5kk.

Jospa väliin jotain muutakin kuin omista läskeistä itkemistä ;) Täällä podetaan selän kanssa, takana on yksi kyläilyreissu jo tälle päivää ja iltapäivälle on toinen. Oma olo on semmoinen, että en tiedä miten päin olisin. Ihana tämä selkä, loukkasin sen ekan kerran yli 10 vuotta sitten ja aika ajoin aina kiusaa..

Mutta nyt ne asiat sikseen (selkälihakset olis kiva olla olemassa, ni ei tarvis oireilla :D) ja itse asiaan, ihanan valloittavaan vauvaamme!

---

Vauva on jo viisikuukautinen. Olen aikaa sitten lopettanut odottamisen, milloin vauva muuttuu "helposta" hankalaksi. Ei se taida muuttua. Tai ainakin nyt olen alkanut uskomaan, että tämä vauva on tämmöinen, tyytyväinen elämäänsä.

Viisikuukautinen osaa jo vaikka mitä. Osan näistä on oppinut jo aikaa sitten, mutta laitetaan nyt listaa siitä mitä mieleen juolahtaa..

-omat varpaat on ihanat
-äitin ja isin (tai kuka nyt vaan sylissä sattuu pitämään) sormet on hyvät purulelut
-nauraa ääneen
-jokeltelee, "kertoilee" muka jo kovasti juttuja
-kiljuu
-pitää isoveliä idolinaan
-nukkuu yöt hyvin, päivällä lyhyitä unia
-automatkustaminen on muuttunut kamalasta siedettäväksi
-vaatteissa osa jo kokoa 74
-syö päivässä kaksi soseruokaa, yhden perunan ja yhden marjan/hedelmän. Tällä hetkellä ruokalistalla on ehkä kuus juttua, liha lisätään ruokavalioon huomenna
-ei tykkää kuumista ilmoista, käy helle-päivinä vain pikaisia pyrähdyksiä rinnalla. Öisin onneksi kelpaa (vielä) kuten ennenkin (kerran, kaks tai useamminkin)
-hymyilevä naurupoika
-neuvolassa sai parit piikit ja viimeisen rota-rokotteen. Hieman oireili, mutta meni onneksi suht nopeaa ohi.
-kovasti yrittää pungertaa eteenpäin, hermostuu toisinaan kun ei onnistu tai lelu on liian kaukana
-selällään viihtyy vain jos on kova väsy eikä jaksa leikkiä
-ikeniä kutittaa ja kuolan määrä on sen mukaista

Siinäpä nyt jotain meidän viiskuukautisesta. Ihana, valloittava vauvamme. Hurmureitten hurmuri. Toinen niistä ihmisistä keneen rakastun joka päivä uudelleen ;)

fatson toiset tissit.

Kävin fysioterapeutilla. Sain asiantuntevaa palvelua ja tiputuksen todellisuuteen. Peilit on hienoja kapistuksia, mutta kyllä ne joskus herätteleekin. Fatso näki itsensä taas uusin silmin. Vyötäröllä oli hieno arpinen pelastusrengas - ja sitten oli toiset tissit. Veikkaan, että selän puolella oli kolmannet.

Ei perkele kyllä se on nyt niin,että ens kesänä ei passaa olla tämmönen! Sitten ei enää pistetä raskauden (tai kahden!) piikkiin mitään.

Tilannetta tasatakseni ostin tietenkin kaupasta pari sidukkaa - ja suklaata. Että hyvin menee! 

Fatso kiittää ja kumartaa. Se oon aamen ja silleen. Kyllä sitä on tyhymä!

Ja kerronpa nyt,että opin paljon muutakin ja nyt meen sitten tekemään mitä on käsketty ja vedän tänäänkin salaatti-iltapalan (että voin taas huomenna herkutella..).. 

Ps. Kävin tänään sauvakävelemässä! (Siihenkin sain vinkkiä... ;D) 

mertarannan sutkautukset.

Meillä asuu pieni anteromertaranta. Selostusta ja puhetta pulppuaa koko ajan. Joskus jopa yöllä. Tässä viime päivien parhaat palat..

"Pitäs mennä aamupesulle" (koko perhe kölli juhannusaattoaamuna sängyssä, äitiä ja isiä vähän väsytti..)

"Saako Veeti mennä minun tuoliin?" (lähinnä luvan anto Veetille :D)

"Minä tulen mukkaan" (oltiinpa menossa MIHIN VAIN!)

"Haluan tähän hiekkaa" (uusi synttärilahjalelu, joka on hiekalle tarkoitettu)

"Missä Maltti on?" (Autot-elokuvan Martti)

"Ota minut äiti sylliin"

"Sitten minä otan ommaan kätteen sen kälppä, sitte minä tuohon seinään" (kälppä=kärpäslätkä)

"Minä myös!"

"Tule isi minun kanssa tuonne telttaan"

"Miksi tämä toimii?"

"Mikäs tämä on?"

"Minä haluan pahhaa" (limsaa, kuplavettä tms)

"Kuka tuolla on?"

"Mihin mummu meni?"

"Minä ootan että isi tullee" (mökillä valvottiin lähemmäs puolen yön, ku isi meni ulos valokuvaamaan ja sitä piti odotella takaisin..)

"Paljon onnea VAAN, paljon onnea VAAN, paljon onnea ****"
"Mitä äiti aattelit tehä?"
"Mitä äiti...mitä äiti kuuluu äiti?"
"Minua söi paalma. Isi löi sitte sen ja se meni pois"
"Mihin isi meni? Sitten isi tulee kakaisin!"
"En alua ukkua" (päiväunet, yöunet, unet kuin unet... huoh, tähänkö on tultu!)
"Saako minä ottaa mailan kälellä, saako?" (saanko ottaa mailan käteen)
"Kuulikko, äiti, kuulikko?" (yleensä minkä vain jutun jälkeen varmistetaan, että äiti on varmasti kartalla!)
"Missä se on se pallo, äiti, missä, saako minä ottaa pallon tällä mailalla tuolta ohhhvan alta, saako?"
"Missä se pallo nyt on?" x1000 :D

Lauluista osataan jumalan kämmenellä, ystävä sä lapsien, ihahaa ja tuo edellä ollut paljon onnea. Näitä voi kätevästi yhdistellä myös yhdeksi lauluksi. Plus tuu tuu tupakkarulla, joka meni näin yksi päivä "tuu tuu uulla, mitä kuuluu velille..kiitos kävitte! Uuuuuulla...kiltit"

Puhetta tulee taukoamatta, välillä ei tiedä milloin lause loppuu ja milloin alkaa. Veljeni sanoi vasta, että nyt hänkin ymmärtää  mitä poika sanoo. Omaan korvaanhan olen ymmärtänyt pojan puhetta jo yli vuoden ;) (kerrottakoon, että vuosi sitten puhe oli sana tai kaks :D)

Nyt nää alkais välipalalle ja suuntais kylille. Jospa otettais kamera mukaan ;)

Ihanan aurinkoista keskiviikkoa!

Päivän asut AKA juhannuksen juntti-look!

Kun meidän perhe mökkeilee, niin siinä ei asuilla koreilla. Täytyy ajatella itikat ja mahdolliset muut haittatekijät. (juhannuksenahan heti ekana sain  mennä nyrkkipyykille, kun esikoisen vaippa valskas ja molempien housut oli pissassa..)

Mun asuina:
ylin: äitiyspaita (tarkoitettu raskaana oleville, mutta oikein hyvä näin makkaroiden kans myös raskauden jälkeen)
toiseksi ylin: jonkun sortin ohut mökkitakki, että saa pään suojattua itikoilta kun menee metsään (ja ulos nyt ylipäätään, kun ei tuullut yhtään)
alin: vaarin vanha kauluspaita (haisi offille, oli siis äitin jäljiltä :D), housut ostettu yli 10 vuotta sitten one waysta, lahkeet ihan risat, mutta niin mukavat päällä. Toimii kotona myös hiekkiksellä. Jalassa Hai-saappaat.

Miehellä tais olla suht normaalit vaatteet ja pojalla on mummun kirppikseltä ostama ohut kesätakki. Takki meinas saada lähdön, kun luulin että ei ole käyttöä, mutta oikein hyväksi osoittautunut itikoita vastaan. Tämmöstä vaatteilla koreilua meillä.

Kuka se laittaa seuraavana juntti-lookinsa esille?!

Juhannus-ihminen indeed.

Väitin tuossa viikolla, että en ole juhannus-ihminen. En olekaan. Varsinkin, jos juhannus-ihminen käsittää päätöntä ryyppäämistä ja toilailua, hukkumista ja pöljäilyä vesillä tai mökkiympäristössä. Tai no, missä nyt vaan. Noilla perusteilla en ole myöskään vappu-ihminen enkä uusi vuosi-ihminen enkä...mitä näitä nyt on.

Mutta kyllä mä taidan olla sittenkin juhannus-ihminen. Semmonen, joka ei tarvitse tuota päätöntä toilaulua nauttiakseen elämästä ja läheisten seurasta. Että kai niitä juhannus-ihmisiä sitten on montaa sorttia.

Juhannukselta on aivan tosi paljon kuvia, laitan ehkä omia postauksia joistakin, toivottavasti huumoria löytyy joihinkin postauksiin myös siltä puolen. Vai mitä sanoisitte juhannuksen juntti-look-postauksesta? ;)

Mä taidan olla sitä sorttia, joka nauttii rauhallisesta yhdessäolosta, hyvästä ruuasta, mökki-ilmasta, saunasta, uimisesta (oli vähän kylmää..mutta ei jäätävää!) ja ennen kaikkea siitä laatu-ajasta. Tänä vuonna erityiseksi juhannuksen teki taas se, että mieheni oli toista juhannusta putkeen vapaalla. Aivan äärettömän ihanaa! On se ihan erilaista mennä nauttimaan saunan lämmöstä kahdestaan ja ihan rauhassa, entä kotona vuorotellen yksin tai esikoisen kanssa. Onnea on ihanat isovanhemmat, jotka tykkäävät lastenlasten seurasta ja hoitavat heitä mielellään. Kiitos mummu ja pappa!

 ps. osa kuvista mieheni ottamia ;)

(pyysi kertomaan tämän :D)

jussi, jussimpi, juHANEIN.

Ihanaa juhannuksen aikaa blogini lukijoille!

Meillä on täällä vielä tuhat ja yks hommaa tekemättä ennen kuin saadaan alkaa nauttimaan loistavasta seurasta, ja ylipäätään viitsitään ottaa vieraita vastaan. Siivousta, pyykkäystä ja kokkailua siis. Ja se ihanin, kaupassa käynti... Mä onneks vältyn siltä, mutta ei siellä varmaan kivaa ole kiireisten keskellä ostostella (no jo on taas sana!).

Nautitaanpa nyt kuitenkin tästä keskikesän juhlasta, kohta saadaan nauttia taas pimeistä syysilloista (odotan kyllä niitäkin, vaikka olis kiva saada ensin niitä lämpimiä kesäpäiviäkin ;)) ja vain haaveilla kesästä. 

Ihanaa, että olette siellä :) 

Keskikehonrakentaja päivää.

Imetys ja nälkä ne yhteen soppii, huomenna pannaan ne pussauskoppiin...

Kerään itselleni imetyskiloja. Kyllä, imetyskiloja. Ruokahalu on luokkaa tsiljoona ja aivot antaa mahan vetää lisää vaikka tarvetta ei enää olisi. Että hyvää päivää läskilandiasta, täältä suurten maitohinkkien ja isojen mahamakkaroiden maasta.

Mulla on nyt vähän lähtenyt mopo käsistä. Kesä on siinä mielessä petollista aikaa, että yleensä muulloinkin (aikana ennen lapsia) mun liikkumiset jää nollille kesäkuukausina. Ennen vanhaan vaan mun syöminenkin oli kesällä aika heikkoa, nykyään vedän siitäkin edestä. 

Että joo. Kannatti hommata tuplat, että pääsee lasten kans liikkumaan - ei oo tullu käytyä (kiitos vaan vauva kun viihdyt niin hyvin vaunuissa. Not!) No, nyt sitten tuli paras yks ilta kun olin lähdössä lenkille (kuukauden tauon jälkeen..). Naapurin ihana vanha rouva heitti näin "minä jo kerran aattelin, että onko uus tulossa, mutta ajattelin sitten että ei se imetyskään aina tehoa" Juu, ei tehoa ei. Huh huh. Motivaatiota kerrakseen lähteä laittamaan töppöstä toisen eteen..

Kuva lainattu instagramin viime aikojen jalka-kuvista. Eipä tässä varmaan kohta enää muuta viitti kuvatakaan, omia rimppakinttuja vaan.

Ps. Sillon aikana ennen lapsia tuli sentään pyöräiltyä baariin kesäisin..

Pps. En ole vielä keksinyt tuohon sivupalkkiin mitään esittelyä itsestäni.

Öisin aina iskee parhaimmat ideat,

mutta eipä ole tullut kirjoitettua ylös,

niin tyhjää on vielä.

Jos joku keksii hyvän esittelyn minusta,

niin antaa laulaa tänne päin! 

Sose-Seppo vai en_syö-seppo?

Tämä postaus sisältää kertomuksia vauvan kakkaamisesta ja syömisestä,skippaa, jos et millään lailla ole asiasta kiinnostunut :DD

Tekstiä on kirjoitettu parin viikon ajan, lopussa tämän hetkinen tilanne.

---

Onpa takkuista tämä kuopuksen kiinteiden aloitus. Neuvolasta annettiin vinkkiä, että pottua vois jo aloitella, kun puntari ei tarpeeksi värähtänyt ylös päin. No entäs jos tuo meidän sose-seppo onkin en_syö-seppo?!


Tässä hieman koontia kuinka kaikki sitten alkoikaan...

Viikko 1:

Maha ruikulilla jo vajaan viikon verran, neuvolapuhelimesta antoivat neuvoksi antaa vettä ja mustikkaa. Näillä aloitellaan maanantaina.
Keskiviikkona soitan uudelleen neuvolaan, varaan ajan puntarille. Tässä vaiheessa maha on toiminut hyvin vihertävästi ja löysästi jo viikon verran. Käyrät kertovat, että pituutta on tullut noin kahdessa viikossa pari senttiä lisää, mutta paino ei ole noussut kuin 50grammaa. Pottukuurille siis.
Loppuviikosta saan vihdoin tehtyä sosetta vauvalle. Ensimmäinen annos on noin teelusikallinen, tästä päivien edetessä lisätään toinen lusikallinen, sitten jo kolmas. Ei oikein tunnu olevan vauvan lempparia. Muutamia pieniä lusikallisia menee alas, kunnes alkaa itku ja ikenien kiristys - tahdon tissiä!

Viikko 2:

Maha toimii edelleen hyvin, yösyönnit ovat lisineet ja potun anto edelleen vähintäänkin mielenkiintoista. Mustikkaa ei ole annettu ekan viikon jälkeen. Keskiviikkona saan vihdoin tehtyä porkkanaa perunan kaveriksi. Tuntuisi maistuvan. Mitä nyt väsy painaa jo pientä, ja syöminen muuttuu ilosta kiukuksi. Tissin kautta päiväunille ja uusi yritys ensi kerralla. Mietin pitäisikö antaa toisen kerran jo samana päivänä sosetta..
Torstaina porkkana-peruna maistuu jo paremmin. Ajoitus näköjään on kaiken A ja O. Kakkakin on jo ollut erilaista pari päivää.
Perjantaina potun saanti venyy "iltaruualle", kun en jaksa alkaa hautajaisissa säätämään potun kanssa. Tällä kertaa saa kaupasta ostettua valmisruokaa ja purkista menee puolet! JES!

Lauantaina saa jälleen kaupan ruokaa, koska en ole ehtinyt tekemään pottua pojalle. Jälleen menee puoli purkkia ja mulla on voittaja-olo. Kakka ei ole irronnut pariin päivään ollenkaan.
Sunnuntai-lounaalla vauva saa purkin jämät, kakkaa hienot kakat ja voi hyvin.

---

Löysien vihreiden kakkojen syytä ei selvinnyt. "Syyksi" ehdoteltiin mun syömisiä, hellettä, pöpöä..

Nyt kun helteet ovat ohi, maha on rauhoittunut. Mutta myös helteiden loppumisen jälkeen on saanut pottua.. Että mene ja tiedä oliko syynä helle vai mikä. Kerron, jos se oli se helle, ja vaiva tulee takaisin kesän uudelleen lämmetessä. Niitäkin lapsia kun kuulemma on,

joilla helle vetää pötsin sekaisin!

Lusikalla syömisen opettelu jatkuu varmasti vielä pitkään, kukaan ei ole seppä syntyessään. Pääasia on nyt kuitenkin siinä, että vauva saa tarpeeksi ravintoa vaikka vähän hassusti vielä lusikan kanssa toimiikin. Ei siis ole suu auki kuin linnunpojalla, saa aina huijata suuta auki tai yrittää saada jotenkin kielen päälle ruokaa. Näyttäähän tuota menevän. Niin kuin sanoin, kaikki näyttää olevan kiinni vain ja ainoastaan ajoituksesta.

---

Kolmas viikko on alkanut oikein hyvin soseiden suhteen. Eilen, maanantaina, valjastin mieheni syöttämään vauvan ja sehän upposi alta aikayksikön! Tänään taas olin aliarvioinut potun menekin, ja ruokailua jatkettiin vielä mangolla (uus maistiainen) ja mustikalla. Oli myös puhetta, että lisätään välipala mukaan tällä viikolla. Nyt molemmat pojat vetää sikeitä ja on mun oma blogi-surffaus aika. Ihanan kauniita kuvia muissa blogeissa! Mulla tää kodin laitto ja kameran käytön opettelu on vähän hidasta, kamalasti puuhaa koko ajan. Noh, tätähän se äitin (ja isin) arki on, täyspäiväistä huolenpitoa pienimmistä :)

Kuvat suoraan siirrettynä kamerasta.

Kuten huomaa, niin opettelua opettelua..

Itsehän olen kuvannut kaksi alempaa kuvaa,

ihan vaan manuaalitarkennuksella...

(ja todella mahtavalla rajauksella!)

Nyt siis parhaimmat kuvaus-vinkit ja niksit tänne päin, mä aion nimittäin alkaa ottamaan näistä meidän tylsistä nurkista kuvia! (ja saada näyttämään tämän kodin niissä kuvissa hyyyyyyvin viihtyisältä ja ihanalta!)
(tekispä mieli mennä kodin ykköseen tänään vähän shoppailemaan katsomaan mitä kivaa siellä olis..)

ps. vauva on taas alkanut nukkumaan yönsä hyvin,

joten saan nauttia ihan vaan omasta ja mieheni seurasta meidän sängyssä.

Pieni herra syö kerran yössä ja toisen kerran aamulla,

joten olen aina jossain vaiheessa saanut syönnin päälle nostettua pojan takaisin pinnasänkyyn!

(ja nyt ku kehun, ni ens yö taas nukutaan kainaloikkain..)

Tiekirkko ja kamerakikkailut.

Meillä on ollut järkkäri nyt toista viikkoa. Mieheni on oikein syttynyt valokuvaamaan! Ennen häntä ei saanut kameran taakse juuri ollenkaan. Sanoi aina että on niin huono kamera, että ei tule hyviä kuvia. Niin kuin ei tullutkaan. Nykyään meillä luetaan iltaisin kuvaus-kirjoja, kameran käyttöopasta ja ties mitä. Mua sivistetään pienillä tietoiskuilla mitä mikäkin tarkoittaa ja miten aukon valinnalla ja muulla voi vaikuttaa kuviin. Jopa viikonlopun ristiäisissäkin mies pääsi kikkailemaan, kun kävi aiemmin päivällä ostamassa valovoimaisemman objektiivin.
Mulle on lähinnä riittänyt, että olen saanut otettua lapsista hyviä kuvia. Kunnollisia muistoja, ei mitään sameita ja epätarkkoja. Iltaisin keskittymiskykyni on niin minimissä, että korkeintaan jaksan katsoa jotain päätöntä elokuvaa. Mutta onhan se kuvaaminen kivaa. Jatkossa aion valjastaa mieheni osittain hovikuvaajakseni, onpahan hällekin joku rooli tämän blogin kanssa. Tai olisi, jos suostuu moiseen..!

Kuvat ovat ekalta kesälomaviikolta, kun matkasimme veljeni luokse koiran trimmaukseen. Nelostieltä poikettiin tiekirkon eteen välipalajätskeille :) Illalla vielä nappasin parit oksat veljeni lumipalloheisistä maljakkoon (ja kikkailin yömyöhällä tuskaillen kameran kanssa kuvia maljakossa olevista oksista!).

Äiti, vaimo, sisko - väliäkö sillä!

Meillä on viikonloppu juhlittu. Oli hautajaiset, oli ristiäiset. Tänään ollaan ihan vaan kotona, koitetaan saada rästiin jääneitä kotihommia tehtyä ja iltapäivällä grillataan kera ystävien. Hei ja tänään paistaa jopa aurinko!

Molemmissa ´sukujuhlissa` minua ja pikkuveljeäni* luultiin pariksi. Ja molemmat pappien toimesta. "Onko tässä sinun miehesi?" "Niin oletteko te pari?". Toisella kertaa tosin pappi kysyi, että olenko veljeni äiti.... Pitäisköhän tässä alkaa kehittelemään ikäkriisiä lähestyvien pyöreiden kunniaksi? Minä kun ajattelin, että olen kriisini kriiseillyt jo. Kriisiä lähinnä otan siitä, että olen uhkaillut pitäväni juhlat, joissa ihmisillä on tötteröhatut päässä. Enää en ole niin varma..

Nyt toivottelen mukavaa sunnuntain jatkoa, ja painelen itse päiväteeni kanssa raikkoamaan tuota meidän törkyhuonetta!

Eihän tänne viitsi vieraita päästää, kun vastassa on suuri sekasorto!

*meitä on joskus myös luultu kaksosiksi..

ja kun olin alle 20 ja kuskasin veljeäni treeneihin,

joku hänen pelikavereistaan oli luullut mua äidiksi..

Meillähän on siis VAAN yhdeksän vuoden ikäero ;)!

Tunteiden kirjoa.

Tunteikas viikonloppu edessä. Surua ja iloa. Elämän ääripäiden juhlia. Minä siinä välissä. Yritän olla ajattelematta, että mitä sitten kun minun äidistä aika jättää. Tai mitä sitten kun minusta aika jättää. Kunpa ehtisin antaa lapsilleni hyvät elämänopit ennen kuin täytyy sanoa heipat. Että saisivat siivet alleen. Mutta kun elämästä ei koskaan tiedä. Aina täytyy elää viimeistä päivää. Ei päättömästi toilaillen, vaan niin että itsellä on hyvä olla. Lopulliset hyvästit jättävät aina aukon. Yhdet elämän suuruiset hyvästit olen jättänyt, seuraavia en uskalla edes ajatella. Se on niin lohdutonta. Ei saa enää ikinä mennä syliin, halata, olla se pikkutyttö, josta huolehdittiin. Enää en ole se pikkutyttö, mutta suhde äitiini on niin vahva, että en halua sen suhteen ikinä päättyvän. En ainakaan ennen aikojaan. Haluan päästä äitini kanssa vierekkäisiin kiikkutuoleihin ihmettelemään, että kukas se sinä olet, olet niin kovin tutun oloinen. Mutta nämä ovat vain ajatuksia. Positiivisia elämälle ehdotettuja toiveita. Älä päästä meistäkään irti ennen kuin vuosia on enemmän lähellä sataa kuin 50!

--

Tällaisia mietteitä tähän iltaan. Tunteet nousevat pintaan siis jo nyt. Ehkä huomenna jo tämäkin teksti on vain omissa arkistoissani, ehkä jätän sen tänne ainiaaksi. Elämä on juuri hyvä näin. Olen onnellinen. Nukkukaa hyvin armaat, teitä on jo kahdeksan! 

Takaisin perhepetiin.

Nälkä kasvaa syödessä, mutta niin se kasvaa liikkeelle lähtiessäkin. Vauva ährää jo ponnekkaasti jalkoja mahan alle, mutta tulosta ei vielä ole näkyvissä. Muuta kuin ruokahalussa.

Koska sose-sepon elämä ei ole vauvalle mieluisaa, niin hän sitten tankkaa rinnalla. Olemme siis palanneet takaisin kainaloikkain nukkumaan - yösyötöt ovat huimasti lisääntyneet. Stressiä en asiasta ota, imetys on kuitenkin niin helppoa hoitaa. Vauva vaan viereen, rinta suuhun ja molemmilta silmät kiinni. Muutaman tunnin päästä siirto toiselle puolen, rinta suuhun ja uni taas jatkuu. Hellyyttävintä* ehkä on herätä aamulla siihen, kun vauva nojaa poskellaan rintaan ja hymyilee. Eipä ole kiire vieroittamaan yösyötöistä, pääasia että hereillä ollessaan ei raukka näe nälkää!

(tähän asti siis menty jo pidemmän aikaa semmoisilla unipätkillä kuin 8-10tuntia, että kyllä tää muutaman tunnin välein syönti yöllä on taas vähän tiheämpää :D mutta minkäs teet, kun ei vielä pottu niin kovin uppoa!)

*pelottavinta taas on herätä siihen,

kun joku koskee sua jalkaan ja toteaa

"HOOMENTA! Minä heläsin. HELÄTYYYYYS!"

Siinä ei kuulkaa ole sydänkohtaus enää kaukana :DD

Päivän asu. Ensimmäinen laatuaan!

Voi jestas. Mikähän se tämäkin on, varmaan uuden kameran syytä, kun tämmösiä juttuja bloggaan :DD

No, tällä asulla oltiin tänään ihmisten ilmoilla. Hiukka nuo housut roikkuu  (no ei varsinaisesti roiku, mutta ku ei oo tuota lihasta reisissä ni on vähän väljät :D), mutta huomatkaapa mun uus tukan väri! Kävin siis kampaajalla ekaa kertaa PUOLEEN VUOTEEN!

Turhaan stressasin etukäteen miten homma menee. Pienempi kun on vielä tissimaidolla elelijä, vaikkakin jo reilun viikon on saanut maistiaisia muustakin. (tästä ehkä lisää toisella kertaa..) Jännitti, että miten (minä) pärjää(n) sen muutaman tunnin kampaajan käsittelyssä.. No, poika oli isin kanssa kaupungilla ja kävi kerran tankkaamassa. Täsmäsyöttö värin ja leikkauksen väliin ;)

Kampaajan jälkeen käytiin Lindexillä kattomassa josko olis ollut niitä littlephant-juttuja pojille. Joko ne on loppuneet jo, tai sitten ei vielä ole ne isompien koot vielä tulleet..? Osaako joku sanoa olinko nyt vaan liian myöhässä? Kuopuksellekin jäi sitten ostamatta body, kun isommallekaan ei ollut mitään ;)

Tämmöstä tänään. Mitä teille kuuluu?!
Pystyykö joku lyömään mun puolen vuoden ennätyksen?!
(tähän lasketaan myös kotiparturoinnit ja värjäykset)

Uusi vanha alku.

Näyttääkö tyhjältä? No NÄYTTÄÄ! Mulla on ideat muhineet päässä jo pidemmän aikaa, ja nyt kun vihdoin saatiin ostettua se järkkäri, niin alkaa uusi aikakausi. Taas kerran, tiedetään..

Tällä kertaa pysytään samassa vanhassa osoitteessa, mutta tällä kertaa avoimena maailmalle. Voitte siis halutessanne lisätä blogin omiin sivupalkkeihinne, josta pääsee kätevästi kyläilemään kun uutta postausta pukkaa. (ainakin veikkaan että on helpompaa kuin sisäänkirjautumisen kautta ;))

Hehkutin, että mulla on hurjat suunnitelmat blogin suhteen.. No, tää muutos nyt on yksi, mutta aikomus oli myös tuota ulkoasua hieman laittaa kivemmaksi... Voisko joku tulla opettamaan miten?! 

No ja mitä kuvia sitten tähän "ekaan" postaukseen laittaisin...hmm...Viime viikko on ollut eka lomaviikko meidän perheessä ja joka päivä ollaan oltu lennossa. Tänään pitkästä aikaa ollaan ihan vaan kotona.

Blogi varmaan pysyy samanlaisena sillisalaattina kuin aina ennenkin, kuvat nyt vaan saattaa olla parempaa laatua kuin ennen ;)

En oikein tiedä miten huippua tekstiä tässä pitäs olla, että mielenkiinto vois herätä myös semmoisilla, jotka ei ennen ole täällä käyneet, mutta tämmönen tästä nyt sitte tuli. Jospa tää alkukankeus kaikkoais kun saan taas jutun juuresta kiinni ;)

Tässä parit tunnelmat meidän viime viikonlopulta, silvuplee;

It´s me!