mitä on käsketty ja vedän tänäänkin salaatti-iltapalan (että voin taas huomenna herkutella..).. 

Ps. Kävin tänään sauvakävelemässä! (Siihenkin sain vinkkiä... ;D) 

Keskikehonrakentaja päivää.

Imetys ja nälkä ne yhteen soppii, huomenna pannaan ne pussauskoppiin...

Kerään itselleni imetyskiloja. Kyllä, imetyskiloja. Ruokahalu on luokkaa tsiljoona ja aivot antaa mahan vetää lisää vaikka tarvetta ei enää olisi. Että hyvää päivää läskilandiasta, täältä suurten maitohinkkien ja isojen mahamakkaroiden maasta.

Mulla on nyt vähän lähtenyt mopo käsistä. Kesä on siinä mielessä petollista aikaa, että yleensä muulloinkin (aikana ennen lapsia) mun liikkumiset jää nollille kesäkuukausina. Ennen vanhaan vaan mun syöminenkin oli kesällä aika heikkoa, nykyään vedän siitäkin edestä. 

Että joo. Kannatti hommata tuplat, että pääsee lasten kans liikkumaan - ei oo tullu käytyä (kiitos vaan vauva kun viihdyt niin hyvin vaunuissa. Not!) No, nyt sitten tuli paras yks ilta kun olin lähdössä lenkille (kuukauden tauon jälkeen..). Naapurin ihana vanha rouva heitti näin "minä jo kerran aattelin, että onko uus tulossa, mutta ajattelin sitten että ei se imetyskään aina tehoa" Juu, ei tehoa ei. Huh huh. Motivaatiota kerrakseen lähteä laittamaan töppöstä toisen eteen..

Kuva lainattu instagramin viime aikojen jalka-kuvista. Eipä tässä varmaan kohta enää muuta viitti kuvatakaan, omia rimppakinttuja vaan.

Ps. Sillon aikana ennen lapsia tuli sentään pyöräiltyä baariin kesäisin..

Pps. En ole vielä keksinyt tuohon sivupalkkiin mitään esittelyä itsestäni.

Öisin aina iskee parhaimmat ideat,

mutta eipä ole tullut kirjoitettua ylös,

niin tyhjää on vielä.

Jos joku keksii hyvän esittelyn minusta,

niin antaa laulaa tänne päin!