Joulu joutui.

Kerta se on ensimmäinenkin. Nimittäin olla koko joulu perheen kanssa kaikki yhdes koos. Husbandi on ollut koko viikon kotona (tai no, "kotona"), ja tänään taas jatkui meidän perheen arki. Vielä viime vuonnakin mies kävi joulun töissä, tälle vuotta irtoskin sitten vapaat. Ja olihan se ihanaa! Ei tarvinnut miettiä milloin saa heipatella töihin ja olla poikien kanssa keskenään, joskin mummuloissa oltiinkin muiden seurana. Koska mies oli vapaalla, mekin palailimme kotiin jo joulupäivänä. Nyt on sitten laatuaikailtu sohvan nurkassa leffoja katsellen, vaikkakin heti kotiin tullessa pesin kolme koneellista pyykkiä. 

Joulukalenteri läks kaappiin heti kun kotiin tultiin, evakkoon siirretty lipastokin pääsi jälleen omalle paikalleen. Ja koska olimme kaikki olleet (liian?) kilttejä, kävi mies jo tuomassa yhden lahjakuorman kotiin poikien nukkuessa päiväunia. Onnea on farmariauto, epäonnea on ei-niin-tilava-farmariauto.

Joulu meni siis menojaan. Olkkariin vaihdetut viininpunaiset verhot saa olla paikallaan siihen kun alkaa kyllästyttämään, keittiön tontut saattaa saada häädön aiemminkin.

Mitäpä sitä muuta joulusta kertomaan? Ihanaa oli. Eniten siks ku saatiin olla kaikki koossa, vietettiin aikaa mummuloissa, laatuaikailtiin enojen kanssa ja pidettiin perinteiset lahjaesittelyt lasten nukkumaan mennessä. Ensi jouluksi muistiin itselle; pojat voi valvoa pidempään. Esikoinen valvoi pedissään kaksi tuntia, ja aamulla loukkaantuneena kyseli mitä muut olimme nauraneet illalla. Ensi vuonna myös kuopus on vanhempi, tälle vuotta simahti samoin tein sänkyyn viedessä. 

Joulunlaittoa. [ne pakolliset joulunlaittokuvat blogiin]

Mikä siinä onkin, että ensin sitä miettii joko joulua saa alkaa odottamaan, sitten odotetaan joulukuuta, ja sitten huomataan, että onkin pari yötä jouluaattoon ja hommat on vähä rempallaan. Onneksi lahjat voi antaa keskeneräisinä, ja joulunkin saa kotiin vaikka olohuoneen verhot vaihtuiskin jouluisempiin vasta viikkoa ennen aattoa. Onneksi sentään on verhot (kiitos E!), muuten olis pitänyt tehdä joku hätäratkaisu (aiemmin jouluverhoina toimineet ei enää käyneet mun mielenlaatuun).

Nyt on verhoja vaihdettu, lahjat yhtä vaille paketoituna, osa vielä aloittamatta, mutta stressiä ei revitä. Otetaan joulu rennolla otteella. Ens vuonnahan se tulee taas. Ja sitä ennen voi vaikka lahjoa ystäviä muuten vaan, jos ei jouluksi ehdi. Eikö se muistaminen ole kivaa muulloinkin?

Mä oon pitkästä aikaa uskaltanut tänä vuonna taas kokeilla tehdä itse piparitaikinaa. Aiemmin olen joskus tehnyt pari kertaa yhtenä jouluna, joista jälkimmäinen kerta oli aika katastrofi. Eipä ole tullut sitten leivottua. Nyt leivoin, ja sitä taikinaa oli! Lahjoin myös ystäviä, kun miehen kanssa vedimme pipariöverit heti alkuun. Kannattaa muuten jättää koristelematta, ne ei houkuta niin paljoa kuin kuorrutetut piparit. (kuulostaapa..no joo..)

Kummeille on tänä vuonna laitettu joulukortin mukaan valokuvamuisto pojista. Joitain ystäviä lahjotaan pienillä paketeilla, toisten kanssa on sopimus ettei lahjoja vaihdeta. Vanhemmillemme ollaan hankittu jotain pientä, minun isää on muistettu ennen joulua käymällä haudalla. Mun veljien kanssa on sovittu, että jouluna lahjotaan, synttäreillä ei. Jännityksellä odotan mitä ovat keksineet. Yleensä toiveet on lähinnä käyttötavaraa, tänä vuonna keksin vielä (ehkä?) lompakkoystävällisiä toiveita esittää. VAIKKAKIN olen tainnut olla kovin lahjojen toivoja tänä vuonna. Mitäs kyselevät, kyllä minä keksin! (ainahan mää jotakin haluan, dah!)

Lahjojen antaminen on puoli hupia joulussa, mutta kyllä se paras osuus on se, kun saa avata niitä paketteja. Kivaa, kun tänä jouluna saa avata vielä kuopuksenkin paketteja. Esikoinen onkin toivonut lelulehdistä lähes kaikki rekat. Lisäksi muskariopen kitara on ihastuttanut koko syksyn, ja hän sanoikin yks päivä että "voiskohan se joulupukki tuoda mulle kitaran. Punaisen, pienen kitaran?". Saapa nähdä, joulu on ihmeiden aikaa..

Meillä on kuusi koristeltu jo tänään (esikoisen taidonnäyte. kaikki pallot alkuun samalla oksalla..nyt ne roikkuu vaan vierekkäisillä), huomenna pakkaan pojat ja paketit ja lähdemme jo etukäteen mummulle. 

Ihanaa joulun aikaa, kiva kun olette siellä! 

Nauttikaa ja viettäkää oikein leppoisaa joulua. 

Meidän kuulumisia voi katsoa instagramin kautta (rohkeasti vaan pyytää saada seurata), ja kyllä minä tännekin tulen taas kun ehdin. Nyt se viimeinen paketti ja sitten etukäteisjoulusaunaan.

Ja tapahtui niinä päivinä,

kun joulukiireet puskivat päälle, ja samalla myös se joulumieli hiipi pikkuhiljaa mieliin;

..lasten kauneimmat joululaulut esikoisen kanssa. "Minä en osannut yhtään laulua. Miksi siellä ei laulettu 'tip-tap'?"

..laatuaikaa Ukkelsonin kanssa kaksin. Höpötyksiä, kukkuu-leikkiä, syliä ja suurta rakkautta. 

..viime tippaan jätetyt sukan tekemiset. (Kuka OIKEASTI selviää joulusta ilman loppukiireitä?!) 

..lahjastressi joidenkin saajien osalta. Ja niitä saajia on karsittu PALJON vuosien saatossa!

..ihania herätelahjahankintoja.

..itse tehtyjä pipareita (ihan superhelposta itse tehdystä taikinasta!). 

..Palaneita pipareita. "Häipyiskö palaneen maku paljolla kuorrutteella?"

..torttuähky.

..ennenaikainen turvotus hyvissä ajoin ennen joulua.

..laatuaikaa husbandin kanssa (kerta viikkoon ainakin, sons).

..jalkahoito ja siitä seurannut allerginen reaktio säärissä. Ihan ku olis vesirokossa.

..kihlajaispäivän juhlaruoka mieheni anoppilassa (haha).

..perinteinen käynti isäni haudalla ennen joulua. 

..koiran trimmaus (enää ei lähde niin mielissään veljeni luokse,kun tietää mitä tehdään...).

..isoja paketteja tuova kummisetä.

..yksi lakanan vedossa loukattu selkä* ja tyssännyt jalkatehdas. (siis mitä tuossa lukee?! SUKKAtehdas piti sanomani!)  Pari sataa kilometriä auton kyydissä ei ole hyväksi kipeälle selälle..

*sarjaan oman elämäni komedienne.

(Älkää päästäkö irti lakanasta jos toinen vielä vetää!

Tässä tapauksessa vetäjä olin minä...turhan innokasta.)

Piston cupia ja lyhtykynttilää.

Kun kirjoittaa pitkät pätkät tekstiä julkaistavaksi, ja huomaa jälkikäteen, että puhelin on poistanut kaiken, niin mitäpä tässä sitten turhia turisemaan. Ajattelin vain kertoa, että parhaimmat joulukalenteriyllätykset ovat olleet maissinaksut (myös isommalle!) ja Autot-elokuva. Elokuva siksi, että siinä saatiin laatuaikailla pojan kanssa (siis minä tein kotihommia, laitoin ruokaa jne, isäntä hoiti elokuvan katsomisen esikoisen kanssa, kuopus roikkui mun housun punteissa ja meni aina siellä missä ei ollut muita) sekä näin jälkiviisaana sanottuna, elokuva antoi paljon materiaalia pojan leikkeihin.

Elokuvan katsomisesta asti meillä on ajettu autoilla kilpaa, ja leikki on saanut ihan uusia ulottuvuuksia. Minä jo työn puolesta saan seurata leikin ja leikkitaitojen kehittymistä, mutta oman lapsen kohdalla nämä 'kasvun paikat' on jotenkin ihanempia potenssiin sata. Kun onhan se oma aina oma. On ihan huikeeta huomata, että mielikuvitus kehittyy, samalla myös yhteisleikkitaidot. MUN LAPSELLA. Sehän on ihan vauva hei!

Kymppikuukautisen kuulumiset tulevat taas jälkijunassa joskus, kunhan saan kirjoitettua romaanini, ja toistettua kaiken mitä sanoin myös viime kuussa, valmiiksi.

Nyt tää tonttu iskee lyhtykynttilän joulukalenterin sisuksiin ja alkaa nukkumaan. Huomenna rallatellaan joulujuhlissa, tippa-laulua tietenkin!

Kuva nyt ei varsinaisesti liity tähän,

mutta kun huomasin että mulla ei ole mitään uusia kuvia.

Hups!

Tule joulu KULTAINEN.

Joulumieli on jotensakin aika hukassa. Lokakuussa kyllä olis ollut ideoita ja virtaa vaikka muille jakaa, mutta nyt. NADA. No, syytän säiden herraa. Jos kerran valkoiseksi saatu maa on sulatettu velliksi ja tehty pääkallokeliksi, niin onko siitä nyt pakko sitten tykätä? Joululahjaksi voisinkin (niiden monien muiden ohella) toivoa ihan vaan valkoista maata ja pikkupakkasta. Ei näin pohjoisessa tarvis tämmösiä etelän kelejä enää joulukuussa, hah.

Jotain sentään sain aloitettua, kiitos vaan sisustuslehden. Kannatti selata, sillä nyt on siivottu pari yläkaappia* jotka ovat odottaneet törkyineen ties kuinka kauan. Iso lakanakasa on vihdoin saatu viikattua, pojille tauluja kehystettyä (postikortteja, joo) ja mitähän vielä. No, aluilla ollaan siis. Suurta joulusiivousta ei tarvitse tehdä, mutta ennen joulua täytyy laittaa hommat sille mallille, että on kiva tulla joulunvietosta siistiin kotiin.

Käsityöt valmistuu väärässä järjestyksessä, mutta kun intoa on, niin silloin on tehtävä. Joululahjat ovat siis vielä aloittamatta, mutta senhän nyt kaikki tietää varmaan anoppilassakin että tämä miniä neuloo vielä aattoaamuna illan lahjoja valmiiksi....

Joulukortit on saatu kuvattua (mitään kameran asetuksista ymmärtämättä, murr) ja tilattua, yksi huolenaihe sentään viikonloppuna saatu hoidettua vähemmäksi. Parit lahjatkin on netistä ostettu, jeij, kiitos nettikaupat. Tai no, kuvatuotteita tilattiin..

Silitettävät jouluverhot on otettu esille odottamaan inspiraatiota, ehkä menenkin etsimään sen inspiksen nyt....

Oikeesti tekisi mieli vain nukkua mahdollisimman paljon (paitsi illalla kun se olis viisainta), ja tehdä käsitöitä ja juoda hillittömästi teetä. Niin, ja hipsiä villasukat jalassa pitkin kämppää ja sytytellä kynttilöitä, katsoa leffaa ja.. Niin joo, ne kaksi pientä ikiliikkujaa.. No, aina saa haaveilla!

Ai niin, 

menkää ihmeessä katsomaan Antti Tuiskua, 

jos joskus mahdollisuus tulee. 

Se mies on USKOMATON. 

Huh huh. 

Mieletöntä menoa kyllä. 

Oli mahtavaa! 

*yläkaapit ei siis tod kuulu siihen "siistitään koti jouluksi"-projektiin :D

PERHEONNEA.

Huomenna koetellaan perheonnea heti aamusta. Vuorossa siis joulukorttikuvaukset vol2. Ensimmäinen yritys oli jo alkuviikosta ystävän kanssa, silloin meidän lasten kuvat olivat kaikkea muuta kuin onnistuneet. Mutta positiivista kuitenkin että 2/4 lasta onnistui. Just ne ystävän lapset.

Aamuksi siis pitäisi keksiä miten saada molemmat pojat kuvassa teräväksi ilman että toisella on naama suttua ja toinen loistaa kuvassa onnistuneesti. Hakusessa siis on vielä kameran käyttö, kurssillekaan ei ole vielä kumpikaan mennyt, kun emme ole saaneet päätettyä kumpi sinne ylipäätään menee. (kameran oston yhteyteen kuului siis valokuvauskurssi)

Että peukut pystyyn vaan. Katsotaan nouseeko mulla savu korvista vielä illalla konserttiin ajellessa vai saadaanko oltua säpäköinä ja kuvat onnistumaan. Malleistahan se onnistuminen ei ainakaan ole kiinni.

Maaaaaaaarraskuu... [lopu jo!]

On tämä pitkä aika vaan odotella joulukuuta. Oon alkanut jo haalimaan kasaan ylläreitä poikien joulukalenteriin, joululahjalistat täydentyy joka päivä, ulos on viritetty jouluvalot ja sisällä poltellaan silloin tällöin kynttilöitä (yleensä mies laittelee ne). Niin ja on me niitä torttujakin pari kertaa jo paistettu! Huh.
Vaan eikö sitä joulua saa jo odottaa? Ihan tyhmää ajoittaa joulun odotus vain joulukuulle, sehän on niin lyhyt aika suunnitella ja ajatella mitään. Kun kiire tulee kuitenkin! Eli joulun odotuksen oon jo aloittanut, ja joulukuuta odotan siks että sitten saa availla kalenteria.

Pojilla on vanhan työkaverini lahjaksi antama, ja itse painama, joulukalenteri (jonka ihana äitini sitten ompeli valmiiksi), johon tonttu käy yön aikana tuomassa pieniä yllätyksiä. Viime vuonna yllätykset olivat tarra ja kettu-karkki, pikkuauto tms luokkaa, tänä vuonna täytyy käyttää ehkä enemmän mielikuvitusta. Listaa oon tehnyt ideoista kalenteriylläreihinkin, kun nyt noita listoja tykkään kirjoitella. Lasten sakset on ehdoton mikä täytyy tontun tuoda. Esikoisella on kovat halut leikata, mutta haluan että hänellä olis siihen 'kunnon' sakset - ja omatkin vielä. Sit kai pitäs olla myös jotain leikattavaakin.. Toisaalta taas materian lisäksi kalenterista saattaa löytyä viestejä tontuilta, joissa voi olla esim jokin kiva tekeminen koko perheen kesken, piirtämistä tms. Näitä on niin kiva keksiä!

Minkälaisia joulukalentereja teille tulee?

Vai oonko mä liian aikaisessa hätäilemässä näiden kans? 

Ps. Me on alettu kuuntelemaan jo joululauluja,

muskarissa alkoi myös "treenit" joulujuhlaa varten.