Ajattelin hoitaa hommat sillai nätisti, pikkuhiljaa ja hiljakseen luopuen.
Sitten.
Sitten tuli vuosisadan flunssa.
Pojalla nenä tukossa ja iltatissin aika.
Stop.
Se tais olla siinä.
Nirskis.
Hampaita on hyvä kokeilla äidin rintaan.
AU.
Just.
Itkuhan se tuli. Molemmilla.
Tällä kertaa suosta ei enää noustu vaan luulen, että tämä oli nyt tässä. Elämäni imetykset ovat luultavasti nyt koettu ja siitäkö se itku vaan lisi.
Älä ikinä sano ei koskaan, mutta silti. Silti meidän lapset on nyt tässä. Ja mä en en ikinä saa tuntea sitä tunnetta, kun joku pieni ihmistaimen on onnellinen vain saadessaan ruokaa jota tarjoat - ihan melkein suoraan sydämestä.
Ja huomenna mun vauva on jo yksi. Kaiken ne keksii samaan syssyyn tuppaamaan. Melekosta.
(nyyyyyt ymmärrä sen purnaamisen,
että blogger vääristää kuvien värit.
kyllä, nuo kukat ovat oikeasti kirkkaan keltaisia.
ja minä kun en millään jaksais perehtyä niihin asetuksiin..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ugh.