RAKKAUS ON.

Esikoinen ihastuttaa ihanuudellaan aina. Etelän ystävämme olivat kyläilemässä ennen muuttoa, ja ulkoa sisälle mennessä esikoinen tuumasi kuinka hänestä on ihanaa kun he aina käyvät täällä meillä kylässä. Minä tykkään niistä! 

Siinä sitten sisällä yhdessä huokailtiin ystäväni kanssa, kun kerroin tämän myös hänelle. Voih. 

  

Yhdessä ruokittiin nälkäiset suut, lasten ja omat. Ystäväni teki pannukakkua jälkkäriksi, ja illalla huomasin että unohdin kiittää. Kuinka onkaan ihanaa omata juuri näitä ystäviä kenen seurassa voi olla juuri niin kuin on. Voi päästää toisen omille kaapeilleen, elää sitä normaalia arkea ilman turhan jäykkiä kahvitteluhetkiä, joissa pöytä on katettuna ja kämppä puunattuna ennen vieraiden tuloa. (Tämmöiset vieraat on myös tosin tervetulleita, tuleepa ainakin siivottua). Olla vaan. 

Ja mehän oltiin. Fiilisteltiin yhdessä heidän tulevaa muuttoa (lähes..) naapuriin, tulevaisuutta nyt muutenkin, ja ihasteltiin kuinka jälleen kerran pojilla on niin hyvät leikit keskenään. Että kuinka sitä ollaankaan onnekkaita. Aiemmin jo naurettiin kun mietittiin tulevaisuutta 20 vuoden päähän ja naurettiin kuinka pojat sitten viettää yhdessä saunailtoja ja muistelevat kuinka ovat tutustuneet. Ihan yhtä romanttista alkua heillä ei ole, kuin äideillään, mutta toisaalta, ilman sitä kohtalokasta Pariisin reissua ei heidänkään ystävyyttä olisi.

Että lähtekää ihmiset hyvät Pariisiin, sieltä voi saada elinikäisiä ystäviä! Meillä tosin oli kyseessä leirikoulu, mutta kai siellä voi tutustua muutenkin? En tiedä. Omastani olen vaan nyt niin kovin onnellinen että voisin vaikka vähän tanssia.

Kuvat perjantain päiväteeltä.

Tuo nimpparilahjaksi saatu amaryllis se vaan jaksaa ilahduttaa.

Puski kolmannen varren tulemaan ja sekin kukki!

Yleensä olen saanut kahdesta varresta kukat,

nyt teki jokaisesta isot kukat.

Enkä edes sen suuremmin hoitanut, haha.