Non-fat.

Nyt tuli viime viikolla liioiteltua. Anteeksi. Vaikka elämä on ollut melkoista herkkujen sumaa, niin ihmeitäkin tapahtuu. Fatso saakin olla kohta (no ei nyt aikoihin vielä,sillä luen fatsoiluuni tämän pelastusrengasta muistuttavan keskikehoni) historiaa sillä nyt on ollut yllätyksiä ilmassa. Vanhoja housuja mahtuu jalkaan yhä useammat, ja tänään vedin jalkaani sellaiset, jotka ajattelin jäävän jostain mystisestä syystä ikuisesti pieneksi. Onnea on perseetön keho.

Kesällä ajatuksen asteella ollut liikunnan ilo tekee tuloaan takaisin. Nyt jo! Kesällä hommat junnasi flunssan takia, nyt mm.pyöräilyn ihanuus on koettu kun kumit on vaihdettu ehjiin ja säät suosii. Takarengas näytti aika liupakkaalta, mutta ajanee asian ennen liukkaiden tuloa.

Päivän treffailujen peruunnuttua otamme ilon irti poikien kanssa keskenämme. Uhmaikäinen ja omaa tahtoaan näyttävä vauva pitävät äidin varsin kiireisenä. Hyvä vain, aikakin kuluu kun ei ole tekemisen puutetta :) 

Aurinkoista syyskuun keskiviikkoa!

Uuden alla.

Syksy on aina kuin kaiken uuden alkua. Koulussa lapset siirtyvät seuraavalle luokalle, päiväkodeissa osa siirtyy isompien ryhmään. Töihin paluu loman jälkeen.. 

Entäs me kotiäidit, mikä meille olisi uuden alkua,jos lapset ovat vielä niin pieniä että eivät ole hoidossa saati koulussa? 

Meidän perheessä uuden alku voisi olla aikakausi 'kun kukaan ei nuku meidän huoneessa'. Havahduimme siihen,että kuopus täyttää pian kahdeksan kuukautta, ja saman ikäisenä esikoinen siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan. Ihan heti poikia ei samaan huoneeseen saada koska tässä on erinäisiä sisustuksellisia juttuja tiedossa ennen sitä. Mm.yksi harmaaksi maalattu seinä,joka vaatii sen oikean harmaan sävyn löytämistä.. Ja täytyyhän tätä asiaa sulatella muutenkin ennen isoja askelia. (ja mun täytyisi tuunata meille yöpöydät vanhoista tuoleista,mutta todellisuudessa se jää varmasti ensi kesään...yövalot on jo tuunattuna!!!)

Henkinen valmistautuminen siis alkakoon! Esikoinenhan oli jo valmis siirtämään pikkuveljen heti huoneeseensa,että täytynee alkaa toimimaan ennen kuin mieli muuttuu. Eli heti ensi viikolla maalikauppaan etsimään oikeaa seinän sävyä meidän uuteen-vanhaan makkariin. Ollaan sitten kai niinkuin paluumuuttajia..?

Alkkarisankari.

En olis ikinä uskonut kuinka tämä meneekin näin kivuttomasti. Kuivaksi opettelu nimittäin.

Meillä on nyt kaksvee ollut reilun viikon sisällä ilman vaippaa. Ja ihan kuin taikaiskusta. En olis IKINÄ uskonut. Päätin nimittäin jo mielessäni,että kun ei tälle kesää oppinut,niin opetellaan sit ens kesänä. Eipä tarvi odotella sitäkään, voidaan ottaa ens kesälle kuopuksen kuivaksi opettelut (tsih!).

Meillähän oli vanhempi pojista hoidossa viime syksynä. Siellä ja kotona käytettiin potalla hyvin tuloksin. Sitten syntyi pikkuveli. Isompaa vauvatti. Ja potasta tuli ehdoton ei. Joskus harvoin ja hyvissä kuun asennoissa saattoi istahtaa potalle ja EHKÄ tehdä sinne pissat,mutta hyvin harvoin. Ja ennen pikkuveljen syntymää saldona oli jo niitä numero kakkosiakin. (No okei, ehkä kerran vaan..)

Nyt sitten mun synttäreillä poika sai mallia kavereiltaan. Silmät kovana ihmetteli kun (neljä aikuista kehui kuinka..) puolivuotta vanhempi ystävä kävi pytyllä, eikä käyttänyt ollenkaan vaippaa! Ja aiemmin toisen kaverinsa kanssa ottivat yhteisiä potta-reissuja vieretysten (kiitos kahden potan taloutemme!). 

Että yhtäkkiä ja yllättäin, ihan ilman mitään ennakkovaroituksia meidän esikoisesta tuli iso poika. Samaan syssyyn lisätään hyvät yöunet (nyt koputan puuta) palanneeksi päiväjärjestykseen ja omatoiminen ruokailu. Alushousujakin herra on käynyt ostamassa äidin pienoisella avustuksella ("ne on MINUN alushousuja" tuumasi kassatädille - ja tuijotti tarkkaan mitä alkkareille tapahtui..kantoi kaupan ovelle ja pyysi "voiksää äiti kantaa nää, voitko?").

Tällä viikolla hän on alkanut kertomaan tarinaa siitä kun hän on koululainen, sitten hän menee yksin tien varteen katsomaan rekkoja. Sitten kun on koululainen. Josko nyt ensin odotettais vaikka ne yövaipat pois käytöstä ja kasvettais rauhassa.... Sniif, mun pikkuinen.

 ps. äitin synttärilahjakumpparit on hitti molemmille pojille.

pps. potta olohuoneessa on tosi kiva sisustuselementti.

Varsinkin kun siellä on pissaa ja sinne tippuu pehmolelu..

ppps. tarralahjonta on tuottanut nyt tulosta,

poika ilmoittaa jo pissalle mennessään "minä saan kaks tallaa!"

mittarimatoni mun.

Vauhti kiihtyy ja koti tulee tutuksi. Ryömimisen jalon taidon lopulta hoksannut kuopus kulkee aina siellä missä ei pitäisi. Kiinnostavin juttu nykyään on koiran häkki, tuon pienen karvakasan turvapaikka. Tai sitä se ainakin oli kunnes kuopus sen keksi. Enää ei vain lasketa vauvaa leikkimään näköetäisyydelle kun tekee ruokaa, kohta se on kuitenkin ihan jossain muualla.


Kiinnostavia juttuja ovat myös seuraavat:

potta (tyhjä tai täysi)
jalat (kenen vaan! varokaa vieraat heiluttamasta jalkojanne kun istutte)
vessa
kylppäri
auki olevat ovet
eteinen (ja kengät kaiketi?)
isoveljen huone
pyykkiteline ja siinä roikkuvat pyykit (yleensä ne puolikuivat jotka on kiva vetää ryttyyn kun alas ei välttämättä saa)
pleikkari
vahvistin
pölypallerot
vaarallset (kyllä, meillä on semmoistakin täällä) lattialistan kulmat
tiskikone
keittiön kaapin ovet ja kaapissa olevat tavarat
eteisen peilikaappi
ne äidin keltaiset kumpparit
kaikki sohvan alle menneet jutut
uuni
..YOU NAME IT!

Vararavinnon maailmanmestari.

Fatso is back.

Syön itselleni talvivarastoa.

Tarvitsen personal trainerin.

Ja jos saan tämmöistä yhtäkkistä omaa aikaa, niin siinä pitäisi olla käsky "mene lenkille!!!" ennemmin kuin "tee mitä lystäät".
Kiitän ja kumarran (niin paljon kuin taivun).
Onneksi herkut on kohta loppuneet niin kaapista kuin pakastimestakin.

Aamen.

(harkitsen syvästi seuraavissa juhlissa vieraiden lahjomista ylijääneillä kakuilla sun muilla. tai vaihtoehtoisesti juhlasuman siirtämistä pitkin vuotta.)

Vapaa-ilta kaksin.

Käytiin ensimmäistä kertaa kuopuksen syntymän jälkeen kahdestaan miehen kanssa "ulkona". Hääpäivä oli oikein hyvä etappi, mitä aloin odottamaan jo tammikuussa, heh.

Hyvä ruoka, paras seura, uudelleen rakastunut tunne. Se, että kukaan ei kysellyt koko aikaa jotain miksi ja miten ja missä jne jne. Sanoisinko melkein, että LUKSUSTA.

Suurkiitos kuuluukin siis mummulle, joka tuli hoitamaan poikasiaan - ja nukuttamaan pienimmän äitiä ikävöivän kera minun likaisen paitani :) Kotiin me palailimme vasta puoli kymmenen jälkeen (mikä on siis aika myöhäinen kellonaika meille nykyään :D).

Kaupungissa oli joku ruusutaideteos mitä käytiin katsomassa.

Paikallinen nähtävyys.

Auringonlasku torin rannassa.

Meidän eläkekoti?

Tais olla kesän viimeiset kerrat ilman sukkia..

Kuvat on laatua iPhone, kamera kun jäi kotiin oven pieleen.. (niin pitkälle jo mukaan kuitenkin!)

Seitsenkuinen suukottelija.

Kuopuksesta kasvaa hurjaa vauhtia iso poika. Seitsemän kuukautta tuli mittariin ja miehen taidot sen kuin karttuu!

Jokeltelu on muuttunut enemmän tavumaisemmaksi "äiti/äitä"-hokemaksi (kyllä,olen ihan varma että hän ymmärtää tarkoittavansa juuri minua! Ja oikeastihan hän tapailee enemmän "pa-pa-pa").

Kuukautispäivänsä kunniaksi poika ryömi, seuravaan aamuun mennessä taito oli unohdettu.
(nyt jo taas etenee, JOS kiinnostaa tarpeeksi)

Konttausasento on edelleen in, jalat myös jo liikkuis, kädet ei vielä hoksaa lähteä mukaan. Karhunkävely-asento on silti ehkä nykyään nähdympi.

Isoveljelle on jo uskallettu korottaa ääntä, eli sisua on tässäkin kaverissa..

Unenlahjat ovat yhä edelleen hämmästyttävän hyvät, unikaveri tai riepu täytyy olla joskus jopa vaunuissa (joissa ei tosin suuremmin kyllä nuku..). Päivisin tosin edelleen on lyhyempiä unia, mutta se ei menoa muuten hidasta.

Puuron syönti tökkii toisinaan, mutta potturuuat on mieleen.

Vierastamistakin on, ja äidin kaipuuta! Toisinaan ei tarvitse kuin toiseen huoneeseen poistua niin itku pääsee pikkuiselta.

Varsinaiset vauvalelut ovat jääneet vähälle käytölle, isoveljen pikkuautot lelut taas on imeskelty hyväksi. Samoin iskän pleikkari ja vahvistin - ihania! 

Tissiä halutessaan alkaa sylissä ollessa imemään olkapäästä. Tavaramerkkinä meidän perheen äidillä onkin nykyään törsteinen olkapää ;)

Aamuyön syötöt ovat jostain syystä tulleet takaisin, mutta tätä äitiä se ei haittaa, annetaan toisen olla vielä vauva (lue: en jaksa alkaa vieroittamaan aamuyön tissistä..).

Suukkoja taas on alkanut satelemaan, moiske kuuluu aina sopivissa tilanteissa, kiitos vain ihana isi, joka tämän pojalle opetti :)

Meidän pieni menninkäinen, 7 kuukautta vanha. PUS.