VIIMEINEN.

Sä oot sellainen, kaikki tietää sen..... tralalallallaallaa ja niin edelleen.

Sori, jos tuli korvamato, mutta nyt on niin kevyt viikonloppu takana, että laulattaa.

Vietettiin viikonloppua kaksin miehen kanssa. Lapset oli mummulla ja me nautittiin. Etukäteen ajatus oli, että perjantain kaverin kolmikymppiset vietetään maltillisesti, otetaan muutamat juhlapaikalla, ja tullaan suoraan kotiin... Tultiin suoraan kotiin kaupungin kautta.. En muistakaan milloin viimeksi olisi ollut noin kivaa. Ja mikä keli! Vasta kolmen (puoli neljän?) jälkeen taksijonossa uljas prinssini kaivoi mulle neuletakin harteille. Pyytämättä. Siihen asti tarkeni hyvin juhlamekolla.

Lauantaina aamu oli puoli yhden aikaan (kuka ikinä muistaa nukkuneensa noin PITKÄÄN?!?!!), kun mua odotti valmis aamupuuro (tähän paljon sydämiä). Siitä päivä jatkui jouten ololla, kirjan lukemisella takapihan lämmössä ja varpaan kynsien lakkaamisella. Illalla pyöräiltiin vielä "yksille", opittiin että yksille voi lähteä, mutta yhteen se ei saa jäädä, ja luku pitää olla pariton. Meni siis yksi, jos toinenkin.. Seura oli ihan huippua, parasta, ja kotimatkakin taittui ihanassa kesätuulessa omalla jopolla. (no tunturi se on, mutta jopo kuulostaa paremmalta)

Siivoukset jätettiin tehokkaaseen sunnuntaihin,  loman viimeiset rippeet on käytetty nauttien leppoisasta menosta, ja lapset on haettu kotiin. Kyllä se aina virkistää olla erossa, mutta kyllä se on ihana huomenaamulla keittää puuroa useammalle kuin kahdelle. Ja vähän jo aiemmin kuin puoli yhdeltä..

Niin että se oli meidän loman viimeinen viikonloppu. Mulla on vielä viikko lasten kanssa arjen pyöritystä kotona, työvuorot on jo tiedossa ja välillä saattaa ajatus jo itkettää. Ihan sillai oikeasti itkettää, että ääni värisee, kun joku kysyy miltä se nyt tuntuu. Tuntuu tosi haikealta. Viimeinen kesäni kotiäitinä. Sniif. Vaan oli sillä ainakin rentouttava loppu!