Taas mää aion.

Jos ajatellaan, että lähes joka toinen mun postaus on valitusta keskikehonrakentajana olemisesta, niin olisi varmaan ihan reilua kertoa niitä keinoja millä aion tuosta tittelistä päästä eroon. Voi olla, että poistan tämän tekstin myöhemmin, kun jotenkin jäi itelle semmonen kökkö-fiilis tästä, mutta kokeillaan...

Tässä on kolmen vuoden sisään ollut kaksi raskautta, kaksi synnytystä, kahden lapsen imetystä (joista toinen toivottavasti jatkaa vielä pitkään!), herkuttelua, laiskuutta... Mukaan noihin vuosiin on mahtunut myös liikuntaa ja palautumista ensimmäisestä synnytyksestä (kunnes olin melkein jo takaisin oma itseni ja aloin jälleen kasvattamaan mahaani ;)). Ennen toista raskauttani sain siis melkein jo "vanhan" kroppani takaisin. Positiiviseksi asian tekee se, että en sen kummemmin asialle tehnyt mitään. En muista minkälaiset ruokailutottumukset silloin oli, mutta silloin yhden lapsen kanssa tuli liikuttua enemmän. Kerta viikkoon folkjamissa hikoilemassa ja lähes joka päivä vähintään puoli tuntia koiran ja vaunujen kans lenkillä. Plus muuta mitä nyt tuli tehtyä. Aika vähän, jos himoliikkujiin vertaa. 

Mitäpä aion tehdä nyt, kun aikaa on yhtä paljon ja lapsia kaksi? No, käyn ensinnäkin fysioterapiassa niska-hartia-käsi-juttujen takia. Tätä en ala sen enempää avaamaan, mutta sieltä saa kuitenkin kotiin ohjeita joilla saa paikkoja parempaan kuntoon. Laiska ja mukavuudenhaluinen kun olen, niin enpä ole tainnut kertaakaan tehdä niitä sairaalasta mukaan saatuja ohjeita.... (Tyhmä!) Mutta noita fysioterapeutin antamia kotiohjeita olen tehnyt. Kai mulla on päässä vihdoin napsahtanut, että en halua olla rapakunnossa jo kolmikymppisenä! Paitsi että oon jo.

Ei olis siis varmaan huono vaihtoehto ottaa esille niitä sairaalasta saatuja ohjeitakaan...

Salikortti olisi mukava olla olemassa, mutta..
Sali, jossa kävin ennen lapsia maksaa aika paljon näihin tuloihin mitä nyt on. Saati, että ne tulot on kohta paljon pienemmät kun vanhempainrahakausi loppuu. Eli se sali on poissa laskuista. Lähin sali on ihan hanurista, ja miehen työpaikan salille voisin mennä hänen kanssaan, mutta sitten täytyisi olla aina lapsille hoitaja. Eli ennen syksyä tuskin sekään toimii, koska kaikki on lomalla jossain. Paitsi että oikeasti haluaisin mennä takas sinne "omalle" salilleni. Tää homma täytyy miettiä niin että onnistuis..

Sauvakävely. Hyvin käyntiin lähtenyt lenkkeily sauvojen kanssa hiipui nyt hetkeksi miehen työvuorojen takia. Tekosyy. Pääsishän tuota, mutta kun toinen on paljon töissä, niin on se kiva välillä nähdä muutenkin kuin viestien välityksellä. Just just. Nyt taas otan itseäni hännästä kiinni ja menen hinkuttamaan noita pyöräteitä kepakkojen kera!

Nää ei muuten oo mun sauvat, ihan 125cm pitkät, jotka olis kaupan.
Ei olis ostajia siellä? Halvalla lähtee!

Juokseminen. Jostain luin, että synnytyksen jälkeen juoksemista ei suositella ennen kuin lantiopohjalihakset on kunnossa. Juu-u, oon käynyt juoksemassa kyllä muutaman kerran tälle vuotta ja tykkään edelleen! Pitäs siis vaan lähteä juoksulle. Niin tai vaikka eka treenata ne lantiopohjalihakset kunnolla kuntoon. Hah.

Ruoka. Ai että. Tästä saa ehkä ihan oman postauksen. Mutta kuten aiemmin jo kerroinkin, niin karkkipäivää ei enää ole (ai että muuten ärsyttää!), ja no, kai ne MAIREJEN syömisetkin vois vähentää. Ainakin siihen asti että liikkuis useammin. Ruuasta siis tulossa oma postaus jossain vaiheessa.

Vaunulenkit. Meillä on tuplat. Kyllä. Halvat ja asiansa ajavat, mutta. No mutta ja mutta, mutta mutta kuitenkin. Ne on vähän kököt. Jos on helle sää, niin en edes kuvittele lähteväni tuplilla mihinkään. Saati nyt välttämättä edes vauvan kans ulos. Vauva inhoaa kuumuutta ja en minä muutenkaan halua viedä pientä suoraan paahteeseen. Tuplissa kun mennään nenä menosuuntaan ja mitään aurinkosuojaa ei oikein ole. Ei siis hyvä. Myös tuulinen sää on aika nounou noille tuplille. Tai no mulle tai vauvalle. Ei oo kiva kun vauvalla ottaa tuuli henkeen ja ahdistaa. Odotamme siis tässäkin asiassa syksyä ja pilvisiä säitä. Sitten mennään tuplilla vaikka mihin! Niin ja siis onhan me tällä viikolla käytykin. Historiallista. Kiitos kivojen* kesäkelien ja pienen tihkusateen, pakkasin lapset kyytiin ja sitten mentiin. Piristi kaikkia meitä kolmea!
*lapsille sai pukea tuulipuvut päälle...elikkä niinku välikausivaatetta ;)

Pyöräily. Mulla oli vielä viikko sitten kolme polkupyörää. Kyllä, kolme. Yhden sain myytyä, sen ainoan missä on ehjät renkaat. Nyt on jäljellä anopilta lainassa oleva ja ikivanha, mutta niin rakas, maastopyöräni. Molemmista toinen kumi rikki. Maastopyörä on odottanut viime kesästä asti, anopin lainapyörä vasta tämän kesän. Että pyöräilen sitten taas joskus. Ja se peräkärry lapsille olis aika jees. Noin niinku muutenkin kuin mun liikunnan puuttumisen takia.

Missähän lie poroalueella tämäkin, pölyttymästä pois muuttanut, nykyään asustaa..

Kaikkihan oikeasti lähtee vain pään sisältä ja omasta tahdosta. Mun on ihan turha tähän listata mitä olen ajatellut tehdä, jos en sitten kuitenkaan tee. Huijaan vaan teitä, ja ennen kaikkea itseäni jos/kun en pysy aikeissani!


Niin että pulinat pois, tälle iltaa mulla on lenkkiaikaa luvattuna aviomiehen toimesta. Jos en sitä käytä, niin en voi syyttää ketään muuta kuin sitä tyyppiä, joka mahansa kanssa tuijottaa mua peilistä. Suurin motivaattori taitaakin muuten olla just se maha, joka tiettyjen vaatteiden kanssa oikein lepää housun reunan päällä tai pahimmassa tapauksessa ROIKKUU housujen päällä. Niin tai valuttaa housut roikkumaan liian alas, että melkein kompastuu. perkele.

Ja loppuun vielä kuvia rakkaasta raskauden (raskauksien) jälkeisestä mahastani, en mää oikeesti mikään jätti ole! Ja vatsan sisään vetämisellä saa huijattua jo aika paljon ;) paitsi no, näyttää se silti siltä, että olisin raskaana :DD

Ja kiitos jo etukäteen niille, jotka nyt haluaa sanoa, että kun synnytyksestä on niin vähän aikaa ja blaablaa. On joo, mutta se ei olekaan se juttu.
Juttu on siis se, että tässä pikkuhiljaa vois miettiä elämää terveellisemmäksi ettei tarvis kymmenen vuoden päästä ihmetellä toinen jalka haudassa, että mihin se elämä livahti. Ja kerronpa vielä, että mulla on ihan oikein kiva olla itseni kanssa - paitsi tuon mahan. Että ehkä mä en ihan toivoton tapaus ole ;) Kiinteytystä, kiinteytystä, huutaa mahamakkarani!

Vatsa sisään...
Sitä todellista huono ryhti-kuvaa ette tule näkemään, siinä se vasta roikkuukin :DD

Ei kai tästä raski luopua.. Niin on soma ainainen vauvamaha tässä, että!

Tää kuva on omistettu naapurille, joka luuli että kolmas on jo tulossa.... :D

Nyt saa nauraa!

Tai itkeä,

kun puhun itsestäni fatsona

ja maailmassa on oikeastikin isoja ihmisiä ja ja ja ja ja...

Se on sitä huonoa huumorintajua tämä!