Tokka tonkeli 1v8kk

Pientä päivitystä kuopuksen osaamisesta.. Hurjaa vauhtia tulee lisää juttuja mitä hän osaa, tässä osa;

Tuu-tuu  - juna
Maatti - Martti (autot-elokuvasta, you know)
Wii-wii - Salama McQueen (sama elokuva, you know)
Atsi - Dusty (lentsikat-elokuva)
Isi - äiti
Isi - isi
*äitin etunimi* - äiti
Oppaa - soppa(a)
Oppaa - mehu
Että - maito
Että - vettä
Popo - potkuauto
Ekka - potkumopo
Ekka - rekka
*pörinää* - auto
Hau - koira
Maau - kissa
Mää - lammas
Mammass - lammas
Muu - lehmä
Mehmä - lehmä

Kahden sanan lauseita;
Peepe ei!
Hassu istä (iskä)

Osaa vastata "oo" ja "ei". Osaa noudattaa kahden asian ohjeita, "hae pallo, tuo sitten äitille". Ymmärtää enemmän kuin itse puhuu.

Haluaa pukea ITSE, vasta sitten saa auttaa. (kiitos päiväkoti)

Haluaa syödä itse. Ja syö. Hoidon alun jälkeen viime päivinä on tullut sitä, että ojentaa lusikkaa meille vanhemmille ja pitää syöttää. Edelleenkään ei todellakaan syö, jos ei halua.

Tutti syö puhetta aika paljon, tai sitten hän vaan pärjää vähemmillä sanoilla kuin esim veljensä saman ikäisenä (ruuneperinä). Tutti hoidossa vain unilla, kotona vaatii saada tuttia nälkäisenä ja väsyneenä.. Ja kun tutin annat, niin siitä ei muuten luovuta...

Rakastaa xylitol-pastilleja. Jos näkee että "pastillikaapista" otetaan jotain ja hänelle ei anneta, niin hänellehän annetaan. On kokeiltu. Yks yö heräsi huutamaan aamuneljältä, kun ei saanut illalla pastillia ennen hampaanpesua.. ("anna.anna.ANNA!!!!")

Perintöpinnis alkaa jäämään kohta pieneksi.. Kerrossänky on hankintalistalla, jossain vaiheessa.

Vaatteet pääosin 86/92, 80 ulkopuvut sun muut sai jo laitella kiertoon. Kengät 23-24.

On saman ikäinen kuin esikoinen tullessaan isoveljeksi. Tuntuu hurjalta, vastahan kuopuskin syntyi, esikoinen tuntui silloin niin isolta kun vauva tuli. Nyt nuorempi saman ikäisenä on ihan vauva. Vai johtuuko se vaan siitä, että onkin oikeasti mammari ja aina se äitin pienin vauva?

Ukkelssonin oodi.

Yksi vuotias ihanuus. 

Äidin aamujen ilo, iltojen nopeiten sammuva saunalyhty. 

Koko kropallaan tunteva, suuresti rakastava herra Ukkelsson. 

Pusuja moiskutteleva, suukkoja lähettelevä, kielareiden jakaja. 

Pieruhuumorille naurava, musiikin vietävä, ihana pieni ilopilleri.

Isoveljen kanssa höpöttäjä, äidin kanssa jutteleva. 

Isin tulosta ilahtuva, mummun sylistä rauhoittuva. 

Kummien kanssa naurava, enojen kanssa leikkivä.

Hampaiden pesua rakastava, saunaa inhoava, suihkussa jopa jo viihtyvä.

Pöö-leikistä hihkuva, kirjoista innostuva.
Pukemisesta karjuva, ruokailua harjoitteleva.

Minä ite. 

Suussa kahdeksan hammasta, mahassa pari pientä arpea.
Yöt hyvin nukkuja, päivällä pikkutirsailija.

Ihana, ihana Ukkelsson, yksi vuotias hän on!

Luopumisen tuska.

Ajattelin hoitaa hommat sillai nätisti, pikkuhiljaa ja hiljakseen luopuen. 

Sitten. 

Sitten tuli vuosisadan flunssa.

Pojalla nenä tukossa ja iltatissin aika.

Stop. 

Se tais olla siinä. 

Nirskis. 

Hampaita on hyvä kokeilla äidin rintaan.

AU. 

Just. 

Itkuhan se tuli. Molemmilla. 

Tällä kertaa suosta ei enää noustu vaan luulen, että tämä oli nyt tässä. Elämäni imetykset ovat luultavasti nyt koettu ja siitäkö se itku vaan lisi. 

Älä ikinä sano ei koskaan, mutta silti. Silti meidän lapset on nyt tässä. Ja mä en en ikinä saa tuntea sitä tunnetta, kun joku pieni ihmistaimen on onnellinen vain saadessaan ruokaa jota tarjoat - ihan melkein suoraan sydämestä.

Ja huomenna mun vauva on jo yksi. Kaiken ne keksii samaan syssyyn tuppaamaan. Melekosta.

(nyyyyyt ymmärrä sen purnaamisen,

että blogger vääristää kuvien värit.

kyllä, nuo kukat ovat oikeasti kirkkaan keltaisia.

ja minä kun en millään jaksais perehtyä niihin asetuksiin..)

Unikoulun loppuyhteenveto.

Viikko takana unikoulun aloittamisesta, ja täytyy sanoa että tällä kertaa ajoitus osui todella nappiin.
(unikoulu aloitettiin siis yösyöntien loppumiseksi, sekä poikien samaan huoneeseen siirtämiseksi)

Kaava oli yksinkertainen; iltatissin jälkeen toivottelin kuopukselle hyvät yöt ja annoin vetovastuun miehelleni. Seuraavan kerran tapasin pojan vasta aamulla. Yöllä olin hiljaa enkä ottanut kantaa husbandin toimintatapoihin, vedin peittoa korviin, kun hän otti pojan meidän sänkyyn vaipanvaihtoon, enkä juossut itse pissalle pojan ollessa vähääkään puoliunessa. Ja vain yhtenä yönä siirryin kesken yön sohvalle nukkumaan näkemään kauhu-unia. (en katso ehkä enää ikinä edes puolivahingossa the walking deadia)

Miehen kaava öihin oli yksinkertainen, sama mitä on käytetty jo esikoisen kanssa. Iltaunien kanssa tätä on käytetty myös kuopuksella. Eli iltasatu (ennen tissiä tosin vauvalle), tissin jälkeen poika sänkyyn, peittely, unilaulut ja sitten pois huoneesta. Tarvittaessa sitten käydään pojan luona niin, että aika pitenee joka kerta. Meillä on käytetty "minuutti-kolme-viis"-taktiikkaa, eli ekan huudon jälkeen mennään minuutin päästä, toisen huudon jälkeen kolmen minuutin päästä ja niin edelleen. Kuitenkin niin, että aika ei pitene koskaan viittä minuttia pidemmäksi. Toimii. (esikoisella ehkä on joskus käytetty samaa taktiikkaa pidemmillä minuuttimäärillä, mutta hoksasitte pointin)

Eka yö meni aika kivuttomasti. Poika huusi reilun tunnin. Mies kippaili häntä makuulleen, sylitteli ja antoi tuttia. Vaippakin vaihdettiin. Minä olin puoliunessa ja olin kai joku yö kuorsannutkin kun poika oli huutanut. [Eli siis en ole kuorsannut vaan päästänyt semmoista ääntä mikä kuulostaa vähän kuorsaukselta. (seli seli)]

Toisena yönä oli taas jotkut tunnin kitinät. Toisena yönä poika ei enää ollut kuulemma noussut edes seisomaan sängyssä, vaan oli istua töröttänyt ja siitä sitten aina itse kellahtanut tai laitettu takas makuulle. Tämä oli se yö, kun minä hipsin sohvalle. En tosin unikoulun takia, vaan siksi kun kuopus hiljeni, niin esikoinen alkoi nyyhkyttämään. Loikin sitten aika vauhdilla meidän huoneesta katsomaan esikoista ja suljin oven perässäni. Ajattelin, että nukun lopun yötä sohvalla, koska en viitsinyt enää romistella takas makkariin (ovi pitää isoa ääntä välillä!). Sohvalla sitten sain niitä zombie-unia puoliunessa ja olin ihan varma, että olen tullut hulluksi.

Kolmas yö tais mennä pelkällä vaipanvaihdolla. Tosin tämä taisi olla se yö, kun herätys oli jo puoli kuuden jälkeen? Mutta kannatti! Ja taisinpa ottaa sitten itsekin semmoiset reilut kolmen tunnin unet aamupäivällä...

Neljäs yö meni nukkuessa aamuun asti. Herätys oli vasta kun esikoinen kömpi meidän huoneeseen. Olo oli vähän WTF?!?!?!!, mutta hyvin iloinen.

Viidentenä yönä nukuttiin taas tosin hyvin, ja kuudes yö olikin jo uuden aikakauden ensimmäinen.
Pojat pääsi vihdoin nukkumaan samaan huoneeseen.

Poikien samaan huoneeseen muutto meni tosi kivuttomasti. Ekana iltana mies laittoi pojat nukkumaan, ja aamulla he heräsivät siinä 7.30-8.00. Eli vetäisivät ekan yhteisen yön kunniaksi semmoset 11-11,5h unet. Että hurraa!!

Eipä haittaa se vajaa vuoden yöheräily yhtään, kun tää loppu oli näin helppo. Aika vaan oli oikea. Molemmille. Pakko kai se on hyväksyä, että meidän vauva on kohta jo ihan muuta kuin vauva. Tissiä se rakastaa syödä edelleen, mutta onni on että ollaan päästy siihen että ei enää yöllä sitä kaipaa. Ja on kyllä hyvä myös pojalle itselleenkin. Nyt päiväunetkin on ollut paremmat ja pidemmät, herännyt virkeämpänä ja ei ole tarvinnut niin monia unia päivän aikana. Että isoksi pojaksi kai tuon voi jo laskea.. Tai no eipä näitä öitä ole kuin vasta kaksi takana, kun pojat on samassa huoneessa, mutta huutelenpa nyt jo täällä hurraata, kun ikinä ei taas tiedä milloin onni kääntyy, haha.
(ja nyt kun tätä kirjoittelin, niin poika heräs päiväunilta reilun tunnin jälkeen. että siinä oli ne pidemmät unet teille hei..)

Yhtä vaille.

Viimeistä viedään meidän vauvan ekassa vuodessa. Parin viikon päästä on kekkerit, ja kohta saa alkaa miettimään jo tarjoiluja (ja lahjatoiveita, niitä kysytään kuitenkin!). On muuten ihan tosi hankala keksiä toiveita pojalle, jolla on jo ikään kuin kaikkea. Joulun jälkeinen leluinventaariokin täytyy toteuttaa uudemman kerran, rankemmalla kädellä. Vaatteitakin on isoveljeltä peritty ja pukilta saatu.

11-kuukautinen on varsin hellyyttävä tapaus. Omapäinen hurjapää, rämäpää. Menee sieltä mistä haluaa, eli juuri sieltä  mistä muut toivoisivat olevan menemättä. Sängyn aluset kolutaan, ryömitään vaikka matkarattaiden alta, jos niiden toiselle puolen on jätetty jotain mukavempaa tekemistä. Ja kyllä sitä halutessaan päästään kiipeämään pois syöttötuolistakin, juuri siitä mitä niin kehutaan lapsiystävälliseksi, että eivät pääse kiipeämään itse pois. PAH.


Vajaa vuosikas osaa olla jo kovis myös veljelleen. Isoveljeä napataan hiuksista, jos tekeminen ei miellytä. Tönäistään, jos viedään tavaroita kysymättä. Toisaalta ollaan myös tyytyväisiä, jos isoveli tekee vaihtokaupat tuodessaan jotain ottamansa tilalle. Halitaan, nauretaan ja painitaan, kun on vähän tekemisen puute. Leikeissä teltta on edelleen suosikki, mutta myös veljen kanssa ajetaan autoilla, leikitään palloilla, hoidetaan vauvaa. Taaperokärryn pukkaaminen on halpaa hupia melkeinpä kyllästymiseen asti. Tai väsymiseen asti.

Ruokapöydässä parhaiten uppoaa edelleen itse tehdyt ruuat. Lautaselle on päässyt jo muiden kanssa samaa ruokaa ja ne peittoaa tylsät vauva-ruoat sata-nolla. Jouluna riisipuuro ja porkkanalaatikko olivat herkkua. Viihdekeskus saa silti pyöriä, muuten ei suun luukut aukea. Jos hän ei halua syödä, hän ei syö. Suu pysyy jämptisti kiinni vaikka kuinka olisi tarjolla maissinaksua tai muuta hyvää. Jäärä mikä jäärä. Toisaalta osaa myös tahtoa sitä mitä syö. Käsi ojossa kiljutaan kohti rieska-pussia, tyydytään hetkeksi ruisleipään kunnes muistetaan, että rieskaahan sen olla piti.

Vajaa vuosikas on saanut ensimmäiset kenkänsä. Ei mitkä tahansa ensiaskelkengät vaan mummun kirpputorilta ostamat kuomat. Vielä ei kävely luonnistu muuta kuin sisällä tukea vasten tai kärryn kanssa, mutta useimmiten jalkaan eksyy juurikin kuomat lämpimyytensä ja helppoutensa takia. Stonzit jäänevät odottamaan myyntiin pääsyä..

Yhtä vaille on myös unikoulun aloitus. Kuopus nukkuu yönsä hyvin, kun vain saa rintaa halutessaan. Viikonloppuna alkava yötissivierotus ajaneekin äidin nukkumaan toiseen huoneeseen, mutta lopputulos taitaa olla kaikkia miellyttävä kokonaan nukuttuine öineen. Ja kunhan saadaan yöt kuosiin, saa isoveli vihdoin pienemmän heidän huoneeseen nukkumaan. Ja kun tissistä luovutaan kokonaan, saa mummu poikaset yökylään. En tiedä kuka odottaa tätä kaikkein eniten, luultavasti kaikki osapuolet yhtä paljon.

Vajaa vuosikas osaa uskomattoman paljon pienestä iästään huolimatta. Autot pörisee, koirat haukkuu, possut (ja muut eläimet) röhkii, vieraille vilkutetaan heipat, illalla lähetetään isovelille lentosuukot (nyt jo käsi mukana!), nokkamukista juodaan itse, sormilla syödään, musiikin tahtiin hytkytään, laulun mukaan lauletaan. Aika taitava jo.

Vaikka puhetta ei kuopuksesta kovin vielä irtoa, osaa hän silti tehdä itsensä kuulluksi. Ölinä, älinä, mölinä ja muut yhdessä kiljumisen ja käsillä osoittamisen kanssa saa kyllä pojan tahdon selville. 

Kysymykseen 'missä olet?' vastataan 'tääää(jä)'. 

Piiloleikissä osataan sano kurkusta 'kukkkkuu', tervehtiessä nostetaan kättä ja sanotaan 'teee!'.

Kaikki mitä ei osata vielä sanoa on 'tuo' ja 'too'. Koira on nimensä mukaan 'ntu', tissi on tissi, ja äitiä ja isiä ei turhaan vielä lausuta vaikka osattaiskin. Isin korviin on kantautunut muitakin sanoja, mutta äidin kuullen ei kaikkea viitti uudelleen toistaa.

Mommy issues AKA escort-service

Mulle on nykyään tarjolla semmoinen vapaaehtoinen escort-palvelu. Seuraa saan pyytämättä, ja varsinkin kun vähiten sitä kaipaisin. 

Päiväuniajat poikien kanssa keskenään ollessa on nykyään sitä, että kun saan teen kuppiin ja istahdan sitä juomaan,niin jo itkuhälyttimestä kuuluu kutsuhuudot. Joskus toimii vaunujen heijaus, toisinaan olen saanut pienen miehen kainaloon sohvan nurkkaan. Joskus jatkaa uniaa, toisinaan taas ei. 

Toistaiseksi vielä esikoinenkin nukkuu päiväunet, ja saa minun puolesta nukkua vielä monta vuotta, eikä häiriinny pienemmän huudoista. Mun oma aika jää päivällä minimiin, mutta sitten taas yöt on mennyt siihen, että kuopus nukkuu 9-10tuntia putkeen. Joskus jatkaa vielä senkin jälkeen uniaan. Illalla omaa aikaa sitten on niin pitkään kuin uskaltaa valvoa. Aamut kun alkaa nykyään puoli seitsemän jälkeen. Tai aiemmin.

Päivällä tuntuu, että meillä on nyt kuopuksen kanssa joku VAIHE missä äiti on maailman ihanin ja yksin ei voi mitään tehdä. Varsinkaan, jos äiti aikoo tehdä yksin jotain! 

Eräänä iltana hoidin koiran lenkitykset iltatoimien aikaan. Huutohan siitä tuli kun äiti hylkäsi. Puurokin kelpasi vasta kun minä annoin.

Vessassa käynti on nykyään haastavaa. Ja sanoisinko, että luksusta silloin kun ollaan molemmat vanhemmat kotona. Minkäs teet kun oon niin ihana äiti, tsih. 

En tiedä onko uusien taitojen opettelu, ja ikä, tehneet nyt tämän vaiheen vai mikä. Sen tiedän, että pakko tästä on nyt nauttia! Onhan se hellyyttävää kun fanijoukko on kuin justinbieberillä konsanaan. Itkien kädet ojossa kulkisi tämäkin perässä - jos osaisi ilman tukea jo kävellä!

Kuva on epätarkka, mutta välittänee tunnelman. Rakkautta on ilmassa. 

Täyskymppi kymmenen kuukautta.

Meidän pieni ihanuus sai taas yhden kuukauden lisää mittariin. Sen kuukauden, jonka jälkeen saa alkaa syömään jo samaa ruokaa kuin muutkin. Sen kuukauden, jonka jälkeen on enää yksi pieni hujaus siihen, että synttärit ovat oikeesti täällä. 

Mitä meidän Ukkelsson siis jo osaa?

Tässä pieni listaus itselle muistiin; 

(tämä on helpompi tapa kuin se vauvakirja - mahtuu ainakin enempi kaikkea!)

Seisomaan nousu. Myös tasaista seinää vasten. Siitä haparoiden alas laskeutuminen, kun hetki sitten sitä laskeuduttiin tömpsähtämällä pyllylleen.

Tukea vasten kävely. Kävely jakkaran/syöttötuolin/tuolin/minkä vaan kanssa. Kävely taaperokärryn kanssa onnistuu polvillaan kävellen, tai polvillaan hyppien ja kärryä pukaten.

Syöminen (vain) viihdekeskuksessa. Kiitos playtrayn tämäkin onnistuu ilman että ruokapöytä kuormittuu viihdykkeistä. Toisinaan ruoka menee ilman sirkustemppuja, mutta jostain syystä ranttuilemaan aletaan jos ei viihdy tuolissaan.. Toisinaan menee kokkareiset ruuat, toisinaan yökitään ulos pienimmätkin palaset.

Kylpy, suihku ja sauna pelottaa. 

Musiikki menee pyllyn alle, toimii myös ruokapöydässä ;)

Lempipaikka kotona; lasten huoneen teltta. Siellä leikitään JOKA PÄIVÄ. Köllitään ja imetään isoveljen Milou-koiraa. 

Naurut kirvoittaa ruokapöydässä päästetty oma pieru. Perään vielä katseella varmistus isoveljeltä, että hänkin kuuli, ja sitten isot naurunremakat yhdessä.

Aamulla (perhepedissä) herätessä hauskinta on repiä äidin hiuksia tai läpsiä isin naamaa. Nousevatpahan!

Mummilassa osaa mennä rappuset ylöspäin. Alaspäin tulisi mielellään naama edellä.

Ulos lähtiessä yrittää kovasti laittaa veljen hattua päähänsä, mutta nostaa huudon kun hänelle aletaan oikeasti pukemaan vaatteita. 

Väsyneenä kelpaa vain äiti. Ja vain äidin syli, jalan halailu esimerkiksi on ihan syvältä.

Lentopusut (kädetön moisku-versio), vilkutus ja taputus osataan. 

Herkästi kutiava. 

Nukkuu yönsä edelleen hyvin - vaikkakin saattaa heräilläkin ennen aamua. 

Saa tissiä pari kertaa päivässä. Lisäksi illalla yöunille mennessä ja aamulla herätessä. Yöllä tarpeen mukaan. 

Painaa n.9kg ja on 75-80cm pitkä. Villinä veikkauksena molemmat, tietoa ei ole.

Tätä listaa vois taas vaan jatkaa ja jatkaa... 

Lisähuomiona kerrottakoon hänen omaavan ihanan jääräpäisen oman pään. Illalla tissiä saadessa ei rinta kelpaa, jos sattuu näkemään sohvalla viltin, joka on saman tuntuinen kuin unipuput. Kaikki keinot on sallittuja, joten kiljunnan ja tissin väkisin suuhun tunkemisen jälkeen olen luovuttanut, antanut viltin kouraan ja jo on rinta kelvannut! 

GREAT BALLS ON FIRE

Meidän eräs sunnuntai noin kuukausi takaperin kului aika säpäkkää vauhtia sairaalan seinien sisäpuolella. Mun kuvitelmat ihanasta illasta perheen kesken sai käänteitä heti aamusta. Mummu hälytettiin suoraan unten mailta esikoisen kaveriksi, mies soitettiin kesken tärkeiden työtehtävien (aamukahvit ja hullujen päivien mainoksen luku..) töistä kotiin ja nuorin (joo, se Ukkelson) vietiin heti puuropöydästä sairaalaan. Ei ollut pelkkää hampaiden teko kitinää se aamuneljän ja viiden välinen itku, aamupesuilla todellisuus paljasti että kaikki ei ole kunnossa ja lääkäriin on mentävä.

Puhelinneuvoja antoi luvan syödä aamupalaa ja mennä sitten näytille.. Vastaanottovirkailija epäili vaivan olevan vaippaihottumaa.. Lääkäri kuitenkin laittoi meidät kiireellisenä eteenpäin ja siellä me sitten kipitettiin tuli pyllyn alla niin kauan kunnes poika pääsi leikkaussaliin. Nyt on meidän mahdollinen isovanhemmuus turvattu. Puhumattakaan nyt siitä, että pojan isäksi tuleminen on vieläkin mahdollista. 

Että jos nyt jollain tulee vastaavaa eteen, niin menkää HETI lääkäriin jos siellä vaippa-alueella on jotain muuta kuin vaippaihottumaa. Tähän päivään mennessä kun minä en ole nähnyt mitään vaippaihottumaa, joka aristais ja punottais ja olis paikallinen ja tosi kipeä. Eli että jos kivekset on suuremmat kuin hevosella, punottaa kuin paloauto ja ovat kipeät - sitten on kiire! (nämä siis oli ne oireet mitkä minä pojalla näin)

Pieni potilas oli reipas koko päivän. Hieman meinasi hermostua, kun ruoka-aika alkoi olla käsillä juuri ennen leikkausta. Kun taas mun olo oli melko pamelamainen, kun aamuimetyksien jälkeen sain antaa rintaa pojalle vasta kun oli ollut hereillä tietyn aikaa leikkauksen jälkeen. 

Ja mikä vaiva sitten oli ? Pojan vaivaa hoidettiin kiveksen kiertymänä. Pahimmassa tapauksessa kives voi mennä niin solmuun, että menee kuolioon eikä pysty enää tuottamaan siittiöitä. Meidän tapauksessa kyse oli kuitenkin "vain" kiveslisäkkeen kuoliosta, joka poistettiin kokonaan. Nämä vaivat on muuten semmoisia, että näitä ei käsikopelolla voi edes diagnosoida, leikkauksessa vasta näkee mikä on kyseessä. 

Että silleen. 

Onneksi oli nopea toimenpide. Me lähdettiin syömään, kun poika meni saliin. Ja kun olimme tulossa takaisin ja sain kaikkia kauhukuvia maalattua mielessäni, niin sairaanhoitaja soittikin jo että saatte mennä pojan luokse. Että jäi lyhyeen ne itkut sitten. Onneksi.

Näköjään meidän perheessä on tapana käydä yökylässä sairaalassa vauvavuoden aikana. Josko ne olis meidän poikien osalta sitten käyty nämä reissut.

Kuukautispäivitys [9kk]

Ukkelsson, rakas pikku menninkäiseni. Tuo aurinkoakin kirkkaampi, hävittäjääkin nopeampi, perheemme kuopus. Ainainen äitin vauva. Tällä viikolla on taas yksi kuukausi tullut lisää, yksi kuukausi lähempänä yhtä vuotta.

Herralla olisi yhdeksän kuukauden iän kunniaksi muutto edessä. Isoveli odottaa kovasti jo heidän yhteiseen huoneeseen pääsyä, mua taas ei ilahduta ollenkaan ajatus siitä, että tuo öideni ilo muuttaa pois vierestäni (ja saan luultavasti nukkua koko yön ilman heräämisiä). Luultavasti lopputulos kuitenkin miellyttää meitä kaikkia.

Ysi-kuukautinen on oppinut pienen ajan sisään uusia juttuja huimasti! Nyt vain odotellaan milloin pieni veikkagustafsson (on muuten oikeasti ihana mies se VG!) alkaa kulkemaan jaloillaan, ja milloin sohvan reunalta kiivetään sohvalle. Seisomaan on siis opittu nousemaan, kulku taittuu kuitenkin nopeiten ryömimällä, ja mattojen päällä käyttöön otetaan army-style. Konttaus on ihan höpöhommaa ukkelin mielestä, eihän sillä tavalla ehdi kuin maisemia vaan katsella! 

Pusuja herra moiskuttelee (lentopusuja) ja vilkuttamaan on opittu myös. Taputtamista harjoitellaan, mutta mossaaminen (tsih) musiikin tahdissa luonnistuu. Muskarissa nautitaan suuresti soittamisesta (hän jopa osuu malletilla rumpuun/rytmipalaan!) ja tanssiminen on hauskaa. Myös high-five luonnistuu, nää tärkeimmät näköjään opitaan ekoina.. 

Isoveli on idoli numero yksi edelleen (ja luultavasti aina?), mutta pieni herra osaa myös ilmaista jos isompi tunkee liian lähelle. 

Ja se oma tahto.. Sitä löytyy! Jos esikoinen on ollut aina tahto-ihminen,niin tämä nuorempi tapaus ei todellakaan jää kakkoseksi! Toisinaan (aika harvoin onneksi) nukkumaan menot on taistelua, mutta ilta-kaks ja homma on unohdettu. Ja musta tämä temperamenttisuus on vain hyvä asia! Tiedän, että näillä eväin tullaan pärjäämään aika pitkälle. Omalla tahdolla ja lujalla luonteella. 

Poika syö edelleen rintaa,mutta vähenemään päin ollaan menossa (paitsi toisinaan yöllä..). Nykyään syö enää aamulla herätessään, lounaan jälkeen, päivällisen jälkeen ja illalla. Välipalatissi on siis skipattu pois. 

Kaupan purkkiruokaa on alkanut myös (taas) alkukankeuksien jälkeen syömään (ne kokkareet oli isoin yök niissä 8kk-ruoissa) mikä helpottaa meidän kyläilyjä ja laiskaa äitiä. Pääasiassa syö itsetehtyjä ruokia, ja odotankin että kuukauden päästä voidaan alkaa pikkuhiljaa totuttelemaan samoihin ruokiin kaikki. Aamupuurot tökkii joinakin aamuina (yleensä..), mutta illalla saattaa vetästä isonkin satsin. Ruoka-ajat on säännölliset, vain unet voi siirtää syönnit myöhemmäksi. 

Parhaimmat lelut on isoveljellä olevat. Syödessä täytyy olla jotain kädessä katseltavana, muuten voi tulla totaalinen stoppi. Teltta on paras leikkipaikka, ja isoveljen Milou-koira taitaa olla kohta adoptoituna pienemmälle, sen verran hartaasti pehmokoira saa aina hoivaa. 

Huumorintajua löytyy ja yhteinen sävel hörötyksiin isoveljen kanssa on löydetty aikaa sitten. Välillä ei voi kuin katsella ja ihmetellä sitä yhteyttä mikä veljesten välillä on. Isoveli sanookin "Ukkelson on minun veljeksi" ja kertoo joka päivä rakastavansa pienempää. Rakkautta ei siis ainakaan tältä ysikuukautiselta puutu. Ihanaa, kun on isoveli, joka huolehtii. 

***

Tässäpä siis taas jotain ajatuksia meidän pienimmästä. Näitä on hyvä kirjoitella tänne, vauvakirjaankaan kun ei tule kaikkea kirjattua. Ehkä otankin nämä tekstit talteen ja tulostan kirjan väliin.  

Tällä kertaa kuvaton kuukautispäivitys, kameran kanssa on jääty heitteille kun tää aika vaan menee johonkin!

Palailen taas joutessani linjoille, joitain kivoja juttuja tiedossa (no ja nyt te luulette,että arvontaa. Not!). Nyt iltapalaa ja nukkumaan,tää kellojen siirto väsyttää vähän muakin,heh.

Onnettaren suosima.

Osallistuin tuossa taannoin Riikan blogissa playtray-arvontaan, ja KAPPAS VAAN kun voitin!

Minä en voita IKINÄ missään mitään!!! Siis voitteko uskoa kun luin saamani viestin Riikalta, jossa hän kertoi että olin voittanut, niin hihittelin ja nauroin koko illan. Tirskahtelin hyvää onneani ja melkeinpä hypin ilosta. USKOMATONTA. Pienestä se ihmislapsi on kiitollinen, jopa nyt sitten playtraystä.

Mutta. Kyllä kannatti osallistua arvontaan. Playtray on ollut nyt noin viikon meillä käytössä. Puhuimme mieheni kanssa, että otamme tarjottimen pois aina siksi aikaa kun ei olla syömässä. Just joo. Siinä se on paikallaan AINA. Ja on IHANA ja KÄTEVÄ ja ja ja.. Tää alkaa kuulostaa mainospuheelta..

Mutta siis ennen kuin tuo tarjotinpöytä meille tuli, niin vauva potki AINA itsensä pöydästä kauemmaksi, monesti ruokailun aikana. Hän repi pöytäliinaa (joo, tosi lapsiperheystävällistä edes pitää liinaa pöydässä :D) ja ties mitä. Hermothan siinä meni syötettävällä ja syöttäjällä. Ja TADAA, nyt ei ole enää sitä ongelmaa. Pöydän avulla voi antaa helposti myös sormiruokaa tai vaikkapa leluja katseltavaksi, että syöminen onnistuu joskus jouhevammin. (sitä voi käyttää myös piirtämiseen ja vaikka mihin!)

Kelpo vehje tuo playtray. KIITOS RIIKKA!

ps. olipa kyllä vähän mainospuheen kaltainen postaus.

Lupaan että näitä ei tule montaa.

Mutta kun tää on hyvä!

pps.uusien muovisten vauvakaarien kanssa tuo rako ei ole noin iso

kuin tuon meidän vanhan puisen kanssa.

ppps. pitääkö mun nyt mainita että tämä ei ole minkään sortin yhteistyöpostaus?!

Kahdeksankuukautinen kiipeilijä.

Vauva kasvaa koko ajan isommaksi ja isommaksi. Jos neuvolan käyriä on uskominen niin pituuskasvu on hieman laantunut, mutta sopusuhtaisesti kasvaa. (mun mielipide on,että tämän kertainen täti ei vain osannut mitata oikein ;))

Vauvalla on kova kiire tutkimaan paikkoja. Nykyään ovet ovatkin suljettuina niihin huoneisiin minne vauvalla ei ole yksin asiaa. Pääsy on vain siis isoveljen huoneeseen,keittiöön ja olohuoneeseen. Ja koiran häkkihän nyt on edelleen aika hitti.. (uutuutena  myös koiran ruokakupit...) 

Konttaus on edelleen harjoittelun tasolla ja karhunkävely-asennossakin käydään vähän väliä. Sivusilmällä tarkkaillen olen nähnyt kuinka konttausta on tosissaan harjoiteltu, mutta todettu että kädet eivät vielä toimi yhtä matkaa, ja jatkettu matkaa ryömien.

Istumaan yritetään kovasti eikä enää vedetä edes ympäri vaan jäädään coolisti nojailemaan merenneito-asennossa sivuttain. 

Ylöspäin on myös suunta, kerran herra on jo noussut seisomaan - ja sukkien luistaessa (tai selän kannattamatta jättäessä) vetänyt ympäri. Polvilleen asti saa noustua jo joten kuten ilman suuria haavereita. Myöskään esteet tiellä ei herraa hidasta. Ketterästi kiiveten mennään yli oli se sitten äidin jalat tai joku muu.

Kahdeksan kuukautinen osaa jo vierastaa. Neuvolakäynnille sattui ne suurimmat itkut, ikäviä tätejä kun tulevat ihan iholle. Toisia ihmisiä ei sitten taas vierasteta juuri ollenkaan..

Sormiruokailua on vihdoin tajuttu alkaa kokeilemaan, perunarieskaa herra sai merkkipäivän kunniaksi ja söi hyvällä halulla. Ainaiset maissinaksut taitavat jo vähän tökkiä..

Välipalalla otetaan yleensä maistiaisia myös tuoreista hedelmistä ja onpa lounaalle raastettu kurkkuakin (nam!).

Luonnetta löytyy meidän kuopuksesta pienen kylän verran. Jos isoveli on sisupussi,niin pienempi on vähintään samat kertaa tsiljoona! Meillä kyllä kuullaan milloin asiat eivät mene kuten nuorimmainen haluaa, asioita kun osataan ilmaista jo huutamalla/itkemällä/rääkymällä tai vaikka vain selkää kaarelle vetämällä ja rempomalla sylissä.

Huomiota nuorimmainen hakee luokse ryömimällä tai ääntelemällä ja ilmeilemällä. Kova halu olisi kommunikoida jo muutenkin, ja onpa suusta tullut jo joitain sanojakin. Vahingossa kenties,mutta tärkeimmistä alkaen (äitä-isi-tissi). Ruokapöydässä on kuultu myös kiitoksen sanoja "tos" ja "tti". Näillä se isovelikin taisi alkaa puhumaan.

Isoveli on paras kaveri, ja joka päivä veljekset "leikkivät yhdessä" lastenhuoneen teltassa. Se on poikien oma juttu, isompi menee edeltä houkuttelemaan vauvan telttaan ja siellä teltassa sitten räkätetään ja pöljäillään yhdessä (isompi päristelee pienemmän mahaan/selkään ja leikkii pöö-leikkiä). Jos äiti tai isi satutaan pyytämään telttaan mukaan leikki ei ole ollenkaan niin hauska.

Muskarin jäljet näkyvät vauvassakin. Musiikki saa jammailemaan ja hytkymään, jopa laulamaan. Meillä lauletaan paljon päivän aikana ja pieninkin osallistuu omalla laulullaan (sniif, äitiä liikuttaa tämä jalo taito!).

Isoveljen mieluinen sanakirja on ahkerassa tutkinnassa myös pikkuveljellä. Täytysi vaan muistaa paikkailla tuota paljon luettua kirjaa ennen kuin hajoaa käsiin.

Päiväunet eivät ole vieläkään kovin säännölliset, mutta säännöllistyneet kuitenkin. Yleensä päivän kulku rakentuu pitkälti siitä moneltako nuori herra herää aamulla. Ja unien pituus riippuu ihan kaikesta, alle puolesta tunnista lähemmäs kolmeen on vedelty unia. Tämäkin äiti saa jännitysmomentteja päiviinsä kun ei tiedä milloin pieni herra Ukkelsson päättää herätä. Mutta unet on alettu ottamaan ulkona vaunuissa ja siellä yleensä ne pisimmät unetkin on lounaan päälle.

Kerrassaan on valloittava tapaus tämä pieni mies. Äidin sydämen joka päivä sulattava pieni tissitakiainen. Vielä ei näytä olevan pojalla kiire pois rintaruokinnasta, välillä tuntuu että pikemminkin päinvastoin. Kaikkea ei varmasti muista näihin aina edes kirjoittaa, mutta onpa nyt edes jotain listattuna miehen tämän hetkisistä taidoista ja elosta.

Herra on leppoisaa ja humoristista seuraa, perheen pienin, mutta rakkauksista yhtä suuri. Ihana pieni menninkäinen, ukkeli Ukkelsson ❤ 

mittarimatoni mun.

Vauhti kiihtyy ja koti tulee tutuksi. Ryömimisen jalon taidon lopulta hoksannut kuopus kulkee aina siellä missä ei pitäisi. Kiinnostavin juttu nykyään on koiran häkki, tuon pienen karvakasan turvapaikka. Tai sitä se ainakin oli kunnes kuopus sen keksi. Enää ei vain lasketa vauvaa leikkimään näköetäisyydelle kun tekee ruokaa, kohta se on kuitenkin ihan jossain muualla.


Kiinnostavia juttuja ovat myös seuraavat:

potta (tyhjä tai täysi)
jalat (kenen vaan! varokaa vieraat heiluttamasta jalkojanne kun istutte)
vessa
kylppäri
auki olevat ovet
eteinen (ja kengät kaiketi?)
isoveljen huone
pyykkiteline ja siinä roikkuvat pyykit (yleensä ne puolikuivat jotka on kiva vetää ryttyyn kun alas ei välttämättä saa)
pleikkari
vahvistin
pölypallerot
vaarallset (kyllä, meillä on semmoistakin täällä) lattialistan kulmat
tiskikone
keittiön kaapin ovet ja kaapissa olevat tavarat
eteisen peilikaappi
ne äidin keltaiset kumpparit
kaikki sohvan alle menneet jutut
uuni
..YOU NAME IT!

Seitsenkuinen suukottelija.

Kuopuksesta kasvaa hurjaa vauhtia iso poika. Seitsemän kuukautta tuli mittariin ja miehen taidot sen kuin karttuu!

Jokeltelu on muuttunut enemmän tavumaisemmaksi "äiti/äitä"-hokemaksi (kyllä,olen ihan varma että hän ymmärtää tarkoittavansa juuri minua! Ja oikeastihan hän tapailee enemmän "pa-pa-pa").

Kuukautispäivänsä kunniaksi poika ryömi, seuravaan aamuun mennessä taito oli unohdettu.
(nyt jo taas etenee, JOS kiinnostaa tarpeeksi)

Konttausasento on edelleen in, jalat myös jo liikkuis, kädet ei vielä hoksaa lähteä mukaan. Karhunkävely-asento on silti ehkä nykyään nähdympi.

Isoveljelle on jo uskallettu korottaa ääntä, eli sisua on tässäkin kaverissa..

Unenlahjat ovat yhä edelleen hämmästyttävän hyvät, unikaveri tai riepu täytyy olla joskus jopa vaunuissa (joissa ei tosin suuremmin kyllä nuku..). Päivisin tosin edelleen on lyhyempiä unia, mutta se ei menoa muuten hidasta.

Puuron syönti tökkii toisinaan, mutta potturuuat on mieleen.

Vierastamistakin on, ja äidin kaipuuta! Toisinaan ei tarvitse kuin toiseen huoneeseen poistua niin itku pääsee pikkuiselta.

Varsinaiset vauvalelut ovat jääneet vähälle käytölle, isoveljen pikkuautot lelut taas on imeskelty hyväksi. Samoin iskän pleikkari ja vahvistin - ihania! 

Tissiä halutessaan alkaa sylissä ollessa imemään olkapäästä. Tavaramerkkinä meidän perheen äidillä onkin nykyään törsteinen olkapää ;)

Aamuyön syötöt ovat jostain syystä tulleet takaisin, mutta tätä äitiä se ei haittaa, annetaan toisen olla vielä vauva (lue: en jaksa alkaa vieroittamaan aamuyön tissistä..).

Suukkoja taas on alkanut satelemaan, moiske kuuluu aina sopivissa tilanteissa, kiitos vain ihana isi, joka tämän pojalle opetti :)

Meidän pieni menninkäinen, 7 kuukautta vanha. PUS.

Kuusikuukautinen kukertelija.

Parisen viikkoa sitten (hups, ku venähti tää postauksen ulos tulo ;D) kuopus saavutti puolen vuoden rajapyykin. Ajan,jota ennen hänen syntymäänsä odotin. "Jos sen ekat kuus kuukautta selviää silmät ristissä, niin sittenhän sitä saa jo pitää unikoulua" taisin sanoa.

Nyt kun ekat puoli vuotta on takanapäin voin vain ihmetellä mihin tuo aika meni? Mihin katosi se pieni vauva, joka tuhisi ja söi rintaa parin tunnin välein, ellei useamminkin. Aika kului varmasti osaltaan kuin siivillä siksi, että kuopus on ollut aina hyvä nukkumaan. Jos päivällä unet ovat mitä sattuu, niin yöt on nukuttu. Välillä on saatettu tankata useammin, välillä on nukuttu aamuun asti.

Puolivuotiaani mielestä suurinta hupia on isoveli ja isoveljen hauskat jutut. Hyppiminen, pyöriminen, selkään/mahaan/käteen/mihin vain pörisiminen, autolla ajo selkää myöten ja muut sirkustemput kirvoittavat vauvasta parhaimmat naurut. Väsyneenä pelkän sormen heiluttaminen ja "kutikuti"n sanominen kirvoittavat mielettömän naurun remakan pienestä. Herra on iloinen ja tyytyväinen elämäänsä, vain väsy voi kiukuttaa ja silloinkin yleensä auttaa tissi/tutti/unikaveri tai nukkumaan vienti. Niin paitsi illalla, silloin voi vähän kapinoida. 

Suussa puolivuotiaalla on kaksi hammasta, ja näin äidin silmin analysoituna hampaita saattaisi olla kohta jopa kolme.

Ruokaa menee neljä-viisi kertaa päivässä ja rintaa imetään hartaalla -tai vähemmän hartaalla- halulla aina joko ennen ja jälkeen ruuan sekä tarvittaessa. Häiriötekijät haittaavat eniten kun tissinnälkä on pienin. 

Lattialla kuljetaan taaksepäin pukkaamalla, itse sitä tajuamatta. Navan ympäri pyöritään kuin kellon viisarit ja tällä viikolla on kokeiltu josko se pieni 69cm pitkä vartalo nousis konttausasentoon.

Puolivuotias on oikea mammari. Äitin poika, rakas muru murmeli. Pieni hobitti, menninkäinen, joka korvasta korvaan leveällä hymyllä valaisee huoneen ja valloittaa ihmiset puolelleen. Ja jos esikoinen on ominut isin itselleen, niin kyllä on fani nykyään mullakin. Veikkaan, että ainakin siihen asti kunnes imetys joskus loppuu..

Ihana rakas puolivuotiaani, iltojeni ilo ja aamujeni valo ❤ 

5kk.

Jospa väliin jotain muutakin kuin omista läskeistä itkemistä ;) Täällä podetaan selän kanssa, takana on yksi kyläilyreissu jo tälle päivää ja iltapäivälle on toinen. Oma olo on semmoinen, että en tiedä miten päin olisin. Ihana tämä selkä, loukkasin sen ekan kerran yli 10 vuotta sitten ja aika ajoin aina kiusaa..

Mutta nyt ne asiat sikseen (selkälihakset olis kiva olla olemassa, ni ei tarvis oireilla :D) ja itse asiaan, ihanan valloittavaan vauvaamme!

---

Vauva on jo viisikuukautinen. Olen aikaa sitten lopettanut odottamisen, milloin vauva muuttuu "helposta" hankalaksi. Ei se taida muuttua. Tai ainakin nyt olen alkanut uskomaan, että tämä vauva on tämmöinen, tyytyväinen elämäänsä.

Viisikuukautinen osaa jo vaikka mitä. Osan näistä on oppinut jo aikaa sitten, mutta laitetaan nyt listaa siitä mitä mieleen juolahtaa..

-omat varpaat on ihanat
-äitin ja isin (tai kuka nyt vaan sylissä sattuu pitämään) sormet on hyvät purulelut
-nauraa ääneen
-jokeltelee, "kertoilee" muka jo kovasti juttuja
-kiljuu
-pitää isoveliä idolinaan
-nukkuu yöt hyvin, päivällä lyhyitä unia
-automatkustaminen on muuttunut kamalasta siedettäväksi
-vaatteissa osa jo kokoa 74
-syö päivässä kaksi soseruokaa, yhden perunan ja yhden marjan/hedelmän. Tällä hetkellä ruokalistalla on ehkä kuus juttua, liha lisätään ruokavalioon huomenna
-ei tykkää kuumista ilmoista, käy helle-päivinä vain pikaisia pyrähdyksiä rinnalla. Öisin onneksi kelpaa (vielä) kuten ennenkin (kerran, kaks tai useamminkin)
-hymyilevä naurupoika
-neuvolassa sai parit piikit ja viimeisen rota-rokotteen. Hieman oireili, mutta meni onneksi suht nopeaa ohi.
-kovasti yrittää pungertaa eteenpäin, hermostuu toisinaan kun ei onnistu tai lelu on liian kaukana
-selällään viihtyy vain jos on kova väsy eikä jaksa leikkiä
-ikeniä kutittaa ja kuolan määrä on sen mukaista

Siinäpä nyt jotain meidän viiskuukautisesta. Ihana, valloittava vauvamme. Hurmureitten hurmuri. Toinen niistä ihmisistä keneen rakastun joka päivä uudelleen ;)

Sose-Seppo vai en_syö-seppo?

Tämä postaus sisältää kertomuksia vauvan kakkaamisesta ja syömisestä,skippaa, jos et millään lailla ole asiasta kiinnostunut :DD

Tekstiä on kirjoitettu parin viikon ajan, lopussa tämän hetkinen tilanne.

---

Onpa takkuista tämä kuopuksen kiinteiden aloitus. Neuvolasta annettiin vinkkiä, että pottua vois jo aloitella, kun puntari ei tarpeeksi värähtänyt ylös päin. No entäs jos tuo meidän sose-seppo onkin en_syö-seppo?!


Tässä hieman koontia kuinka kaikki sitten alkoikaan...

Viikko 1:

Maha ruikulilla jo vajaan viikon verran, neuvolapuhelimesta antoivat neuvoksi antaa vettä ja mustikkaa. Näillä aloitellaan maanantaina.
Keskiviikkona soitan uudelleen neuvolaan, varaan ajan puntarille. Tässä vaiheessa maha on toiminut hyvin vihertävästi ja löysästi jo viikon verran. Käyrät kertovat, että pituutta on tullut noin kahdessa viikossa pari senttiä lisää, mutta paino ei ole noussut kuin 50grammaa. Pottukuurille siis.
Loppuviikosta saan vihdoin tehtyä sosetta vauvalle. Ensimmäinen annos on noin teelusikallinen, tästä päivien edetessä lisätään toinen lusikallinen, sitten jo kolmas. Ei oikein tunnu olevan vauvan lempparia. Muutamia pieniä lusikallisia menee alas, kunnes alkaa itku ja ikenien kiristys - tahdon tissiä!

Viikko 2:

Maha toimii edelleen hyvin, yösyönnit ovat lisineet ja potun anto edelleen vähintäänkin mielenkiintoista. Mustikkaa ei ole annettu ekan viikon jälkeen. Keskiviikkona saan vihdoin tehtyä porkkanaa perunan kaveriksi. Tuntuisi maistuvan. Mitä nyt väsy painaa jo pientä, ja syöminen muuttuu ilosta kiukuksi. Tissin kautta päiväunille ja uusi yritys ensi kerralla. Mietin pitäisikö antaa toisen kerran jo samana päivänä sosetta..
Torstaina porkkana-peruna maistuu jo paremmin. Ajoitus näköjään on kaiken A ja O. Kakkakin on jo ollut erilaista pari päivää.
Perjantaina potun saanti venyy "iltaruualle", kun en jaksa alkaa hautajaisissa säätämään potun kanssa. Tällä kertaa saa kaupasta ostettua valmisruokaa ja purkista menee puolet! JES!

Lauantaina saa jälleen kaupan ruokaa, koska en ole ehtinyt tekemään pottua pojalle. Jälleen menee puoli purkkia ja mulla on voittaja-olo. Kakka ei ole irronnut pariin päivään ollenkaan.
Sunnuntai-lounaalla vauva saa purkin jämät, kakkaa hienot kakat ja voi hyvin.

---

Löysien vihreiden kakkojen syytä ei selvinnyt. "Syyksi" ehdoteltiin mun syömisiä, hellettä, pöpöä..

Nyt kun helteet ovat ohi, maha on rauhoittunut. Mutta myös helteiden loppumisen jälkeen on saanut pottua.. Että mene ja tiedä oliko syynä helle vai mikä. Kerron, jos se oli se helle, ja vaiva tulee takaisin kesän uudelleen lämmetessä. Niitäkin lapsia kun kuulemma on,

joilla helle vetää pötsin sekaisin!

Lusikalla syömisen opettelu jatkuu varmasti vielä pitkään, kukaan ei ole seppä syntyessään. Pääasia on nyt kuitenkin siinä, että vauva saa tarpeeksi ravintoa vaikka vähän hassusti vielä lusikan kanssa toimiikin. Ei siis ole suu auki kuin linnunpojalla, saa aina huijata suuta auki tai yrittää saada jotenkin kielen päälle ruokaa. Näyttäähän tuota menevän. Niin kuin sanoin, kaikki näyttää olevan kiinni vain ja ainoastaan ajoituksesta.

---

Kolmas viikko on alkanut oikein hyvin soseiden suhteen. Eilen, maanantaina, valjastin mieheni syöttämään vauvan ja sehän upposi alta aikayksikön! Tänään taas olin aliarvioinut potun menekin, ja ruokailua jatkettiin vielä mangolla (uus maistiainen) ja mustikalla. Oli myös puhetta, että lisätään välipala mukaan tällä viikolla. Nyt molemmat pojat vetää sikeitä ja on mun oma blogi-surffaus aika. Ihanan kauniita kuvia muissa blogeissa! Mulla tää kodin laitto ja kameran käytön opettelu on vähän hidasta, kamalasti puuhaa koko ajan. Noh, tätähän se äitin (ja isin) arki on, täyspäiväistä huolenpitoa pienimmistä :)

Kuvat suoraan siirrettynä kamerasta.

Kuten huomaa, niin opettelua opettelua..

Itsehän olen kuvannut kaksi alempaa kuvaa,

ihan vaan manuaalitarkennuksella...

(ja todella mahtavalla rajauksella!)

Nyt siis parhaimmat kuvaus-vinkit ja niksit tänne päin, mä aion nimittäin alkaa ottamaan näistä meidän tylsistä nurkista kuvia! (ja saada näyttämään tämän kodin niissä kuvissa hyyyyyyvin viihtyisältä ja ihanalta!)
(tekispä mieli mennä kodin ykköseen tänään vähän shoppailemaan katsomaan mitä kivaa siellä olis..)

ps. vauva on taas alkanut nukkumaan yönsä hyvin,

joten saan nauttia ihan vaan omasta ja mieheni seurasta meidän sängyssä.

Pieni herra syö kerran yössä ja toisen kerran aamulla,

joten olen aina jossain vaiheessa saanut syönnin päälle nostettua pojan takaisin pinnasänkyyn!

(ja nyt ku kehun, ni ens yö taas nukutaan kainaloikkain..)

Takaisin perhepetiin.

Nälkä kasvaa syödessä, mutta niin se kasvaa liikkeelle lähtiessäkin. Vauva ährää jo ponnekkaasti jalkoja mahan alle, mutta tulosta ei vielä ole näkyvissä. Muuta kuin ruokahalussa.

Koska sose-sepon elämä ei ole vauvalle mieluisaa, niin hän sitten tankkaa rinnalla. Olemme siis palanneet takaisin kainaloikkain nukkumaan - yösyötöt ovat huimasti lisääntyneet. Stressiä en asiasta ota, imetys on kuitenkin niin helppoa hoitaa. Vauva vaan viereen, rinta suuhun ja molemmilta silmät kiinni. Muutaman tunnin päästä siirto toiselle puolen, rinta suuhun ja uni taas jatkuu. Hellyyttävintä* ehkä on herätä aamulla siihen, kun vauva nojaa poskellaan rintaan ja hymyilee. Eipä ole kiire vieroittamaan yösyötöistä, pääasia että hereillä ollessaan ei raukka näe nälkää!

(tähän asti siis menty jo pidemmän aikaa semmoisilla unipätkillä kuin 8-10tuntia, että kyllä tää muutaman tunnin välein syönti yöllä on taas vähän tiheämpää :D mutta minkäs teet, kun ei vielä pottu niin kovin uppoa!)

*pelottavinta taas on herätä siihen,

kun joku koskee sua jalkaan ja toteaa

"HOOMENTA! Minä heläsin. HELÄTYYYYYS!"

Siinä ei kuulkaa ole sydänkohtaus enää kaukana :DD