GREAT BALLS ON FIRE

Meidän eräs sunnuntai noin kuukausi takaperin kului aika säpäkkää vauhtia sairaalan seinien sisäpuolella. Mun kuvitelmat ihanasta illasta perheen kesken sai käänteitä heti aamusta. Mummu hälytettiin suoraan unten mailta esikoisen kaveriksi, mies soitettiin kesken tärkeiden työtehtävien (aamukahvit ja hullujen päivien mainoksen luku..) töistä kotiin ja nuorin (joo, se Ukkelson) vietiin heti puuropöydästä sairaalaan. Ei ollut pelkkää hampaiden teko kitinää se aamuneljän ja viiden välinen itku, aamupesuilla todellisuus paljasti että kaikki ei ole kunnossa ja lääkäriin on mentävä.

Puhelinneuvoja antoi luvan syödä aamupalaa ja mennä sitten näytille.. Vastaanottovirkailija epäili vaivan olevan vaippaihottumaa.. Lääkäri kuitenkin laittoi meidät kiireellisenä eteenpäin ja siellä me sitten kipitettiin tuli pyllyn alla niin kauan kunnes poika pääsi leikkaussaliin. Nyt on meidän mahdollinen isovanhemmuus turvattu. Puhumattakaan nyt siitä, että pojan isäksi tuleminen on vieläkin mahdollista. 

Että jos nyt jollain tulee vastaavaa eteen, niin menkää HETI lääkäriin jos siellä vaippa-alueella on jotain muuta kuin vaippaihottumaa. Tähän päivään mennessä kun minä en ole nähnyt mitään vaippaihottumaa, joka aristais ja punottais ja olis paikallinen ja tosi kipeä. Eli että jos kivekset on suuremmat kuin hevosella, punottaa kuin paloauto ja ovat kipeät - sitten on kiire! (nämä siis oli ne oireet mitkä minä pojalla näin)

Pieni potilas oli reipas koko päivän. Hieman meinasi hermostua, kun ruoka-aika alkoi olla käsillä juuri ennen leikkausta. Kun taas mun olo oli melko pamelamainen, kun aamuimetyksien jälkeen sain antaa rintaa pojalle vasta kun oli ollut hereillä tietyn aikaa leikkauksen jälkeen. 

Ja mikä vaiva sitten oli ? Pojan vaivaa hoidettiin kiveksen kiertymänä. Pahimmassa tapauksessa kives voi mennä niin solmuun, että menee kuolioon eikä pysty enää tuottamaan siittiöitä. Meidän tapauksessa kyse oli kuitenkin "vain" kiveslisäkkeen kuoliosta, joka poistettiin kokonaan. Nämä vaivat on muuten semmoisia, että näitä ei käsikopelolla voi edes diagnosoida, leikkauksessa vasta näkee mikä on kyseessä. 

Että silleen. 

Onneksi oli nopea toimenpide. Me lähdettiin syömään, kun poika meni saliin. Ja kun olimme tulossa takaisin ja sain kaikkia kauhukuvia maalattua mielessäni, niin sairaanhoitaja soittikin jo että saatte mennä pojan luokse. Että jäi lyhyeen ne itkut sitten. Onneksi.

Näköjään meidän perheessä on tapana käydä yökylässä sairaalassa vauvavuoden aikana. Josko ne olis meidän poikien osalta sitten käyty nämä reissut.