Yhtä vaille.

Viimeistä viedään meidän vauvan ekassa vuodessa. Parin viikon päästä on kekkerit, ja kohta saa alkaa miettimään jo tarjoiluja (ja lahjatoiveita, niitä kysytään kuitenkin!). On muuten ihan tosi hankala keksiä toiveita pojalle, jolla on jo ikään kuin kaikkea. Joulun jälkeinen leluinventaariokin täytyy toteuttaa uudemman kerran, rankemmalla kädellä. Vaatteitakin on isoveljeltä peritty ja pukilta saatu.

11-kuukautinen on varsin hellyyttävä tapaus. Omapäinen hurjapää, rämäpää. Menee sieltä mistä haluaa, eli juuri sieltä  mistä muut toivoisivat olevan menemättä. Sängyn aluset kolutaan, ryömitään vaikka matkarattaiden alta, jos niiden toiselle puolen on jätetty jotain mukavempaa tekemistä. Ja kyllä sitä halutessaan päästään kiipeämään pois syöttötuolistakin, juuri siitä mitä niin kehutaan lapsiystävälliseksi, että eivät pääse kiipeämään itse pois. PAH.


Vajaa vuosikas osaa olla jo kovis myös veljelleen. Isoveljeä napataan hiuksista, jos tekeminen ei miellytä. Tönäistään, jos viedään tavaroita kysymättä. Toisaalta ollaan myös tyytyväisiä, jos isoveli tekee vaihtokaupat tuodessaan jotain ottamansa tilalle. Halitaan, nauretaan ja painitaan, kun on vähän tekemisen puute. Leikeissä teltta on edelleen suosikki, mutta myös veljen kanssa ajetaan autoilla, leikitään palloilla, hoidetaan vauvaa. Taaperokärryn pukkaaminen on halpaa hupia melkeinpä kyllästymiseen asti. Tai väsymiseen asti.

Ruokapöydässä parhaiten uppoaa edelleen itse tehdyt ruuat. Lautaselle on päässyt jo muiden kanssa samaa ruokaa ja ne peittoaa tylsät vauva-ruoat sata-nolla. Jouluna riisipuuro ja porkkanalaatikko olivat herkkua. Viihdekeskus saa silti pyöriä, muuten ei suun luukut aukea. Jos hän ei halua syödä, hän ei syö. Suu pysyy jämptisti kiinni vaikka kuinka olisi tarjolla maissinaksua tai muuta hyvää. Jäärä mikä jäärä. Toisaalta osaa myös tahtoa sitä mitä syö. Käsi ojossa kiljutaan kohti rieska-pussia, tyydytään hetkeksi ruisleipään kunnes muistetaan, että rieskaahan sen olla piti.

Vajaa vuosikas on saanut ensimmäiset kenkänsä. Ei mitkä tahansa ensiaskelkengät vaan mummun kirpputorilta ostamat kuomat. Vielä ei kävely luonnistu muuta kuin sisällä tukea vasten tai kärryn kanssa, mutta useimmiten jalkaan eksyy juurikin kuomat lämpimyytensä ja helppoutensa takia. Stonzit jäänevät odottamaan myyntiin pääsyä..

Yhtä vaille on myös unikoulun aloitus. Kuopus nukkuu yönsä hyvin, kun vain saa rintaa halutessaan. Viikonloppuna alkava yötissivierotus ajaneekin äidin nukkumaan toiseen huoneeseen, mutta lopputulos taitaa olla kaikkia miellyttävä kokonaan nukuttuine öineen. Ja kunhan saadaan yöt kuosiin, saa isoveli vihdoin pienemmän heidän huoneeseen nukkumaan. Ja kun tissistä luovutaan kokonaan, saa mummu poikaset yökylään. En tiedä kuka odottaa tätä kaikkein eniten, luultavasti kaikki osapuolet yhtä paljon.

Vajaa vuosikas osaa uskomattoman paljon pienestä iästään huolimatta. Autot pörisee, koirat haukkuu, possut (ja muut eläimet) röhkii, vieraille vilkutetaan heipat, illalla lähetetään isovelille lentosuukot (nyt jo käsi mukana!), nokkamukista juodaan itse, sormilla syödään, musiikin tahtiin hytkytään, laulun mukaan lauletaan. Aika taitava jo.

Vaikka puhetta ei kuopuksesta kovin vielä irtoa, osaa hän silti tehdä itsensä kuulluksi. Ölinä, älinä, mölinä ja muut yhdessä kiljumisen ja käsillä osoittamisen kanssa saa kyllä pojan tahdon selville. 

Kysymykseen 'missä olet?' vastataan 'tääää(jä)'. 

Piiloleikissä osataan sano kurkusta 'kukkkkuu', tervehtiessä nostetaan kättä ja sanotaan 'teee!'.

Kaikki mitä ei osata vielä sanoa on 'tuo' ja 'too'. Koira on nimensä mukaan 'ntu', tissi on tissi, ja äitiä ja isiä ei turhaan vielä lausuta vaikka osattaiskin. Isin korviin on kantautunut muitakin sanoja, mutta äidin kuullen ei kaikkea viitti uudelleen toistaa.