keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Hautuumaa.

Mun pojilla ei tule koskaan olemaan äidinisää, pappaa, keneltä voisi kysyä neuvoa tai pyytää apua. Jos elämä menisi niinkuin minä haluan, pojilla olisi rakastava pappa maan päällä eikä taivaassa.

Silti vaikka pappa ei olekaan tavattavissa käymme aina haudalla muistamassa ja sytyttämässä kynttilän. Vauva tosin ei ole tainnut vielä hautuumaalle edes päästä, esikoinen kun taisi käydä jo kuukauden ikäisenä.

Kuoleman asiat on viime kuukausina pyörinyt puheissa muutenkin. Kesän alkuun osui yhdet hautajaiset, ja siitä lähtien on vähän väliä keskusteltu esikoisen kanssa siitä kuinka laitettiin hiekkaa arkun päälle. Ihmiset vaan tuppaa menemään pienellä ihmisellä sekaisin. Haudatusta henkilöstä puhutaan nimellä, jota kantaa hyvissä hengen voimissa oleva nainen. Minun isäni ja mieheni menee myös pojalla sekaisin. Hieman hämmentyneenä hän kyselee onko isi haudassa ja kuka on sinun isi. Pikkuhiljaa opetellaan asioita elämästä ja kuolemasta.





2 kommenttia:

  1. Koskettava postaus ja jotain haluais kommenttoida mut mitään ei osaa sanoo. Tänään oman vaarin haudalle viety kuolinpäivän takia kynttilä ja tätä lukiessa nyt kyl kyyneleet valuu.

    VastaaPoista

Ugh.