Meidän pojilla on ikäeroa 1v8kk, reilu puoltoista vuotta - tai vajaa kaks. Miten sen nyt haluaa laskea. Esikoinen oli mukamas jo iso poika, kun vauva syntyi. Nyt jos kävisi niin, että saisin vauvan ja kuopus olisi samanikäinen, niin ajattelisin hänen olevan ihan vauva. Kaikki sen ikäiset on ihan pikkusia vielä!
No, alusta asti meille oli selvää, että molemmille annetaan myös aikaa yksin toisen vanhemman seurassa kun vauva syntyy. Ekat viikot vauvan syntymän jälkeen mies olikin kotona ja hoiti pääasiassa esikoisen. Minä keskityin vauvaan. Esikoinen kiukutteli vauvan tuloa vain meille, veljeä sen sijaan pussailtiin ja hellittiin ihan kuin jo mahassa ollessa. Ihmetystä aiheutti vain se, että äitin mahasta ei enää kuulukaan "wou-wou-wou".
Toisaalta oli onni, että lähipiirissä oli muutamia raskaana olevia, sai aina siirrettyä wou-woun toiseen mahaan, jos näin voi sanoa.
Kun vauva tuli maailmaan, isoveli oli otettu. Sain sairaalaan kuvan kotoa, jossa isoveli on käsien pesulla ja hänelle on juuri kerrottu, että on saanut pikkuveljen. Hymy on LEVEÄ. Hän oikein hihkui! Ja yhtä iloinen hän on veljestään vieläkin. Ilot ja surut eletään yhtä mukaa. Jos pienempää sattuu/harmittaa, niin isoveljenkin alahuuli saattaa alkaa väpättään, "minua halmittaa kun Ukkeslsonia halmittaa" tai "mää ikken ku **** ikkee". Pienemmän kasvaessa, ja taitojen karttuessa ei ole vältytty kuitenkaan kahnauksilta. Leluista osataan jo tapella, pienempää tönitään, jos hän sattuu olemaan väärässä paikassa ja mitä näitä nyt on. Normaaleja kuvioita mitä sisarussuhteissa varmasti on. Mustasukkaisuutta äitin sylistä, isin huomion omimista "menkää te nyt pois täältä, me haluamme olla lauhassa", tai vaihtoehtoisesti suoraa huutoa tai kitinää niin kauan, että syli vapautuu pienemmälle isomman sen vallatessa.
Ihaninta on kuitenkin huomata, että jo näin pieninä pojilla on ihan omat juttunsa. Ne nauraa räkättää yhdessä omille jutuilleen, pitävät konttaus-kilpailuja kämpän ympäri, pöristelevät toistensa mahaan, kutittelevat, ajavat autoilla (prrrrrrr), halivat ja pussailevat. "Minä lakastan sinua" ja "Ukkelsson on ihana" -lauseet kuuluvat meillä harva se päivä. Yhteiset touhut mahdollistavat sen, että me vanhemmat voidaan joskus juoda vaikka kuppi kuumaa rauhassa, ja sitten jatkaa touhuja poikien kanssa. Pojat voi jättää huoletta kuuloetäisyydelle leikkimään keskenään, ja jos jotain sattuu isompi osaa kertoa mitä tapahtui.
Aivan äärettömän onnellinen saa olla tämmöisistä vekkuleista velikullista.
Ne kujertaa, ne kikattaa. Ne nauraa, ne käkättää. Ne ääntelee ja älisee, mölyää ja möykkäilee. Ne toisiaan kovasti rakastaa. Ne on meidän vekkulit velikullat, veljeksistä parhaimmat. Toistensa parhaat ystävät, toivottavasti iänikuiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ugh.