1v10kk

Okkoli.
Äkäkkä.
Piski.
Tunteli.
Ovava.
Eppa.
Kissa.

No yhhyh

Hattua nostan ensiksi äidilleni. Hän on jaksanut yksinhuoltajana yhden erittäin ärhäkän teinin kanssa sekä pienen kaikkeen sopeutuvaisen ja hyvin nukkuvan virtasen kanssa (saatte itse päättää kumpi minä olin.muistakaa kuitenkin, että mulla on pikkuveli..). Mulla on ollut tälle viikkoa omaa aikaa 45minuuttia (lenkillä! Rasti seinään!!) ja sauna päälle. Seuraava oma hetki on...öö...joskus?

Piristystä tulevaan viikonloppuun tuo yökyläreissu veljeni luokse. Esikoinen toivoo pääsevänsä veljeni saunaan, veljeni taas haluaa viedä pojan metsään. Sopii mulle! Lähdetään poikien kans kolmestaan, jätetään tuo perheen pää yksin nauttimaan pikkujouluista..

Tuohon omaan aikaan palatakseni niin kerronpa, että en ole vielä tälle viikkoa laittanut itse ruokaa ollenkaan. Meillä on tapana tehdä ruokaa useammaksi päiväksi aina kun mahdollista,ja yleensä sille napsahtaa ruuanlaittovuoro, joka tulee aiemmin poikien kans kotiin. Yhtenä päivänä se oli tällä viikolla myös mummu ;)

Tälle päivää napsahti kuitenkin pyykkipäivä, kun aamulla oli pienemmän vaippa valskannut sänkyyn ja hoidosta tullessa isompi ilmoitti että on pissat housussa.. Mutta saanpa saunaillan - pakko ne kuomat on kuivata huomiseksi mukaan!

Että mitäpä tässä sen kummempia. Ens viikon omia pikkujouluja (ja seuraavan päivän yksinoloa lasten kans) odotellen ;)

Yksi alkuviikon avautuminen sunnuntaihin.

Kun talossa on kaksi uhmaikäistä,  yksi vuorotyöläinen isä, ja äiti joka myös on 24/7 saatavilla aina jollekin - niin kotona kuin töissäkin, niin voitte varmaan arvata, että aina ei olla niitä vuoden vanhempia saati edes pirtsakoita hymysuita.
Kotityöt työpäivän päälle, ruuan laitto, tiskikone, pyykkikone, parhaimmillaan lakanan vaihtoa viikollakin..you name it! Kotityöt nyt vaan on sieltä ja syvältä. Koti on kuin pommin jäljiltä, tavarat lojuu ties kuin monetta kuukautta keittiön pöydällä, käsityöt odottaa viikonloppujen päiväuniaikoja, lista on loputon..

Tätä on odotettu, tästä on nautittu, mutta. Onhan tämä nyt niin pirun rankkaa!
Esikoisella on valikoiva kuulo, valikoiva halu tehdä asioita ja erittäin mukava "pieni" uhman poikanen. Kuopus taas tulee peesissä minkä ehtii. Kaikki pitää saada tehdä ITE, luuloja itsestä on enempi kuin taitoja. Ja jos isompi jotain saa, tai tekee, niin hän myös. Kyllä! Tämä numero kakkonen ei todellakaan jää kakkoseksi.

Että kyllä tässä nyt eletään sitä elämän parasta aikaa. Varmasti nämäkin muistot on joskus kevyitä, ja näitä muistellaan kaiholla. Ehkä ei edes muisteta sitten kuinka välillä tunsi itsensä maailmankaikkeuden paskimmaksi vanhemmaksi kun tuli huudettua. Saati että oli epäoikeudenmukainen äiti, kun eväsi erään saunareissun ihan vain siksi että hommat ei sujuneet kolmannellakaan kerralla.

***

Siinäpä tuntoja alkuviikolta. Olihan se rankka viikko, yhteen viikkoon mahtuu niin paljon äksöniä välillä, että sitä ihan nauttii kun ensi viikolla mies on vasta viikonloppuna iltoja pois. Kyllä, isänpäivän kunniaksi - hah.

Nyt on viikonloppu nautittu kotona olosta, mummun synttäreistä, värkätty kotia taas siistimmäksi (se projekti ei lopu ikinä! Ja kun viikolla ne kotityöt on sieltä ja syvältä..), edistetty viihtyvyyttä (kanervat, ne tekee paljon!) ja oltu ihania kaikki. Melkein tuntuu jopa vapaalta viikonlopulta kun tuo armas aviomieskin on sunnuntai-illan kotona. Mä niin nautin!

Ps. se uhma muuten tuolla kuopuksella taitaa olla potenssiin tuhat siitä mitä se on koskaan ollut esikoisella........

Kuva lauantai-aamun kuurasta. Tänään oli lunta, joka muuttui sitten jo aamupäivällä vesisateeksi..

(m)ikä kriisi?

No niin. Nyt tulee tekstiä kolmenkympin kriisistä. Tai siitä, että sitä ei ole.
Ja miksi sitä ei ole?

1.kriiseilin esikoisen odotusaikana -ja vauva-aikana sen verran, että kolmenkympin kriisi tais mennä jo samalla?
2.ketä se kriisi auttaa?
3.musta tää 30+-ikä on vaan ihana. Saa tehdä mitä haluaa, ei tarvi salailla omilta vanhemmiltakaan mitään (tässä tapauksessa vanhemmalta, mikä keventää tätä kohtaa puolella, mutta kuitenki).
4.lauantai-illan voi viettää hyvällä omallatunnolla kotona sohvalla, tai vaikka lenkkeillen tuulipuvussa (muistakaa heijastimet!)
5.karkkipäivä voi olla milloin vaan (ja linjat kiittää!)
6.kavereiden mielestä en ole daiju, jos valitsen baari-illan sijasta saunaillan kotona. (tosin en kyllä keksi edes ketään kaveria, joka siellä baarissa olis...)
7.olen tarpeeksi aikuinen ja vahva valitakseni omat kaverini, enää ei tarvi mielistellä ketään.
8.tiedän oman arvoni.
9.tää nyt vaan on hyvä ikä. Olen löytänyt sisäisen rauhan, omia sanoja lainatakseni. Tuntuu että elämän pitikin mennä just näin. Ja näin on oikein hyvä. Nyt vaan nautitaan!

Sisäinen zenini kiittää kriisittömästä kolmenkympin elämästä.

Mutta jos joku nyt sattuu kysymään, niin olen 30-vuotias seuraaviin pyöreisiin asti ;)

Pinaatti-feta-pasta

Kokeileva kasviskeittiöni saa jatkoa..

Toiset viettävät lihatonta lokakuuta, mulla se on semilihaton. Tai olisko mun elämä muutenkin jo semilihaton? Töissä syön kasvisruokaa, kotona saatan närppiä lihaa sivummalle. Jotenkin vaan ällöttää(?). Oon tullut siihen tulokseen, että kokonaan musta ei välttämättä saa kasvissyöjää, mutta sinne päin. Mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Tänään oon viettänyt saikkua puhekiellossa. Miesväki lähti aamupalan jälkeen mummilaan, ja eilinen jauhelihakastike ei inspannut, joten otin taas kasviskeittiöni käyttöön.
Ihan hyvää tuli, seuraavalla kerralla lisään vain vähän suolaa ja pippuria.

Pinaatti-feta-pasta ala tarkkasilmä*

Pastaa n.200g
Pinaattia n.75g (puolet pakastepinaatista)
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
Öljyä (+voita?)
1 paketti fetaa
2dl ruokakermaa

Pastat kiehuvaan veteen kiehumaan.
Pannulle öljyä kera pilkottujen sipuleiden (myös siis valkosipuleiden). Lisää sipulit tosin vasta sitten kun öljy on lämmennyt.. Pannulle myös sekaan pinaatit.
Kun pinaatit on sulaneet ja sipulit saaneet vähän väriä, lisää kerma ja paloitellut fetat. Anna kiehahtaa/lämmetä hyvin.
Lopuksi sekoita "kastike" ja huuhdellut pastat sekaisin - ja syö!

Eilen kokeilin muuten linssikeittoa, sen resepti vaatii vielä vähän hiomista, mutta hyvää tuli liian vähillä linsseilläkin :D

Jälkkäriksi join hunajavettä, ja seuraa mulle piti puhelin...

*tähän löytyy netistä monta reseptiä,

minä niitä yhdistellen ja muokkaillen tein tämän omani.

Tokka tonkeli 1v8kk

Pientä päivitystä kuopuksen osaamisesta.. Hurjaa vauhtia tulee lisää juttuja mitä hän osaa, tässä osa;

Tuu-tuu  - juna
Maatti - Martti (autot-elokuvasta, you know)
Wii-wii - Salama McQueen (sama elokuva, you know)
Atsi - Dusty (lentsikat-elokuva)
Isi - äiti
Isi - isi
*äitin etunimi* - äiti
Oppaa - soppa(a)
Oppaa - mehu
Että - maito
Että - vettä
Popo - potkuauto
Ekka - potkumopo
Ekka - rekka
*pörinää* - auto
Hau - koira
Maau - kissa
Mää - lammas
Mammass - lammas
Muu - lehmä
Mehmä - lehmä

Kahden sanan lauseita;
Peepe ei!
Hassu istä (iskä)

Osaa vastata "oo" ja "ei". Osaa noudattaa kahden asian ohjeita, "hae pallo, tuo sitten äitille". Ymmärtää enemmän kuin itse puhuu.

Haluaa pukea ITSE, vasta sitten saa auttaa. (kiitos päiväkoti)

Haluaa syödä itse. Ja syö. Hoidon alun jälkeen viime päivinä on tullut sitä, että ojentaa lusikkaa meille vanhemmille ja pitää syöttää. Edelleenkään ei todellakaan syö, jos ei halua.

Tutti syö puhetta aika paljon, tai sitten hän vaan pärjää vähemmillä sanoilla kuin esim veljensä saman ikäisenä (ruuneperinä). Tutti hoidossa vain unilla, kotona vaatii saada tuttia nälkäisenä ja väsyneenä.. Ja kun tutin annat, niin siitä ei muuten luovuta...

Rakastaa xylitol-pastilleja. Jos näkee että "pastillikaapista" otetaan jotain ja hänelle ei anneta, niin hänellehän annetaan. On kokeiltu. Yks yö heräsi huutamaan aamuneljältä, kun ei saanut illalla pastillia ennen hampaanpesua.. ("anna.anna.ANNA!!!!")

Perintöpinnis alkaa jäämään kohta pieneksi.. Kerrossänky on hankintalistalla, jossain vaiheessa.

Vaatteet pääosin 86/92, 80 ulkopuvut sun muut sai jo laitella kiertoon. Kengät 23-24.

On saman ikäinen kuin esikoinen tullessaan isoveljeksi. Tuntuu hurjalta, vastahan kuopuskin syntyi, esikoinen tuntui silloin niin isolta kun vauva tuli. Nyt nuorempi saman ikäisenä on ihan vauva. Vai johtuuko se vaan siitä, että onkin oikeasti mammari ja aina se äitin pienin vauva?

PMMP.

Voi elämä.
Katoin just Vain elämää-sarjan toisen jakson, Vesalan Paulan päivän. Kosketti muuten ihan tosi paljon enempi entä Vesa-Matti Loiri, jolta tiesin kaks biisiä, joista toista en tiennyt edes olevan sen.
Mutta nyt. Ai kyynel. Mietin perjantaina miks kaikki päivittelee facebookiin kuinka ovat liikuttuneita jne. Nyt oon minäkin.
Kosketti.
Kiitos armas aviomies kun otit meille (edes hetkeksi) ruutuplussan.
Kiitos PMMP, kun koskaan olitte olemassa.
Kiitos, että ollaan oltu joskus vähän niinku naapureita, Paula.
Kiitos, että se viimeinen biisi kosketti mua eniten, niinku se on varmaan aina tehnyt PMMP:n biiseistä.
Ja kiitos Elastinen. Mä tuun sun stadion-keikalle milloin vaan! Minä en Cheekkejä kaipaa, se ei edes uskalla mennä makuupussiin (vaikkakin ne ON ahdistavia).
Huh.
Olen puhunut.

(aurinkoisen) vapaapäivän kuulumisia.

Ensin mää pistin tän blogin kiinni. Sitten mää kirjotin jotain ja luulin avanneeni tämän taas. Sitten mää nyt avasin tän. Eipä jahkata täällä!

Mun syyslentsu oli astetta rajumpi. Tai ainakin pitkä. Mutta se mitä oon oppinut, on että itsestään pitää pitää huolta. Kun on kipeä, on kipeä. Töihin ei mennä puolikuntoisena (taisin vähän mennä..), vaan hoidetaan oma kroppa kuntoon ja painetaan sen jälkeen taas sata lasissa.

En oo varmaan koskaan kertonut ammattiani, (enkä kerro nytkään) mutta sanonpa vain, että mun työ on kyllä antoisaa ja palaute tulee välittömästi. Joka päivä on enemmän niitä positiivisia ajatuksia, ja kohtaamisia, entä semmoisia, että blaah, loppuis jo tämäkin työpäivä. Toisinaan silti töiden jälkeen on ihan naatti, kaikkensa antanut, ja toisinaan sitä on virtaa täynnä ja jaksais vaikka mitä.

Nyt meillä on poikien kans käytännössä viikonloppu keskenään. Perjantaina oltiin koko perhe ilta kotona, nyt ollaan seuraava ilta maanantaina. Iltavuorot tosin tietää vähän enempi fyffeä tälle perheelle, hah.
Tänään on paistanut aurinko, ollaan ulkoiltu aamulla lähellä olevalla pulkkamäellä ja hiekkakentällä (oltiin mm.hippaa ja esikoisen jotain omaa kiinniotto-leikkiä), mä oon pitkästä aikaa nauttinut tv:n katselusta ja käsitöiden teosta päikkäriaikaan (saikulla se ei ollut nautinto, se oli ajantappoa), ollaan ulkoiltu vähän lisää (ja ihmetelty miks äiti ei anna pissiä puskan juureen, kun isi antaa (pippeli paleltuu..)), tehty kotitekoisia ranskiksia murekkeelle ja makaronille kaveriksi. Tai pikemminkin keitetty makaronia murekkeelle kaveriksi kun ranskikset ei meinannut ehtiä samalle syöntiä nälkäisten lasten kans. Rakennettu duploilla, katsottu Martin tarinatallia, minä oon taas vähän neulonut, sylitelty, maattu teltassa, leikitty kukkuu-leikkiä telttaan ja vaikka ja mitä. Ihana päivä on ollut. Nyt kun oma olo alkaa olemaan elävien kirjoissa, niin on tämä ollut nautinto olla kotona (aurinkoisena) vapaapäivänä. Ainut tumma pilvi tähän meidän eloon on nyt koiran vatsantoiminta. Jos se ei viikonlopun aikana rauhoitu, niin maanantaina sitten haemme lääkettä.

Että tämmöisiä kuulumisia meille.

Mitä teille kuuluu?

Onko siellä ketään?

ps.tällä viikolla tuli vuosipäivä mun ekasta plussasta.

Neljä vuotta. Apua.

Mulla on siis apaut 8kk aikaa valmistautua siihen,

että meillä asuu nelivuotias.

gulp.

Hupsista.

No oho. Vähän vei arki mennessään. Ja vieköön. Arjessa on oma rytminsä, välillä melkoisia läpsystä vaihto-meininkejä, mutta toisaalta myös niin odotettuakin.

Syksyn eka flunssakin on saapunut. Mulle. Aamulla jatkuu silti arjen pyöritys, onhan tässä viikonloppu vietettykin ilman lapsia huikeassa aikuisseurassa. Oli hääpäivää, hotelliyötä ja yllärisynttäreitä. Vähän hyvää ruokaa, reipasta keilausta ja lopuksi sunnuntaille siivouspiikki kirppiskamojen kasaan laittamiseksi.

Nyt pää tyynyyn KOPS (oikeesti se on ihan pehmeä tyyny kyllä), ja unten maille. Nää nyt on tämmösiä nää mun postaukset. Tääki tais olla jopa neljäs tälle kuuta. Mutta hyvin menee.

Köh köh ja niisk. Kuitti.

Päivähoidon alku.

Kaks reipasta lasta. Kaks reipasta vanhempaa. Kahtena päivänä isompi itkenyt, että ei saa tulla hakemaan, ja pienempi ollut iloinen isin saapumisesta. Molemmilla yhdet itkut. Toisella jostain syystä, toisella yläsängystä puuttuvan portaan takia. Aamulla jääneet reippaasti ilman itkuja, ja ilman monia helppoja (äiti olis ehkä tarvinnut useammat heipat..).

Jännä nähdä missä vaiheessa hoksaavat jujun, että täällähän ollaankin ilman äitiä ja isiä. Nyt vielä kyseltiin miksi ei huomenna voi mennä.

Näillä eväin eteenpäin. Nyt nautitaan viikonlopusta! Onkin makoisaa, ku koko perhe koossa :)

JÄÄHYLLÄ.

Huh hellettä! Vaan minä en valita, totean vain. Kyllä se talvella taas ikävä iskee näitäkin helteitä, kun on muka liian kylmä. Tai no, ei mulla oo, en valita sittenkään ;)

Jäähyllä on myös blogikin (itekin tässä epätoivoisesti ikkunan alla kirjoittelen tätä :D). Työt ovat alkaneet, aamulla starttaa myös poikien päivähoito. Illat menee yhdessä hujauksessa ja nytkin jo nukkumatti kolkuttelee silmäkulmaa. Ei tässä kaikkeen ehdi. Tärkeimmät ensin, lapset.

Viikossa positiivista on ollut aurinko, työsopimus, aurinko, ja kiva työpaikka. Niin ja aurinko. Huomisen hoidon alun itkutkin on hoidettu jo viime viikolla, joten huomenna olen reipas äiti ja pussailen vaan maltillisesti pojat ennen kuin jatkan matkaa omiin töihini.

Nyt se sitten alkaa. Se meidän todellinen lapsiperheen arki. IHANAA.

ps. KK, vastaan sähköpostiisi asap!!!! En oo unohtanut :)

Vähän vaan oon itkenyt.

Äitiys. Tuo maailman mullistava itkun tuoja. Pehmittää kovimmatkin naiset.

Vähän vaan oon itkenyt tässä viimeisen viikon sisään. Ihan vaan vähän. Vollottanut sillai kauniisti silmät päästäni ja itkenyt ilman, että edes tajuan. Ne kyyneleet vaan on tullut jostain. Hirrrveen kaunista. Yleensä nämä itkut on tullut iltasella, kun on taas yksi päivä mennyt ohi kotiäitinä oloa. Ihan kuin laskisin lopun alkua.

Kai tämä kuuluu tähän luopumisen tuskaan, että tässä tämä nyt sitten oli? Meidän kultaiset päivät kotona poikien kanssa. Ikinä koskaan me ei enää olla kolmestaan näin tiiviisti kotona kuin nyt on viimeiset reilu 1,5-vuotta oltu. Ja minä kun vielä lasken, että olen ollut kotiäiti keväästä 2011 asti, vaikkakin oikeasti olen ollut sen syksyn 2012 töissä..

Viikkoon on mahtunut paljon ihanaa. Tavallista arkea pääasiassa, mutta myös niiden mahtavien äiti-kavereiden treffailua keneen on tukeuduttu monta vuotta. Jos ikinä koskaan tulen saamaan lisää lapsia, toivon, että myös silloin tukiverkkooni kuuluisi niitä ihmisiä jotka myös ovat samassa elämäntilanteessa.

Vuosien aikana olen itse kasvanut eniten. En ole enää se sama tytön hupakko, joka ei paljon huolta huomisesta kantanut. Musta on tullut äiti. Emo, joka huolehtii poikasistaan. Minusta on kasvanut aikuinen nainen. Vastuullinen vanhempi. Parempi vaimo. Kivempi ihminen ehkä?

Olen tehnyt listaa asioista mitkä täytyy hoitaa ennen ensi viikkoa.
Ostanut tutteja ja vaippoja lisää,  hommannut uuden unipupun.
Luvannut myös esikoiselle samanlaisen, jotta uni tulisi hänellekin.
Olen perkannut pienimmän vaatteita kirppiskasaan.
Ajatellut kumppareiden tilanteet, lisännyt listaan 'lenkkarit esikoiselle'.
Miettinyt miten aloitus päiväkodissa menee, kun ekat päivät alkavat jo niin aikaisin.
Käynyt läpi päässä kuviot niille päiville kun vien lapset. Kun haen lapset. Kun ollaan ilta kotona kolmestaan.
Ostanut kaupasta puolivalmiita ruokia pakastimeen, jotta ruuan laitto ei vie yhteistä aikaamme illalla.
Pyöritellyt lihapullia pakkaseen.
Ostanut itselleni kukkia kuistille.
Melkein itkenyt kotiäiti-kollegan muistaessa pienellä lahjalla.
Miettinyt blogin tulevaisuutta, ja päättänyt että jatkossa -kuin nytkin- oma hyvinvointi ja jaksaminen menee blogin edelle. Ja lapset menee kaiken edelle.
Päättänyt, että kuvaton postauskin on itselleni mukavampi muisto, kuin ei ollenkaan.
Harmitellut, kun en kuopusta odottaessa jaksanut paljoa bloggailla.
Muistanut kuinka se työssä käyvän äidin osa on rankka.
Päättänyt jaksaa, mennä ajoissa nukkumaan, ja pyytää lapsenhoitoapua aina kun siltä tuntuu.
Sitten oon vähän itkenyt kaikkea viimeistä mitä tällä viikolla on ollut. Paras taisi olla se viimeinen kauppareissu arkena koko perheen kesken.
Että on sitä vähän itketty. Sillai nätisti ja vuolaasti kyyneleitä pudotellen.

Puolet jo toista.

Mun vauva on 1,5-vuotias, PUOLTOISTA!!! Milloin se ehti kasvaa pois vauva-ajasta? Kysyikö kukaan multa lupaa, häh!
Näitä omia päivityksiä lasten kehityksestä on ollut kiva lukea jälkeen päin (niin mikä vauvakirja?),  että otetaanpa tähän taas semmonen pieni katsaus mitä kaikkea meidän pikku-ukkeli osaa tehdä ja sanoa..

Rakastaa lorkkia vedessä. Paitsi avojaloin rantavedessä, koska jalan alla tuntuma ei ole kiva.
Tykkää nykyään myös saunoa. Ja näin kesällä takapihan pikkuinen uima-allas on ollut ihan hitti.
Pelkää tuuletinta. Kuin myös hiustenkuivaajaa. Ilmavirta ottaa henkeen.
Tykkää huudella ruokapöydästä koiralle "vapaa", ja aiheuttaa ko.olennolle hämmennystä kun lupaa ei oikeasti vielä herunutkaan..
On edelleen aika mammari, ja käy välillä tankkaamassa läheisyyttä sylissä halien.
Siltikin isi on aika hitti kotona ollessaan.
On ärhäkkä ja jääräpäinen.
Suloinen naureskelija.
Tietää mitä tahtoo. Ja ei tahdo.
Osoittaa omaa tahtoaan vielä suurimmaksi osaksi ilmein ja elein.
Tutti ja pupu on turva. Nämä osaa myös sanallisesti vaatia itselleen. Näitä täytyy molempia hommata lisää hoitoa varten..
Joka päivä sanoo vähintään yhden uuden sanan.
Vaipan vaihdolla täytyy muistaa tarkistaa onko papa ja pippi-lii tallella. Näitä hokee niin kauan, että saa vaipan vaihtajalta varmistuksen..
Tykkää olla pyörän kyydissä.
Rakastaa kaikenlaisia koneita. Kaivurit ja traktorit on ollut tän kesän nähtävyydet pyörälenkeillä.
Tykkää musiikista. Hytkyy lempibiisiensä tahtiin, ja mummilassa mummin musiikki (radio) menee pyllyn alle.
Rakastaa Soivan Siilen Ruuneperi-laulua, ja osaa siihen Musarullaassa nähdyt käsiliikkeetkin. (toimii autossa myös, jos ei tarvitsisi nukahtaa, ja täytyy pitää herraa hereillä..)
Lempilaulu taitaa kuitenkin olla ihahaa,  jota laulaa itsekin. (ihajaa, ihajaa <3)
Osaa kiivetä, ja tulla alas, triptrappiin. Kaari laitettiin kuitenkin takaisin herran tuoliin, kun hoksas että pääsee itse pois pöydästä jo yhden lusikallisen jälkeen..
Käyttää kengissä kokoa 23, ja vaatteissa n.80-92.
Osaa sanoa MOI, ja iltaisin huuteleekin moi-moita vielä iltapusujen jälkeen.
Osaa pukea crocsit (ja kumpparit), ja mennä eteiseen kun haluaa lähteä ulos.
Osaa avata ovet, jos ripa on tarpeeksi matalalla.
Tykkää istua potalla, vaippa päällä myös, mutta harvoin saa tuotoksia saaliiksi.
Osaa laittaa itse aurinkolasit ja hatun päähän.
Neuvolassa sanottiin pojan olevan sopusuhtainen, mutta ruoka-aikaan on oltu paikalla.
Syö itse ja erittäin hyvin. Syö melkein mitä vaan. Tulee mielellään ruokapöytään, kun kehotetaan.
On saanut tälle kesää ekan kerran jäätelöä ja pillimehua. Ja sipsiä.
Fanittaa isoveljeään edelleen, ja huolehtii missä toinen on. Käy myös herättämässä isomman päiväunilta,  jos sattuu heräämään aiemmin.
Unille mennessä haluaisi kovasti päästä nukkumaan isoveljen sänkyyn..

Sanoja;
Syömään - möömää
Uimaan - uijjaan
Ankka - kankka
Ei
Näytä - nännä
Anna
Kiitos - tiitti
Pupu
Tutti - titti
Mummu
Pappa - papa
Peitto - pee tai pepe
Pois
Vettä - tettä
Hampaanpesu - hampaa
Isi
Napa - papa
Pippeli - pippi-lii
Syliin - lilliin
Kurkku (ja tomaatti) - kunkku tai kuukku
Juusto - uuuz
Lakki - pipi (pipo?)
Herää - ellää

Huh. Näitä tulee koko ajan oikeasti lisää!!

Sukulaiset on saanut uusia nimiä;
Mimmi (täti)
Pompa (eno)

Hurmaava pieni vauvani, ei enää niin vauva. Iso poika jo. (silti aina äitin vauva)

Ps. Neuvolassa kysyttiin alkuviikosta tuleeko jo sanoja peräkkäin. Ei. Tosin siitä seuraavana päivänä huusi isoveljelleen kahden sanan kiellon, äiti oli ylpeä!

VIIMEINEN.

Sä oot sellainen, kaikki tietää sen..... tralalallallaallaa ja niin edelleen.

Sori, jos tuli korvamato, mutta nyt on niin kevyt viikonloppu takana, että laulattaa.

Vietettiin viikonloppua kaksin miehen kanssa. Lapset oli mummulla ja me nautittiin. Etukäteen ajatus oli, että perjantain kaverin kolmikymppiset vietetään maltillisesti, otetaan muutamat juhlapaikalla, ja tullaan suoraan kotiin... Tultiin suoraan kotiin kaupungin kautta.. En muistakaan milloin viimeksi olisi ollut noin kivaa. Ja mikä keli! Vasta kolmen (puoli neljän?) jälkeen taksijonossa uljas prinssini kaivoi mulle neuletakin harteille. Pyytämättä. Siihen asti tarkeni hyvin juhlamekolla.

Lauantaina aamu oli puoli yhden aikaan (kuka ikinä muistaa nukkuneensa noin PITKÄÄN?!?!!), kun mua odotti valmis aamupuuro (tähän paljon sydämiä). Siitä päivä jatkui jouten ololla, kirjan lukemisella takapihan lämmössä ja varpaan kynsien lakkaamisella. Illalla pyöräiltiin vielä "yksille", opittiin että yksille voi lähteä, mutta yhteen se ei saa jäädä, ja luku pitää olla pariton. Meni siis yksi, jos toinenkin.. Seura oli ihan huippua, parasta, ja kotimatkakin taittui ihanassa kesätuulessa omalla jopolla. (no tunturi se on, mutta jopo kuulostaa paremmalta)

Siivoukset jätettiin tehokkaaseen sunnuntaihin,  loman viimeiset rippeet on käytetty nauttien leppoisasta menosta, ja lapset on haettu kotiin. Kyllä se aina virkistää olla erossa, mutta kyllä se on ihana huomenaamulla keittää puuroa useammalle kuin kahdelle. Ja vähän jo aiemmin kuin puoli yhdeltä..

Niin että se oli meidän loman viimeinen viikonloppu. Mulla on vielä viikko lasten kanssa arjen pyöritystä kotona, työvuorot on jo tiedossa ja välillä saattaa ajatus jo itkettää. Ihan sillai oikeasti itkettää, että ääni värisee, kun joku kysyy miltä se nyt tuntuu. Tuntuu tosi haikealta. Viimeinen kesäni kotiäitinä. Sniif. Vaan oli sillä ainakin rentouttava loppu!

PARHAIN PARIVALJAKKO (..sitten matin ja tepon)

Niin kliseistä kuin se onkin, niin elän just nyt elämäni parasta aikaa. Aikaa, mitä muistelen lämmöllä ja ajattelen kaihoisasti aina siitä päivästä eteenpäin (esikoista odottaessani tätä mulle toitotettiin kuinka se on ihanaa olla kotona lasten kanssa), kun mun lapset menee ekaa päivää elokuussa hoitoon. Kotiäitinä on hyvä olla. Ihan harmittaa kun pitää (!!) viedä pojat vieraalle hoitoon. Onneks mun tapauksessa ne vieraat ei ole oikeasti kaikki kamalan vieraita, helpottaa tosi paljon. Mutta silti. Joku muu saa nyt sitten jatkossa viettää aikaa mun lasten mainiossa seurassa. Ja uskallan väittää näin, koska kaikki (tai ainakin suurin osa) heidät tavanneista ihmisistä ovat olleet heihin ihastuneita. Onhan ne ihania. Niisk. Itkettää - jos ei vielä, niin sitten elokuussa ainakin. (mulla on jo mielessä se kuvio mitä tapahtuu ekaa työpäivää edeltävänä iltana, yönä ja aamuna..hui.)

Meidän pojat on kyllä semmonen kaksikko, että meillä saa joka päivä kyllä koko porukka hyvät naurut. Tai jos ei naurut, niin ainakin hymyt. Isompi hyysää pienempäänsä, pienempi toistaa lähes kaiken mitä isompi sanoo, eleet ja ilmeet matkitaan isommalta (ja myös meiltä vanhemmilta). You name it. Aivan huippu parivaljakko.

Osaa ne ottaa yhteenkin, voi kyllä. Aina pitää saada se auto/rekka/mopo/nukke/mikävaan mikä toisella on kädessä. Sohvalla osataan istua nätisti vierekkäin (joskus jopa päällekkäin) katsomassa ohjelmia, kiljutaan apua jos pienempi änkeää liian liki. Sängyllä köllitään yhdessä lukemassa kirjaa. Omaan huoneeseen vetäydytään leikkimään kaikessa "lauhassa" - ja vedetään ovi kiinni perässä. Siellä ne kahdestaan keittää sitten hellalla ruokaa ja höpöttävät teltassa. Mun meidän pienet.

Pienempi on kova kutiamaan (niinkuin minä ja isoveljensä!), ja hauskinta taitaa meistä kaikista olla, kun esikoinen pölisee pienemmän mahaan. Pienempi nauraa ihanaa, tarttuvaa nauruaan niin että äiti ja isi saa vedet silmäkulmaan. Välillä huutaa isommalle eieiei, ja kohta taas nostaa paitaansa merkiksi siitä, että happea on haukattu, ja jaksaa taas nauraa.



Unille mennessä isompi haluaa aina moiskauttaa pusun suoraan pienemmän suulle, poskisuudelmat ei kelpaa. Pienempi tekee työtä käskettyä, kun "ota tutti pois"-käsky käy isoveljeltä. Halin anto kuuluu myös iltarituaaleihin, suloisin näky onkin kun kuopus ojentaa päätään poski edellä isoveljeään kohti, ja isompi nappaa pienemmän hellään halaukseen ja sanoo "lakastan sinua, nuku hyyyvvin". (oikeesti, kuka tämmösiä raskii hoitoon viedä?!)

Tänään katsottiin, kun esikoinen kirmaili pitkin takapihaa katsomassa joko viinimarjat on kypsiä. Kuopus oli vielä päiväunilla, me nautittiin hiljaisuudesta lepotuoleissa. Siellä se juoksi pensaiden luo ja huuteli niin että koko naapurusto varmaan kuuli oliko ne marjat kaikki kypsiä vai ei. Puoliraakoja taisi mennä suuhun muutama, ja kantoipa tuo meillekin yhdet syötäviksi. Toinen -se miehen marja- oli kuulemma oikeasti kypsäkin.

Että eihän se elämä nyt oikeasti kuitenkaan lopu siihen, että yksi ajanjakso loppuu. Se vaan muuttuu erilaiseksi. Sittenkin koitan löytää ne parhaat hippuset onnea meidän elämästä.

(mutta kuhan nyt pitää saada tänne jauhettua ja jankutettua, että kaikki varmasti tietää kuinka mä olen menossa töihin ja pojat hoitoon. nih.)

Epäilyttävän näköinen herkkuruoka [kasvisruokaa]

Kokeilevan kasviskeittiöni eräs luonnos.
Paistettu kananmuna (kertaa kaksi!) höystettynä kesäkurpitsa-paprika-sipuli-paistoksella.

Oli muuten hyvää! Ja helppoa.

My experimental veggie kitchen palaa vielä..

Minä ja mun 11.

Sain haasteen Ninnikalta! Kiitos!
VÄHÄN on jäänyt roikkumaan, mutta onpa nyt sentään tehty!

Haasteen tarkoitus on tuoda esiin uusia lukemisen arvoisia blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Haaste on seuraavanlainen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetulle

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut

6. Ei takaisin haastamista

11 asiaa minusta

1. Pidän villasukkia, myös kesäisin.

2. Surffaan etuovi.comissa ihan liikaa.

3. En tiedä miksi haluaisin isona. Tykkään silti nykyisestä ammatistani.

4. Kärsin kotiäitiaivoista, jotka ei muista ihan kaikkea...

5. Nukkuminen on kivaa, mutta en osaa mennä ajoissa nukkumaan, koska myös myöhään valvominen on kivaa.

6. Aion enemmän kuin saan aikaan.

7. Haluaisin olla kasvissyöjä, mutta en ole vielä perustellut itselleni miksi pitäis olla kokonaan kasvislinjalla. Tai että mitä syön sitten kun tekee mieli vaikka meetvurstia tai jauhelihatortillaa.

8. En osaa lukea käsityö(neulonta)ohjeita. Osaan kuvasta katsoa ja tehdä samannäköistä. Ainakin jotain sinnepäin.. Tai kysyn neuvoa äidiltäni..

9. Olen asunut muutaman kk Australiassa.

10. Surffaan myös styleroomissa ihan liikaa.

11. Rakastan haaveilla ja suunnitella. (siellä etuovessa ja styleroomissa...)

11 kysymystä Ninnikalta minulle:

1.Vuoden paras juhlapyhä?
Joulu. Ehdottomasti.

2. Musta vai valkoinen?
Musta. Ei näy lika niin hyvin, jos on kyse vaatteista.
Valkoinen. On raikas, jos on kyse huonekaluista. (paitsi sohva on vielä käytännön syistä beige ;))

3. Uusi vai vanha?
Sekä että. Riippuen asiasta.

4. Se suurin unelma?
Hmm...Lottovoitto?

5. Paheesi?
Sokeri.

6. Sinne päin vai täsmälleen?
Just, eikä melekeen.

7. Kesä vai talvi?
Molempi parempi.

8. Suklaa vai salmiakki?
Salmiakki. Ja suklaa.. Se maraboun black on hyvää, ku siinä on molemmat!

9. Koti-ilta vai ravintolailta?
Koti-ilta.

10. Kerrostalo vai omakoti-/rivitalo?
Kaikissa asuneena kaikki käy. Rivaria asutaan nyt.

11. Perinteitä kunnioittava vai uutta luova?
Molempi parempi. 


Ja koska oon vastarannan kiiski, niin heitänkin pari kysymystä teille (vastata saa kommenttilootaan);
- postaustoiveita?
- mitä olet aina halunnut kysyä minulta?
- missä päin Suomea asut?

Eihän oo paha noihin vastata.. Kiitos ja kumarrus niiaus!

KomsiiKomsaa, vähän ahdistaa :D

Hyperventiloin. Alkaa ahdistaan. Iskee paniikki. Kiire! KÄäk!!!!!

Ihan ku elämä loppuisi siihen, että menee töihin. Hyi kauhia. Alkaa oikeesti kohta ahdistaan. Kaks viikkoa enää tätä vapautta kotiäitinä ja sitten se olis taputeltu. Pthyi. Yhtä aikaa niin ihanaa ja kamalaa.

Tänään ilmoitin poikien hoitopäiviä elokuulle. Alkaa oikeasti konkretisoitumaan asiat. Sadevaate-osasto on katsottu läpi jo hyvien ale-löytöjen kautta, edessä olisi vielä kaikkien vaatteiden nimikointi.. Huh huh. Siis KAIKKIEN vaatteiden nimikointi. Ei hyvää päivää! Ja sitten käy niinku viimeksi, että meidän vaatteita roikkuu kenen-narulla ja en edes tajua niiden kuuluvan meille...

Ajatuksena töihin meno tuntuu kivalta - ja onkin. Erittäin tervetullutta. Kevään pikkupätkä antoi varmuutta sille, että en ole omia hommiani unohtanut. Ajatuksena taas lasten hoitoon vienti ei tunnu niin mukavalta. Onneksi poikien hoitopaikka on tuttu, ja samat hoitajat pyörii siellä kuin esikoisen siellä ollessa sen muutaman kuukauden. Ja tieto lyhyemmistä päivistä, sekä vapaapäivistä viikolla, auttaa. Kyllä me pärjätään. Kunhan pysytään terveinä.. (tästä en edes ala kertomaan miten se homma yleensä menee hoidon alkaessa)

Mutta tässä sitä nyt sitten koitetaan nauttia viimeiset viikot oikeastikin (ja tirauttaa parit itkut) poikien kanssa, ja syksyn tullessa sitten otetaan viikonloput avosylin vastaan, ehkä joka kolmas niistäkin vietetään koko perheellä, haha.

Vähhiin käy. Pitänee alkaa NYT opettelemaan tuota nukkumaan menemistä ajoissa.. Eli öitäpöitä!
(on se puol kakstoista aiemmin,ku kakstoista..)

NAUTITAAN.

Ei aina jaksais. Ei jaksais olla mielinkielin, että toinen ei vedä herneitä nenään. Ei jaksais miettiä mitä voi sanoa. Jaksais vaan olla oma itsensä ja nauttia semmoisesta seurassa missä saa olla vaan. Ei tarvi selitellä eikä miettiä miten päin asettelisi sanansa. Ei jaksa kehua. Haluaa vaan olla tietoinen siitä, että toinen on arvokas omissa silmissä ihan kuin itse hänen silmissään. Ilman sanoja. Ilman, että toisen mainiutta täytyy toistella ääneen.

Ihanaa, että mulla on näitä ystäviä kenen kanssa voi vaan olla. Kenen kanssa yksi grilli-ilta perheineen menee hetkessä. Lapsetkin kiekuu vielä kello 23 sängyssään, että "höpötettää, jooko?".

Nautin niistä kenen kanssa ei aina tarvi sanoja. Kenen kanssa kesken jääneet lauseet tiedetään miten ne loppuvat. Kenen kanssa on yhteisiä ajatuksia. Mitähän me tehdään viiskymppisinä. Eletäänkö sitä nuoruutta uudelleen, vai odotellaanko lastenlapsia kylään ja ikävöidään parin päivän eron jälkeen jo, että mitä mummun murusille kuuluu?

Nautin niistä hetkistä, kun viime näkemästä on liian kauan aikaa, ja juttu luistaa silti. Ei tarvitse stressata etteikö meidän koti kelpaisi juuri sellaisena sikolättinä (sori oikeesti :D) vierasmajaksi millainen se on. Etteikö juttu luistaisia. Pojatkin omivat vieraat omikseen ja saan vaan tylyjä kommentteja kuinka äidin pitää mennä nyt pois siitä, että he saavat olla tätin kanssa rauhassa. Tädillä olisi nimikin, mutta täti-nimitys oli aika hellyyttävä.

Nautin, kun isoveli tulee käymään. Viipyy kiireettä ensin lounaalla, on vielä poikien herätessä uniltakin meillä. Jutellaan vähän (remontti...)haaveista ja muista tulevaisuuden kuvista. Kahvitellaan ja ollaan vaan.

Koko viime viikko on oikeastaan pyhitetty niille elämän tärkeimmille.  Niille elämän suolille, perheelle, parisuhteelle ja ystäville. Ja tällä viikolla sama meno vaan jatkuu. Kyllä kelpaa.

Tiltissä.

Kotiäitiys.
Kuumuus.
Päätös siitä, että en valita säistä.
Kyllähän ne väsyttää.
Eniten väsyttävintä on varmaan ollut se miehen loman odotus.

Ja nyt kun se loma on, niin mä oon veto pois.

Onneksi vetoa saa takaisin nukkumalla yöt niin sikeästi, että herää vasta aamulla siihen kun pieni kantapää iskeytyy leukaan.
Tai nukkumalla päiväunet yhdessä miehen kanssa, esikoisen katsoessa vieressä Kaapoa kännykästä (vuoden vanhemmat-hetki!).

Virtaa saa lisää myös lähestyvä reissu.

Se, että kotona saadaan kivoja asioita aikaan.

Lasten ilakoiminen vähän liian pienessä (jo vähän rikkoontuneessa) uima-altaassa.

Jauhelihapannari (ainakin tuoksu tätä kirjoittaessa on niin huumaava, että pysyn vielä ainakin tänään lihansyöjänä).

Se, että kohta se jalkapallo loppuu telkkarista ja voidaan taas muhia illat jonkun kivemman ohjelman parissa.

Että mitä minä tässä valitan.

Viikonlopuksikin on niin kivoja juttuja ihanien ystävien kanssa tiedossa, että luulis jaksavan. Kun vaan sais vedon käyntiin tähän kroppaan. 

Ugh.

Olen puhunut.

TehoHusbandi ja thats who i am.

Kyllä mää välillä vaan jaksan hämmästellä kuinka hyvän miehen oon itelleni saanut.

Esimerkiksi aamut, jolloin minä saan jäädä sänkyyn, ja mies nousee lasten kanssa aamupuuhiin, ovat aika ihania. Ei tarvitse huolehtia saako hän hoidettua aamutoimet, vaan voi salakuunnella heidän keskenään käymiä keskusteluja ja hänen vastauksia kysymyksiin "isi miksi meillä on ikkunat?".

Onneksi tuo husbandi on tekevä mies lastenhoidon suhteen. Koskaan ei ole tarvinnut huolehtia kotona poissa ollessa, että kuinka hän pärjää. Joskus jopa tuntuu, että hän saa aikaan paljon enemmän lasten kanssa kuin minä! Kiiltää kuulkaa keittiöt ja on lelutkin kerättynä useammin kuin lasten ollessa mun kans..

Tässä nyt sitten odottelen edessä oleville lomaviikoille siistiä kotia (no heh heh, siitähän saa haaveilla!) ja edistyneitä asioita. Eilen ekan lomapäivän kunniaksi ainakin saatiin aikaan vaikka ja mitä!
(kyllä me myös lomaillaan. Ihana vaan nyt edistää kotona hommia kun on se toinen käsipari, ja toiset silmät katsomassa lasten perään myös ;))

kuvat: andthatswhoiam 

Nallikarisa.

Sunnuntai-ilta yksin lasten kanssa on ehkä yksi tylsimmistä miehen iltavuoropäivistä mitä tiedän. "Normaalit" perheet viettävät sunnuntait valmistautuen tulevaan työviikkoon nauttien koko perheen kesken vietetystä ajasta. Meillä tuollaiset sunnuntait on aika harvassa, ja useimmiten sunnuntaina(kin) mies on töissä. (just nyt näin miehen loman alla tuntuu, että se on aina töissä..) 

Siksipä täytyy välillä keksiä jotain kivaa puuhaa, että saadaan sunnuntaipäivä soljumaan mukavasti iltaan asti.

Viime viikonloppuna ajatuskin pitkästä sunnuntaista lasten kanssa tylsistytti. Lauantaina jo varailin mummua ja pappaa minun ja poikien kanssa retkelle sunnuntaiksi, ja niin me sitten vietettiin sunnuntaita rannalla.

Tuuli kävi ja aurinko paistoi. Kylmä ei ollut, ei kuumakaan.  Sopiva keli jäätelön syönnille,  kiikkumiselle,  rannalla kävelylle ja ihmettelylle. Jäätelö ja pienet eväät korvasi päivällisen, kotona nautittiin vielä hetki auringosta pihalla, ja sisälle tultua suunnattiin koko porukka (mummu ja pappa ei siis olleet enää mukana) suihkuun. Esikoinen hieman ihmetteli iltapalaksi tarjottua päivällistä, mutta tyytyi kohtaloonsa. Yöunetkin maistui makoisasti kaikille.

Nyt sitten lisää sitä aurinkoa meille, tänään ja eilen on taas ravittu luontoa vedellä ihan kunnolla!

[otsikko suomeksi; Nallikarissa]

Peräkanaa popoillen.

Tapahtui aamupalan jälkeen vessassa..

-Ähetää.
-Mihin lähetään?
-Popo!

Ja sitten jatkui aamulla alkanut ajelu mopolla ja autolla peräkanaa.
Veljekset 3v1kk ja 1v5kk.

Aika rakkaudet.

Ulkomaanelävä. [hommat hoituu]

Mulla tulee monesti ennen vieraiden saapumista hillitön into laittaa paikkoja kuntoon ja tavaroita järjestykseen, vaikka ne asiat vois tehdä myös silloin kun on aikaa eikä kiirettä.

Tänään meillä kävi kylässä ihan oikea ulkomaanelävä ja kotona tehtiin enemmän kuin pitkään aikaan. Puolet ikkunoista on pesty. Terassi on putsattu odottamaan öljyämistä. Eilen sain vihdoin kukkalaatikoihin suodatinkankaan alle (multa ehkä hommattuna sitten huomenna?), enää tarvis rautakangen ja reiät maahan. 

Sisällä on siistiä, pyykkiäkin on pesty koko taloyhtiön edestä.. Niin ja enhän minä ihan yksin tätä kaikkea ole tehnyt, onneksi on tuo husbandi. (listaan lisäksi toiset vieraat aamulla ja kahden -ellei kolmen?- eri ruuan valmistaminen..).

Mutta että on meillä nyt siistiä. Kuka se tulis seuraavaksi kylään, ni vois pestä vessan vaikka kolmannen kerran tälle viikkoa? Tai alkaa vaikka vihdoin rakentaan sitä terassin laajennusta. 

Juhannusviikon kivimmat.

10 senttiä lyhyemmät hiukset.
Satelliittiantennin uusi, järkevämpi, paikka.
Kiva nukketeatteriesitys ja hyvästi käyttäytyvät lapset.
Orange is the new black.
Käsityöt.
Sisustusinspiraatiot.
Varattu hääyö. Tai siis sen vuosipäivän hotellivaraus.

Talviturkin heitto ja saunominen puusaunassa. 

Vieressä nukkuva esikoinen miehen yövuoron aikaan.

Keskenään kivasti leikkivät lapset.

Siinähän sitä jo olikin kiitollisuutta kerrakseen.

HOLA! [ja kiitos ja hei hei]

Morjens kaikki muut, heippatirallaa yksi laadukas lukijani (joka päätti lähteä lukemaan laadukkaimpia juttuja muualle?).

Meillä on perinteinen arki-juhannus käsillä, ja menemmekin vain pikaiselle yhden yön pysähdykselle nauttimaan mökkielämästä. Takaisin tullessa husbandi aikoi suorittaa perinteisen juhannussiivouksen saunan pesun merkeissä, joten en valita. Kyllä rakas, voimme tulla aiemmin kotiin, että ehdit pestä saunan ennen töihin menoa, ehdottomasti. (miten niin inhoan siivoamista?!)

Eli aamulla pakkaan kimpsut ja kampsut, otan sisäistä mielenrauhaa taskuun, ja lähden pulikoimaan kylmään jokiveteen suoraan saunasta. Vedän napani täyteen hyvää ruokaa, ja murehdin myöhemmin lisääntyneitä pumpseita kohtia mahassani.

Että JUSSIT.

Kasviskeitto. [resepti]

Päätin aloittaa tämmöisen kokeilukeittiön kasvisruokien puolella. Kokeilen kaikkea mitä jossain saan syötäväksi, ja testaan osaanko itse yltää samaan kuin muut. 

Tämän kevään lakkiaisissa oli tarjolla aivan ihanan makuista kasviskeittoa. Tässäpä teillekin tämmöinen minun versioni keitosta. Mausteita muutin, koska kaikkea ohjeessa mainittua ei kaapista löytynyt. Mutta jokainenhan maustaa oman maun mukaan!

Raaka-aineiden määrät voi olla oman maun mukaan myös, itse tein näin;

Sipulia (2punasipulia, yksi "tavallinen" eli keltasipuli)

Porkkanaa (laitoin kolme)
Palsternakkaa (noin puolet)
Bataattia (puolet melko isosta)
Perunaa (kaks aika isoa)

Kasvisliemikuutio

Koskenlaskija voimakas

Mustapippuria
Rosmariinia
Timjamia
Korianteria

1. Kuori ja viipaloi vihannekset. Tee sipulista "puolirenkaita" - kuullota pannulla rasvan/öljyn kera.

Laita porkkanat ensin kattilaan, ne kypsyy hitaiten. Lisää muut vasta kun vesi alkaa höyryämään. 

2. Lisää kasvisliemikuutio, kun vesi alkaa kiehumaan. Tai heti kun muistat.

3. Lisää koskenlaskija-sulatejuusto keittoon, kun kasvikset ovat melkein kypsiä. Tätä ei kai saisi kiehuttaa enää, mutta en keksi nyt muutakaan keinoa millä sen sulatejuuston saisi sulamaan keiton joukkoon :D

4. Älä unohda maustaa oman maun mukaan!

Tarjoa vaikkapa ruisleivän kera.

Remonttiajatuksia. [KUN EI SITTEN syksyllä ENÄÄ KUITENKAAN KERKIÄ]

Yritän tässä ennen syksyä saada tätä kotia järjestykseen ajatuksella "sitten ei kuitenkaan ehdi". Kuopus kuitenkin järjestää aina aika ajoin semmoisia 'roikun äidissä' sekä 'en voi elää ilman läheisyyttäsi,äiti'-päiviä, joten nämä hommat etenee aina joko ajatuksen asteella tai avun kautta.

Viime aikoina on pyöritelty paljonkin mielen päällä remontti-asioita. Siis semmoisia mitä on aiottu, mitä aiotaan. Sitten on niitä, jotka vielä joku kaunis päivä toteutuukin. Nyt on esimerkiksi kauan suunnitelmissa ollut terassin laajennus käsillä. Laudat on jo. Päätin haluta myös kukkalaatikot, ja ne nyt odottaakin tuolla pihalla suodatinkangasta ja multaa. Vielä kun keksin mitä kivaa niihin istutan..

Lattia taas on ollut meille pitkän aikaa murheenkryyni. Ihan kiva sinällään,mutta ei niin ihana että olis loistava. Kesällä on mitä mainioimmassa kunnossa, talvella ei. Olenkin nyt etsinyt tietoa mosaiikkiparketin peittämisestä laminaatilla, hiomisesta, maalaamisesta, vähän kaikesta. Alan kallistumaan monesta paikkaa lötyneeseen tietoon, että lattiaa ei todellakaan kannata peittää (halvalla) laminaatilla. Eli todellisuudessa annamme olla lattian näin, talviaikaan peitetään pahimmat kohdat matoilla, ja toivotaan että katon valkaisu avartaa enemmän kuin lattian uusiminen. Ja kun ei tämä lattia nyt niin ruman värinen vielä ole. Pahempiakin mosaiikkiparketteja olen nähnyt!

Ja kun nyt katonkin mainitsin, niin sen maalaus on ihan (kait?) unohdettu, katto levytetään. Säästää vaivaa, rahaa ei niinkään. Ja kun maalauskin tulisi tehdä ennemmin talvella, niin.. no, eihän sitten mitään ehdi!

ps. keittiössä on uusi verho. Ihastuin tähän Vallilan Persikkaan olohuoneen verho-ostoksilla. Sitä tulikin ostettua sitten olohuoneen turkoosien verhojen kaveriksi pakasta. Valmiina kappana kun tämä Vallilan verho olis ollut noin 20€ kalliimpi, ja ehkä sen puoltoista metriä liian leveä. Nyt ei saa kovastikaan rypylle, mutta parempi näin, näkyy kuviokin paremmin!

Mitäs tykkäätte?

***

pps. verho ommeltu mummun ja papan lapsenvahtiavulla, eräänä iltana kangasostosten jälkeen mummulassa. Kiitos taas!

Lämpimät voileivät. [ei niin KAUNIIT]

Selasinpa tuossa yks ilta kuvia mitä on tullut otettua, ja löytyi jemmoista sitten tämmösiä.

Tuli nälkä.

Kauppalistaan tuli lisättyä juuston lisäksi myös tonnikala. Ja paahtoleipä.