Outo lintu keskellä kesää.

Olen varmaan yksi niistä hätäilijöistä, jotka jo heinäkuussa odottavat innolla syksyä. No, pistetäänpä astetta paremmaksi; minä odotan joulua! 

Olen käynyt mielessäni joulun toivelahjalistaa jo keväästä asti. Tai no, viime joulusta asti. Mietin toiveita lapsille ja itselleni, kirjaan ylös kalenteriin ideoita muiden lahjoiksi. Pikkuhiljaa varmaan alan ostamaan lahjoja jemmaan, rahan meno on näin ollen joulun alla pienempää. (Yeah right!) Sitä paitsi nyt olis ale-aika, miksi sitä ei voisi hyödyntää joulua ajatellen? ;)

Viime jouluna en keksinyt toiveita. Anoppi kyseli innokkaasti mieheltäni mitä toivon, ja laitoin ehdolle lahjakortit finlaysonille tai marimekolle. No, lahja oli jotain ihan muuta. Tästä viisastuneena olen keksinyt jo monen monta toivetta ;)

Myös lähestyvät syntymäpäiväni ovat saaneet aivoni raksuttamaan. Olen joka vuosi innoissani synttäreistäni kuin pikkulapsi, ja en ymmärräkään miksi ihmiset vähättelevät juhlan aiheita. Aina on aihetta juhlaan! Minusta on ihana saada ystäviä kylään, viettää aikaa, kestitä ja syödä hyvin. Miksi en siis juhlisi omia synttäreitäni? Varsinkin kun tässä päästään lähemmäksi 40:ä tänä vuonna, eh. Se tosin on vielä mietinnässä miten juhlitaan, mitä tarjotaan jne jne. Mutta on tässä reilu kk aikaa vielä.. Ja suurin kysymys lienee, että miten niitä kolmikymppisiä nyt sitten kuuluu juhlia?!?!! 

Mutta siis takaisin jouluun. Nämä syksyn kaltaiset kelit meidän suunnilla eivät helpota syksystä ja joulusta haaveilua. Iltaisin katsotaan hämärässä televisiota, pauli-valot seurana. Siihen lisäksi vielä kynttilöitä, niin syksy sais tulla! Villasukat mulla jo on jalassa, oli viime yönäkin jo.. 

Ajatelkaapa ihana syksyinen ilta, pieni sateen ropina ja vielä viimeiset lämpimät tuulen vireet muistona kesästä. Jalassa villasukat ja kumisaappaat, päällä villapaita ja kuoritakki. Jalassa hyvin istuvat, mukavan tuntuiset, farkut. Kipaiset kaupasta iltapalaksi jotain hyvää, kotona juot kuumaa kaakaota ja tuijotat rakastasi silmiin pöydän yli. Ah, eikö kuulosta ihanalta? Syksyyyy, missä oleeeet? 

(Netti poikki, joten kuvaton postaus toistamiseen...) 

Torstain totiset.

Havahduin siihen että vauva on ensi viikolla PUOLIVUOTIAS.

Mahasta oli hävinnyt sentti tai kaks.

Esikoinen alkoi reippaasti (isin laittamana) päiväunille.

Oma teehetki olis TODELLISTA luksusta.

Kuopuskin kaipaa äidin seuraa, vaikka isoveli onkin pienelle fanille ykkönen.

Tulevaisuuden haaveet vain pyörivät mielessä, ei niille tähän hetkeen voi muuta kuin haaveilla.

Ajatustenluku olisi vallan oiva ominaisuus.

Leivonta-blogit eivät jätä mua rauhaan (yksi kyseinen oikein herkuttelee makeilla kuvillaan!).

Mietin tarjoiluja synttäreilleni. Ja jo kuopuksen tammikuisille. Ja jouluksi. Ja miehen synttäreille...ja ja ja (voi ei, leivontablogien syytä!).

Raskausarvet ovat hälvenneet.

Olen lintsannut fysion kotiohjeista.

Tauti ei taltu. 

Esikoiselle on tullut TAAS nuha.

Joko mustikat on muka kypsiä?! Meillekin niitä!!!!

Mansikkasato tais jäädä meidän pakkasessa viime vuotista pienemmäksi. Onneksi appiukko antoi hilloja (lakkoja).

Pojat nukkui yhtä aikaa päiväunet, sitten kuitenkin!

Käsitöitä olisi kiva aloittaa näin syksyä vasten (ja kun kelitkin on näin syksyiset), en vain tiedä mitä aloittaisin.

Duploilla jaksaa leikkiä kun on pitänyt niitä piilossa jonkun aikaa. 

Onkohan muuten jotain itsekidutusta lukea niitä leivontablogeja nyt?! (Go fat, go!)

Olisko vähemmän enemmän? Siis harvemmin postauksia, parempia juttuja. Äh, en usko.

Pitäiskö lapsille antaa jotkin muut bloginimet kuin esikoinen, poika, vauva ja kuopus?

Ja viimeisenä koko päivän mielessä kummitellut rocky road. Miksi piti googlettaa mitä se on?!!! Niin pakko saada viikonloppuna kokeilla (ja syödä itse kaikki!).

Kauniita unia kansalaiset!

uuteen nousuun..

Viime päivät on ollut melkoista matalalentoa. Tauti on ottanut mut otteeseensa, mutta aikaa sairastaa ei ole. Kolmena päivänä olen kuitenkin saanut nukuttua päiväunet, ja taas on jotenkin jaksettu. Kuumetta mulla ei juuri koskaan tule, että taudin pois menoa saa odotella. Kuume kun saattais tappaa edes osan pöpöistä.

Mutta näin vaan on selvitty. Parit nukutustaistelut esikoisen kanssa käytynä (miten ne osaakin just silloin kun ite on heikoimmillaan?), tilanne on 1-1 - kiitos matkasängyn.. Kuopus tekee toista hammastaan ja mulla nyt tuo pää on muuten vaan täynnä höttöä. ONNEKSI tänään meitä on kotona illalla kaksi. Mies jo ehdotteli, että hommaan huomiselle aikuista seuraa.. (kuka haluaa taudin??) Taitaa vissiin vähän kaatua seinät päälle :D
Ens viikolle onneksi saattaa olla kivaa tiedossa pienen reissun muodossa, nyt tarviin kaikki teidän peukut pystyyn, että onnistuu!

Palataan asiaan taas paremmalla ajalla!

SIIJUU!

Vieläköhän tälle kesää saa laittaa t-paitaa päälle....

Koirakin on palannut kotiin voitokkaalta lomaltaan :)

Huomatkaa kukoistava kukkapenkkini, ja muutenkin viihtyisä piha!

tsaaatsiki-siki-siki-siki

Se on jännä juttu tuo sairastaminen. Miehet kun sairastaa, ne on kuolemankipeitä. Naiset kun sairastaa, sitä ollaan yhtä lailla työn touhussa kuin ennenkin. 

No joo, ei voi yleistää, mutta toisinaan tuntuu tuolta. Varsinkin kun ei voi tietää kuinka kipeältä siitä toisesta on tuntunut kipeänä ollessa ;) Mutta hattua nostan; mies oli viime viikon kipeänä, kävi töissä (tyhmä!) ja hoiti kotihommia kuin ennenkin, kävi kaupassa, siivosi... Mulla taas oli tänä aamuna olo kuin katujyrän alle jääneellä ja olisin voinut nukkua vaikka koko päivän!

Poikien tauti siis iski myös minuun. Ja kohta varmaan loppuun sukuun. Lauantaina nimittäin kävi serkut vieraisilla, syötiin hyvin ja saunottiin. Ajatella, että me ollaan kohta kuus vuotta asuttu tässä, eikä miehen sisko ole ikinä käynyt meillä saunassa. Kerta se on ensimmäinenkin ;) Meillä kun aika usein on saunotettu vieraat, jotenkin se vaan kuuluu asiaan. 

Kesäaikaan tykkään tehdä grilliruuan kaveriksi sipulivoita. Nyt kuitenkin bongasin turkkilaisen jogurtin vyötteestä tsatsikin ohjeen ja pakkohan se oli testata. 

Ohje meni kuta kuinkin näin;

puolikas kurkku (150g, mulla tais tulla n.200g)

½tl suolaa

200g turkkilaista jogurttia

1 valkosipulin kynsi hienonnettuna (olisin voinut laittaa toisenkin ;))

mustapippuria myllystä

Kurkku raastetaan, laitetaan siivilään suolan kanssa valumaan enimmät nesteet pois ja sekoitetaan loppujen aineiden kanssa sekaisin. Myllystä vielä vähän mustapippuria mausteeksi, niin jo kelpaa!

Helppoa ja hyvää :)

Tsatsikia jäi aika paljon ruokailun jälkeen, loput käytimme ihan salaatin seassa kastikkeena.
Kysyisinkin, että minkä kanssa sinä olet syönyt tsatsikia? Kiinnostaisi saada uusia vinkkejä, oon aika pihalla välillä tämänkin asian suhteen :D

(Kiinnostaako jota kuta muuten ne tyynyt mitä sitten kuitenkin ostin alesta? En ollutkaan niin myöhäisherännyt kuin luulin!)

Tarkoitus oli tähän vielä laittaa ihanan helpon marjapiirakan ohje, mutta kuopus heräsi tankkaamaan. Gotta go!

ps. netflixistä ohjelmia seuraavat;

katsokaapa orange is the new black.

Meillä on koukututtu siihen ihan täysin!

Iltaa odotan...

Ja tämä ihan vaan puhtaasti omana mielipiteenä,

ei kenenkään maksamana mainoksena ;)

besserwisser

Ai että mä osaankin olla ärsyttävä. Ja joskus jopa vaikka en tarkoitakaan. Sekö se muuten ärsyttää ittiäki. Ei näin. Osaan siis olla ärsyttävä myös tahalleen. Varsinkin jos on joku mehevä riita meneillään. Sillon se on ennemmin kivaa entä ärsyttävää ;)

Mutta puhun nyt siis siitä kun mulla on tää KAHDEN LAPSEN vankka kokemus äitiydestä ja äitinä olemisesta, raskaana olemisesta, kivuista, synnytyksistä jne jne. (nyt röyhistelen rintaani täällä, haha!) Henkeen ja vereen olen esimerkiksi imetyksen kannalla, samoin kuin monen muunkin asian suhteen. Niitä nyt on ehkä turha tässä alkaa huutelemaan, enhän minä mikään jumala ole, joka tietää miten asiat PITÄÄ TEHDÄ. Vaikka välillä tää oma sammakoiden suusta päästäminen varmaan antaa ymmärtää jotain ihan muuta..

Meillä on nyt lähipiiriin tullut tänä vuonna paljon vauvoja, ja lisää tulee koko loppuvuoden tasaiseen tahtiin. Ja koska mulla on nää kaks lasta oon niin **tun ärsyttävä, niin tuppaan aina välillä antamaan tahtomattanikin niitä typeriä kommentteja mitä en itsekään siedä. Että hyvää päivää vaan.
Esimerkiksi viime viikonloppuna lausahdin "ei ole tyhmiä kysymyksiä olemassakaan" just semmosella hymisevällä mummeli-asenteella, että kyllä minä tiedän kaiken. Samalla mut varmaan ammuttiin mielessä kantoraketilla kuuhun. Miks pitää sanoa tuommosta, kun ei itekään siedä moista? Vai onko se just sitä, että ne asiat ärsyttää mihin sitten itekin syyllistyy? Ja tuo oli vaan yksi esimerkki mitä oon möläyttänyt.

Pahalla en ikinä sano, en todellakaan. Yritän olla hyvä ystävä ja täydellinen kuuntelija - ja apuna ja neuvona, jos multa semmosia pyydetään. Ei taida ihan aina vaan onnistua. Paasasin kerran imetyshuuruissani ekaa lasta odottavalle ystävälleni ihmisistä, jotka ei viitti edes yrittää tehdä imetyksen eteen mitään. Ihan niinku se mun elämää kovin koskettais. Saati että se lapsi jäis kasvamatta, jos saa korviketta pullosta. HUOH. (mutta siis kyllä pitää yrittää imettää, se tippakin on enemmän kuin ei tippaa ollenkaan äidinmaitoa!!!) (sori, oli pakko pikku paasaus ottaa tähän väliin)

Että ANTEEKSI kaikki kenelle olen se paska kaikkitietävä jeesustelija, joka tietää kaikesta kaiken ihan vaan siksi että olen puskenut kaksi lasta tähän maailmaan (tähän voisin sanoa, että ihan luomuna, mutta jätän sanomatta) ja vietän niiden kanssa niin paljon aikaa, että aivotkin pehmenee ja musta tulee maailman paras kaikkitietävä. Tehkää just niinku haluatte, mun tehtävä on opetella olemaan hiljaa.
(antakaa hali, sillä mut saa hiljaseksi!)


Huh. Helpottipa. Vaikka ei kai tätä kukaan mun kaveri edes täältä lue :D
(ja jos lukee, ni ilmiantakaa itsenne!)

Ajatuksen virtaa.

Jotenkin nää hetket, kun lapset nukkuu pitäs käyttää itselle hyödyksi, tehdä kivaa, niin silti aina tuntuu että se aika menee hukkaan. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, onhan tääkin omaa aikaa notkua blogeissa, joko omassa tai muiden, mutta en tiiä, jotain muuta välillä kaipaisin.
Voiskohan ajatuksia laittaa pauselle? Liikaa surraa taas mielen päällä mitä tännekin vois raapustella. Ihan vaan omaksi iloksi ja muiden kiusaksi.
Tekis mieli neuloa, sisustaa, ommella, shoppailla, jne jne. Onneks kuitenkin tää päiväuniaika ON rajallinen, olisin varmaan välillä aika isosti vararikossa nettikauppojen kans, jos niihin turhaan eksyisin ;)

Kuopuksen unet on aina vähän arvoitus miten kauan nukkuu, isompi vetää vähintään tunnin. Sanoin tuossa joku aika sitten ääneen, että olispa kiva kun meilläkin herättäis aamulla vähän aiemmin kuin yhdeksän aikaan, ehtis tekemäänkin jotain. No, tais pojat kuulla. Nyt on alettu heräämään puoli kahdeksan aikoihin, mikä on itseasiassa ihan tosi hyvä aika herätä. Ehtii aamulla tehdä kotihommiakin ennen ruokaa, leikkiä ja vaikka mennä käymään ulkona (kun vaan tää tauti nyt menis ohi lapsilla!). Vaikka en minä tiedä miten sisäilma parantais muka paremmin kuin ulkona olo..

Ja siis tää netissä roikkuminen on aika harvinaista herkkua, kyllä mä aika usein muuta teen. Nyt on jotenkin jäänyt tämmönen blogi-vaihe taas päälle, uniinkin tulee jotkut jutut blogimaailmasta. Mutta kyllä te tiedätte, tämäkin koukuttaa!
Eilen yritin lukea kirjaa kun pojat nukkui. Yritin. Ehdin lukea ehkä aukeaman tai kaksi, kun pienempi vaati hoitamaan. Vaikka onhan se aina pari aukeamaa enemmän kuin ei ollenkaan ;)

Huh, tulipa taas raapustettua ajatuksen virtaa tälle päivää. Alla oleva postaus on jo eilen ajastettu, näitä juttuja nyt vaan tulee!

Hei, jos ette jaksa kommentoida näihin diipadaapoihin, niin klikatkaapa tuota alla olevaa tykkään juttua. En minä näe kuka siellä tykkää, näen vaan että joku tykkää ;) Kiitos ja hei hei!

Taas mää aion.

Jos ajatellaan, että lähes joka toinen mun postaus on valitusta keskikehonrakentajana olemisesta, niin olisi varmaan ihan reilua kertoa niitä keinoja millä aion tuosta tittelistä päästä eroon. Voi olla, että poistan tämän tekstin myöhemmin, kun jotenkin jäi itelle semmonen kökkö-fiilis tästä, mutta kokeillaan...

Tässä on kolmen vuoden sisään ollut kaksi raskautta, kaksi synnytystä, kahden lapsen imetystä (joista toinen toivottavasti jatkaa vielä pitkään!), herkuttelua, laiskuutta... Mukaan noihin vuosiin on mahtunut myös liikuntaa ja palautumista ensimmäisestä synnytyksestä (kunnes olin melkein jo takaisin oma itseni ja aloin jälleen kasvattamaan mahaani ;)). Ennen toista raskauttani sain siis melkein jo "vanhan" kroppani takaisin. Positiiviseksi asian tekee se, että en sen kummemmin asialle tehnyt mitään. En muista minkälaiset ruokailutottumukset silloin oli, mutta silloin yhden lapsen kanssa tuli liikuttua enemmän. Kerta viikkoon folkjamissa hikoilemassa ja lähes joka päivä vähintään puoli tuntia koiran ja vaunujen kans lenkillä. Plus muuta mitä nyt tuli tehtyä. Aika vähän, jos himoliikkujiin vertaa. 

Mitäpä aion tehdä nyt, kun aikaa on yhtä paljon ja lapsia kaksi? No, käyn ensinnäkin fysioterapiassa niska-hartia-käsi-juttujen takia. Tätä en ala sen enempää avaamaan, mutta sieltä saa kuitenkin kotiin ohjeita joilla saa paikkoja parempaan kuntoon. Laiska ja mukavuudenhaluinen kun olen, niin enpä ole tainnut kertaakaan tehdä niitä sairaalasta mukaan saatuja ohjeita.... (Tyhmä!) Mutta noita fysioterapeutin antamia kotiohjeita olen tehnyt. Kai mulla on päässä vihdoin napsahtanut, että en halua olla rapakunnossa jo kolmikymppisenä! Paitsi että oon jo.

Ei olis siis varmaan huono vaihtoehto ottaa esille niitä sairaalasta saatuja ohjeitakaan...

Salikortti olisi mukava olla olemassa, mutta..
Sali, jossa kävin ennen lapsia maksaa aika paljon näihin tuloihin mitä nyt on. Saati, että ne tulot on kohta paljon pienemmät kun vanhempainrahakausi loppuu. Eli se sali on poissa laskuista. Lähin sali on ihan hanurista, ja miehen työpaikan salille voisin mennä hänen kanssaan, mutta sitten täytyisi olla aina lapsille hoitaja. Eli ennen syksyä tuskin sekään toimii, koska kaikki on lomalla jossain. Paitsi että oikeasti haluaisin mennä takas sinne "omalle" salilleni. Tää homma täytyy miettiä niin että onnistuis..

Sauvakävely. Hyvin käyntiin lähtenyt lenkkeily sauvojen kanssa hiipui nyt hetkeksi miehen työvuorojen takia. Tekosyy. Pääsishän tuota, mutta kun toinen on paljon töissä, niin on se kiva välillä nähdä muutenkin kuin viestien välityksellä. Just just. Nyt taas otan itseäni hännästä kiinni ja menen hinkuttamaan noita pyöräteitä kepakkojen kera!

Nää ei muuten oo mun sauvat, ihan 125cm pitkät, jotka olis kaupan.
Ei olis ostajia siellä? Halvalla lähtee!

Juokseminen. Jostain luin, että synnytyksen jälkeen juoksemista ei suositella ennen kuin lantiopohjalihakset on kunnossa. Juu-u, oon käynyt juoksemassa kyllä muutaman kerran tälle vuotta ja tykkään edelleen! Pitäs siis vaan lähteä juoksulle. Niin tai vaikka eka treenata ne lantiopohjalihakset kunnolla kuntoon. Hah.

Ruoka. Ai että. Tästä saa ehkä ihan oman postauksen. Mutta kuten aiemmin jo kerroinkin, niin karkkipäivää ei enää ole (ai että muuten ärsyttää!), ja no, kai ne MAIREJEN syömisetkin vois vähentää. Ainakin siihen asti että liikkuis useammin. Ruuasta siis tulossa oma postaus jossain vaiheessa.

Vaunulenkit. Meillä on tuplat. Kyllä. Halvat ja asiansa ajavat, mutta. No mutta ja mutta, mutta mutta kuitenkin. Ne on vähän kököt. Jos on helle sää, niin en edes kuvittele lähteväni tuplilla mihinkään. Saati nyt välttämättä edes vauvan kans ulos. Vauva inhoaa kuumuutta ja en minä muutenkaan halua viedä pientä suoraan paahteeseen. Tuplissa kun mennään nenä menosuuntaan ja mitään aurinkosuojaa ei oikein ole. Ei siis hyvä. Myös tuulinen sää on aika nounou noille tuplille. Tai no mulle tai vauvalle. Ei oo kiva kun vauvalla ottaa tuuli henkeen ja ahdistaa. Odotamme siis tässäkin asiassa syksyä ja pilvisiä säitä. Sitten mennään tuplilla vaikka mihin! Niin ja siis onhan me tällä viikolla käytykin. Historiallista. Kiitos kivojen* kesäkelien ja pienen tihkusateen, pakkasin lapset kyytiin ja sitten mentiin. Piristi kaikkia meitä kolmea!
*lapsille sai pukea tuulipuvut päälle...elikkä niinku välikausivaatetta ;)

Pyöräily. Mulla oli vielä viikko sitten kolme polkupyörää. Kyllä, kolme. Yhden sain myytyä, sen ainoan missä on ehjät renkaat. Nyt on jäljellä anopilta lainassa oleva ja ikivanha, mutta niin rakas, maastopyöräni. Molemmista toinen kumi rikki. Maastopyörä on odottanut viime kesästä asti, anopin lainapyörä vasta tämän kesän. Että pyöräilen sitten taas joskus. Ja se peräkärry lapsille olis aika jees. Noin niinku muutenkin kuin mun liikunnan puuttumisen takia.

Missähän lie poroalueella tämäkin, pölyttymästä pois muuttanut, nykyään asustaa..

Kaikkihan oikeasti lähtee vain pään sisältä ja omasta tahdosta. Mun on ihan turha tähän listata mitä olen ajatellut tehdä, jos en sitten kuitenkaan tee. Huijaan vaan teitä, ja ennen kaikkea itseäni jos/kun en pysy aikeissani!


Niin että pulinat pois, tälle iltaa mulla on lenkkiaikaa luvattuna aviomiehen toimesta. Jos en sitä käytä, niin en voi syyttää ketään muuta kuin sitä tyyppiä, joka mahansa kanssa tuijottaa mua peilistä. Suurin motivaattori taitaakin muuten olla just se maha, joka tiettyjen vaatteiden kanssa oikein lepää housun reunan päällä tai pahimmassa tapauksessa ROIKKUU housujen päällä. Niin tai valuttaa housut roikkumaan liian alas, että melkein kompastuu. perkele.

Ja loppuun vielä kuvia rakkaasta raskauden (raskauksien) jälkeisestä mahastani, en mää oikeesti mikään jätti ole! Ja vatsan sisään vetämisellä saa huijattua jo aika paljon ;) paitsi no, näyttää se silti siltä, että olisin raskaana :DD

Ja kiitos jo etukäteen niille, jotka nyt haluaa sanoa, että kun synnytyksestä on niin vähän aikaa ja blaablaa. On joo, mutta se ei olekaan se juttu.
Juttu on siis se, että tässä pikkuhiljaa vois miettiä elämää terveellisemmäksi ettei tarvis kymmenen vuoden päästä ihmetellä toinen jalka haudassa, että mihin se elämä livahti. Ja kerronpa vielä, että mulla on ihan oikein kiva olla itseni kanssa - paitsi tuon mahan. Että ehkä mä en ihan toivoton tapaus ole ;) Kiinteytystä, kiinteytystä, huutaa mahamakkarani!

Vatsa sisään...
Sitä todellista huono ryhti-kuvaa ette tule näkemään, siinä se vasta roikkuukin :DD

Ei kai tästä raski luopua.. Niin on soma ainainen vauvamaha tässä, että!

Tää kuva on omistettu naapurille, joka luuli että kolmas on jo tulossa.... :D