Stay at home, moooooom!

Viime viikkojen aikana olen monta kertaa miettinyt tätä äitiyden ja työssäkäymisen yhteensovittamista. Pyöritellyt tunteita puolin ja toisin, katsellut asiaa monelta kantilta. Vielä en siis ole palannut "lopullisesti" takaisin työelämään, mutta pientä puskemista sinne oven rakoon olen tehnyt. Itselle on tehnyt todella hyvää olla välillä muissakin maisemissa, antaa ne ohjat kotona miehen käsiin, ja aamulla vain huolehtia itsestään. (Ja jotenkin ne aamut, jolloin töihin meni auringon noustessa pikkupakkasessa, olivat jotenkin hirveän ihania. Siinä lähti päivä käyntiin ihan oikeasti.) Kotona hommat on silti pyörinyt kuin ennenkin, pyörittäjänä vaan on ollut isi äidin sijasta.

Ekalla työviikollani olin ihan varma, että kenenkään äiti-ihmisen ei koskaan kannata lähteä töihin. Tai ainakaan, jos lasten iät on siinä yhden ja kolmen tienoilla.. Kuopus oirehti roikkumalla illat ja vapaa-ajat minussa, tarkistamalla etten karkaa mihinkään hänen tietämättään. Esikoinen riemastutti yöhuudoillaan ja kiukuttelulla päiväsaikaan. Mulla itellä taas voimia vei "uuden" oppiminen, vaikka mitään uutta ei varsinaisesti tarvinnut opetellakaan. Ja toki se nukkumaanmenon vaikeus pysyi vaikka töissä kävikin, heh.

Vapaa-aikaa kutsuisin ennemmin kotona pyörähtämiseksi. Olin päivät töissä, illalla ehdin olla hetken poikien kanssa, sitten alkoikin jo iltapuuhat. Ei siinä kamalasti jäänyt aikaa pojille. Saati nyt parisuhteelle. Kun pojat oli saatu nukkumaan, ja esikoinenkin oli vessa-jano-rumbansa päättänyt, niin halusin lähinnä vain olla. En keskustella tai puhua lapsista. (tässä kohtaa ymmärrän nyt sitten paremmin miestäni, kun hän on nyt palannut takaisin töihin isäkuukaudelta) 

Vielä ennen tätä muutaman viikon työrupeamaa olin ihan varma, että työssäkäyvänä olen ihan erilailla aktiivinen harrastusten suhteen kuin näin kotona ollessa. Ennen töiden alkua panikoin myös, että entä jos en enää olekaan kotiäiti ennen syksyä, kuka tekee kotona nämä hommat mitä aioin tehdä jo esikoisen vauvavuotena? (nyt oon ottanut sitten näissä  hommissa joitan osioita jo kiinnikin, ihan vaan koska syksy tulee liian pian..)

Ehkäpä näin parin viikon kokemuksella en voi sanoa miten se sitten menisi noiden harrastusten kanssa. Meillä oltiin koko aika enemmän tai vähemmän sairaana, ja töiden loppumisen kunniaksi 2/4 meidän perheestä oli lääkekuurilla. Luotan, ja uskon, että kun menen OIKEASTI töihin, pojat menevät hoitoon, ja arki rullaa, niin aikaa löytyy ennen pitkää myös niille harrastuksille. Olenpa myös kuullut semmoisenkin, että töihin palattua sitä on kotona tehokkaampi kun aikaa on vähempi niille kotitöille ynnä muille. Ehkä sitä on sitten tehokkaampi myös yhteydenpidossa ystävien kanssa. Nyt tuntui, että ystävät jäi aikalailla unholaan, kun sen vähäisen vapaa-ajan vei omat pienet himatuikut.

Muutaman viikon työura (tsih) oli äärettömän piristävä. Sain vahvistusta sille mitä haluan tehdä, ja sille että tämän homman osaan todella hyvin. Olkoonkin niin, että kohdalle osui aivan mahtavat työparit ja yhteinen huumori osui kaikkien kanssa yksiin, mutta tuota työtä minä haluan tehdä. 

Että syksyä odotellessa, sitten mä meen ihan prona johonkin ihanaan työpaikkaan ja olen niin reipas, että!