Voi elämä.
Katoin just Vain elämää-sarjan toisen jakson, Vesalan Paulan päivän. Kosketti muuten ihan tosi paljon enempi entä Vesa-Matti Loiri, jolta tiesin kaks biisiä, joista toista en tiennyt edes olevan sen.
Mutta nyt. Ai kyynel. Mietin perjantaina miks kaikki päivittelee facebookiin kuinka ovat liikuttuneita jne. Nyt oon minäkin.
Kosketti.
Kiitos armas aviomies kun otit meille (edes hetkeksi) ruutuplussan.
Kiitos PMMP, kun koskaan olitte olemassa.
Kiitos, että ollaan oltu joskus vähän niinku naapureita, Paula.
Kiitos, että se viimeinen biisi kosketti mua eniten, niinku se on varmaan aina tehnyt PMMP:n biiseistä.
Ja kiitos Elastinen. Mä tuun sun stadion-keikalle milloin vaan! Minä en Cheekkejä kaipaa, se ei edes uskalla mennä makuupussiin (vaikkakin ne ON ahdistavia).
Huh.
Olen puhunut.
maanantai 22. syyskuuta 2014
PMMP.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
En edes tiennyt, että sen näkee jostakin! :D
VastaaPoistaMulla on PMMP:n kanssa sellainen vuosikausien suhde, että joudun varmaan itsekin liittymään ensimmäistä kertaa ikinä Vain elämää- liikutuskerhoon. En tosin ole sitä katsonutkaan.NYt on PAKKO.
Yritin sinnitellä huomiseen vaan en pystynyt. Huomenna varmaan pakko kattoa uudestaan. PMMP vaan oli niin hieno, mahtavaa energiaa mimmeillä!
PoistaMinäkin muuten ekalla kaudella sinnittelin kolmanteen jaksoon asti etten katsonut, sitten oli pakko. Kaikki hehkutti, niin pakko oli katsoa. En kyllä muista kenen päivä se oli silloin, mutta oon mä ne kaks ekaakin sitten uusintana kattonut. Aina on ollut joku "kiva" kenen vuoksi erityisesti oon kattonut. Mä vaan tykkään, niin hyvän mielen ohjelma vaikkakin saattaa koskettaa kyyneliin asti :D