Unikoulun loppuyhteenveto.

Viikko takana unikoulun aloittamisesta, ja täytyy sanoa että tällä kertaa ajoitus osui todella nappiin.
(unikoulu aloitettiin siis yösyöntien loppumiseksi, sekä poikien samaan huoneeseen siirtämiseksi)

Kaava oli yksinkertainen; iltatissin jälkeen toivottelin kuopukselle hyvät yöt ja annoin vetovastuun miehelleni. Seuraavan kerran tapasin pojan vasta aamulla. Yöllä olin hiljaa enkä ottanut kantaa husbandin toimintatapoihin, vedin peittoa korviin, kun hän otti pojan meidän sänkyyn vaipanvaihtoon, enkä juossut itse pissalle pojan ollessa vähääkään puoliunessa. Ja vain yhtenä yönä siirryin kesken yön sohvalle nukkumaan näkemään kauhu-unia. (en katso ehkä enää ikinä edes puolivahingossa the walking deadia)

Miehen kaava öihin oli yksinkertainen, sama mitä on käytetty jo esikoisen kanssa. Iltaunien kanssa tätä on käytetty myös kuopuksella. Eli iltasatu (ennen tissiä tosin vauvalle), tissin jälkeen poika sänkyyn, peittely, unilaulut ja sitten pois huoneesta. Tarvittaessa sitten käydään pojan luona niin, että aika pitenee joka kerta. Meillä on käytetty "minuutti-kolme-viis"-taktiikkaa, eli ekan huudon jälkeen mennään minuutin päästä, toisen huudon jälkeen kolmen minuutin päästä ja niin edelleen. Kuitenkin niin, että aika ei pitene koskaan viittä minuttia pidemmäksi. Toimii. (esikoisella ehkä on joskus käytetty samaa taktiikkaa pidemmillä minuuttimäärillä, mutta hoksasitte pointin)

Eka yö meni aika kivuttomasti. Poika huusi reilun tunnin. Mies kippaili häntä makuulleen, sylitteli ja antoi tuttia. Vaippakin vaihdettiin. Minä olin puoliunessa ja olin kai joku yö kuorsannutkin kun poika oli huutanut. [Eli siis en ole kuorsannut vaan päästänyt semmoista ääntä mikä kuulostaa vähän kuorsaukselta. (seli seli)]

Toisena yönä oli taas jotkut tunnin kitinät. Toisena yönä poika ei enää ollut kuulemma noussut edes seisomaan sängyssä, vaan oli istua töröttänyt ja siitä sitten aina itse kellahtanut tai laitettu takas makuulle. Tämä oli se yö, kun minä hipsin sohvalle. En tosin unikoulun takia, vaan siksi kun kuopus hiljeni, niin esikoinen alkoi nyyhkyttämään. Loikin sitten aika vauhdilla meidän huoneesta katsomaan esikoista ja suljin oven perässäni. Ajattelin, että nukun lopun yötä sohvalla, koska en viitsinyt enää romistella takas makkariin (ovi pitää isoa ääntä välillä!). Sohvalla sitten sain niitä zombie-unia puoliunessa ja olin ihan varma, että olen tullut hulluksi.

Kolmas yö tais mennä pelkällä vaipanvaihdolla. Tosin tämä taisi olla se yö, kun herätys oli jo puoli kuuden jälkeen? Mutta kannatti! Ja taisinpa ottaa sitten itsekin semmoiset reilut kolmen tunnin unet aamupäivällä...

Neljäs yö meni nukkuessa aamuun asti. Herätys oli vasta kun esikoinen kömpi meidän huoneeseen. Olo oli vähän WTF?!?!?!!, mutta hyvin iloinen.

Viidentenä yönä nukuttiin taas tosin hyvin, ja kuudes yö olikin jo uuden aikakauden ensimmäinen.
Pojat pääsi vihdoin nukkumaan samaan huoneeseen.

Poikien samaan huoneeseen muutto meni tosi kivuttomasti. Ekana iltana mies laittoi pojat nukkumaan, ja aamulla he heräsivät siinä 7.30-8.00. Eli vetäisivät ekan yhteisen yön kunniaksi semmoset 11-11,5h unet. Että hurraa!!

Eipä haittaa se vajaa vuoden yöheräily yhtään, kun tää loppu oli näin helppo. Aika vaan oli oikea. Molemmille. Pakko kai se on hyväksyä, että meidän vauva on kohta jo ihan muuta kuin vauva. Tissiä se rakastaa syödä edelleen, mutta onni on että ollaan päästy siihen että ei enää yöllä sitä kaipaa. Ja on kyllä hyvä myös pojalle itselleenkin. Nyt päiväunetkin on ollut paremmat ja pidemmät, herännyt virkeämpänä ja ei ole tarvinnut niin monia unia päivän aikana. Että isoksi pojaksi kai tuon voi jo laskea.. Tai no eipä näitä öitä ole kuin vasta kaksi takana, kun pojat on samassa huoneessa, mutta huutelenpa nyt jo täällä hurraata, kun ikinä ei taas tiedä milloin onni kääntyy, haha.
(ja nyt kun tätä kirjoittelin, niin poika heräs päiväunilta reilun tunnin jälkeen. että siinä oli ne pidemmät unet teille hei..)