Vuosipäivä. [3v]

Hymykuoppapoikanen.

Äitin ihana murunen.

Maailman paras Ruttunen.

Tänään kolme vuotta on.

Juhlat juhlittiin jo viikonloppuna. Juhlia jatkettiin vielä maanantaina kavereiden kesken ja vielä oikealle synttäriaamullekin oli paketteja jäänyt. Synttärisankari oli ihmeissään juhlien jatkumisesta, mutta niin vain saatiin poika kolmevuotiaaksi yhdessä silmän räpäyksessä. 

Joka vuosi näihin aikoihin olen enemmän ja vähemmän muistellut sitä ensitapaamista tuon ihanan pojan kanssa. Kuinka en ensin tiennyt miten olla äiti. Kuinka nyt en enää osaisi kuvitellakaan elämää ilman. Kuinka joka vuosi muistelen sitä hetkeä synnytyssalissa kun kätilö nosti vauvan pylly edelle mua kohti ja kysyi "no kumpi tuli?". (vastasin niinkin kauniisti, että ei perkele, sillä on pallit..)

Joka vuosi myös synttärijuhlien laittaminen ja viettäminen herkistää (olihan nämä JO kolmannet!).

Herkistyn siitä kuinka moni ihminen on ihan yhtä rakastunut poikaani kuin minä olen. Höperöt isovanhemmat, jotka täyttävät sankarin toiveet. Hupsahtanut kummisetä, joka ostaa vielä vähän jotain muuta koska yksi toivelahja on niin halpa.

Herkistyn, kun poika avaa oven vieraille ja kiljuu riemusta aina vieraat nähdessään.

Herkistyn siitä kuinka paljon tuo meidän kolme vuotias jo osaa ja ymmärtää.

Poika, jolla on hoksottimet kohdallaan.

Tälle aamua oli pojan kolmevuotis-neuvola ja hyvinhän ne tehtävät sujuivat. Tosiasiassa en itsekään tiennyt, että kolme vuotiaat laitetaan tekemään jotain "tehtäviä", mutta sai siinä olla ylpeänä ja hämmästellä itsekin, kun poika osasi piirtää viivat juuri niinkuin pyydettiin. Paria liikunta-tehtävää lukuunottamatta poika osasi ja teki kaikki. Varpaillaan kävely ja yhdellä jalalla seisominen jäi tekemättä, samoin näön tarkastus mitä kokeiltiin, vaikka se ilmeisesti tulee vasta 4-vuotisneuvolassa.
Pituutta pojalla oli himpun verran alle metrin, painoa semmoiset viitisentoista kiloa.