Tunteet purkkiin.

Jos tunteita sais purkkiin säilöön, säilöisin ainakin nämä;

..kun miesväki on ollut illan pois ja tulevat kotiin iltapuuhiin. Pienimmälle ei maistu puuro,eikä mikään ole hyvin. Vain äidinmaito kelpaa. Se tunne, kun annat tissin jälkeen pojalle puuroa, ja ymmärrät, että hänellä oli vain ikävä äitiä.

..kun saat päivästä väsyneenä käpertyä kainaloon. Se tunne, kun toinen rutistaa sua, ja tiedät olevan ainoa.

..kun pienempi nousee polvilleen duplo-laatikkoa vasten ja keikkuu, isompi tulee halaamaan ja rutistamaan pienempää, sanoo "minä lakastan sinua, unia" - ja pyytää perään saada pikkuveljen syliin. Se tunne, kun isoveli pitelee rakastavasti sylissä pienempää ja tokaisee "nyt meistä pitäs ottaa kuva". Ei tarvitse, tämä hetki jää muistiin muutenkin. Ja kun äiti ei näe edes mitään, kyynelehtii vain sohvalla.

..kun huomaat mahtuvasi vanhoihin housuihin. Säästöä. 

KuvaPLÄJÄYS keittiön nurkasta ja puolipaneelista [joka on nyt freesi!]

Keittiön KAMALA puolipaneeli on vihdoin maalattu. Halleluja! Eihän siihen mennyt kuin...öö..kuus vuotta ja toteutukseen semmoset kuus kuukautta - noin. Hah. Ei oo nopeudella pilattu meidän projekteja. Voin sanoa, että ylpeitä ollaan, kun saatiin aikaiseksi. (saa nauraa, joo)
Paljon siis pyöriteltiin vaihtoehtoja keittiön kamalan PUUN värisen puolipaneelin tilalle. Onneksi otettiin tää helpoin, muuten varmaan olis vieläkin vaiheessa. Tää tahti kun on ollut mitä on..
Värinä on Tikkurilan Kalkki, Bauhausin Swingcoloriin sekoitettuna. Toimii.

Pupuksi pupun tilalle. [kasviksia lautaselle!]

Mikä siinä on, että aina tuo otsikon keksiminen tökkii. Tosi mielikuvituksellisia, hah. Ja miksi se pitää ensin keksiä, ja sitten vasta kirjoittaa.. noh.. Asiaan...

Toisilla on lihaton lokakuu, toisilla läskitön lokakuu (mulle se on mennyt kirjaimellisesti läskiksi!). Eli lihattomaan en ole edes yrittänyt lähteä mukaan, mutta läskittömään (=herkuton) yritin omilla säännöilläni.. Kunnes se meni läskiksi.
Tuo lihan vähentäminen, kasvisten lisääminen, ruokavaliossa on ollut työn alla kesästä asti. Iltapalaksi salaattia, ruualla kasviksia jne jne. Minä haluaisin viedä tätä ajatusta eteenpäin ja koitan, että edes kerran viikossa meillä oli kasvisruokaa.

Harmi vaan, kun tietotaito ei riitä niin ne on sitten tämmösiä;

Ylhäältä alas:
wokkikasvikset basilico-kastikkeessa, pinaattilätyt, kasvissosekeitto.

Ja koska nuorin saa turhan usein pelkkiä kasviksia, niin hänen versionsa tämän päivän "kasvissosekeitosta" on tämmöinen:

Nyt sitten KASVISSYÖJÄT apuja tänne päin!
Mitä pitää syödä, että saa kaiken tarpeellisen? Ja vinkkivitosia resepteihin vastaanotetaan myös. Myös kirjavinkit vastaanotetaan, olis kiva perehtyä tähän asiaan enemmän. Vaikka ei kokonaan alkais kasvissyöjäksi, niin olis kiva saada pohjatietoa aiheeseen. Onko tää nyt edes sinne päinkään tää mun yritys?

Mulla on muuten paljonkin kysymyksiä kasvissyöjille. Semmosia todellisia älynväläys kysymyksiä. (mitä sillon syödään kun tekee mieli meetvurstia (miehen mukaan kasvissyöjillä ei tee mieli metukkaa)? Mitä laitetaan tortilloihin? Entä minkälaista kasvispiirakkaa kannattaa tehdä (yks taivaallinen ohje on, ja sitä meillä on tarjolla juhlissa aina!)? Näitä nyt alkuun.)


Nyt meen näyttämään mun silmää lääkäriin. Luomi turvoksissa for no reason. Hienoa.
Ja lupaan muuten julkaista sen sairaala-postauksenkin. Juttelin tänään päivystyksen ihmisen kanssa, ja tulipa vaan tunne, että ei se turhaa ole jos julkaisen. Apuja varmasti monelle poikalapsen vanhemmalle. Mutta nyt sinne lääkäriin. MOI!

Insta HELOU.

Tein tämmösen räpellyksen teille,ketkä ei instagramissa ole (ne vanhukset, tsih, ja muut). Katotaan onnistuuko. On varmaan ihan tosi rakeinen kuva, mutta jospa selvän sais.

Here we go....

Ylärivi: (vasemmalta oikealle)

Lauri Kilpa-auto palapeli on saanut esikoisen innostumaan palapeleistä. Maton virkkaus on edelleen kesken. Lätäköissä pomppiminen on huippua, ja kurahousut pitäs investoida isompiin.

Alarivi:

Isi ja poika syksyisen joen varrella. Yks unikeko,joka viime viikolla jatkoi uniaan aina sylissä kun oli ensin nukkunut ulkona. Turjake ja ensilumi äitini luona.

Ja lisää kuvia... (ei instassa kaikki..)

Ylärivissä joka päivä palavat "paulit", esikoisen leipomia pullia teehetkelle sulatettuna (tarjosi tädilleen ;)), totuus matosta - hieman vaatii muotoilua..

Alarivissä sama palapeli-kuva (tätä tehdään nyt vähän joka välissä!), ystäväni tapetti,johon myös me ihastuimme (josko sittenkin tapetois makkarissa?), kuopuksen uudet töppöset. 

Kuukautispäivitys [9kk]

Ukkelsson, rakas pikku menninkäiseni. Tuo aurinkoakin kirkkaampi, hävittäjääkin nopeampi, perheemme kuopus. Ainainen äitin vauva. Tällä viikolla on taas yksi kuukausi tullut lisää, yksi kuukausi lähempänä yhtä vuotta.

Herralla olisi yhdeksän kuukauden iän kunniaksi muutto edessä. Isoveli odottaa kovasti jo heidän yhteiseen huoneeseen pääsyä, mua taas ei ilahduta ollenkaan ajatus siitä, että tuo öideni ilo muuttaa pois vierestäni (ja saan luultavasti nukkua koko yön ilman heräämisiä). Luultavasti lopputulos kuitenkin miellyttää meitä kaikkia.

Ysi-kuukautinen on oppinut pienen ajan sisään uusia juttuja huimasti! Nyt vain odotellaan milloin pieni veikkagustafsson (on muuten oikeasti ihana mies se VG!) alkaa kulkemaan jaloillaan, ja milloin sohvan reunalta kiivetään sohvalle. Seisomaan on siis opittu nousemaan, kulku taittuu kuitenkin nopeiten ryömimällä, ja mattojen päällä käyttöön otetaan army-style. Konttaus on ihan höpöhommaa ukkelin mielestä, eihän sillä tavalla ehdi kuin maisemia vaan katsella! 

Pusuja herra moiskuttelee (lentopusuja) ja vilkuttamaan on opittu myös. Taputtamista harjoitellaan, mutta mossaaminen (tsih) musiikin tahdissa luonnistuu. Muskarissa nautitaan suuresti soittamisesta (hän jopa osuu malletilla rumpuun/rytmipalaan!) ja tanssiminen on hauskaa. Myös high-five luonnistuu, nää tärkeimmät näköjään opitaan ekoina.. 

Isoveli on idoli numero yksi edelleen (ja luultavasti aina?), mutta pieni herra osaa myös ilmaista jos isompi tunkee liian lähelle. 

Ja se oma tahto.. Sitä löytyy! Jos esikoinen on ollut aina tahto-ihminen,niin tämä nuorempi tapaus ei todellakaan jää kakkoseksi! Toisinaan (aika harvoin onneksi) nukkumaan menot on taistelua, mutta ilta-kaks ja homma on unohdettu. Ja musta tämä temperamenttisuus on vain hyvä asia! Tiedän, että näillä eväin tullaan pärjäämään aika pitkälle. Omalla tahdolla ja lujalla luonteella. 

Poika syö edelleen rintaa,mutta vähenemään päin ollaan menossa (paitsi toisinaan yöllä..). Nykyään syö enää aamulla herätessään, lounaan jälkeen, päivällisen jälkeen ja illalla. Välipalatissi on siis skipattu pois. 

Kaupan purkkiruokaa on alkanut myös (taas) alkukankeuksien jälkeen syömään (ne kokkareet oli isoin yök niissä 8kk-ruoissa) mikä helpottaa meidän kyläilyjä ja laiskaa äitiä. Pääasiassa syö itsetehtyjä ruokia, ja odotankin että kuukauden päästä voidaan alkaa pikkuhiljaa totuttelemaan samoihin ruokiin kaikki. Aamupuurot tökkii joinakin aamuina (yleensä..), mutta illalla saattaa vetästä isonkin satsin. Ruoka-ajat on säännölliset, vain unet voi siirtää syönnit myöhemmäksi. 

Parhaimmat lelut on isoveljellä olevat. Syödessä täytyy olla jotain kädessä katseltavana, muuten voi tulla totaalinen stoppi. Teltta on paras leikkipaikka, ja isoveljen Milou-koira taitaa olla kohta adoptoituna pienemmälle, sen verran hartaasti pehmokoira saa aina hoivaa. 

Huumorintajua löytyy ja yhteinen sävel hörötyksiin isoveljen kanssa on löydetty aikaa sitten. Välillä ei voi kuin katsella ja ihmetellä sitä yhteyttä mikä veljesten välillä on. Isoveli sanookin "Ukkelson on minun veljeksi" ja kertoo joka päivä rakastavansa pienempää. Rakkautta ei siis ainakaan tältä ysikuukautiselta puutu. Ihanaa, kun on isoveli, joka huolehtii. 

***

Tässäpä siis taas jotain ajatuksia meidän pienimmästä. Näitä on hyvä kirjoitella tänne, vauvakirjaankaan kun ei tule kaikkea kirjattua. Ehkä otankin nämä tekstit talteen ja tulostan kirjan väliin.  

Tällä kertaa kuvaton kuukautispäivitys, kameran kanssa on jääty heitteille kun tää aika vaan menee johonkin!

Palailen taas joutessani linjoille, joitain kivoja juttuja tiedossa (no ja nyt te luulette,että arvontaa. Not!). Nyt iltapalaa ja nukkumaan,tää kellojen siirto väsyttää vähän muakin,heh.

Lokakuun kukat.

Pari viikkoa takaperin sain kukkia pojilta. Mummu tuli kaveriksi sairaalasta paluun jälkeen, minä jäin nukkumaan tautiani vähemmäksi ja mummu ulkoilutti pojat. Tuliaisiksi sain LOKAKUUSSA KUKKIA! Joo, ja me asutaan kuitenkin enemmän poroalueella ku etelän lämmössä. Ennen kuin ehdin ottaa kuvia kukista, osa oli jo pitänyt heittää roskiin, mutta piti silti ikuistaa koska harvemmin on lokakuussa kuullut kukkia kerättävän.

Vauva  Ukkelsson on muuten tänään yhdeksän kuukautta ja mä teen kohta aamukamman miehen lomaan (joka alkaa jo ens viikolla!!). Teen jonkun vauva-päivityksen kun ehdin. Vaikka ei tuo enään niin vauva olekaan.

Että tämmönen "blogitauko". Hah. No, kanssabloggarit ymmärtää mitä tarkoitan, oon linjoilla aina kun ehdin.

Nyt aamuteelle, jos vielä ehtis ennen ku vauva herää unilta... (esikoinen katsoo netflixiä pitkästä aikaa)

Kuka siellä? [Tahaton blogitauko]

Kun on yks melkein yhdeksän kuukautinen, joka menee joka paikkaan, nousee seisomaan ja on kiinnostunut ihan kaikesta, voitte varmaan uskoa kun kerron että nyt ei ole bloggaaminen ekana mielessä.

Tarkoitus ei ole pitää mitään taukoa, mutta koska asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen, ja tehdä kotonakin välttämättömiä juttuja, on tämä blogi nyt välillä hiljaa pitkiäkin aikoja. 

Palaan kyllä linjoille aina kun ehdin, ja keksin kerrottavaa, ja jaksan ottaa kuvia edes jostain. 

En ole siis unohtanut teitä, pikemminkin musta olis kiva kuulla ketä siellä on! 

Laittakaa kommenttilootaan mulle viestiä ketkä täällä kurkkii, ja jos olette instagramissa niin omaa nikkiä mukaan että saan uutta seurattavaa! Instagram muuten päivittyy mun osalta tällä hetkellä useammin kuin blogi, tulkaa sinne moikkaamaan! (tarkkasilmä sielläkin ;))

Ja jos joku ei tiennyt niin minä olen kolmekymppiä täyttänyt kotiäiti pohjois-Suomesta, mulla on kaks pientä poikaa ja tykkään neuloa ja virkata - aina kun ehdin. (Mitähän vielä osaisin kertoa...) Mulla on ihan äärettömän ihana luonne ja haluan aina jotain. Tällä hetkellä haluan läskit mahasta pois ja haaveilen jäsenyydestä kuntosalille. Hassu juttu vaan kun se ei haaveilulla aina etene tuo asia.. Tai no,herkkuja syömällä. Että läskiks meni sekin läskitön lokakuu, onneks voin väittää aina että tämä kuuluikin omaan suunnitelmaani olla mukana omilla säännöillä, hah. 

Mutta nyt on teidän vuoro! KETÄ SIELLÄ ON?!?!!  

Nyt lisään tähän jonkun ig-kuvan loppuun ja sitten kannan vauvan sänkyyn (heräämään heti kun lasken sen alas). MOI!

SE lelukori. [ja kuulumisiakin]

Joku muu kai keksii tämmösellekin korille kauniimpaa käyttöä, meillä se toimii leluille. Ja on IHANA. Ylistystähän on tullut jo annettua, mutta laitetaan nyt näitä kuvia lisää kun kerta on tullut kuvia otettua. Mulla on koneella kuvakansio blogin kuville, ja voin kertoa, että aika paljon on semmoisia mitkä ei tänne päädy. Jotenkin kun ajattelen, että kuvien ja tekstin pitäs aina jotenkin edes pysyä samassa linjassa tai asiassa.

Meillä on täällä taas mielenkiintoinen elämä, mies on lähes koko ajan töissä (yöt sentään vieressä) ja kuopus on keksinyt että äiti on i h a n a. Ei siis nuku välttämättä kovin päiväunia (nyt tietty nukkuu) ja joinain öinäkin on testannut mun turnauskestävyyttä parin-kolmen tunnin välein. Eilen nirskas mua tissistä (vieläki sattuu!) ja illalla päätin että nyt alkaa unikoulu. Aika usein kun Ukkelsson on nukahtanut iltatissille ja siitä siirretty vain sänkyyn.

Tänään on sitten koko perheen vapaapäivä, ainoa laatuaan tälle viikkoa. Hurjasti on hommia, ruoka on onneks saatu uuniin ja autoon on renkaat jo vaihdon alla. Illalla vielä muskariin ja jos vaikka sais saunan lämmitettyä niin lämpeis. Meillä satoi aamulla lunta ja voitte arvata kun kaksvee oli jo lähdössä laskemaan rattikelkalla (tai moottorisahalla niinkuin yks päivä pyys antamaan..).

Remontti poikien huoneen saralta etenee hitaasti, mutta varmasti. Kyllä ne pojat taitaa ennen vuoden vaihdetta päästä muuttamaan. Sitä kun ei ota liian suuria tavoitteita niin yllättää jopa itsensä sitten kun asiat tapahtuukin aiemmin.

MITÄ SULLE KUULUU?

ps. tuo vauvanukke tuolla korissa on välillä vähän heitteillä,

mutta välillä sitä imetetään,

istutetaan syöttötuolissa,

puetaan pikkuveljen toppapukuun,

koitetaan antaa purulelua ("ei se aukase suuta!").

On siis myös hyvälläkin hoidolla.

Päiväni ilman blogeja.. [viikonloppu]

Aika usein kun lapset nukkuu, minä otan esiin suosikkiblogini ja käyn lukemassa uusimmat päivitykset. Tämä korvaa minulla lehden luvun ja uutisten seuraamisen, yleensähän kun blogitekstit ovat melko harmitonta hupia.

Nyt viikonloppuna oli niin paljon puuhaa että nettisurffailu jäi blogien osalta minimiin. Tauti alkaa olla pikkuhiljaa selätetty ja olen jaksanut touhuta niin sisällä kuin ulkonakin. (ja surffata käsityöohjeita)

Sisällä ainut näkyvä mitä olen saanut aikaan on tullut käsityörintamalla. Olen koukku sauhuten virkannut mattoa poikien huoneeseen, aloittanut alusta ja koukuttanut lisää. Välillä virkkausinto on ollut niin paha, että poikien sievästi leikkiessäkin olen saattanut muutaman silmukan tehdä.

No, olen myös pessyt pyykkiä ja lakanat on vaihdettu, tiskikonetta myös tyhjätty ja täytetty ja ja ja..mutta noin muuten täällä ei mitään sen suurempia ole tapahtunut. 

Poikien huoneen remontti seisoo. Viimeinen loppusilaus, se matto,saa tosin valmistua tämän viikon aikana. Enää en aloita samaa mattoa alusta, nyt täytyy saada jo uusia juttuja (mattoja) työn alle. Olen ihan koukussa nyt.

Pihalla ja varastossa on siistitty paikkoja talvea varten, kannettu tarpeetonta roskalavalle, leikattu pensaita, talkoiltu. Kävinpä sunnuntaina viettämässä laatuaikaa ystäväni kanssa kädentaitomessuilla! Pää on ideoita pullollaan, parhaimpia on äkkiä ohimennen kirjattu ylös jääkaapin ovessa olevaan muistioon. Käsityöinto on nyt huipussaan, tämä on joka syksyinen vaiva!

Se olis JÄÄKAAPPI.

Huh. Instagramia seuraavat tietävätkin, että meidän viime viikon vaihde meni sairaalan tunnelmissa. Kirjoittelinkin postausta aiheesta, mutta jätin sen luonnoksiin. Onneksi kenelläkään ei ollut hengen hätää ja kaikki on hyvin. Mitä nyt mä oon ollut äänettömällä melkein koko viikon ja vieläkin on ääni painuksissa. Mutta kyllä tää tästä..

Ada heitti mulle jääkaappi-haasteen.
Mitä meillä on jääkaapissa, kertoo varmasti aika paljon meistä. Löytyykö salaisia suklaakätköjä tai muuta epäilyttävää.. Annetaanko kuvien puhua puolestaan? Tämmöisiä me ollaan.
(selityksenä kerrottakoon, että suklaa on ostettu sairaalaan ja se oli pakko laittaa jääkaappiin kun meinas sulaa kaappiin..)

Kuvat on otettu kauppapäivän iltana, ja sitä seuraavana aamuna.. (lähti vähän mopo käsistä kuvien kanssa)

Jogurteilla ja maidoilla on omat paikkansa, myös hillot on koitettu keskittää.. Muut survotaan sinne minne mahtuu.

Alakaapissa säilötään lähinnä kahvia ja vihanneksia ja kasviksia. Sankossa on puolukkasurvosta. Kananmunat vois sijoittaa pois kylmästä, mutta tilan puutteen vuoksi ovat viileäkaapissa.
Ovessa on turvallisesti lasten ulottuvilla sitten juttuja, jotka ei heidän ulottuville sais joutua..

Ja aamun kuvat;
(kyllä, suklaalevy on kadonnut..)

Pelkäsin, että meillä on ihan sillisalaattia koko jääkaappi, mutta eihän se ole. (no on se) Kyllä siellä tavaroilla pääsääntöisesti on paikkansa ja yleensä sieltä ne myös löydetään mitä haetaan ;)

Jääkaapin ja pakastimen ovet onkin sitten se sotkuisin... Tässä siisteimmät palat.
(kaiketi tiistai oli siis kauppapäivä, kun ruokasuunnittelu on noin pitkälle kirjattuna..)

(ja tsiisus näitä kuvia tuli MONTA)

Haasteen heitän eteenpäin tirkistelyn haluissani Krisselle ja piitzille. Ei oo pakko jos ei taho hei.

Picassot työssään.

Kun kohdalle osuu syysflunssa ja sadekelit, niin ei auta kuin keksiä aktiviteettia sisällä. Ainaiset dvd:n tuijottelut tulevat korvista ulos siinä vaiheessa kun esikoinen vetää kilarit melkein mistä vaan. Vaikkakin meillä sairaana ollessa telkkaria katsotaankin, niin kyllä vaihtelu virkistää. Voi vaikka piirrellä isovanhemmille tuliaisia kyläreissuille. Tai tehdä modernia taidetta ryttäämällä paperia, niinkuin kuopus.

Poks, sanoi vauvakupla?

Kun on kahden lapsen äiti, ja toinenkin heistä jo hurjaa vauhtia kampeaa pystyyn, ei voi kuin todeta että vauva-aika alkaa olla kohta lopuillaan. Jotenkin ajattelen,että vauvan 1-vuotissynttäreihin on pitkä aika, vaikka todellisuudessa alle neljän kuukauden on vuosi vaihtunut uuteen ja meillä ei enää virallisestikaan ole vauvaa.

Tällä viikolla Ukkelsson (joo,olkoon nyt sitten vaikka hänen some-nimensä) on keksinyt vihdoin miten saada jalat kantamaan. Vielä selän suoristus ja enää uupuu jalkojen liikuttelu. Hurjan hauskaa on jo nyt, kun poikaa seisottaa. 

Viimeistään pojan kahdeksankuukautispäivän jälkeen olen herännyt tähän 'meillä ei ole kohta enää vauvaa'-asiaan. Lähipiiriini on syntynyt vauva. Heillä elellään nyt niitä ihania ensihetkiä uuden tulokkaan kanssa, vaaleanpunaiset lasit päässä tietenkin. Niitä, joita tulee aina muistelemaan silmäkulmat kosteana kun näkee vaikkapa nyt erilaisten äitien jakson lopun kun äiti saa vauvan ensi kertaa syliinsä. Tänään ei pelkästään silmäkulmat kostuneet, pääsi ihan vuolaat kyyneleet, kun istuin oma vauva sylissäni katsomassa ensimmäisen jakson loppua. Minun viimeinen vauvani ja minä sylitysten. Toinen siinä niin täydellisenä käsivarsillani. Ne muistot omista synnytyksistäni. Oih. 

Se vauvan saaminen syliin synnytyksen jälkeen on jotain niin sanoin kuvaamatonta. Se täytyy kokea, sitä ei voi selittää. Kun on kauan odottanut jotain hartaasti, ja kun sen sitten vihdoin saa. Oma lapsi. Tarviiko sanoa edes mitään? Ensimmäisellä kerralla olo oli enemmän utopistista, toisella kertaa sitä vain nautti. Kyynelehti, hymyili, leperteli ja ihaili. Vauva oli heti oma!

Lasten saaminen on herkistänyt minusta joitain puolia. Jo esikoista odottaessa itkin vuolaasti katsoessani synnytysohjelmia, nyt ne kyyneleet vain tulevat entistä herkemmin. Toisaalta taas äitiys on tehnyt minusta kovemman. En hyväksy sikamaista käytöstä, ja ravintolassakin uskallan antaa palautetta kylmästä ruuasta.  

Mutta se kupla. Kupla on kai puhjennut. Kyllä meillä eletään nykyään enemmän vain lapsiperheen arkea entä vauva-arkea. Ja jos kuplasta nyt jotain on jäljellä niin luulen sen katoavan viimeistään tammikuussa..

Vauva ei enää sido minua niin paljon kuin aiemmin, hän pärjää mummila-reissun hyvin ilman äidinmaitoa samoin kuin illan mummun kanssakin. Isoveljen pieneksi jääneistä vaatteistakin alkaa sopimaan ne, joita isoveli käytti yksivuotiaana.. Ja niin, kai se kupla toisella kierroksella on erilainen, kun vauvan ollessa viikon vanha kävin kaupassa yksin ja se ei tuntunut ollenkaan oudolta tai menolta uutena ihmisenä minnekään. Ekan kanssa se oli suuri saavutus ja tunne oli outo.

Kuopus, anteeksi, Ukkelsson on jo tolkku poika ja mukana menossa kuin isot miehet. Ja ne sen jutut! Ei kukaan kahdeksankuukautinen voi olla noin huippu jätkä. Eihän? Vai olenko vain unohtanut mitä noin pienet isot miehet jo osaavatkaan? (tällä viikolla on keksitty myös miten kontataan!)

Missä vaiheessa teillä huomattiin kuplan kadonneen? 

Hautuumaa.

Mun pojilla ei tule koskaan olemaan äidinisää, pappaa, keneltä voisi kysyä neuvoa tai pyytää apua. Jos elämä menisi niinkuin minä haluan, pojilla olisi rakastava pappa maan päällä eikä taivaassa.

Silti vaikka pappa ei olekaan tavattavissa käymme aina haudalla muistamassa ja sytyttämässä kynttilän. Vauva tosin ei ole tainnut vielä hautuumaalle edes päästä, esikoinen kun taisi käydä jo kuukauden ikäisenä.

Kuoleman asiat on viime kuukausina pyörinyt puheissa muutenkin. Kesän alkuun osui yhdet hautajaiset, ja siitä lähtien on vähän väliä keskusteltu esikoisen kanssa siitä kuinka laitettiin hiekkaa arkun päälle. Ihmiset vaan tuppaa menemään pienellä ihmisellä sekaisin. Haudatusta henkilöstä puhutaan nimellä, jota kantaa hyvissä hengen voimissa oleva nainen. Minun isäni ja mieheni menee myös pojalla sekaisin. Hieman hämmentyneenä hän kyselee onko isi haudassa ja kuka on sinun isi. Pikkuhiljaa opetellaan asioita elämästä ja kuolemasta.

Viikonlopun saldo remonttirintamalla.

Viikonloppu meni remontoiden. Blogikin on elellyt nyt vähän hiljaisempaa eloa, kun syysflunssa on löytänyt meidät ja koittaa saada vallan myös meistä aikuisista. Huooooh. Mutta viikonloppuna oltiin reippaana.

Esikoinen oli mummulla ja me eleltiin vauva-arkea kolmistaan. Miehellä oli vapaat ja meillä maalisudit heilui. Keittiö sai vihdoin pienen pintaremonttinsa tältä erää päätökseen ja pojille tuleva huonekin sai vaihteen päälle muutostöissä. Ei auta vinkua, että ei ole kiva koti jos ei asialle tee mitään. Vielä on paljon hommaa ja kuvia laitan kunhan saan aikaa tietokoneen kanssa. (eli viimeistään kun huonemuutot on tehty ja keittiö siivottu siihen kuntoon noin muuten, että kehtaa edes kuvata)