Minä hiljaa.

Istun hiljaisessa keittiössä seuranani vain seinäkellon raksutus. Takana on työpäivä, yksi niistä muutamasta minkä lupauduin tekemään miehen isäkuukauden aikana. Mies ja pojat ovat mummilassa, mulla on ikävä. 

***

Oon nyt käynyt viikon ja yhden päivän töissä. Nautin ihan äärettömän paljon työstäni, ja nautin kun saan tehdä sitä mitä osaan. Silti odotan koko ajan sitä aamua, kun saamme hyvästellä iskän töihin ja jäämme kotiin poikien kanssa, vain me kolme. En vain ole vielä valmis luopumaan pojistani, antamaan heitä vieraalle hoitoon.  

***

Istun sohvalla. Seuranani vanha jakso kotimaista viihdeshowta ja surffaan samalla kännykällä netissä. Mies on elokuvissa, pojat nukkumassa. On ilta. Iltapala on syöty ja tunteet on jotenkin pinnassa. Olen vain niin äärettömän onnellinen noista pienistä kiukuttelevista veljeksistä. Kiukutteleviakin vain siksi, että minä käyn töissä. Vielä pari viikkoa, sitten nautitaan taas ihan eri asioista. Kyllä me jaksetaan. 

Lauantain plussat.

..aamu varhaisella viereen hipsutteleva esikoinen - oma tyyny ja kaksi rakkainta unikaveria kainalossaan. Niin ihana näky!

..aamun viimeiset unet sohvalla kuopus kainalossa. Se on sitä suurta rakkautta silloin se, kun toinen tunkee päänsä poskesi päälle ja haluaisi välttämättä nukkua just siinä. Niin ihana unikaveri tämä.

..herääminen näihin nahkavekkareihin (inhoan tätä nimitystä btw) puhelimen pilpatuksen sijaan. (Kyllä, ihan viisi aamua olen töihin vasta herännyt)

..äidin poissaolon vihdoin huomannut kuopus. Housun punteissa roikkuu koko ajan. Tai sit se on se flunssa ja puolikuntoinen olo toisella..hmm...

..husbandi. Vielä ku tietäisin mihin tämä erittäin reipas koti-isä on viikannut mun puhtaat pyykit..etsivä löytää?

..omatoiminen esikoinen, joka iltaruuan jälkeen puki ulkovaatteet päälleen ja ilmoitti menevänsä ulos poikien kanssa, ja jos pojat eivät ole siellä niin hän leikkii yksin. Mistä ihmeestä se keksii näitä? Yleensä pukeminen tapahtuu vetelälle spagetille, eikä me yleensä edes nähdä ulkona mitään muita poikia! 

..tieto siitä, että aamulla on MUN vuoro nukkua.  

Aika helmi maaliskuu.

Lumet on lähes sulaneet, aurinko paistaa ja olo on kuin toukokuussa. Uusi ja tuleva kihelmöi, samalla mietityttää ja arveluttaa. Asioilla on tapana järjestyä, ja nytkin on iloinen mieli siitä, että jälleen se olin minä keneltä kysyttiin mahdollisuuksia tulla töihin, eikä toisin päin. Jossain asioissa onnistun siis paremmin kuin hyvin ja osaan hoitaa hommani niin, että minut muistetaan myös muutaman vuoden poissaolon jälkeenkin. 

Kotona on aika helmeä. Mitä nyt mies seuraa vähän turhankin tiiviisti uutisia maailmalta, ja minä vilkkaalla mielikuvituksella näen jo itseni sotaleskenä. Huspois ne ajatukset siis! 

Esikoinen oppi reissussa uusia tapoja ja leikkejä. Tavat eivät välttämättä ole niin positiivisia, mutta varmasti ikään kuuluvaa kuitenkin. Joskushan näiden idiotismien piti rantautua myös meille. Tekemisen ja kokemisen kauttahan tätä elämää opitaan.

Hitiksi on osoittautunut serkkujen kanssa opittu piilo-leikki. Aivan paras! Mulla itsellä on ollut AINA ongelmia olla piilossa, naurattaa niin kamalasti kun toinen etsii. Mutta hauskaahan tämä on. Koko perheellä on tätä leikitty. Esikoinen kertoi eilen taktiikkansa ja se meni kutakuinkin näin "minä lasken tässä, yksi-kaksi-komme, ja sitten minä kulkkaan mihin isi meni". Todellisuudessa menee juuri noin, tosin hän laskee sujuvasti viiteen tai seitsemään, sen jälkeen mutisee ja huutaa lopuksi la-la-laa-tullaan! Aivan huippu jätkä. 

Jos taas etsintävuorossa on äiti tai isi, muistetaan piilopaikasta (joka voi olla myös etsijän välittömässä läheisyydessä) huutaa "TÄÄLLÄ!" ja pompata parhaimmassa tapauksessa pystyyn ennen kuin etsijä on liikkunut mihinkään. Pääasia tässäkin taitaa olla, että leikitään yhdessä ja kaikilla on kivaa. Tätä nykyä voi muuten olla varma, että myös vieraat pääsee tätä leikkimään. Ja onpa mummikin leikkinyt tätä poikien kyläillessä. 

Mutta niin. Arki on tätä nyt. Ja ihan kohta se taas muuttuu. Musta tulee ainakin hetkeksi työssä käyvä äiti. Mitä ne semmoiset sitten ehtiikään enää tekemään?!

Taas se sutkauttelee.

Mitä sää teet? (nukkumaanmenoaika, esikoinen ottaa sukkia pois jalasta)

"Mää katon onko mulla varvasnöyhtää."

Aha.

Mites sujuu? 

Ole pahoillani, mutta minä kelään leluja nyt.
Päiväunille pitäs olla menossa, kun herra päätti alkaa siivoamaan leluja. Eipä voinut kieltääkään!

Varo, Lauri, ne sut kiinni saa!

"Sanooko ne 'jeesus sut kiinni saa'?!"

"Äiti, me käsittelemme *n kans!" 

Autossa matkalla muskarista kotiin, kun tehtävänanto oli pitää pikkuveli hereillä.

7-8-9-10, liikuntapäiväkirja.

Seitsemäs viikko;

Keskiviikko: vesijuoksu 45min. Lähes yksin radalla. Kiitos olympialaiset?

Sunnuntai: kävely ~40min koiran kans. Ja valosalla!!!!

Viikko 8;

Maanantai: vatsalihaksia ja jonkun sortin kotijumppaa. Toimi, koska seuraavana päivänä lihaksissa tuntui. (Eli kunto nollissa)

Tiistai: sauvakävely 40+kävely pulkan kans 20.

Tällä viikolla aloitettiin myös lankkuhaaste, joka unohdettiin ekan lepopäivän jälkeen reissussa..

Viikko 9;

Tiistai: kä ulkotapahtumasta serkkulaan.

Lauantai: kä 25min koiran kans aamulenkillä :)

Sunnuntai: kä 15min koiran kans, juoksu 30min


Viikko 10;

Maanantai: tunnin (1h) hikilenkki samalla puhelimessa hyvässä seurassa sauhuten :) (kiitos Ada!)

Keskiviikko: keilaus 1h - parhaassa seurassa (jonka voitin joka kierroksella ;))1

Lauantai: 30min hölkäten

Sunnuntai: folkjam 1h.

Näilläpä onkin hyvä aloittaa huominen työviikko, ja tappaa jollain keinolla orastava flunssa. Kuopus on ollut koko viikon räkätaudissa ja onhan tätä odotettukin milloin iskee.. Noh, tuulta päin, sitä täällä seudulla onkin riittänyt. 

Juna kulkee taas?

HAHA, heti oon täällä kun jään yksin kotiin. Vaihtoehtona oli lähteä anoppilaan, mutta aamun kyläilyjen (etelän hetelmät on täällä, JEE!!!!!!!) ja reissun jälkeen olo oli semmoinen, että halus olla ihan vaan YKSIN. No ja mitäpä se äiti-ihminen tekee yksin ollessaan? IKÄVÖI lapsiaan. On se tämäkin hommaa. Kun ne (lapset) on kotona, sitä ajattelee, että ei saa aikaiseksi mitään. Sitten kun lapset on pois, niin tuntuu että ei edelleenkään saa tehtyä mitään kun vaan odottaa milloin toiset kotiutuu. HUH. Ihan pöljää.

Olo on aika harmaa ja mietteliäs. Tekis mieli tehdä oman itsensä ja kropan suhteen enemmän kuin on tullut tehtyä. Pullaa leivoin eilen ja sehän on maistunut. Nyt syyhyttäis mennä juoksemaan, eilenkin kävin puolisen tuntia hölköttelemässä. Ja ei kai tähän auta kuin vain ottaa ja lähteä, tuskin ne jalat liikkuu kotona kökkimällä.

Että ei kun juna kulkemaan taas. Taitaa tästä blogistakin tulla tämmöinen ajatusten tyhjäämispaikka ;)

Sosiaalinen ähky.

Sosiaalinen ähky. Sosiaalinen ylikuormitus. Kysymyksiä miksi ja minkä takia. Ja ekana karsitaan blogista.

On ollut ihan huippu isäkuukauden alku! Eka oltiin kaksistaan yks yö, sitten hengattiin viikko kotona omalla porukalla ja reilu viikko sitten startattiin auto kohti etelää ja serkkuja. Viikonloppu meni nopsaan tätilässä Hämeessä, siitä sunnuntaina vaihdettiin serkun vastusteluista (") huolimatta toisen tädin nurkkiin. Vauhtia ja ääntä piisasi koko viikon! 

Esikoinen leikki viis vee serkun kaks, ja kuopus sai 11-vuotiaan serkkutytön varaäidikseen. Minä neuloin yhdet villasukat loppuun (se todellinen viimetippa taas), illalla valvottiin liian myöhään ja lähtöä edellisenä yönä ei kukaan meidän perheestä nukkunut oikein hyvin. 

Kotia lähtiessä auto oli tupaten täynnä, mutta niin vain me mahduttiin. Haettiin vielä koira kotiin matkan varrelta, ja yöksi kotiin. Ja näin parin yön perusteella on se kotona olokin taas maistunut! 

Reissussa ei tullut käytyä lenkillä/kävelyllä muuta kuin yhtenä päivänä ulkotapahtumasta "kotiin". Vaate -ja kenkävalinnat mukaan kun olis voinut olla vähän keväisemmät...

Ens viikko vielä ollaan koko perhe koossa, sitten alkaa taas erilainen arki, kun minä koitan miltä maistuu käydä töissä. Olo on asian suhteen samalla kihelmöivä, mutta levollinen. Työpaikka on jotensakin tuttu, hommat hoidetaan kuin ennenkin ja jatkoakin on jollain tapaa mahdollisesti luvassa jossain vaiheessa. 

Että tämä mun sosiaalinen ähky otetaan vähemmäksi somesta. Kirjoittelen siis jatkossakin silloin kun siltä tuntuu, samoin kuin instagram on välillä lepotilassa. Elämä on nyt aika sosiaalista muutenkin, joten siksi täällä ollaan aika hiljaista tyttöä välillä. Menee mielenkiinnot ihan muihin juttuihin. Ja ainahan sitä voi yksin turinoida muutenkin kuin internetin syövereihin. Palataan asiaan siis kun aika on oikea :)