Onnettaren suosima.

Osallistuin tuossa taannoin Riikan blogissa playtray-arvontaan, ja KAPPAS VAAN kun voitin!

Minä en voita IKINÄ missään mitään!!! Siis voitteko uskoa kun luin saamani viestin Riikalta, jossa hän kertoi että olin voittanut, niin hihittelin ja nauroin koko illan. Tirskahtelin hyvää onneani ja melkeinpä hypin ilosta. USKOMATONTA. Pienestä se ihmislapsi on kiitollinen, jopa nyt sitten playtraystä.

Mutta. Kyllä kannatti osallistua arvontaan. Playtray on ollut nyt noin viikon meillä käytössä. Puhuimme mieheni kanssa, että otamme tarjottimen pois aina siksi aikaa kun ei olla syömässä. Just joo. Siinä se on paikallaan AINA. Ja on IHANA ja KÄTEVÄ ja ja ja.. Tää alkaa kuulostaa mainospuheelta..

Mutta siis ennen kuin tuo tarjotinpöytä meille tuli, niin vauva potki AINA itsensä pöydästä kauemmaksi, monesti ruokailun aikana. Hän repi pöytäliinaa (joo, tosi lapsiperheystävällistä edes pitää liinaa pöydässä :D) ja ties mitä. Hermothan siinä meni syötettävällä ja syöttäjällä. Ja TADAA, nyt ei ole enää sitä ongelmaa. Pöydän avulla voi antaa helposti myös sormiruokaa tai vaikkapa leluja katseltavaksi, että syöminen onnistuu joskus jouhevammin. (sitä voi käyttää myös piirtämiseen ja vaikka mihin!)

Kelpo vehje tuo playtray. KIITOS RIIKKA!

ps. olipa kyllä vähän mainospuheen kaltainen postaus.

Lupaan että näitä ei tule montaa.

Mutta kun tää on hyvä!

pps.uusien muovisten vauvakaarien kanssa tuo rako ei ole noin iso

kuin tuon meidän vanhan puisen kanssa.

ppps. pitääkö mun nyt mainita että tämä ei ole minkään sortin yhteistyöpostaus?!

Kahdeksankuukautinen kiipeilijä.

Vauva kasvaa koko ajan isommaksi ja isommaksi. Jos neuvolan käyriä on uskominen niin pituuskasvu on hieman laantunut, mutta sopusuhtaisesti kasvaa. (mun mielipide on,että tämän kertainen täti ei vain osannut mitata oikein ;))

Vauvalla on kova kiire tutkimaan paikkoja. Nykyään ovet ovatkin suljettuina niihin huoneisiin minne vauvalla ei ole yksin asiaa. Pääsy on vain siis isoveljen huoneeseen,keittiöön ja olohuoneeseen. Ja koiran häkkihän nyt on edelleen aika hitti.. (uutuutena  myös koiran ruokakupit...) 

Konttaus on edelleen harjoittelun tasolla ja karhunkävely-asennossakin käydään vähän väliä. Sivusilmällä tarkkaillen olen nähnyt kuinka konttausta on tosissaan harjoiteltu, mutta todettu että kädet eivät vielä toimi yhtä matkaa, ja jatkettu matkaa ryömien.

Istumaan yritetään kovasti eikä enää vedetä edes ympäri vaan jäädään coolisti nojailemaan merenneito-asennossa sivuttain. 

Ylöspäin on myös suunta, kerran herra on jo noussut seisomaan - ja sukkien luistaessa (tai selän kannattamatta jättäessä) vetänyt ympäri. Polvilleen asti saa noustua jo joten kuten ilman suuria haavereita. Myöskään esteet tiellä ei herraa hidasta. Ketterästi kiiveten mennään yli oli se sitten äidin jalat tai joku muu.

Kahdeksan kuukautinen osaa jo vierastaa. Neuvolakäynnille sattui ne suurimmat itkut, ikäviä tätejä kun tulevat ihan iholle. Toisia ihmisiä ei sitten taas vierasteta juuri ollenkaan..

Sormiruokailua on vihdoin tajuttu alkaa kokeilemaan, perunarieskaa herra sai merkkipäivän kunniaksi ja söi hyvällä halulla. Ainaiset maissinaksut taitavat jo vähän tökkiä..

Välipalalla otetaan yleensä maistiaisia myös tuoreista hedelmistä ja onpa lounaalle raastettu kurkkuakin (nam!).

Luonnetta löytyy meidän kuopuksesta pienen kylän verran. Jos isoveli on sisupussi,niin pienempi on vähintään samat kertaa tsiljoona! Meillä kyllä kuullaan milloin asiat eivät mene kuten nuorimmainen haluaa, asioita kun osataan ilmaista jo huutamalla/itkemällä/rääkymällä tai vaikka vain selkää kaarelle vetämällä ja rempomalla sylissä.

Huomiota nuorimmainen hakee luokse ryömimällä tai ääntelemällä ja ilmeilemällä. Kova halu olisi kommunikoida jo muutenkin, ja onpa suusta tullut jo joitain sanojakin. Vahingossa kenties,mutta tärkeimmistä alkaen (äitä-isi-tissi). Ruokapöydässä on kuultu myös kiitoksen sanoja "tos" ja "tti". Näillä se isovelikin taisi alkaa puhumaan.

Isoveli on paras kaveri, ja joka päivä veljekset "leikkivät yhdessä" lastenhuoneen teltassa. Se on poikien oma juttu, isompi menee edeltä houkuttelemaan vauvan telttaan ja siellä teltassa sitten räkätetään ja pöljäillään yhdessä (isompi päristelee pienemmän mahaan/selkään ja leikkii pöö-leikkiä). Jos äiti tai isi satutaan pyytämään telttaan mukaan leikki ei ole ollenkaan niin hauska.

Muskarin jäljet näkyvät vauvassakin. Musiikki saa jammailemaan ja hytkymään, jopa laulamaan. Meillä lauletaan paljon päivän aikana ja pieninkin osallistuu omalla laulullaan (sniif, äitiä liikuttaa tämä jalo taito!).

Isoveljen mieluinen sanakirja on ahkerassa tutkinnassa myös pikkuveljellä. Täytysi vaan muistaa paikkailla tuota paljon luettua kirjaa ennen kuin hajoaa käsiin.

Päiväunet eivät ole vieläkään kovin säännölliset, mutta säännöllistyneet kuitenkin. Yleensä päivän kulku rakentuu pitkälti siitä moneltako nuori herra herää aamulla. Ja unien pituus riippuu ihan kaikesta, alle puolesta tunnista lähemmäs kolmeen on vedelty unia. Tämäkin äiti saa jännitysmomentteja päiviinsä kun ei tiedä milloin pieni herra Ukkelsson päättää herätä. Mutta unet on alettu ottamaan ulkona vaunuissa ja siellä yleensä ne pisimmät unetkin on lounaan päälle.

Kerrassaan on valloittava tapaus tämä pieni mies. Äidin sydämen joka päivä sulattava pieni tissitakiainen. Vielä ei näytä olevan pojalla kiire pois rintaruokinnasta, välillä tuntuu että pikemminkin päinvastoin. Kaikkea ei varmasti muista näihin aina edes kirjoittaa, mutta onpa nyt edes jotain listattuna miehen tämän hetkisistä taidoista ja elosta.

Herra on leppoisaa ja humoristista seuraa, perheen pienin, mutta rakkauksista yhtä suuri. Ihana pieni menninkäinen, ukkeli Ukkelsson ❤ 

Mökillä.

Pari viikkoa sitten teimme pitkästä aikaa päiväretken mökille. Siellä sielu lepää ja aivot nollaantuu. Lapsetkin käyttäytyy nätisti, kun aikuiset ottaa rennosti ;)

Kesällä oltiin yksi yön yli reissu mökille, muuten on tehty ne muutamat reissut päiväseltään. Nyt takas tullessa jo alkoi hämärtymään (pimeää se oli!) niin saatiin myös esikoinen yöunille autossa. Kotona vaan pienemmälle vielä tissiä, ja isompi omaan sänkyyn.

Ja mikähän siinäkin on, että ulkona ruokakin maistuu paremmalta?
Puusaunan ihanuutta en edes kyseenalaista, se ON aina parempi kuin sähkökiuas.

Ai joo, minähän kävin vielä pulahtamassa veteen (tais olla jotain +12!). Harkitsen vakavasti avantouinnin kokeilemista kunhan imetys on ohi. (ja koska se ei ole uimista eikä mitään, jos ei kastele päätä veteen, niin... no, tiedätte varmaan mitä yllytyshullu tekee kun toinen ohjeistaa noin rannalta ruikuttamasta...hyrrrrrr)

Aina saa haluta.

Äiti siellä nyt nyökyttelee, jos sattuu tämän seuraavan lukemaan...

Mä olen haluaja. Krissen blogissa jo  kävinkin kommentoimassa, kuinka se haluaminen on varmaan ihan vaan horoskooppimerkistä johtuvaa. Uskon näin, koska olen meidän perheen ainoa neitsyt (ja ainoa tyttökin kyllä, mutta ei se siitä voi johtua!). (ja sori K, varastin tuon nimityksen ihan vaan sulta ;))

Mulla on aina, siis ihan aina, mielessä jotain mikä olis kiva saada. On se sitten jotain uutta ruokajuttua kaupasta, tai tavaraa. Ja kun jotain haluamaani saan, keksin aina uuden. Ikinä siitä haluamisesta ei tule loppua.

Ja jos tarpeeksi usein näen jonkin asian, esim lehden sivuilla, alan haluamaan sitä. (toimii myös niin, että jos kuulen tarpeeksi usein radiosta jonkun ärsyttävän renkutuksen, alan pitämään siitä. Linkittäisin tähän yhden, mutta en ole vielä kuullut mikä sen biisin nimi on...)

Mulle on nyt jonkun aikaa tullut Kotivinkki. Tässä viimeisimmä lehdessä taitaa olla parissakin kohtaa sama sohvapöytä, ja nyt haluan sen. Juu-u, ei se meille minnekään mahdu (tai istu sisustukseen?), mutta siitäpä päästäänkin laajentamaan tätä haluamista... Uusi koti (talo mielellään, kiitos), iso (valoisa!) ja tilava olohuone.. Sinnehän se mahtuisi. Eikö?

Sitten avaan etuoven, kurkkaan myynnissä olevat talot lähistöllä - ja jatkan haaveilua....

Mistä sinä haaveilet, vaikkapa nyt sateisen lauantain kunniaksi, tai muuten vain?

kuva täältä

Tänään.

Tarkoitus ei ole tehdä tästä mitään valitus-blogia,mutta kerronpa tämän päivän saldon;

Miinukset;

Yhdet kakat housuissa ("me leikittiin, en mää voinu mennä potalle")

Yhdet kakat vauvan yöhaalarissa (oma vika, olis kannattanut pestä perä ensin)

Yhdet vaipan yli vuotaneet kakat ulkoilun päätteeksi ("pitäs äiti mennä pyllyn pesulle")

Kolmet (ainakin!) pissat lattialla

Yksi rasvaletti (äidin päässä)

Kaikki käytössä olleet vaipat esikoisella märkiä

Itkupotku-uhmaraivarit kertaa tsiljoona

No entä ne plussat?

Yksi ihana aamu-ulkoilu tutkien lähimaastoa ("isi,me mentiin sinne metsään katsomaan puita!")

Lasten yhtä aikaa nukkumat päiväunet (tällä jaksaa niiiiiiin paljon!!!!)

Leikkitreffit

Eilen valmiiksi tehty ruoka (pasta basilico)

Rakkauden tunnustukset esikoiselta (minä: "minä rakastan sinua" esikoinen: "joo" minä: "kuulitko sä mitä äiti sano?" esikoinen: "joo. unia." hiljaisuus. minä: "minä rakastan sinua" esikoinen: "minä akastan sinua.unia.")

Oma aika illalla lasten mentyä nukkumaan miehen ollessa tanssimassa hevi-tanssia*

Mitä opin tästä päivästä;

Säilytä maltti jatkossakin vaikka tutin kotiin jääminen ei olisikaan "oma vikasi".. 

Päivä jäi runsaasti plussan puolelle. Kyllä ne nuo lapset silti saa illalla nukkumaan mennessä hymyn huulille vaikka päivän aikana olisi kuinka kiristänyt,lahjonut ja uhkaillutkin. Saati nyt sitten turhautunut siivoamaan pojan vahinkoja sieltä ja täältä. 

Huomenna päivä uus. Älkää unohtako tuttia kotiin! 

*tanssi,jota jäyhät suomalaiset miehet tanssivat pukeutuneena mustiin, toinen käsi rennosti roikkuen vartalon vierellä (tai taskussa) ja toinen käsi nyrkissä kohti kattoa rytmikkäästi heiluen. Harrastetaan yleensä jonkin sortin hevi-keikoilla.

tarkkasilmä bloglovinissa.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Eläinhurmaa.

Ihan parastahan tässä kotiäidin ja vuorotyöläisen liitossa on yhteiset vapaapäivät. Toki enemmän juhlaa ne ovat silloin kun molemmat käyvät töissä, mutta näin kotona ollessa yhteisiä vapaita on paaaaaaljon enemmän kuin minun töissä käydessä.

Mitä me sitten tehdään yhteisinä vapaapäivinä? Eletään perusarkea. Tällä hetkellä perheen vuorotyöläisen työvuorolistat ovat olleet pitkään sieltä ja syvältä, joten mihinkään suuriin juttuihin ei yhden päivän aikana ehdi edes alkaa. Saati tarvitse alkaa. Pitkän aikaa miehen vapaapäivät on menneet aikalailla kauppa-siivous-linjalla. Kyllä, aika tylsää, mutta perusjuttuja jotka on pakko hoitaa.  

Sitten on välillä monen päivän vapaita (joskus myös onnistaa!), keskellä viikkoakin, ja silloin voi tehdä - tai olla tekemättä - jotain kivaa. 

Koska me ei käyty kesälomareissussa (vaan sijoitettiin nekin rahat uuteen kameraan), sovimme että teemme tässä lähistöllä jotain mukavaa. Yksi kiva juttu oli elokuinen päiväretki Ranuan eläinpuistoon. 

Päivä oli harmaa, mutta sateen uhkasta huolimatta säästyimme kuivana. (Kannatti pakata sadekamppeet mukaan!) Mukaamme saimme veljeni, ja olikin ihanaa kun oli "elävä opas" kertomassa kummipojalleen (ja meille!) juttuja eläimistä. Näin maalaistyttönä varmaan olisin jotain osannut itsekin kertoa, mutta kyllä metsämies on eri mies ;) Laskettiinpa muuten,että olemme käyneet veljeni kanssa viimeksi yhdessä ko.puistossa 20 vuotta sitten! Melkoista nostalgiaa siis oli olla siellä jälleen yhdessä :))

Pidemmittä puheitta, here we go;

Puistossa kuljetaan tällaista kävelysiltaa (?) pitkin koko matka.

Osa eläimistä oli koloissaan piilossa, edessä näkyvän talon eläimistä nähtiin kaksi; ällöttävin (hiiret) ja tutun (hillerin/fretin).

Linnut elivät tämmöisissä häkeissä. Aika pienet oltavat..

Mikä merkki tuo on? Se on varmaan, että pitää olla hiljaa.. Niinpä niin :D

Tässä ankkalammen luona meistä on muistaakseni otettu kuva veljeni kanssa silloin 20 vuotta sitten. Uusintaa ei kyllä hoksattu ottaa :D

Kaukaa katsottuna luulin, että tämä olis sellainen seinä, johon voisi laittaa päänsä ja kurkistaa. Aika hieno kuitenkin, eikö?

Retken odotetuimmat eläimet! Pienimmäisin nukahti juuri vaunuihin ennen jääkarhujen luokse tuloa. Isommalla taas on riittänyt kerrottavaa kun molemmat, äiti ja "vauva", kävivät ensitöikseen kakalla. (siis jääkarhut, ei minä ja meidän vauva :D)

Tämän jääkarhun nenään poika yletti. Vieressä on myös kahdella jalalla seisovan jääkarhun kuva (jääkarhu luonnollisessa koossa), sen nenä oli liian korkealla.

Isikarhu oli loikoilemassa seinän vierustalla. Emme olleet paikalla ruokanäytösten aikaan, joten taisi olla maha täynnä tällä isukilla. Pikkuisen vaan käpälät vilahti, kun kylkeään käänsi.
Äitikarhulla taisi olla isikarhua ikävä, kun seinän läpi haisteli <3 

"Ei se toinen auttanu sitä. Se ei saanu sitä pois sitä renkasta."

Jätskitauolla tutkimassa karttaa.

Liekköhän toinen näistä Palle-Jooseppi? En tiedä, mutta joskus siellä senkin niminen karhu on ollut.

 Jos olisimme tienneet, että puistosta löytyy myös grillaus -ja makkaranpaistopaikkoja olisimme voineet syödä ruokamme itse valmistaen ;) (eläinpuiston ravintolan kasvisruokavalikoima oli aika heikolla hapella) (olisi toko voinut perehtyä paikan nettisivuihin etukäteen jos olisi halunnut evästellä kesken kierroksen..)

Isommille lapsille (ja aikuisille) oli mahdollisuus myös pieneen ketteryystestiin.

 Joistain eläimistä näimme vain kyltit...

Viimeisimpien eläinten joukossa oli myskihärkä. Tästä on juttua riittänyt yhä vieläkin. Aidassa oli varoitus, että myskihärkä saattaa puskea aitaa.. Veljenihän kokeili onneaan, koputti aitaan ja siitäkös myskihärkä ilahtui. Esikoinen oli kauhusta kankeana veljeni vieressä, kun myskihärkä juoksi LUJAA kohti! Mulla vilisi jo heidän elämät silmissä ja ajattelin, että nyt tuli noutaja. Vaan niin vain oli vankkaa tekoa aita, ei käynyt kenellekään kuinkaan (paitsi myskihärkää varmaan saattoi hieman vtuttaa).
Pojalle tämä pelokas tilanne markkinoitiin niin, että myskihärkä halusi tulla tervehtimään häntä ;) (muuten olis varmaan painajaisia yötä myöten!)

Melkoinen tarkkasilmä tälläkin lauhkealla eläimellä ;)


Päätän tähän kököt kuvatekstit. Menkää Ranualle, siellä on kivaa joka tapauksessa!

Perjantaiaamu.

Tiskit lojuu altaassa. Pyykkivuori kasvaa. Mitään et saa aikaan ja aikaa on jopa enemmän kuin normaalisti.

Sarjassamme äiti on lasten kanssa ja isi töissä. 

Aamu alkaa huonosti,kun isi ei ole sängyssä nukkumassa. Huudetaan niin että myös vauva herää aikaisemmin kuin normaalisti.

Aamutoimet hoidetaan, potalla käyntiä vältellään (nolla vahinkoa silti!) ja hypitään pitkin seiniä. 

Vauva kakkaa kesken aamupuuron eikä suostu syömään puuroa loppuun kakka housussa. Äiti havaitsee tämän vasta kun kiitokset on sanottu ja hampaat pesty.

Ulos mennään purkamaan virtaa. Vauvalle puetaan ryömimiseen sopivat vaatteet, mutta ryömimään ei kuitenkaan päästetä. 

Vaunuissa kitistään kun äiti etsii isoveljen hukkaan nakkaamaa sählypalloa. Toistamiseen kahden päivän sisään.

Sisälle lähdetään kun on juoruttu naapurin rouvan kanssa ja koitettu muka-pelata palloa omaa pihaa kohti huomaamattomasti. Siinä kuitenkaan onnistumatta. "En halua mennä sisälle, en halua syömääääääääännnnn!!!!" 

Sisällä vauvalle annetaan muka-nopeasti ruokaa kun toinen on niin väsynyt aikaisesta aamusta johtuen. Ruoka ei uppoa joten äiti luovuttaa. Isoveli haluaa syödä isolla haarukalla. Syödä. 

Vauvalle vaihdetaan vaippa, lykätään lisää pottua naamariin ja annetaan tainnutava tissi. Viedään ulos ja ristitään kädet pitkien unien toivossa.

Isoveli on noussut pöydästä, pessyt kätensä ja ohjeistettu siivoamaan omaa huonetta päiväunikuntoon. Ei toimi. Oma ruoka on jäänyt syömättä,mutta äidin ruokalautasen vieressä voi kärkkyä ruokaa, "minäkin haluan tuota".

Sisääntuloitkut on unohdettu, mutta syliin olisi päästävä. Ja heti. Äiti ottaa sentään edes kainaloon, sanoo että syö nyt itse että joutuu laittamaan isommankin unille.

Pienempi herää kun äiti on saanut syötyä ja luettua isommalle unisadun. Tiskit jäävät odottamaan yhdessä aamulautasten kanssa pöydälle,että aamulla aloitettu tiskikoneen tyhjäys saadaan loppuun joskus. 

Vauva huutaa puolen tunnin unien jälkeen vaunuissa, isoveli haluaa tulla mukaan ulos katsomaan, vaikka äiti vastuullisesti sanoo että katsoa ikkunasta. Vauva ei rauhoitu. 

Isoveli laitetaan nukkumaan vauva kainalossa. Isompi selvästi kaipaa huomiota vain ja ainoastaan äidiltä,mutta tyytyy kohtaloonsa ja jää reippaasti nukkumaan. Vauvalle annetaan tainnutava tissi numero kaksi. Ei vaikutusta. Vauva on selvästi väsynyt, joten äiti vie uudelleen hänet sänkyyn. Huone on laitettu pimeäksi, ihan kuin öisin. Hetken unikitinän jälkeen taloon laskeutuu vihdoin hiljaisuus.

Mitä? Nukkuvatko ne? Onko minulla oikeasti omaa aikaa? Kuinka kauan? Mitä tekisin? 

Liikaa on tekemistä, ja veikkaan että kun perheen äiti vihdoin keksii mille alkaa, herää jompi kumpi.

Yksi asia on varmaa, tiskit saavat odottaa siihen kun lapset ovat hereillä.

Sairaan onnellinen lelukorin omistaja.

Tuossa viikkona muutamana (ihan ku muistaisin vielä koska..) kävin ystäväni kanssa kaupoilla. Päräytettiin tokmannin kautta kodin ykköseen ja siellä se oli. Mun elämäni rakkaus lelukorien osalta. IHANA. Kassalle jo kannoin, ja vein takaisin. Soitin kotiin, että olisko se uus lelukori nyt sitten niin paha ostos - ja kipitin takaisin kassalle kori kainalossa. Ja on se ihana. Joka ilta silmä lepää, kun sohvan nurkkaa kuluttaa kännykkä kourassa tai katsoo netflixiä. Ja onhan siihen kiva kerätä ne lelutkin - ainakin mun mielestä.

Nyt sitten jännitetään kauanko lelukori meillä viihtyy ennen kuin saa kultaisen kasteen - yksi lajitoveri jo vietiin matkaan paremmille niityille..

 ps. keppihevonen on...

a) esikoisen mielestä kiva lelu

b) koiran mielestä tapettava elukka, ääntääkin pentele vie

c) kuopuksen mielestä ihan hemmetin pelottava ja kamala otus.

Hieno lelu siis, josta on moneksi.

Kannattaa hankkia!

pps. osaako joku kertoa miksi blogger alkaa taas vääntämään kuvat nurin niskoin?!