NAUTITAAN.

Ei aina jaksais. Ei jaksais olla mielinkielin, että toinen ei vedä herneitä nenään. Ei jaksais miettiä mitä voi sanoa. Jaksais vaan olla oma itsensä ja nauttia semmoisesta seurassa missä saa olla vaan. Ei tarvi selitellä eikä miettiä miten päin asettelisi sanansa. Ei jaksa kehua. Haluaa vaan olla tietoinen siitä, että toinen on arvokas omissa silmissä ihan kuin itse hänen silmissään. Ilman sanoja. Ilman, että toisen mainiutta täytyy toistella ääneen.

Ihanaa, että mulla on näitä ystäviä kenen kanssa voi vaan olla. Kenen kanssa yksi grilli-ilta perheineen menee hetkessä. Lapsetkin kiekuu vielä kello 23 sängyssään, että "höpötettää, jooko?".

Nautin niistä kenen kanssa ei aina tarvi sanoja. Kenen kanssa kesken jääneet lauseet tiedetään miten ne loppuvat. Kenen kanssa on yhteisiä ajatuksia. Mitähän me tehdään viiskymppisinä. Eletäänkö sitä nuoruutta uudelleen, vai odotellaanko lastenlapsia kylään ja ikävöidään parin päivän eron jälkeen jo, että mitä mummun murusille kuuluu?

Nautin niistä hetkistä, kun viime näkemästä on liian kauan aikaa, ja juttu luistaa silti. Ei tarvitse stressata etteikö meidän koti kelpaisi juuri sellaisena sikolättinä (sori oikeesti :D) vierasmajaksi millainen se on. Etteikö juttu luistaisia. Pojatkin omivat vieraat omikseen ja saan vaan tylyjä kommentteja kuinka äidin pitää mennä nyt pois siitä, että he saavat olla tätin kanssa rauhassa. Tädillä olisi nimikin, mutta täti-nimitys oli aika hellyyttävä.

Nautin, kun isoveli tulee käymään. Viipyy kiireettä ensin lounaalla, on vielä poikien herätessä uniltakin meillä. Jutellaan vähän (remontti...)haaveista ja muista tulevaisuuden kuvista. Kahvitellaan ja ollaan vaan.

Koko viime viikko on oikeastaan pyhitetty niille elämän tärkeimmille.  Niille elämän suolille, perheelle, parisuhteelle ja ystäville. Ja tällä viikolla sama meno vaan jatkuu. Kyllä kelpaa.