PMMP.

Voi elämä.
Katoin just Vain elämää-sarjan toisen jakson, Vesalan Paulan päivän. Kosketti muuten ihan tosi paljon enempi entä Vesa-Matti Loiri, jolta tiesin kaks biisiä, joista toista en tiennyt edes olevan sen.
Mutta nyt. Ai kyynel. Mietin perjantaina miks kaikki päivittelee facebookiin kuinka ovat liikuttuneita jne. Nyt oon minäkin.
Kosketti.
Kiitos armas aviomies kun otit meille (edes hetkeksi) ruutuplussan.
Kiitos PMMP, kun koskaan olitte olemassa.
Kiitos, että ollaan oltu joskus vähän niinku naapureita, Paula.
Kiitos, että se viimeinen biisi kosketti mua eniten, niinku se on varmaan aina tehnyt PMMP:n biiseistä.
Ja kiitos Elastinen. Mä tuun sun stadion-keikalle milloin vaan! Minä en Cheekkejä kaipaa, se ei edes uskalla mennä makuupussiin (vaikkakin ne ON ahdistavia).
Huh.
Olen puhunut.